Loputtomassa itsepohdiskelun suossani alastomuudesta on tullut ongelma. Luin uutisen leffamainoksen sensuroinnista.
Tulin sanoneeksi ystävälleni puhuessamme julistekohusta, että minusta olisi hienoa, jos alastomuus kuvissa olisi yhtä luontevaa kuin saunassa suomalaisessa kulttuurissa.
Ystäväni aina niin kannustavana sai tästä kimmokkeen kommentoida omaa alastomuuden kammoani. Lihottuani näihin mittoihin seurustelin jo nykyisen mieheni kanssa ja hän, tämä yllä mainittu ystäväni sekä paras ystäväni ovat ainoat, jotka ovat nähneet minut alastomana näiden kilojen kera.
Saunomisesta seurassa on helppo kieltäytyä, kun en erityisesti muutenkaan pidä saunasta. Kaksi ystävää, jotka ovat minut alasti nähneet ovat saunoneet kanssani vain, koska olen ollut niinä päivinä paleltunut. Lämmön tarve on voittanut häveliäisyyden kahden läheisen ystävän seurassa.
En ole koskaan varsinaisesti ollut sinut vartaloni kanssa, mutta alastomuus on kuulunut niihin asioihin, joita pitää toteuttaa, koska niitä kammoaa. Omat pelot on kohdattava. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että alastomuuteen ylipäänsä pitäisi suhtautua luonnollisesti ja ilman kammoja. Sitä suuremmalla syyllä oma pelkoni ärsyttää ja saa hakeutumaan tilanteisiin, joissa ollaan alastomina seurassa kuin seurassa. Tai siis sai ennen näitä ylimääräisiä kiloja.
Lihominen on kuin jokin este ja suojakeino ihmisiä vastaan. Voin vetäytyä näihin omiin pelkoihini, koska olen lihava. Ei minusta kukaan välitä. Saan rauhassa olla tekemättä mitään, koska lihavia ei huomata. Toisaalta sitä kaipaa ja odottaa ihmisten huomiota, toisaalta pelkää saavansa pelkkää negatiivista huomiota. Siksi on helpompaa olla haluamatta huomiota lainkaan ja piiloutua mustissa vaatteissaan huoneen nurkkaan toivomaan ihmettä. Prinsessasatujen ihmeet eivät koskaan satu lihavien kohdalle. Vai sattuisiko sittenkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti