Kevyt - Viikon 2 tulokset ja asiaa lapsenhankinnan sujumisesta

Tuloksia näyttää syntyneen suklaansyönnistä huolimatta. Katselin tuossa edellisen hoitokierron tekstejä ja tämä näyttää noudattavan aika samaa kaavaa makeanhimoineen kaikkineen. Paitsi rintojen kohdalla. Viimeksi ne selkeästi pienenivät Procrenin aikana, nyt ne ovat kasvaneet painoa. Koko ei niinkään ole muuttunut, mutta olemme mieheni kanssa yhtä mieltä niiden painon kasvusta.

Tänään piikitän toisen kierroksen Procrenia illalla. Viimeksi ensimmäinen piikki toi makeanhimon, toinen vei sen mennessään. Toivon samaa tälle kerralle. Olen onneksi onnistunut kanavoimaan makeansyönnin nyt enimmäkseen marjoihin (ja suklaaseen), viime kerralla leivoksien himo oli ihan ylittämätön. Nyt on ollut mielenkiintoista vaihtelua maittaako suklaa ja makea ollenkaan, mutta useimpina iltapäivinä suklaanhimo on mahdoton.

Laihdutusta on tukenut myös tällä viikolla Procren-oireiden väheneminen. Mietin voisiko piikki olla menettänyt tehonsa näinä viimeisinä päivinä? Ei ole itkettänyt ollenkaan niin pahasti ja suuttumisia on ollut helpompi hallita järjellä. Sinänsä ihan sama, koska tänään pistetään uusi piikki ja oireet jatkuvat taas, pohdiskelu on kiintoisaa vain teoreettisesta näkökulmasta.

Niin ne tulokset. Olen laihtunut 400g viime perjantaista. Pidän sitä ihan säällisenä tuloksena varsinkin kun se on tullut käytännössä pelkällä syömisen tarkkailulla. Se myös tarkoittaa, että pääsin uuteen ennätykseen, yli kuuden kilon painonpudotukseen.
Mittasin myös mittanauhalla tuloksia ja löysin mahdollisen selityksen hameiden ihmeeseen. Ongelmani vaateostoksilla on aina ollut, että vaate ei mene päälle leveän lantioni tai liian suurien tissien vuoksi. Tarpeeksi iso koko menee, mutta sitten se pussittaa vyötäröllä. Tiimalasivartalo on kaikkein typerin keksintö ikinä. Mitatessa huomasin lantiosta lähteneen muutamia senttejä, mikä voisi selittää hameet. Sain pitkästä aikaa vetää päälle vyötärön mukaisen hamekoon, kun se mahtui lantiosta ylös (vetoketju aukinaisena). Laihaa se ei minusta toki tee, mutta rohkaisee jatkamaan samalla tiellä.

Laitoin mitoista taulukon myös Laihdutusprojektit-välilehdelle. Siellä vertailulukuna käytän marraskuun 2010 ensimmäistä mittausta, tässä vertaan nyt syyskuun 2011 lukuihin, jolloin viimeksi otin mittoja.

Käsivarsi (vasen hauis) 30 cm (ei muutosta)
Rinnanympärys 95 cm (-1 cm)
Vyötärö 77 cm (ei muutosta)
Lantio 97 cm (-3 cm)
Reisi 65 cm (ei muutosta)

Vielä muistin virkistämiseksi tavoiteltavat mitat terveyssivustojen mukaan: lantio 90-100, reisi 50-60, vyötärö alle 80. Omat tavoitteeni: lantio alle 90, reisi alle 60, vyötärö alle 70 (rintojen alla ympärysmitta edelleen 65, joten oletan vyötäröni vielä joskus pääsevän samaan).

Rintakipua ja muita oireita

Tähän asti olen kohtuullisesti saanut pidettyä kurissa oireiden tarkkailuni, mutta eilen illalla en voinut enää olla pohtimatta asiaa. Jospa sittenkin näistä saisi vinkkejä alkavaan raskauteen? Järki sanoo, ettei se ole mahdollista, kaikki oireet on selitettävissä muillakin tavoilla, mutta ei sitä vain halua kuunnella.

Rintojani on pakottanut jo muutaman päivän, erityisesti eilen. Vasenta puolta jopa särki ikävästi. Kipu tuntui olevan lihaskipua, vähän samanlaista kuin joskus nuorena oli rintojen kasvaessa. Toisaalta se voisi olla myös kipua keuhkoissa, siinäkin tulee vastaavanlaista pakottavaa kipua ja hengitys on hankalaa. Keuhkokivuksi sen pitäisi kyllä mielestäni olla säännöllisempää ja kokoaikaista. Eikä minulla ole mitään yskääkään tai muita suurempi flunssan oireita ollut.

Sydänkipua se ei missään tapauksessa ollut, vaikka pidempään kestänyt kipukohtaus aiheuttikin lievää tykytystä. Tuo kova kipu siis aaltoili päivän mittaan ja satunnaisesti esti vasemman käden käyttämistä tai muuta liikkumista sohvalta. Toiveeni tietysti on, että kipu liittyy rintojen kasvuun. Itseni ja mieheni mielestä rinnat on kiinteytyneet ja suurentuneet. Ehkä ne valmistautuvat maidontuotantoon? Kuukautisia edeltävää rintojen arkuutta ei ole ollut.

Lukiessani muiden blogeista heidän oireistaan alkaa vatsaani särkeä ikävästi. Ehkä se on vain psykologista kipua ja pelkoa? Toisaalta jo tutuksi käyneitä kramppeja endon tienoilla ei ole ollut moneen päivään. Eikö sekin voisi olla vihje vauvasta? Normaalisti tähän aikaan kuukaudesta endo oikein riemastuu särkemään tauotta. Nyt ei mitään maininnan arvoista kipua.

Kolmas ”oireeni” on huimaus. Sekin voi johtua edelleen monista syistä, mutta on joka tapauksessa uutta. Jos syömisestä on kulunut liian pitkä aika, kuten aamuisin on, minua alkaa huimata. Jos en usko huimausta ja päänpyörimistä ja syö jotakin, alaspäin katsominen alkaa oksettaa. Normaalisti aamuisin minua oksettaa, ei huimaa eikä taatusti ole nälkä. Nyt nimenomaan olen nälissäni (kuten Luge-hoitoon minulla kuuluu) ja sen lisäksi huimaa. Olo helpottaa saatuani aamupalaa.

Koska sama huimaus tapahtuu päivällä, jos olen ollut pidempään syömättä, en usko sen johtuvan pelkästään Lugeista. Niiden oireisiin kuuluu huimaus, mutta vain 1-3 tuntia lääkkeen ottamisesta ja minä otan sitä ainoastaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joku epänormalius syömiseeni nyt liittyy. Ehkä sekin on alkavan raskauden merkki, tai sitten jokin puutostauti?

Kuusi päivää raskaustestiin.

Tanssahtelua

Olin eilen isoissa, virallisissa juhlissa vieraana. Sitä kuvittelee omassa pienessä mielessään kaikenlaisia asioita, kunnes törmää todellisuuteen ikävällä tavalla.

Jostain syystä olin keksinyt, että kun pahimmat vatsakivut on nyt jääneet taakse ja vatsan turvotuskin laskenut, mahtuisin vielä pikkujoulujen aikaan käyttämiini mekkoihin. Mitä itsensä pettämistä! Koska aloin miettiä pukukysymystä vasta juhlapäivän aamuna, ei minulla ollut vaihtoehtoa kuin valita puku, jossa näytin vähiten rumalta. Tiesin pukuni olevan juhlan laatuun nähden hiukan liian arkinen, mutta silti parempi kuin lähteä juhliin alastomana.

Juhlien alussa cocktailtilaisuudessa seisoskellessani epämukavuuteni ja epävarmuuteni pukuni sopivuudesta aiheutti sen, että aloin hikoilla tuskallisesti. Paikallaan seisominen tuotti vaikeuksia muutenkin ja hikoillessa piti vielä yrittää olla nostelematta käsiä ylös, jottei vieressäni seisoneet olisi pyörtyneet hien hajusta. Oletteko kokeilleet skoolata ryhmässä ja juoda shampanjalasista kohottamatta kättä kyynärpäätä korkeammalle? Varsinkin itseänne huomattavasti pidempien ihmisten seurassa?

Koska en omista yhtäkään järkevää, juhliin sopivaa pikkulaukkua, kannan välttämättömiä tavaroitani rintsikoissa. Normaalisti kukaan ei huomaa mitään, kun välillä vilkuilen puhelinta ja laitan sen takaisin rintojen väliin. Tällä kertaa hikoilin niin, että puhelin liimaantui kiinni rintaani enkä meinannut saada sitä ulos. Taisteltuani hetken puhelimen kanssa satuin vilkaisemaan ylös ja huomasin kauemmasta pöydästä useamman ihmisen tuijottavan minua. He eivät todennäköisesti nähneet sinne asti puhelinta, vaan luulivat minun lystikseni irvistellen kaivelevan rintojani kesken juhlan.

Näistä nolouksista selvittyäni keskityin keskustelemaan pöytäseurani kanssa. Tuli puheeksi miksi en juo alkoholia juhlissa ja jotenkin pöytäseurani sai sen käsityksen, että olen raskaana. Yritin oikaista käsitystä, mutta huonolla menestyksellä. Juhliinhan oli ilmoittauduttu jo silloin, kun en vielä tiennyt tulenko olemaan raskaana vai en, joten olin tietenkin valinnut alkoholittoman vaihtoehdon. Siinä sitten kuuntelin onnitteluja ja erinäisiä tarinoita raskaanaolevien työssäkäynnistä. Onnekseni itsehillintäni piti tilanteessa ja pystyin vaihtamaan puheenaihetta.

Sama itsehillintä ei tosin säilynyt koko iltaa. Poislähtiessäni juttelin ystävälle, joka tietää hoidoista ja kaikki turhautuminen purkautui ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta. Siinä sitten parkkipaikalla seisoimme pitkän tovin halaten toisiamme, jotta sain tasapainon takaisin ja pystyin lähtemään kotiin. Olipahan sekin päätös illalle. Ja minä kun luulin jo käsitelleeni asian ja olevani sinut sen kanssa. Kaikkea turhuuksia sitä tuleekin kuviteltua.

Ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja...

Se olisi sitten taas odottelun vuoro. Vielä reilu viikko raskaustestiin. Miten ajan saa kulumaan?

Ongelmahan ei toki ole ylimääräinen aika, jonka voin hyvin käyttää viime viikolla rästiin jääneiden kiireellisten töiden tekemiseen, tai univelan poisnukkumiseen. Vaan se, että aivot eivät suostu univajeessaan mahduttamaan itseensä kovin montaa ajatusta kerrallaan ja päällimmäisenä roikkuu koko ajan ajatus raskaudesta.

Pelkään tekeväni jotakin, mikä aiheuttaisi alkiolle vauriota. Joudun väkisin välillä kantamaan painavahkoja tavaroita, mutta yritän pitää nostelut minimissä. Tarkkailen syömisiäni. Tarkkailen kaikkea ruumiissani tapahtuvaa jatkuvasti. Ja olen huolestunut.

Vatsakivut eivät ole vieläkään kadonneet. Varsinkin vasemmalla munasarjojen kohdalla kipu on pysyvä olotila. Välillä se viiltää erittäin epämukavasti ja pistää minut irvistämään. Ihoa munasarjojen kohdalta kuumottaa usein. Kuuluuko tämä asiaan, onko se leikkauskipua, joka ei vaikuta sikiöön, vai onko jokin vialla? Ainoa reittini selvittää asia on soittaa IVF-hoitajalle puhelinaikana, mutta se vaatii puolen tunnin vapaan ajan keskellä päivää pommittaa hoitajaa ruuhkaisella puhelinajalla paikassa, jossa kukaan ei voi ohimennen kuulla puhelua. Jos kivut menisivät ohi huomenna?

Rintojani on aristanut päiväkausia. Johtuuko se keltarauhashormonihoidosta, lähestyvistä kuukautisista (?), vai kenties koska rinnat valmistautuvat tuottamaan maitoa? Vai ovatko ne herkät vain, koska toivon raskautta niin paljon?

Olen käyttänyt Lugesteronia nyt kohta viikon. Eivät sitten hankalampaa lääkettä voineet keksiä. Kolme pientä palloa pitää työntää itseensä kahdesti päivässä. Tuloksena järjetöntä sotkua ja raapimishaavoja pitkistä kynsistäni. Kokeilin avuksi tamponin asetinta, mutta pallot ovat liian pieniä siihen. Onneksi on keksitty kohtuullisen hyviä biohajoavia siteitä; ei tule suuresta kulutuksesta niin huono omatunto luonnon puolesta.

Vielä kerran rintojen painosta

Asia on askarruttanut minua, sekä selvästi monia muitakin jo pidemmän aikaa: paljonko rinnat painavat? Estolääkityksen aiheuttama rintojen pienentyminen ja keventyminen sai pohtimaan asiaa uudestaan. Nyt rintani ovat palanneet melko lailla normaalipainoonsa, joten oli aika ottaa asioista selvä.

Blogiin tulee säännöllisesti joku googletuksen ”rintojen paino” kautta. Googletin sen itsekin, enkä löytänyt mitään lukuja. Siispä kaivoin keittiövaa’an esiin.

Minulla on D-kupin rinnat. Punnitsin niitä vaihtelemalla asentoani, jotta saisin koko rinnan painon vaa’an päälle enkä kannattelisi osaa lihaksilla. Päädyin tässä erittäin luotettavassa mittaustavassani siihen, että toinen rintani painaa noin 600g ja toinen 500g. Eivät sitten voineet tietenkään olla samankokoiset. Rintaliivien täyttämisessä en ole huomannut vaikutusta kokoerolla. Tiedä sitten kuinka paljon 100g ero ulkonäköön vaikuttaa; itse en ole mitään huomannut, mutta en niitä myöskään erityisemmin tuijottelekaan.
Onkohan rintojen erikokoisuus tavallista?

Laihdutus, osa 11

Laihdutus jatkuu tässä kaiken muun rinnalla edelleen. Tunnen huonoa omaatuntoa, kun en ole ottanut laihdutusta pääasiakseni pitkään aikaan, mutta voimat ei riitä sellaiseen.

Olen jälleen sairastellut; kova kuume, yskä ja keuhkokipu eivät tunnu jättävän rauhaan. Yli viikon olin niin kipeä, etten saanut syötyä kuin pehmeitä ruokia ja niitäkin hyvin vähän kerrallaan. Laihdutuksen kannalta on tehnyt ihan hyvää pakollinen keittokuuri. Olen tosin myös herkutellut bataattikeitolla ja tomaattivuohenjuustokeitolla, mitkä eivät ole siitä kevyimmästä päästä keittoja, mutta kokonaisuudessaan kohtuullisen kevyitä ruokia.

Toisen piikityksen jälkeen makeanhimoni lakkasi. Asiaan on voinut vaikuttaa myös flunssa. Joka tapauksessa lakkasin ahmimasta herkkuja ja olen niiden sijaan himoinnut ruisleipää. Harmikseni, tai pelastuksekseni, en vain pystynyt päiväkausiin nielemään niin karkeaa ruokaa kipeällä kurkullani. Suklaata olen syönyt useimpina päivinä, se kun on pehmeää ja suussasulavaa, mutta muita rasvaisia ruokia olen vältellyt ja makean ajattelu saa lähinnä pahoinvointia aikaan.

Liikuntaa en ole harrastanut viikkoihin. Kovat pakkaset yhdistettynä tuskalliseen yskään ja keuhkokipuun ovat melkoisen raskas kokemus eikä ulkoilu ole siksi houkuttanut. Jo aiemmin ohimennen mainitsemani endometrioosikivut muistuttavat silloin tällöin olemassaolostaan, onneksi tosin harvemmin nykyisin. Siispä liikuntani on rajoittunut pakollisiin kävelyihin tentteihin, rajuun yskimiseen (hyvä keskivartalon lihasten jumppa) ja satunnaiseen auton raappaamiseen.

Painoa en ole punninnut sitten joulukuun enkä aiokaan punnita toistaiseksi. Mittanauha on mukavampi työkalu.

Tässä uusimmat mitat (verrattuna tammikuun lukuihin sekä marraskuun ensimmäisiin lukuihin)

Käsivarsi (vasen hauis) 30 cm, +/- cm (-4 cm marraskuusta)
Vyötärö 79 cm, +1 cm (-2 cm marraskuusta)
Lantio 101 cm, -2 cm (-12 cm marraskuusta)
Reisi 70 cm, +/- cm (-11 cm marraskuusta)

En siis ole erityisemmin onnistunut laihtumaan viimeisen kuukauden aikana, mutta en ole myöskään lihonut. Vyötäröstä ei oikein ota selkoa kuinka paljon syömiset ja juomiset vaikuttavat sen ympärysmittaan. Sillä kun on taipumus turvota pienestäkin muutoksesta monta senttiä. Rinnanympärystä en viitsinyt mitata tällä kertaa, koska rinnat pienenevät muista syistä eri tahtia kuin muu ruumis.

Pienenevät rinnat

Yhdestä sivuvaikutuksesta en ole kirjoittanut vielä. Olen tässä sairastanut enkä ole ehtinyt mittailemaan itseäni tarkemmin – saati selvinnyt koneelle kirjoittamaan asiasta – mutta nyt kuumeen laskettua olen päässyt lopputulokseen. Rintani ovat pienentyneet estolääkkeen vaikutuksesta.

Tästä on muodostunut useanlaisia ongelmia. Toisaalta on pienemmät rinnat ovat hyväksi muun muassa urheilun ja yleisen liikkumisen kannalta. Ryhti voi parantua ja juoksu helpottua. Toisaalta en voi vielä sanoa ovatko rinnat pienentyneet tarpeeksi näiden hyvien vaikutusten syntymiseksi.

Ongelmana on ensinnäkin rintaliivit. Onko pienentyminen lopullista? Pitäisikö siis lähteä ostamaan uusia rintaliivejä vai selvitä vanhoilla, hiukan liian isoilla kunnes lääkkeen vaikutus on loppunut ja rinnat palaavat normaalikokoon? Onko paluu vanhaan edes mahdollista? Koko on kuitenkin pienentynyt sen verran, että olisi mukavampaa hiukan pienemmissä liiveissä.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että mahdollisen raskauden myötä rinnat kasvavat maitoa täyteen. Vähän hirvittää kuvaukset roikkuvista, tyhjistä säkeistä imetyksen jälkeen. Mitä jos en menetä koossa, mutta kiinteydessä sitäkin enemmän? Elämä ilman kaaritukia olisi mahdotonta sen jälkeen?

Pienentymisen myötä olen pohtinut omakuvaani. Olen ollut teinistä asti se, jolla on isot tissit. Se, jota ei koskaan katsota silmiin. Siihen tottuu. Pieneneekö rintani nyt niin, että niitä ei enää tuijoteta? Katsotaanko minua sitten enää ollenkaan ”sillä silmällä”? Totta kai se on imartelevaa, jos mies huomaa minut ja pitää katsomastaan tai nainen katsoo vähän kateellisena. Mitä jos minussa ei ole muuta katsottavaa kuin tissit?
Toisaalta kun miettii kaikkia niitä vaatteita, joita voisin pitää huoletta ilman noita pallukoita.. Ihanat kesämekot, jotka nyt joudun jättämään kauppaan; paidat, bolerot, huivit, kerrospukeutuminen! Ei pienet rinnat ehkä tee minusta yhtäkkiä muotitietoista ja osaavaa pukeutujaa, mutta ainakin vaatteita olisi helpompi löytää ja yhdistellä.

Jos rintani ovat nyt tippuneet noin yhden koon verran, se ei vielä tee niistä pieniä. Mutta vielä on toisen estolääkkeen vaikutus tulossa. Jännittävä seikkailu tämä lapsen odotus. Täynnä uusia asioita ja omaa ajattelua mullistavia havaintoja.

Kutisevat rinnat

Olen tässä jo parisen viikkoa ihmetellyt rintojeni kutinaa. Niitä ei ole koskaan ennen kutissut näin tuskaisesti ja usein. En ole lähiaikoina käyttänyt uusia vaatteita, en vaihtanut saippuaa enkä pyykinpesuainetta.
Luonnollisesti etsin syytä googlettamalla. Enkä pitänyt vaihtoehdoista yhtä epätodennäköistä, toivottua vaihtoehtoa lukuunottamatta.

Paras vaihtoehto olisi tietysti raskaus. Mutta se on epätodennäköinen, koska juuri nyt istun tuskaisissa kuukautiskivuissa sohvan nurkassa kykenemättä liikuttamaan koko alavartaloani. Sen lisäksi tein jo eilen negatiivisen raskaustestin, koska kuukautiset olivat kaksi päivää myöhässä.

Muita vaihtoehtoja kutinaan on ovulaatioaika ja menkkojen alkaminen, mutta miksi nyt yhtäkkiä ne olisivat molemmat alkaneet oireilla kutinalla kun eivät ennenkään ole niin tehneet? Tuskin syy löytyy sieltä.

Epämiellyttävin vaihtoehto on rintasyöpä. Pitää tänään käydä rinnat läpi möykkyjen löytämiseksi, ihan varmuuden vuoksi. Olen kyllä etsinyt epäilyttäviä muhkuroita säännöllisesti, eikä mitään ole sattunut sormiin osumaan. Tästä pitää vielä etsiä lisätietoa; voiko kutina yksistään ilman muhkuraa olla oire syövästä.

Loogisin vaihtoehto kutinalle lienee joltakin keskustelupalstalta löytynyt kommentti, jonka mukaan ainakin kainaloa voi kutittaa lihaskireys (lääkärin diagnoosi jopa). Kainaloanikin on kutittanut silloin tällöin viime aikoina. Siihen auttaisi yksinkertainen venyttely. Tosin rintojen suhteen olen hiukan epäilevä – eihän niissä ole lihasta jota venytellä, läski siinä kutisee. Olen jo onnistunut raapimaan toisesta rinnasta ihoa rikki, joten tässä vaiheessa haluan uskoa voivani venyttelyllä helpottaa kutinaa. Eikä venyttely mene koskaan hukkaan vaikkei kutinaan auttaisikaan.

Rintojen paino

Aamulla suihkun jälkeen tapani mukaan tuskailin rintojeni painon kanssa. Tällä kertaa keksin kokeilla niiden painoa ja sen muuttumista eri asennoissa. Tässähän on eletty noiden möykkyjen kanssa vasta kohta 20 vuotta, oli jo aikakin tajuta mitä ne tekevät ryhdilleni.

Kannattelin rintoja käsilläni samalla kun siirtelin painoa päkiöiltä kantapäille ja vaihtelin selän asentoa. Olen tiennyt jo vuosia, että ryhtini on huono. Seison normaalisti lantio liian takana, mikä saa takapuolen pistämään esiin. Ja koska se on isoin osa minussa, sen korostaminen huonolla ryhdillä onkin ehdottomasti paras idea..

Osaan korjata ryhdin oikeaksi, mutta ”oikea ryhti” alkaa nopeasti sattua alaselkään varsinkin, jos yläselkä on jumissa. Nyt vasta todella ymmärsin miksi näin on. Rintojen takia.

Huomasin käsissäni rintojen painon olevan pienimmillään siinä asennossa, missä normaalisti seison. Seisoessani oikeanlaisessa ryhdissä rinnat painavat huomattavasti enemmän. Pienikin ylävartalon kallistus eteen päin helpottaa painoa – ja se automaattisesti siirtää lantiota taakse päin väärään asentoon. Jotta lantio pysyisi paikallaan ja saisin helpotuksen rintojen painoon, minun pitäisi köyristää selkää kuin Notredamen kellonsoittaja. Ei sekään mikään kaunis näky ole ja vaikeuttaa hengittämistä, puhumattakaan niskan omituisesta asennosta.

Päästään jälleen siihen asiaan, jota olen miettinyt vuosikausia. Rintojen pienennysleikkaus tekisi hyvää ryhdillekin. Jossakin lehdessä oli artikkeli rintansa pienennyttäneestä naisesta ja syyt mitä hän kertoi olivat kuin omasta suustani. Harmi vain, että artikkelin mukaan pienennysleikkauksen jälkeen ei pysty enää imettämään. Eli jos joskus minulla on sellaiseen leikkaukseen varaa, se pitää tehdä lasten saannin jälkeen. Tai sitten kun voi olla varma, ettei lapsia enää voi ilmestyä.

EDIT: Linkki rintojen punnitus-tekstiini.

Pikkuhuomioita XIX

Äskettäin saunassa huomasin uuden asian itsestäni. Riippuvat rinnat eivät synny imettämisen tuloksena vaan kyllä ne iän myötä vain ikävästi valahtavat teki mitä tahansa.

Ainakin itsestä tuntuu, että ihan viimeisen vuoden aikana rinnat ovat painuneet alemmas ja alemmas. Pian ei ehkä nykyisten rintaliivien antama tuki riitä pitämään niitä ylhäällä vaan on alettava panostaa pelkkiin laadukkaisiin urheiluliiveihin saadakseni rinnat ylös kainaloista.

Melko masentava tulevaisuudenkuva. Toivottavasti ei toteudu.

Pikkuhuomioita XVII

Keskustelimme viikonloppuna saunassa mieheni kanssa saunomisen ja kylpemisen eroista. Itse rakastan kylpemistä, mutta en erityisemmin välitä saunomisesta. Minusta on hauskaa keskustella asioista, joita ei ole aiemmin pohtinut sen tarkemmin - ne vain ovat olemassa kunnes kyseenalaistat miksi.

Kylpykeskustelussa selitin miehelleni miksi pidän kylpemisestä. Yritin kuvailla sitä hyvänolon tunnetta, joka valtaa jokaisen lihaksen kylpyammeessa, ja jota tunnetta esimerkiksi saunassa ei saa. Hassua kyllä, kylpemisessä on yksi seikka ylitse muiden. Veden alla ei tarvitse itse kannatella rintojen painoa. Siksi lihakset pääsevät rentoutumaan kuumassa vedessä paremmin kuin kuumassa saunassa. Missään muualla ei saa samaa rentoutumisen tunnetta.

Alkaa tuntua siltä, että kaikki elämässäni liittyy rintoihin ja niiden kanssa elämisen vaikeuteen. Mystistä.

Seksikkyyttä

Kun tänne on nyt tullut kirjoiteltua paljon rinnoista niin ei sitä viitsi lopettakaan. Sattui silmääni uutinen latinotähden rinnoista. Hänen koon 75E rintansa ovat siis kuppikokoa isommat kuin omani ja ilmeisesti aidot. Näin ymmärsin nopean googletuksen perusteella.

Tähti sanoo tunteneensa olonsa aina seksikkääksi rintojensa kanssa. Hänellä on täytynyt olla joko mahtava vaatetyylitaju jo nuorena tai tehokas äiti - itselleni on hädin tuskin tähän ikään mennessä hahmottunut miten vääränkokoisista vaatteista saa siedettävän näköisiä päällä. Tosin minulta on puuttunut molemmat edellä mainitut sekä kyky ommella itse itselle oikeankokoisia vaatteita.

"Pukeutuminen on vaikeaa. Mitä tahansa puen ylleni, näytän stripparilta." sanoo Sofia Vergara.
Niinpä! Kun vaatteet tehdään pienille rinnoille isot yleensä pullottavat kaula-aukoista liikaakin. Korkeita kauluksia taas ei voi pitää näyttämättä idiootilta.

Olipa mukavaa tuntea hetken ajan samastumista naiseen, joka on ollut maailman seksikkäimpien naisten listalla 30 parhaan joukossa. Melkein kuin itsekin olisi seksikäs. Tai no ehkei nyt sentään liioitella.

Huomioita helteestä

Kirjoitanpa kerrankin ajankohtaisesta aiheesta. Helle vaivannee meitä kaikkia Etelä-Suomessa oleskelevia jollain tavalla.

Kuten jo pari päivää sitten kirjoitin, en ole mikään erityinen kesän ystävä, vaan pidän enemmän kevään raikkaista säistä. Toisaalta en ole hellevastainenkaan. Tämä sää on vain jotain mitä pitää jaksaa ilman sen asettamista hyvä-paha-asteikolle. En aina jaksa ymmärtää miksi säätilatkin pitää jakaa hyviin ja huonoihin ja sitten kiistellä mikä on paras kenenkin mielestä. Kaikissa säissä on hyvät ja huonot puolensa ja kaikkia niitä pitää kestää.

Helteen hyviin puoliin kuuluu sen oikeuttama laiskuus. Vaikka olisi tuhottomasti tehtävää, helteellä on yleisesti hyväksyttyä joustaa tekemisistään ja vain olla. Myös työpaikoilla on oikeus pitää pidempiä taukoja joka tunti helteen vuoksi. Voi siis kipaista kerran tunnissa kauppaan hakemaan lisää jääkylmää juomaa tai jäätelöä. Ei yhtään huono diili.

Helteellä ei myöskään katsota outona, jos haluaa istua varjossa. Minä kun en ole suuri auringonoton ystävä, istun lähes aina varjossa. Alle hellelukemissa minua katsotaan puistossa tai rannalla usein vähän oudosti, mutta varsinkin näin kuumalla varjopaikat alkaa olla varattuja.

Helteen huonoihin puoliin voi laskea hikoilun. En ole erityisen kova hikoamaan (mikä on harmillista aineenvaihduntani ja laihduttamisen kannalta), mutta kuumassa asunnossa ilman tuulenvirettä minäkin hikoilen. Vaatteita saa pestä kiihtyvää tahtia kun ne haisevat hieltä jo yhden päivän käytön jälkeen ja lakanoita pitää vaihtaa ahkeraan. Helteellä pahinta on rinnat ja jalat. Rinnat hikoavat alapuolelta järjettömän paljon, turvottavat ja rintaliivit puristavat nihkeää ihoa. Niitä tekisi mieli tuulettaa tiheää tahtia, mutta eihän se julkisilla paikoilla ole erityisen sopivaa. Toisaalta hetkikin ilman rintaliivejä tuntuu kuin vatsa uisi hikimäärässä rintojen alla.
Jalat taas turpoavat ja pysyvät kestoturvotuksessa kaikki helteiset päivät. Nykyisin minulla on alkanut turvota jalkapöytäkin, joten kaikki kengät ei mahdu jalkaan. Nilkat ovat aivan muodottomat, reidet liimaantuvat toisiinsa. Käveleminen on melkoisen haasteellista, jos ei ole sukkahousuja (jotka on hirvittävän kuumat näillä keleillä) tai housuja jalassa. Iho ihoa vasten hameen alla iho hiertyy rikki ja reisien sisäpinnat on lyhyenkin kävelyn jälkeen verillä. Tätä ongelmaa en ole saanut ratkaistua muulla kuin yrittämällä laihduttaa vielä vähän lisää. Valitettavasti minulta reisistä lähtee rasva viimeisenä..

Helteellä ei myöskään voi käyttää pitkähihaisia paitoja. Käytän mielelläni pitkiä takkeja tai muita paidan päällä, jotta ne peittävät rumat käsivarteni ja ison perseeni. Helteellä on mahdotonta pitää päällä mitään hihallista, joten joudun esittelemään kammotuksiani julkisesti. Ja koska olen punatukkainen, pisamanaamainen punastelija, palan äärettömän helposti. Kun en saa pitää vaatteita ihoni suojana, joudun käyttämään korkeakertoimisia aurinkorasvoja tiheästi. Niihin kuluu paljon rahaa eikä niiden antama suoja ole yhtään niin hyvä kuin vaatteen. Siksipä palan joka kerta hellesäillä. Erityisesti vaaravyöhykkeessä ovat olkapäät ja sääret.

Kaikesta tästä huolimatta aion nauttia näistä helteisistä säistä ahkeralla mehujäiden, jäätelön ja jäisen herne-maissi-paprikan syönnillä. Niin kauan kuin helle ei ala tehdä tuhojaan luontoon, vaan välillä tulee kunnon vesisateita, helle saa jatkua minun puolestani vaikka jouluun asti. Sitten voikin jo sataa lunta.

Sopivien rintaliivien valinta

Rintaliivit on se vaatekappale, josta tiedän jotain. Ne osaan ostaa. Usein näkee ihmisillä aivan vääränkokoisia liivejä päällä, joten tässä pieniä ajatuksia.

Kaikilla naisilla on kaksi rintaliivikokoa, jotka on rinnakkaisia toisilleen. Joten liivejä on aina sovitettava, koko ei kerro onko juuri tämä malli sinulle sopiva. Itselläni koot on 75D ja 80C, useimmiten tuo ensimmäinen mutta ei aina. Olen joskus käynyt turhauttavan keskustelun tutun kanssa siitä, kuinka hän ostaa liivinsä aina vain koon perusteella, koska hän haluaa olla B-kuppi eikä A-kuppi. En vaan jaksa ymmärtää mitä väliä kuppikoolla on, jos on päällä mukavat liivit, jotka ei purista vaan tukee sopivasti.

Rintaliivejä sovittaessa hakaset pitää saada kiinni tiukimmalle, muuten ympärysmitta on liian pieni. Väliin pitäisi mahtua sormikin ja silti vielä pystyä hengittämään. Liian isot taas eivät välttämättä tipu päältä vaan takaosa nousee ylös. Jos takaosa on ylempänä kuin rintasi alareuna, ympärysmitta on liian iso. Ei ole erityisen kauniinnäköistä, kun joskus näkee selkämakkaroiden pursuavan liivien nauhan molemmin puolin. Selkämakkarat eivät tarkoita, että on lihava, itselläni ne alkoivat kehittyä ahkeran kuntosalilla käymisen sivutuotteena aikana, jolloin olin vielä laiha. Mutta väärällä liivivalinnalla niitä saa korostettua ja lopputulos ei ole kaunis. Tarpeeksi leveät liivinnauha ja olkaimet piilottavat selkämakkarat tehokkaasti. Makkaroiden pursuaminen ei automaattisesti tarkoita, että pitäisi ostaa ympärysmitaltaan isommat liivit vaan kannattaa ensin kokeilla leveämpää mallia samasta koosta.

Liivien koko ajan runsastuvaan mallistoon en uskalla ottaa kantaa. Se on hyvin henkilökohtaista mistä mallista pitää eikä liity kokoasioihin suoranaisesti. Se minua ärsyttää, että valmistajat katsovat tarpeelliseksi topata sekä C- että D-kuppeja ihan liian usein. Tai sitten materiaalina on jokin joustava kangas, joka ei millään jaksa rinnan painoa. Valmistajat eivät todellakaan osaa ajatella mitä on liikkua isojen rintojen kanssa. Itselleni mukavinta materiaalia on joustamaton pitsi tai tuettu puuvillakangas. Valitettavasti puuvillaisia, saati saumattomia liivejä on hyvin harvoin tarjolla sopivia kokoja, joten suurin osa liivivarastostani koostuu erivärisistä pitsisistä viritelmistä. Mustia liivejä olen metsästänyt jo pidempään mutta ne tuntuvat kadonneen kaupoista. Tai siis sellaiset mustat, jotka täyttävät kriteerit hyvistä liiveistä juuri minulle. Usein samasta mallistosta löytyy valkoiset sopivat mutta mustaa ei löydy oikeassa koossa vaan mustat loppuvat hyvin usein B-kuppiin ja C:stä löytyy muutama hajakoko. D-kuppia on aina ollut hankala löytää mustana. Lieneekö mustilla niin kova menekki, että olen aina myöhässä paikalla.

Ennen häitäni kävin rintaliiviliikkeessä ostamassa "ne kunnon liivit kerrankin". Hain olkaimettomia, valkoisia liivejä. Sain kiertää useamman liikkeen ennen kuin pääsin edes sovittamaan ja sovittaessa oli myyjän ammattitaito täysin hukassa. Kuvittelin, että liiviliikkeestä saisi hyvää palvelua mutta myyjällä ei ollut lainkaan mielipidettä onko sovittamani liivit hyvännäköiset päällä ja miten olkaimettomat liivit olisi helpoin pukea päälle. Olin hyvin pettynyt ja kuvitelmani siitä, että maksan palvelusta ja hyvistä liiveistä romuttuivat täysin. Ostin kyllä liivit mutta käyttäessäni ennen häitä niitä huomasin etteivät ne olekaan mukavat päällä, joten itse hääpäivänä olin ilman rintaliivejä. Pukuni tiukka korsetti piti rinnat paikallaan tarpeeksi hyvin. Kallis opetus: liiviliikkeestä saa yhtä hyvää palvelua kuin marketista ja liivien laatukin vastaa samaa, joten miksi maksaa tyhjästä.

EDIT: Lisäys.
Huomaan tekstistäni puuttuvan ainakin yhden olennaisen poikkeuksen. Jos ostaa joustavasta kankaasta tehdyt liivit, niitä ei pidä sovittaessa kokeilla hakaset tiukimmalla kiinni. Joustava kangas venyy käytössä, joten sovittaessa niiden olisi hyvä olla tiukat löysimmällä hakasvaihtoehdolla, niin saa venymisvaraa ja pidemmän käyttöiän liiveille. Kaikki liivit venyvät jonkun verran käytössä kankaasta riippumatta, mutta joustava kangas venyy nopeammin ja menettää tukevuutensa rintojen painosta riippuen jopa parissa kuukaudessa. Siksi on hyvä olla varaa kiristää ympärysmittaa.

Vaatteiden löytämisen vaikeus

Oletteko koskaan yrittäneet tunkea rintoja paitaan, jääneet jumiin puolivälissä ja joutuneet pyytämään apua toisessa sovituskopissa olevalta tuntemattomalta? Minä olen.

Inhoan käydä (vaate)ostoksilla yksin jo siitä syystä, että saatan tarvita apua mitä oudoimmissa asioissa. Olen jo aikaa sitten lakannut häpeämästä avun pyytämistä. Varsinkin alusvaatteita sijoitetaan käsittämättömän korkealle seinälle meidän normaalipituisten ulottumattomiin. Vetoketjut ovat mystisiä ja ne halutaan aina laittaa selkään tai kainaloon – ei mitään mahdollisuutta saada niitä kiinni ilman neljää kättä. Paita tai mekko saattaa myös huijata olevansa joustavaa kangasta mutta jousto katoaa, kun sitä yrittää saada päälle eikä se sitten lähdekään yhtä helposti pois.

Housuostoksilla en ole käynyt vuosiin. Turhaudun siellä niin tehokkaasti. Olen luopunut ajatuksesta, että joskus löytäisin pituudeltaan sopivat housut, aina niitä joutuu viemään äidille lyhennettäväksi. Leveyden puolesta sopivia housuja toki on, riippuen siitä haluaako leveyden sopivan vyötäröön vai reisiin. Molempia ei voi saada. Vyötäröltä sopivat housut eivät mahdu reisistä jalkaan ja reisistä sopivat housut roikkuvat vyötäröllä moninkertaisena vaatemyttynä. Vyökään ei riitä rutistamaan tarpeeksi, varsinkaan jäykkiä kankaita kuten farkkuja. Tai sitten housut ovat lantiomallia eli jäävät juuri leveimpään kohtaan ja olettavat, että ne mahtuisivat kiinni. Stretch-farkkuja olen yrittänyt mutta nekään eivät asetu vyötärölle hyvin ja lisäksi löystyvät parin käytön jälkeen reisien kohdalta ja kehittävät polvipussit. Ei sellaisia housuja voi käyttää julkisesti, ne sopivat vain mökkeilyyn.

Toinen suuri syyni vältellä vaateostoksia on kyvyttömyyteni nähdä vaatteita kauniina päälläni. Koska kaikki näyttää rumalta, ostan jotain pakolliseen tarpeeseen, koska vaate on kivanvärinen ihan muuten vain, tai vaate on sopivanhintainen. Vuosia olen yrittänyt, mitään en ole oppinut. Olen lukenut pukeutumisoppaita, katsonut ohjelmia, tutkinut lehtien vinkkejä mutta missään ei koskaan ole tiimalasivartaloisia muuttumisleikeissä tai muissa. Aina kerrotaan, kuinka pienirintainen, pitkä, ylilaiha, omenavartaloinen tai harteikas pukeutuvat, koskaan ei kerrota kuinka leveälantioinen, kapeavyötäröinen ja isotissinen lyhyt ihminen tulisi pukea siististi. Olen täysin sitä mieltä, että syy minunkaltaisteni puuttumiseen kyseisistä ohjelmista on se, että nämä ”ammattilaiset” eivät halua ohjelmaansa mahdotonta haastetta. Ei tällaista vartaloa varten ole olemassa vaatteita. Olisi noloa myöntää se muotiohjelmassa.

Vetoan teihin, jotka luette tätä. Mistä voisin löytää vaatteita opiskelijabudjetille sopivaan hintaan? Minkälaiset vaatteet sopivat tällaiseen vartaloon?

Rintaliivit

Jälleen yhdet rintsikat hajosi. Olen alkanut pohtia mahtaako mun rinnat olla lihoneet, kun rintaliivit ei enää kestä. Kokonsa puolesta ne kyllä mahtuu samoihin kuin ennenkin mutta ehkä niiihin on tullut painoa, niin että kaarituet napsahtelee poikki ja kangaskin vaan venyy eikä tue.

Roikkuvat rinnat on mielestäni rumannäköiset. Mutta kun ainoa, millä saa tuen on urheiluliivit eikä niitä voi käyttää kokonaista päivää, puristaa liikaa. Eli joka päivä pitäisi vaihtaa rintaliivejä muutaman tunnin välein, niin saisi pidettyä rinnat siististi ylhäällä.
Tunnen itseni lisäksi vain yhden ihmisen, jolla on yli C-kupin rinnat ja hänen mielestään on hienoa olla ilman liivejä. Itse en voi kuvitellakaan liikkuvani missään ilman liivejä, oi sitä selkäsärkyä sellaisen jälkeen!

En ole koskaan ymmärtänyt mitä hienoa on isoissa rinnoissa. Ne on koko ajan tiellä, painaa ihan helvetisti ja rintaliivejä on ostettava tiuhaan tahtiin. Ja rintaliivivalikoima on melko pieni. Aikoinaan kauppoihin tuli söpöjä Ressu-rintaliivejä joita himoitsin, mutta vain pikkukokoihin. Nykyään on paljon erilaisia suloisia painatuksia, mutta ei koskaan yli C-koon. Haluaisin joskus kauniit puuvillaiset liivit, joissa olisi joku kiva painatus mutta sen sijaan joudun ostamaan pitsisiä viritelmiä. Värivaihtoehdot on sentään lisääntyneet vuosien kuluessa vaikka malli on lähes aina hyvin samannäköinen. Saan myös valita haluanko mummomaiset jättiliivit tukevilla olkaimilla vai pikkuviritykset ohuilla, olkapäihin porautuvilla olkaimilla. Luonnollisesti todellinen valinta on siis, käytänkö liivejä arkisin ja julkisesti - eli ne mummomallit - vai kotona miehenviettelyyn (jolloin pikkuliivit on päällä niin lyhyen aikaa, ettei särky ehdi tulla).

Ihmiset, jotka ihannoivat isoja rintoja eivät selvästikään itse elä sellaisten kanssa. Urheilemaan lähtiessä on ehdottomasti muistettava oikeat rintsikat mukaan, muuten on ihan turha yrittääkään liikkua. Pienikin juoksu vaikka bussipysäkille voi olla kohtalokas, jos on vääränmalliset liivit päällä. Juostessa rinnat pomppii - eikös joku tehnyt tutkimuksenkin siitä, kuinka paljon rinnat pomppii juostessa - ja se on pahimmillaan jo parissa juoksuaskeleessa hirvittävän kivuliasta, riippuen rintaliivien mallista. Siksi jos joudun juoksemaan lyhyen matkan ilman urheiluliivejä, pidän rinnoista kiinni juostessa. Olen todennäköisesti melkoinen näky, mutta mieluummin ruma näky kuin tuskallinen kipu.

Rinnat on myös tiellä, kun jotain yrittää tehdä. Kainaloon ei näe ilman, että siirtää rinnan pois tieltä kädellä, varpaankynsiä on turha haaveilla leikkaavansa rintaliivien kanssa; rinta täytyy saada siirrettyä polven tieltä yltääkseen varpaisiin. Toisaalta on rinnoista hyötyäkin välillä, esimerkiksi syöminen sohvalla ilman pöytää on helpompaa, kun rintoja voi käyttää pöytänä lautaselle ja kädet vapautuu veitsen ja haarukan käyttöön. Toimii vain rintsikoiden kanssa.

Paitojen ostaminen on aina haaste. Kaikki löysät paidat on unohdettava, jollei halua näyttää säkiltä. Pidän paljon villatakkeja talvella, koska villapaidat tai muut lämpimät paidat, joiden alle pitäisi laittaa aluspaita, ovat niin väljiä, että näyttävät enimmäkseen hirveältä päälläni. Ja kaksi tiukkaa paitaa päällekkäin lisää todennäköisyyttä, että paita hilautuu vyötäröltä rintoihin takin alla ja lopulta kuljen napa paljaana. Vaateostosten ongelmista lisää myöhemmin.