keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Rintakipua ja muita oireita

Tähän asti olen kohtuullisesti saanut pidettyä kurissa oireiden tarkkailuni, mutta eilen illalla en voinut enää olla pohtimatta asiaa. Jospa sittenkin näistä saisi vinkkejä alkavaan raskauteen? Järki sanoo, ettei se ole mahdollista, kaikki oireet on selitettävissä muillakin tavoilla, mutta ei sitä vain halua kuunnella.

Rintojani on pakottanut jo muutaman päivän, erityisesti eilen. Vasenta puolta jopa särki ikävästi. Kipu tuntui olevan lihaskipua, vähän samanlaista kuin joskus nuorena oli rintojen kasvaessa. Toisaalta se voisi olla myös kipua keuhkoissa, siinäkin tulee vastaavanlaista pakottavaa kipua ja hengitys on hankalaa. Keuhkokivuksi sen pitäisi kyllä mielestäni olla säännöllisempää ja kokoaikaista. Eikä minulla ole mitään yskääkään tai muita suurempi flunssan oireita ollut.

Sydänkipua se ei missään tapauksessa ollut, vaikka pidempään kestänyt kipukohtaus aiheuttikin lievää tykytystä. Tuo kova kipu siis aaltoili päivän mittaan ja satunnaisesti esti vasemman käden käyttämistä tai muuta liikkumista sohvalta. Toiveeni tietysti on, että kipu liittyy rintojen kasvuun. Itseni ja mieheni mielestä rinnat on kiinteytyneet ja suurentuneet. Ehkä ne valmistautuvat maidontuotantoon? Kuukautisia edeltävää rintojen arkuutta ei ole ollut.

Lukiessani muiden blogeista heidän oireistaan alkaa vatsaani särkeä ikävästi. Ehkä se on vain psykologista kipua ja pelkoa? Toisaalta jo tutuksi käyneitä kramppeja endon tienoilla ei ole ollut moneen päivään. Eikö sekin voisi olla vihje vauvasta? Normaalisti tähän aikaan kuukaudesta endo oikein riemastuu särkemään tauotta. Nyt ei mitään maininnan arvoista kipua.

Kolmas ”oireeni” on huimaus. Sekin voi johtua edelleen monista syistä, mutta on joka tapauksessa uutta. Jos syömisestä on kulunut liian pitkä aika, kuten aamuisin on, minua alkaa huimata. Jos en usko huimausta ja päänpyörimistä ja syö jotakin, alaspäin katsominen alkaa oksettaa. Normaalisti aamuisin minua oksettaa, ei huimaa eikä taatusti ole nälkä. Nyt nimenomaan olen nälissäni (kuten Luge-hoitoon minulla kuuluu) ja sen lisäksi huimaa. Olo helpottaa saatuani aamupalaa.

Koska sama huimaus tapahtuu päivällä, jos olen ollut pidempään syömättä, en usko sen johtuvan pelkästään Lugeista. Niiden oireisiin kuuluu huimaus, mutta vain 1-3 tuntia lääkkeen ottamisesta ja minä otan sitä ainoastaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joku epänormalius syömiseeni nyt liittyy. Ehkä sekin on alkavan raskauden merkki, tai sitten jokin puutostauti?

Kuusi päivää raskaustestiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti