torstai 6. lokakuuta 2011

25 faktaa

Rowan haastoi minut listaamaan 25 uutta faktaa itsestäni, joten täältä pesee. Kaikenlaisia sekalaisia mietteitä epämääräisessä järjestyksessä. Yritin keksiä mahdollisimman paljon uutta kerrottavaa, saattaa silti olla vähän tuttuakin asiaa.

1. En luota ihmisiin. Olen oppinut, että kaikki valehtelevat ja hyödyttävät vain itseään. Kaikkea mitä sanot voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan tilaisuuden tullen. Yritän oppia luottamaan ihmisiin enemmän, löytää sopivan välitien luottamuksen ja epäluulon välillä pystyäkseni elämään ihmisten seurassa – ei yksinkään ole kivaa olla. Se vain on kauhean vaikeaa.

2. En kuulu mihinkään. Minulla ei ole kotikaupunkia eikä paikkaa, jossa tuntisin olevani kotona. Minulla on juuret enkä tunne olevani kokonaan irrallaan, mutta juuret eivät ole koti. Olen asunut usealla paikkakunnalla ympäri Suomen ja vähän ulkomaillakin enkä tunne olevani missään todella kotonani.

3. En kuulu mihinkään myöskään suhteessa ihmisryhmiin. Olen yli-ikäinen opiskelija, joka on liian vanha juhlimaan nuorten seurassa, mutta omanikäisten seurassa taas pitäisi aina keskustella työnteosta, talonrakentamisesta ja lapsista. Tietysti on päiviä, jolloin kuulun johonkin väliaikaisesti, mutta pidempiä aikavälejä ajatellen olen melko yksinäinen tässä mielessä.

4. Analysoin kaiken. Ihan kaiken. Ajattelen aina ennen kuin toimin, virheeni sattuvat ajatteluvirheestä tai puutteellisesta tiedosta, eivät ajattelemattomuudesta.

5. Olen teeaddikti. Tarvitsen vähintään yhden kupin teetä iltapäivisin, mielellään useamman pitkin päivää.

6. Yksi suosikkikirjailijani on Ellis Peters. Pidän paljon myös muun muassa Tove Janssonin, Agatha Christien, Boris Akuninin ja Edgar Allan Poen töistä.

7. Pidän pelaamisesta. Pelaan erilaisia tietokonepelejä sekä lautapelejä mielelläni. Yhteinen tekijä suurimmassa osassa pelejä on niiden tuoma sosiaalisuus ja uudet tuttavuudet.

8. Opin laskemaan sekä lukemaan kelloa pelaamalla pelikorteilla 3-vuotiaana.

9. Matematiikka on aina ollut helppoa, mutta tylsää. Pidin enemmän sen käytännön sovelluksista, kuten musiikin teoriasta ja arkkitehtuurista.

10. Minusta piti tulla sisustusarkkitehti, mutta en sitten lukion jälkeen edes hakenut alalle. En ole ihan varma miksen, mutta osasyynsä taisi olla silloisella matkustusinnollani. (ensimmäinen interrail-reissu sekä ensimmäinen Kanarian matka ilman aikuisia heti kirjoitusten jälkeen sai matkakuumeen päälle)

11. Sittemmin olen yrittänyt käydä jossakin uudessa maassa tai paikassa aina kerran vuodessa. Se ei ihan onnistu enää nyt opiskelijaksi alettuani ja näiden hoitojen viedessä viimeisetkin säästöt.

12. Luen paljon sarjakuvia. Suosikkini on Aku Ankka-lehti, missään muussa ei käytetä suomen kieltä yhtä kauniisti ja kekseliäästi. Arvostan tosin monia muitakin sarjakuvia sekä piirrosjäljen että kielensä vuoksi. Aina toisinaan etsin netistä sekä kirjastosta uusia tuttavuuksia, joihin ihastua.

13. Pidän kielistä ja yritän kehittää omaa kielitaitoani lukemalla nimenomaan sarjakuvia eri kielillä ja kuuntelemalla kieliä. Olen opiskellut ranskaa, saksaa ja japania, itsekseni harjoitan latinaa ja italiaa sekä yritän parantaa japaninkielen taitoani tällä hetkellä.

14. Haaveilen matkustavani Japaniin vielä jonain päivänä, kun rahavarat antavat myöten.

15. En voi sietää kahvia. En syö edes suklaata, joka maistuu ja tuoksuu liikaa kahvilta.

16. Muuten suklaa kuin suklaa on herkkuani.

17. Vaikeinta kasvissyöjänä olossa on salamipizzan hylkääminen. Vaikka olen ollut kasvissyöjä yli 10 vuotta, kaipaan silti välillä salamia.

18. Pidän satunnaisesti päiväkirjaa tuoksuista ja mauista, joita olen kokenut päivän mittaan.

19. Ostoksilla ollessa tärkeää on koskea esineitä, tuntea miltä kangas tuntuu tuotteessa, oltiin sitten huonekalukaupassa tai vaateostoksilla.

20. Uskon sokeutuvani jossain vaiheessa elämää. Minulla ei ole tähän mitään perusteita. Kuulo on tärkein aistini ja olen tietoisesti pyrkinyt kehittämään muitakin aisteja toimimaan arkipäivässä. Se on hauskaa puuhaa.

21. Vaikka musiikki on minulle tärkeää, en kuuntele mitään tietynlaista musiikkia. Valitsen musiikin aina puhtaasti tunteen perusteella, klassisesta metallimusiikkiin. Pidän myös hiljaisuudesta paljon enkä kaipaa aina taustamusiikkia.

22. Kävin kuvataidekoulua koko peruskoulun ajan. Pidän erityisesti savesta materiaalina. Viimeiset pari vuotta olen tykännyt käyttää vesivärejä töissäni. Teen käsilläni koko ajan jotain, usein on monta isompaa projektia eri materiaaleista yhtä aikaa kesken ja välissä teen pikkutöitä, kuten kortteja vesiväreillä.

23. Ennen uskoin, että kuulun 1800-luvulle. Pidän edelleen monista sen vuosisadan ajatuksista (lähinnä sanoisin 1810-1870-luvuista noin pyöreästi), mutta en haluaisi elää sitä aikaa.

24. Nykyisin menneistä ajoista intohimonani on 1940-luvun loppu eli aika toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa. 1950-luvun puolivälin jälkeinen aika ei ole enää yhtään kiinnostavaa. Toinen historiallisen intohimoni kohde ovat aikakaudet jolloin samurait elivät Japanissa.

25. Kirjoja ei voi koskaan olla liikaa. Tällä hetkellä niitä on laatikoittain makuuhuoneen lattialla, koska meillä ei ole tarpeeksi hyllytilaa niille nykyisessä asunnossamme. Kerään erityisesti vanhoja dekkareita 1900-luvun alkupuoliskolta. Käytännössä se tarkoittaa, että ostelen divareista parin euron pokkareita ja aina kun raaskin, joitakin kalliimpiakin kirjoja.

1 kommentti:

  1. Tää oli vähän pelottavaa kun suurin osa kohdista olisi sopinut muhun... :) Ee

    VastaaPoista