keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pienenevät rinnat

Yhdestä sivuvaikutuksesta en ole kirjoittanut vielä. Olen tässä sairastanut enkä ole ehtinyt mittailemaan itseäni tarkemmin – saati selvinnyt koneelle kirjoittamaan asiasta – mutta nyt kuumeen laskettua olen päässyt lopputulokseen. Rintani ovat pienentyneet estolääkkeen vaikutuksesta.

Tästä on muodostunut useanlaisia ongelmia. Toisaalta on pienemmät rinnat ovat hyväksi muun muassa urheilun ja yleisen liikkumisen kannalta. Ryhti voi parantua ja juoksu helpottua. Toisaalta en voi vielä sanoa ovatko rinnat pienentyneet tarpeeksi näiden hyvien vaikutusten syntymiseksi.

Ongelmana on ensinnäkin rintaliivit. Onko pienentyminen lopullista? Pitäisikö siis lähteä ostamaan uusia rintaliivejä vai selvitä vanhoilla, hiukan liian isoilla kunnes lääkkeen vaikutus on loppunut ja rinnat palaavat normaalikokoon? Onko paluu vanhaan edes mahdollista? Koko on kuitenkin pienentynyt sen verran, että olisi mukavampaa hiukan pienemmissä liiveissä.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että mahdollisen raskauden myötä rinnat kasvavat maitoa täyteen. Vähän hirvittää kuvaukset roikkuvista, tyhjistä säkeistä imetyksen jälkeen. Mitä jos en menetä koossa, mutta kiinteydessä sitäkin enemmän? Elämä ilman kaaritukia olisi mahdotonta sen jälkeen?

Pienentymisen myötä olen pohtinut omakuvaani. Olen ollut teinistä asti se, jolla on isot tissit. Se, jota ei koskaan katsota silmiin. Siihen tottuu. Pieneneekö rintani nyt niin, että niitä ei enää tuijoteta? Katsotaanko minua sitten enää ollenkaan ”sillä silmällä”? Totta kai se on imartelevaa, jos mies huomaa minut ja pitää katsomastaan tai nainen katsoo vähän kateellisena. Mitä jos minussa ei ole muuta katsottavaa kuin tissit?
Toisaalta kun miettii kaikkia niitä vaatteita, joita voisin pitää huoletta ilman noita pallukoita.. Ihanat kesämekot, jotka nyt joudun jättämään kauppaan; paidat, bolerot, huivit, kerrospukeutuminen! Ei pienet rinnat ehkä tee minusta yhtäkkiä muotitietoista ja osaavaa pukeutujaa, mutta ainakin vaatteita olisi helpompi löytää ja yhdistellä.

Jos rintani ovat nyt tippuneet noin yhden koon verran, se ei vielä tee niistä pieniä. Mutta vielä on toisen estolääkkeen vaikutus tulossa. Jännittävä seikkailu tämä lapsen odotus. Täynnä uusia asioita ja omaa ajattelua mullistavia havaintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti