tiistai 1. helmikuuta 2011

Ikäkriisi, Osa miljoona

Järkytin tänään puolituttuja opiskelijakavereitani mainitsemalla ohimennen keskustelussa olevani ensi syksynä 30-vuotias. Harmitti ettei ollut kameraa mukana, niin järkyttyneet olivat ilmeet. Ja jähmettyneet, hiljainen hetki olisi ehkä kestänyt minuutteja, jollen itse olisi hermostuneesti hölpöttänyt kaikkea maan ja taivaan väliltä katkaistakseni hiljaisuuden.

Nyt on tullut totuuden hetki elämässäni. Synttärit on niin lähellä, että lähipäivinä pitää lähettää kutsu juhliin. Joudun kertomaan ikäni. Yritin kehitellä kiertotietä juhlistaa synttäreitä kertomatta, että ne on synttärit ja paljonko täytän, mutta en keksinyt mitään vedenpitävää keinoa saada vanhat lapsuudenystävät hiljaisiksi koko illan ajaksi. Joten kutsun kaikki vieraat ihan reilusti 30-vuotissynttäreille. Kirpaisee. Todella kirpaisee.

En minä voi olla näin vanha ja saanut näin vähän aikaiseksi elämässä tähän asti. Viimeinenkin illuusio nuoruudesta sortuu, kun vaihdan vuosikymmentä ja samalla julistan sen kaikille uusillekin tuttaville. Kukaan ei enää tule olettamaan minua nuoreksi kutsun lähettämisen jälkeen. Todennäköisesti tulen olemaan hetken jopa puheenaihe, kun ikääni päivitellään. Taidan vältellä opiskelijajuhlia ja –tapaamisia pari viikkoa.


Kyllä voikin vanheneminen olla vaikeaa.

2 kommenttia:

  1. hah, antaa muksujen olla ja elää illuusiossa että se elämäntilanne jossa ovat, säilyy. Kaikki vanhenevat, juju on siinä miten sen ottaa. Mikä sitten vanhenemisessa on pelottavaa? Uskoisin että suurin syy siihen on jokaisen oma stereotyyppinen kuva tietyn ikäisestä henkilöstä; siihen kuvaan ei kuitenkaan alistuta, kaikenlainen luopuminen tai menettäminen on tarpeetonta, itsehän sitä valitsee reittinsä ja elämänsä.

    Uskon että tiedät oikein hyvin tuon mitä yllä kirjoitin, joskus on vain tarpeen huomata asia konkreettisesti, sanoa se ääneen ja nauraa huomatessaan omien pelkojen olevan turhia.

    VastaaPoista
  2. Kaipa se on tämä yliopistoympäristö, jossa parikymppiset ympärillä päivittäin puhuu kolmikymppisistä samaan vauhtiin kuin viisikymppisistäkin. Ja siitä mitä kaikkea aikovat ehtiä tehdä ennen 30 ikävuotta. Minä tiedän, että heidän puheensa eivät tule toteutumaan mutta tunnen oloni kovin vanhaksi kun en enää ole niin tulevaisuususkoinen.

    Onhan se mukava välillä saada muistutus ettei maailma olekaan pelkkää yliopistoa. :) Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista