Viikonloppu lapsettomassa seurassa piristää aina, varsinkin kuukautisten aikaan. Kukaan ei katso sinua säälivästi; joko se vuoto TAAS alkoi (varsinkaan sellaiset, jotka ovat itse päässään keksineet, että kaikki haluavat yhtä ”suloisia” lapsia kuin heidän omansa). Kaikki myös ymmärtävät, jos vähän kiukuttelet tyhjästä kuukautisten aikana.
Loppuviikosta jännitti, kun masennus uhkasi viedä mukanaan miettiessäni lapsenhankintaa. Onnekseni rento seura kohensi mielialaa. En ole vielä kyennyt täysin kuvittelemaan tulevaisuutta ilman yhtäkään lasta, mutta yritän kuvitella tulevaisuuden ilman niitä neljää lasta, jotka haluaisin. Ja itseni kolmekymppisenä niiden neljän lapsen nuorekkaana, laihana ja kauniina äitinä. Joopa joo. Yritän muokata tuota haavekuvaa itsestäni yhden-kahden lapsen yli nelikymppiseksi, pyöreäksi ja ulkonäöstään välinpitämättömäksi homssutädiksi, mikä lienee melko lähellä todellisuutta. Kuvittelen myös kylän juorut kuinka noin vanha voi olla äiti ja joidenkin luulevan minua omien lasteni isoäidiksi.
Toinen kuvitelmani yrittää ajatella tilannetta, jossa minulla ei olisi lainkaan lapsia. Siitä en pääse kuin yhteen mielikuvaan: kylän juoruihin hirveästä akasta, joka inhoaa lapsia ja jonka nähdessään lapsiperheet vaihtavat kadun toiselle puolelle. Mukanani kulkee luonnollisesti aina lapsille kiukkuinen, iso koira. Kylän juoruissa ihmetellään, kuinka noin ilkeällä ja rumalla vanhalla akalla voi olla niin mukava ja nuorekas (!) aviomies. Itsehän olen siis vanhentunut ennen aikojani saatuani tietää, etten tule koskaan saamaan lapsia ja kyläläiset arvioivat iäkseni 20 vuotta oikeaa ikääni enemmän.
Näissä kuvitelmissani asun siis jossakin pienellä paikkakunnalla, jossa en ole asunut aiemmin. Olen rakentanut sinne unelmieni omakotitalon, joko niin kuin olen sen piirtänyt vuosia sitten, tai typistettynä versiona ilman yläkerran lastenhuoneita. Myös tästä talonrakennushaaveesta on erittäin vaikea luopua. Se on vahvasti sidoksissa perhe-elämän haaveeseen. Voisinko elää unelmatalossani ilman lapsia, kun olen vuosikausia nähnyt itseni siellä lasten kanssa?
Koen tärkeäksi miettiä näitä ”vaihtoehtoisia” elämänpolkuja. Kuitenkin muistutan itseäni, että tässä ollaan vasta hoitojen alussa ja on vuosia aikaa yrittää uudelleen ja uudelleen. Näinä hetkinä tuo ”vanha äiti”-mielikuva elää vahvana ja yritän sopeutua siihen. En tule olemaan haaveiden nuori, energinen ja kaunis äiti, mutta voin olla vanhanakin äitinä jotain muuta kuin homssuinen. Näin ainakin kerron itselleni ja yritän uskoa siihen, vaikka mielikuva homssuisesta, omenanmuotoisesta ja ryppyisestä mummosta äitinä ei jätä rauhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti