keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kolmannen päivän ratkaisut

Tutkin eilen illalla tarkemmin Nutrilettin energiasisältöjä ja kaikki ongelmat joita eilen mietin ratkesivat. Ruuista neljässä on kaloreita yhteensä vähän alle 800 ja liemissä 14 siihen päälle. Liemiä tulisi ohjeen mukaan syödä kaksi päivässä, ja silloin kokonaisenergiaa tulee vähän yli 800 kcal. Eli se on ihan sama syönkö liemiä vai en kalorien puolesta.

Kokeilin eilen iltapalaksi kasvislientä. Sen ainesosat kuulostivat hitusen paremmalta kuin tomaattiliemen, lähinnä koska tomaattiliemessä on aineksina myös lihaa ja suurimpana ainesosana suola. Olen ollut liemiä kohtaan hyvin epäilevä niiden sisältämän suuren suolamäärän sekä suuren natriumglutamaattiannoksen vuoksi.

Enkä ollut väärässä. Liemi maistui pelkältä suolalta ja vähän yllättäen rasvaiselta. Sen juomisen jälkeen iski valtaisa päänsärky, joka ei helpottanut lääkkeelläkään enkä saanut nukutuksi viime yönä. Tänä aamuna olo on ollut oksettava enkä voinut edes yrittää syödä aamupalaksi makeaa jauhepirtelöä, vaan otin ruisleipää helpottaakseni vatsan olotilaa. Vatsa oli valmiiksi syömästäni maidosta ärtynyt eikä liemi auttanut asiaa. Onneksi ruisleipä vähän tasoitti oloa eikä enää okseta niin paljon.

Tämä kokeilu riitti minulle. Muut ruuat voin paketista syödä, mutta liemiin en koske. Mikäli joku haluaa 5 tomaattilientä ja 4 kasvislientä, tai osan niistä, laittakaa osoite sähköpostilla niin pistän tulemaan. Muussa tapauksessa heitän ne roskiin. Itse en voi niitä suositella kenellekään, mutta jos joku tykkää ja voi käyttää niin olkaa hyvät vain. Päivämäärät liemissä on ensi vuoden puolella eli hyvin aikaa käyttää.

Eilisen teksti oli siis hätiköity ja asiat selvinneet tarkemmalla tutustumisella pakettiin. Syön neljästi päivässä laihdutusruokia, aamuisin yhden luumun laihdutusruokien aiheuttamaa ummetusta ehkäisemään ja mahdollisesti yhden leipäpalan illalla, jos nälkä sattuu olemaan. Viikonloppuna chilifestareilla syön normaalisti chiliruokia ja –herkkuja, mutta aamupalaksi ja illalla laihdutusruokia. Kylläpä kaikki onkin helppoa kun hetken käyttää asioiden pohtimiseen.

Ps. Punnituspäivä on tällä viikolla perjantai, koska huomenna aamulla on tentti, joka vie kaiken aamukeskittymisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti