Inhoan itseäni ja ruumistani juuri tällä hetkellä. Miksei mikään voi koskaan mennä kuten suunnittelen? Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään, paino on pysynyt samana viime viikosta. Se tarkoittaa, että pitää laihtua vähän yli kilo seuraavassa puolessatoista viikossa.
Suuret suunnitelmani laihtumisesta ja kunnon kohottamisesta on mytätty. On hirveän hankalaa raivota itselleen; ei tiedä miten kaiken sen turhautumisen ja kiukun saisi ulos tehokkaimmin. Tänään minulla alkoi kuukautiset, mikä lisää ihan yleismaailmallista kiukkuisuutta itseinhoni päälle. Ja koska vatsakipu on lamaannuttavaa, en pysty purkamaan tätä mihinkään fyysiseen toimintaan, mikä tietenkin lisää turhautumistani ja noidankehä on valmis.
Edellisen viikon sairastin melkein koko viikon. En pystynyt viime torstaina vielä istumaan koneella kirjoittaakseni pidempää tekstiä, kun ainoa siedettävä asento oli kylkimakuulla ja kuume vei voimat yrittääkään siitä mitään järkevää toimintaa. Kyllästyin moneen kertaan makoiluun ja tekemättömyyteen, kun kirjojenkin lukeminen sattui silmiin siinä asennossa johtuen piilareista silmissä. Niitä taas en saanut pois silmistä, koska se olisi vaatinut erinäisten tarvikkeiden etsintää ja seisoma-asentoa. Lisää turhautumista.
Selvisin kuumeestani viikonloppuna ja maanantaina olin jo pirteän terve. Se tarkoitti kiireellistä tenttikirjan lukemista, mutta liikuntaa en uskaltanut vielä riskeerata jälkikuumeen pelossa. Tiistaina lähdimme teatteriin ja syömään ravintolaan hyvässä seurassa. Ottaen huomioon, että olin viimeiset kaksi viikkoa enimmäkseen oksennellut ja syönyt hyvin mitättömästi, ravintola-annos ei välttämättä ollut se viisain ratkaisu, näin jälkikäteen ajatellen. Seuraavana aamuna olinkin taas kipeänä. Vatsa ei kestänyt raskasta ruokailua, nosti lämpöä ja sai oksentamaan jälleen kerran. Siispä vietin eilisenkin sairaspäivänä.
Tänään alkoi sitten kuukautiset. Se tietää kipua ja tuskaa seuraaviksi kahdeksi päiväksi vähintään. Viikonloppuna olisi tarkoitus nähdä ystäviä mökillä ja käydä kesäteatterissa. Toivon kovasti kipujen vähentyneen siihen mennessä, jotta pystyn liikkumaan mökillä kunnolla enkä vain minimimäärää. Tänään lienee pakko ottaa särkylääke, mutta yritän selvitä yhdellä. En haluaisi sotkea vasta toimimaan alkanutta vatsaa ummetuksella, jota lääkkeet aiheuttavat.
Tällä viikolla olen yrittänyt seurata syömisiäni ja pysytellä kohtuudessa. Jonkin verran salmiakkia on kulunut, koska se auttaa huonoon oloon. Aamut olen lähinnä paastonnut, koska silloin oksetus on vahvimmillaan. Teetä ei ole tehnyt mieli sitten kuumeen alkamisen, sen sijaan ihan vettä on tullut juotua huimasti normaalia enemmän ja silti koko ajan janottaa. Johtunee hikoilusta kuumeessa, oksentelusta ja nyt kuukautisista. Jonkin verran jäätelöä olen syönyt, mutta aina laskenut, että se mahtuu päivän kalorimäärään. Suklaanhimo on ollut valtava ja sitä jäätelö on usein paikannut, kuten myös piparit toisinaan. Suklaa-ahmiin en ole sentään sortunut enkä ole tehnyt piparitaikinaa sen himosta huolimatta. Sitä kun ei voi olla ahmimatta kerralla. Vatsakivusta on se hyöty, että se vähentää syömishaluja ja estää jääkaapilla ravaamisen. Toisaalta jääkaapilla ravaamisesta saisi edes vähän liikuntaa. Kyllä, näin masentavassa tilassa liikunnan suhteen olen käytännössä maannut viimeiset kaksi viikkoa.
Ei siitä pääse mihinkään, olen huono ihminen. En saanut laihdutettua haaveideni mukaan ja kuntoni on todennäköisesti sama tai huonompi kuin kesän aluksi. Vielä elätän toivetta, että lapsettomuuspolin punnitukseen mennessä saan sen viisi kiloa pois. Keksin vain viime viikolla alkaa pelätä, että olen määrittänyt aloituspainon oman vaakani mukaisesti ja lapsettomuuspolin vaaka näyttääkin jotain ihan muuta. Ehkä sattuukin niin, että oman vaakani mukaan olen laihtunut tarpeeksi, mutta heidän vaakansa onkin eri mieltä ja hoidot eivät alakaan. Pääni on ihan liikaa täynnä pelkoja kiukun lisäksi. Tästä on tulossa selvästikin erittäin hyvä päivä minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti