perjantai 19. elokuuta 2011

Ilkeitä ajatuksia

..joita kaduin heti niitä ajatellessani, mutta purkautumisen tarve on kova. Älkää tuomitko minua, hoidan sen itse.

Prinsessa Victoria on raskaana. Laskettu aika on maaliskuussa, mikä tarkoittaa raskauden olevan alkanut jossain vaiheessa kesäkuuta. Tässähän ehtii tapahtua vaikka mitä seuraavan seitsemän kuukauden aikana.

Ensin on pakko kommentoida uutisointia. Esimerkiksi (mutta ei ainoa laatuaan) Iltalehden juttu vauva-arvailusta:
”Toukokuussa kruununprinsessapari tuskin vielä tiesi tulevasta perheenlisäyksestä.”
Jolleivat olleet ennustajia, niin tuskin.

” Keräsimme yhteen kuvasatoa prinsesssa Victorian ja prinssi Danielin edustustehtävistä kesäkuukausien ajalta!”
Mitäpä hyötyä siitä on kun raskaus ei tuppaa näkymään vielä varsinkaan ennen sen tapahtumista eikä ensimmäisiin kuukausiin.

4.8. ” Peittely-yrityksistä ja väljästä mekosta huolimatta prinsessan vatsan pyöristyminen näkyi hyvin.”
Paskat näkyi yhtään mitään muuta kuin toimittajan mielikuvituksen lento tekstissä.

Ensimmäinen ajatukseni koko uutisoinnista oli, että onneksi minun raskauttani ei seurata tuolla hartaudella missään yhteyksissä – sukulaisten tai kavereiden kesken, mediasta nyt puhumattakaan. Josta johduin miettimään ilkeyksiä.

Jos Victoria menettäisi lapsen ja alkaisi hedelmöityshoitorumban, voisimme me lapsettomat pariskunnat saada hyvän puhetorven asiallemme. Mikäli Victoria olisi tarpeeksi rohkea ja myöntäisi julkisesti tarvitsevansa tieteen apua lapsensaantiin, se taatusti muokkaisi yleistä mielipidettä lapsettomuushoitoja kohtaan positiivisemmaksi ja tällaisen tavallisen tallaajankin olisi helpompi myöntää oma huonoutensa naisena. Myös lapsettomuustutkimukset voisivat kautta Euroopan (ja varsinkin Ruotsissa) saada lisärahoitusta ja sitä kautta auttaa erityisesti tuntemattomasta syystä lapsettomia.

Mietin kaikenlaisia julkkiksia ja juuri Victorialla on sellainen maine, että hän olisi loistava keulakuva lapsettomuudelle. Häntä ei voi kuin vain rakastaa vikoineenkin. Jotain artistia tai näyttelijää voi kritisoida, jos ei pidä heidän tyylistään, poliitikoilla ei ole oikeasti tarpeeksi medianäkyvyyttä ollakseen tärkeitä ja kuninkaallisista ainoa oikeasti varteenotettava vaihtoehto olisi Williamin Kate. Katen ongelma vain on, ettei hän ole lähellekään niin rakastettava kuin Victoria ja on vasta liittynyt kuninkaalliseen perheeseen eli uskottavuus ei ole niin hyvä. Mutta kun kuninkaalliseen sukuun kuuluva prinsessa, jolta odotetaan jälkeläistä perimään kruunua ilmoittaisi julkisesti turvautuvansa lääketieteen apuun lastensaannissa.. Täydellistä!

En tietenkään oikeasti halua Victorialle suurta surua lapsen menettämisestä. Mutta mikäli niin käy, toivon Victorian olevan asiasta avoin eikä peittelevä. Hänen roolinsa julkisuudessa auttaisi niin montaa muuta ihmistä oman surunsa kanssa, että toivon hänen kykenevän purkamaan omaa pahaa oloaan jossakin syvähaastattelussa tai vastaavassa eikä vain käpertyvän salaiseen maailmaansa muilta piilossa. Ja paljastavan asiat sitten parinkymmenen vuoden päästä jossain muistelmissa. Eikö mieluummin käytä huonotkin tunteet jonkun avuksi, jos se on mahdollista? Eikö niin saa itsellekin paremman olon, ettei kaikki se kokeminen ole turhaa, kun sillä voi auttaa jotakuta toista?

Näillä aatoksilla jään odottelemaan miten Victorialle käy. En toivo kumpaakaan, en lapsen menettämistä enkä sen saamista. Molemmissa on omat huonot ja hyvät puolensa minun näkökulmastani eikä Victoria ole minulle läheinen, jolle pitäisi esittää toiveikasta. Voin vain olla muodostamatta mielipidettä ja seurata tilannetta.

1 kommentti:

  1. Samanlaisia ajatuksia. :) Minäkin hiljaa mielessäni salaa toivoin, että Victoria ei olisi tullut raskaaksi vaan olisi vielä mennyt vaikka toinenkin vuosi median kokoajan odottaessa raskausuutisia. Olisi ehkä ihmisetkin sitten paremmin ymmärtäneet että kaikille se "lasten hankinta" ei ole itsestäänselvyys. Ja tosiaankin se että ihmiset ehkä olisivat ymmärtäväisempiä sitten lapsettomia ja hoitoja kohtaan, kun olisi joku pidetty julkisuuden henkilö kertomassa niistä.

    VastaaPoista