Tämän aamun ultrassa näkyi runsas määrä erikokoisia mustia mollukoita; jos osaan lukea saamaani paperia oikein oikealta löytyi kuusi munasolua ja vasemmalta 10. Jatkan samalla lääkityksellä perjantaihin asti, jolloin katsotaan taas uudelleen ja määrätään ensi viikon punktioaika.
Ultralaite sattui tänään vielä enemmän kuin se on sattunut aiemmin. Tutkimuksen ei pitäisi olla kivulias, mutta endon takia se on sattunut joka kerta. Tänään kipu oli jo todella tuskaa kestettäväksi. Pelottaa se kivun määrä, jota saan kestää punktiossa sekä alkion siirrossa. Uskoni puudutuksen auttavaan voimaan on melko olematon, ei se ole ennenkään kipua kokonaan poistanut. Toisaalta pelkään nukutuksen sivuvaikutuksia.
Sain tarkemmat ohjeet punktioon ja alkion siirtoon kotiin luettavaksi. Perjantaina käydään ohjeet läpi vastaanotolla ja saanen kuulla miten toimenpide juuri minulle tehdään. Olen todella hermostunut ja luen ohjeita uudestaan ja uudestaan läpi. Ensimmäisistä papereista meiltä jäi huomaamatta tärkeitä kohtia, enää en halua mokata.
”Valmistautuminen toimenpiteeseen”-kohdassa lukee, että urheilu on kielletty noin kahden viikon ajan. Tästä sain ensimmäisen aiheen panikoida: onko minun pitänyt nyt jo kaksi viikkoa välttää urheilua mutta en ole muistanut asiaa? Mitä olenkaan tehnyt viime viikkoina... Onnekseni ensin muistin, että olen ollut sairaana ja sen jälkeen muuten vain laiska, enkä ole harrastanut mitään erityisen rasittavaa liikuntaa. Vasta tämän jälkeen luin tarkemmin mikä kaksi viikkoa pitää olla hyppimättä ja pomppimatta. Se tarkoittaakin aikaa noin tästä päivästä kaksi viikkoa eteen päin. Huh.
Seuraava hermostumisen aiheeni olikin sitten lääkitys. Nyt saa käyttää vain parasetamolia sisältäviä kipulääkkeitä. Flunssani aikana vielä viime viikolla käytin Buranaa. Jälleen täysin typerä syy tuskailla, vasta tämän viikon tekemiset merkitsevät. Kyllä sitä ihminen voi olla typerä ollessaan epävarma. Tässä on ihan liikaa asioita, joita voin unohtaa tai tehdä väärin.
Hormonin piikitys on muuten ollut paljon helpompaa kuin estolääkkeen. Injektiokynä on helppokäyttöisempi ja nyt alkaa olla jo kokemusta asiasta. Viime viikolla mieheni oli onnekseni auttamassa ja teki kaiken työn ensimmäiset kerrat. Tällä viikolla olen selvinnyt jo yksin. Ei se silti mukavaa ole vieläkään. Jostain omituisesta syystä mitä useammin pistän, sitä enemmän alan kammota neuloja. Aiemmin elämässäni en ole suuremmin välittänyt koko asiasta, mutta tökittyäni alavatsani mustelmille olen alkanut inhota piikkien näkemistä silmissäni. Onneksi tämä päättyy pian tältä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti