perjantai 15. huhtikuuta 2011

Laihdutus, osa 12

Tässä olisi nyt ainakin kaksi viikkoa aikaa tehdä painolle ja kunnolle jotakin ennen seuraavaa lapsettomuushoitoaikaa. Mahdollisesti myös lääkärissäkäynnin jälkeen joudun vielä odottelemaan itse hoitojen alkua, joten voisin ottaa jonkinlaisen startin kevätlaihdutukselle nyt.
Motivaattorina toimivat vaatteet, jotka mahtuivat päälle vielä alkuvuodesta, mutta eivät enää niin kauniisti, sekä ystäväni huomautus vaatetuksestani. Totta kai haluaisin mahtua pillifarkkuihin - ei sillä, että niitä käyttäisin, vaikka ne mahtuisivatkin päälleni, mutta haluaisin saada itse valita olla käyttämättä niitä.


Liikunnan puolesta olenkin jo aloittanut tällä viikolla. Olen ollut lähes päivittäin 2-3 tuntia jakamassa vaalimainoksia keskustassa. Se on ollut hyvää liikuntaa, vaikken hikeen asti olekaan liikkunut. Kävelyä on kertynyt useita kilometrejä päivässä kulkiessani ympäri toria. Kävelin myös vajaan parin kilometrin matkat keskustaan ja takaisin kotiin joka päivä. Talven liikkumisiini nähden tämä on ollut huikea muutos. Yllättäen en ole ollut ollenkaan niin väsynyt tästä äkillisestä urheilustani, kuin aluksi kuvittelin. Jalkapohjat kipeytyivät sukkien mentyä mutkalle jalan alla kengässä, mutta lihakset ovat ihan kunnossa.

Olen myös yrittänyt ottaa haltuun syömisiäni. Viikonlopun juhlista jäi kakkua yli iso määrä ja sitä olen yrittänyt ahkerasti tuhota, ettei roskiin tarvitsisi heittää. Korvaukseksi olen vähentänyt muuta syömistäni. Pahimmillaan olen kyllä korvannut iltaruuan kakulla. Toisaalta ei ole ollut erityisen nälkä minään päivänä koko viikkoon.

Harkitsin aiemmin mainostamani pussikeittokuurin aloittamista tässä välissä, mutta en oikein tiedä miten ehtisin. Pääsisin juuri alkuun dieetissäni, kun jo menemmekin pääsiäiseksi appivanhempien luo. Siellä ei laihdutusta tunneta, enkä kehtaa ilmoittaa tuovani omat ruuat mukanani. Heti pääsiäisen jälkeen lähden viikon täysihoitoon seminaariin ja tuntuisi hölmöltä kuljettaa matkalaukussa viikon ruuat Suomesta – varsinkin kun täysihoito ruokineen on jo maksettu.

Tulin siis siihen tulokseen, että kevennän ruokavaliotani kotikonstein. Pidän muutaman päivän minidieetin, jonka aikana lasken syömiseni tarkkaan alle 1000 kilokalorin rajan (ehkäpä 600-800 kaloria päivässä?) ja pääsiäisenä syön pieniä annoksia ja näen nälkää, niin vältyn jääkaapin kaloripitoisen sisällön ahmimiselta. Onnekseni emme todennäköisesti tule käymään lähelläkään kauppoja koko aikana.

Mutta mitä tehdä noille kaikille herkullisille suklaalevyille, joita sain synttärilahjaksi?

2 kommenttia:

  1. Entäs fitfarmin go fat go? Ei tarvitse nähdä nälkää, eikä ostella mitään pussikeittoja vaan syödä vatsan täydeltä perusruokaa ...

    uusi haaste alkaa 2.5 ja ilmoittautuminen on käynnissä.
    2vk kokeilu on ilmainen eli ei siinä ainakaan häviä jos kokeilee...

    Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Tuota voisi kyllä harkita. Mitenkähän siellä on kasvisruokia? Kyllästyttää erilaisten ryhmien ruokaohjeet, joissa vaan todetaan, että sovella oman pääsi mukaan kasvisruokavalioksi. Sehän on sitten ihan sama onko ryhmässä mukana vai ei, jos joutuu kuitenkin itse keksimään mitä saa syödä ja kuinka paljon. Se ei todellakaan ole yksi yhteen 50g jauhelihaa vai soijaa.

    En mä kyllä pysty kahta viikkoa kokkaamaan kaikkia ruokia kotona ja teen pitkiä päiviä, joten en pääse koneelle aina. Pitääkö siinä käydä koneella joka päivä kirjaamassa tietojaan?

    Toisaalta niin, eihän se kokeilu mitään maksa. On vaan tyhmää lähteä mukaan, jos jo ennalta meinaa ettei pysy tahdissa. Tutustun asiaan ja harkitsen.

    VastaaPoista