Vietin tiistaina esseenkirjoittamispäivää kotona. Laittaessani ruokaa uuniin huomasin parin olennaisen osan puuttuvan, joten päätin lähteä käymään lähikaupassa nurkan takana.
Lähikauppaanhan voi mennä käytännössä minkänäköisenä vain. Matka on lyhyt ja todennäköisyys, että siihen osuu ketään kenen takia olisi pitänyt pynttäytyä, on hyvin pieni. Koska päivää viettää kotona, päällä on löysimmät verkkarit ja levein paita, jotta on mukavaa istua missä tahansa asennossa. Näiden päälle kun vain vetäisee takin ja hiukset sutaisee jotenkin pois silmiltä, on valmis kauppaan. Näillä keleillä luonnollisesti kumisaappaat on paras kenkävalinta.
Ajatukseni oli käväistä kaupassa pikaisesti ruuan ollessa uunissa. Piti hakea loppuneet ruuat ja suklaata, nopea reissu. Joopa joo. Nälkäisenä ja väsyneenä on aina järkevää lähteä kauppaan, olkoonkin vain pieni lähikauppa. Pyörin hyllyjen välissä ikuisuuden miettien mitä kaikkea tekisi mieli tai muistaisin puuttuvan kaapista. Tässä ajassa ehdin tavata kymmeniä ihmisiä (miksi hiljaiseen kauppaan aina tulee ruuhkaa silloin kun en ole pukeutunut siististi?) ja kerätä katseita homssuisuudellani. Ei sillä, että olisi niin hirveästi väliä mitä ne viisi (!) söpöä kundia minusta ajatteli, mutta olisihan se ollut mukavampi kerätä katseita olemalla todella kaunis kuin olemalla niin epäsiisti, että monet tunsivat tarvetta tuijottaa.
Vasta kotiin päästyäni muistin, että olin jättänyt ruuan uuniin. Onneksi siitä noin puolet oli vielä syömäkelpoista, vaikka tullessani kaupasta haistoin käytävään asti erikoisen ”aromin” tulevan huoneistostani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti