Mökkeilyt on mökkeilty ja miehen loman viimeiset päivät menossa. Mikä nautinto olikaan saada tehdä asioita käsillään pelkän aivotyön sijaan.
Kävimme poimimassa mustikoita, ahomansikoita ja lakkoja useana päivänä vähän kerrallaan. Vadelmat eivät vielä olleet kypsiä. Unohdin ottaa sykemittarin ja askelmittarin mukaan mökille, mutta liikuntaa varmasti tuli ainakin päätellen kipeistä lihaksista. Ihan mökin vieressä oli aurinkoinen mansikkarinne, josta saimme useana päivänä käydä ahomansikoita keräämässä. Ehkä viikon päästä mansikoiden vierestä löytyy kypsiä vadelmia.
Lakkasuolla rämmimme parisen tuntia, mustikassa vietimme yhtenä päivänä kolme tuntia, kahtena päivänä noin tunnin kerrallaan. Muutenkin mökillä tuli liikuttua pihapiirissä pikkuaskareissa lähes koko ajan, paikallaan istuttiin käytännössä vain iltaisin, kun paarmat olivat lähteneet auringonlaskun mukana. Toivon kovasti, että tämä liikkuminen on auttanut laihdutustani, vaikkei varsinaisesti urheiltu lainkaan. Vaa’alle en ole vielä uskaltautunut.
Syömispuoli ei mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin ja suunnittelin. Mukana ollut ystävä ahmi lähes taukoamatta makeita herkkuja ja äiti oli varannut mökin kaappeihin vaikka mitä naposteltavia meitä varten. Siinä oli melkoisen vaikea pitää yllä omaa ruokarytmiä. Vielä kun jääkaapista löytyi herkullisia, rasvaisia juustoja, joita käytimme vähän joka ruualla... Yritin parhaani mukaan kieltäytyä herkuista ja muistaa syödä vain muutaman tunnin välein eikä jatkuvasti. Teetä kului paljon. Ja marjametsässä tahtoi iso osa marjoista mennä suuhun eikä ämpäriin makeanhimoni taltuttamiseksi.
Nyt kotiin tultuamme huomaan kovan makeanhimon edelleen vaivaavan. Mahtaneeko se liittyä viime viikon hiilihydraattiyliannostukseen vai mihin lie. Onneksi ostettiin mansikoita kotimatkalla ja niitä voi ahmia hyvällä omallatunnolla. Yritän nyt vähentää makeansyöntiä vähän kerrassaan ja palata normaaliin ruokailurytmiin sekä tenttikirjan pariin. Piti kyllä mökilläkin lukea, mutta se jäi vähän vähiin kaiken muun tekemisen mennessä sen edelle. Torstaina näkee mikä on tuomio viimeisestä kahdesta viikosta. Jännittää.
ps. Lapsettomuusahdistusta ja vauvauutisia seuraavaksi, kunhan ehdin kirjoittaa.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Viikon päivitys sekä vauvoista, että laihdutuksesta
Koska on kesälomaviikko, yhdistän kuulumiset tällä kertaa yhteen kirjoitukseen. Lähdemme loppuviikoksi netin tavoittamattomiin ja kerrankin en ota edes konettani mukaan. Lepooni kuuluu tauko sähköposteista, Facebookista, blogeista, kaikesta muusta ajattelua vaativasta paitsi tenttikirjoista.
LAIHDUTUS
Tällä viikolla ei tule punnitusta. Ajattelin ensin tänään punnita itseni, mutta viime päivien herkuttelut eivät rohkaise kohtaamaan niiden seurauksia. Joten seuraava punnitus ensi viikon torstaina normaaliin tapaan.
Olen ollut heikko viimeiset kaksi päivää. Meillä oli vieraita ja kuljimme päivät kaupungilla lähinnä kahvilasta kahvilaan. Söin lounaat ja päivälliset ravintoloissa ja siinä välissä herkuttelin mansikkakakulla, jäätelöllä ja suklaalla molempina päivinä. En erityisemmin edes yrittänyt hillitä itseäni. Onnistuin vielä sunnuntaina olemaan kohtuullinen syömisissäni, mutta eilen en enää kyennyt siihen. Kuljin kaupungilla väsyneenä kahden päivän seikkailuista ja vieraiden viihdyttämisestä, ja annoin vain periksi suklaanmieliteolleni noin kolmannessa kahvilassa, johon poikkesimme.
Näissä päivissä hyvänä puolena oli runsas liikunta. Rakko jalassani todistaa meidän kävelleen paljon. Ei se kyllä mitään urheilusuoritusta ollut, enemmänkin maleksintaa, mutta liikkumista silti tuli monta kilometriä. Toivon sen vähän kompensoivan herkkujen lihottavaa vaikutusta.
VAUVAT
Eiliseen kuului myös käynti ystäväni vauvan luona. Reilun viikon ikäinen vauva näytti niin suloiselta, että unohduin tuijottamaan sitä useamman kerran ja vain havahduin kuin unesta yhtäkkiseen hiljaisuuteen ympärilläni. Käynti oli hirveän kivulias ja mieleni teki toisaalta itkeä, toisaalta olin todella iloinen ystäväni puolesta. Hän sopi ylpeän ja vähän hössäävän isän rooliin loistavasti, oikein hehkui onnea. Ilokseni huomasin etten ollutkaan katkera enkä kateellinen ystävälleni. Olin pelkästään iloinen hänen onnestaan ja surullinen omasta epäonnestani. Huomasin päässeeni eroon epäloogisesta ja satuttavasta ”sinun onnesi on minulta pois”-ajattelutavasta. Sen huomaaminen helpotti oloa valtavasti. Pystyin nauttimaan ystäväni hyvästä olosta ja pitämään kyyneleet poissa.
Suunnitelmani pitää vauvaa sylissä ja haaveilla romuttuivat pelkooni ottaa vauva syliin. En normaalisti pelkää minkäänikäisiä vauvoja; minulla on niistä paljon kokemusta. Tämä pelko liittyikin juuri näihin ennakkohaaveisiini. Ajattelin, että jos otan vauvan syliin alan katkeraksi ystävälleni, enkä voikaan päästää vauvasta irti.
Ystäväni antoi vauvan syliini hetkeksi enkä tiennyt mitä tehdä sen kanssa. Toisaalta se oli onnen täyttymys, toisaalta olin kauhuissani enkä uskaltanut ajatella mitään. Onnekseni tai epäonnekseni vauva alkoi itkeä ruokaa siinä vaiheessa, joten äidin oli pakko ottaa lapsi ja alkaa imettää enkä ehtinyt päättää onko kosketus vauvaan miellyttävä asia vai ei.
Seuraavaksi asialistalla käynnit kolmen viime vuoden puolella synnyttäneen kaverin luona, joita välttelin hoitojen ajan ja oikeastaan unohdin hoitojen jälkeen. Huono ystävä, tiedetään. Jospa saisin asioita korjattua loppukesästä.
LAIHDUTUS
Tällä viikolla ei tule punnitusta. Ajattelin ensin tänään punnita itseni, mutta viime päivien herkuttelut eivät rohkaise kohtaamaan niiden seurauksia. Joten seuraava punnitus ensi viikon torstaina normaaliin tapaan.
Olen ollut heikko viimeiset kaksi päivää. Meillä oli vieraita ja kuljimme päivät kaupungilla lähinnä kahvilasta kahvilaan. Söin lounaat ja päivälliset ravintoloissa ja siinä välissä herkuttelin mansikkakakulla, jäätelöllä ja suklaalla molempina päivinä. En erityisemmin edes yrittänyt hillitä itseäni. Onnistuin vielä sunnuntaina olemaan kohtuullinen syömisissäni, mutta eilen en enää kyennyt siihen. Kuljin kaupungilla väsyneenä kahden päivän seikkailuista ja vieraiden viihdyttämisestä, ja annoin vain periksi suklaanmieliteolleni noin kolmannessa kahvilassa, johon poikkesimme.
Näissä päivissä hyvänä puolena oli runsas liikunta. Rakko jalassani todistaa meidän kävelleen paljon. Ei se kyllä mitään urheilusuoritusta ollut, enemmänkin maleksintaa, mutta liikkumista silti tuli monta kilometriä. Toivon sen vähän kompensoivan herkkujen lihottavaa vaikutusta.
VAUVAT
Eiliseen kuului myös käynti ystäväni vauvan luona. Reilun viikon ikäinen vauva näytti niin suloiselta, että unohduin tuijottamaan sitä useamman kerran ja vain havahduin kuin unesta yhtäkkiseen hiljaisuuteen ympärilläni. Käynti oli hirveän kivulias ja mieleni teki toisaalta itkeä, toisaalta olin todella iloinen ystäväni puolesta. Hän sopi ylpeän ja vähän hössäävän isän rooliin loistavasti, oikein hehkui onnea. Ilokseni huomasin etten ollutkaan katkera enkä kateellinen ystävälleni. Olin pelkästään iloinen hänen onnestaan ja surullinen omasta epäonnestani. Huomasin päässeeni eroon epäloogisesta ja satuttavasta ”sinun onnesi on minulta pois”-ajattelutavasta. Sen huomaaminen helpotti oloa valtavasti. Pystyin nauttimaan ystäväni hyvästä olosta ja pitämään kyyneleet poissa.
Suunnitelmani pitää vauvaa sylissä ja haaveilla romuttuivat pelkooni ottaa vauva syliin. En normaalisti pelkää minkäänikäisiä vauvoja; minulla on niistä paljon kokemusta. Tämä pelko liittyikin juuri näihin ennakkohaaveisiini. Ajattelin, että jos otan vauvan syliin alan katkeraksi ystävälleni, enkä voikaan päästää vauvasta irti.
Ystäväni antoi vauvan syliini hetkeksi enkä tiennyt mitä tehdä sen kanssa. Toisaalta se oli onnen täyttymys, toisaalta olin kauhuissani enkä uskaltanut ajatella mitään. Onnekseni tai epäonnekseni vauva alkoi itkeä ruokaa siinä vaiheessa, joten äidin oli pakko ottaa lapsi ja alkaa imettää enkä ehtinyt päättää onko kosketus vauvaan miellyttävä asia vai ei.
Seuraavaksi asialistalla käynnit kolmen viime vuoden puolella synnyttäneen kaverin luona, joita välttelin hoitojen ajan ja oikeastaan unohdin hoitojen jälkeen. Huono ystävä, tiedetään. Jospa saisin asioita korjattua loppukesästä.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
No niin
Vuoto alkoi eilen päivällä ihan yllättäen. Ei kipua, ei turvotusta, ei mitään. Illan mittaan turvotus tietenkin paheni, samaten kipu, kunnes oli mahdotonta liikkua.
Luonnollisesti heti huomattuani vuodon ja menetettyäni viimeisetkin toivon rippeet soitti juuri vauvan saanut ystävä kuulumisiaan. Olin suhtautunut tähän alle viikko sitten syntyneeseen vauvaan kevyen iloisesti: olin jo alkuraskauden aikana kiukutellut ystävälleni hänen ajoituksestaan, joten nyt aioin olla pelkästään iloinen ja siirtää ikävät tuntemukset omasta päästä pois. Käsittämättömän huono ajoitus tuolla ystävällä.
Nyt on aika jättää turhat haaveilut ja palata arkeen. Menen katsomaan vauvaa heti kun näiltä kivuiltani kykenen liikkumaan ja olen iloinen toisten puolesta. En pelkästään esitä iloista, vaan pakotan katkeruuden pois. Sitä on jo ollut liikaa ja liian kauan. Muiden onni ei ole minulta pois. Alan paremmaksi ystäväksi perheellisille kavereilleni. Tuekseni raahaan vauvaa katsomaan toisen ystävän, joka voi jutella vanhempien kanssa sillä aikaa kun minä hoivaan vauvaa ja kuvittelen sen omakseni. Ihan vain hetken. Äh. Tarkoitan siis, että yhdessä (lapsettoman) ystävän kanssa saan vahvemman pohjan olla olematta niin kateellinen ja yksinäinen toisten onnen edessä.
Luonnollisesti heti huomattuani vuodon ja menetettyäni viimeisetkin toivon rippeet soitti juuri vauvan saanut ystävä kuulumisiaan. Olin suhtautunut tähän alle viikko sitten syntyneeseen vauvaan kevyen iloisesti: olin jo alkuraskauden aikana kiukutellut ystävälleni hänen ajoituksestaan, joten nyt aioin olla pelkästään iloinen ja siirtää ikävät tuntemukset omasta päästä pois. Käsittämättömän huono ajoitus tuolla ystävällä.
Nyt on aika jättää turhat haaveilut ja palata arkeen. Menen katsomaan vauvaa heti kun näiltä kivuiltani kykenen liikkumaan ja olen iloinen toisten puolesta. En pelkästään esitä iloista, vaan pakotan katkeruuden pois. Sitä on jo ollut liikaa ja liian kauan. Muiden onni ei ole minulta pois. Alan paremmaksi ystäväksi perheellisille kavereilleni. Tuekseni raahaan vauvaa katsomaan toisen ystävän, joka voi jutella vanhempien kanssa sillä aikaa kun minä hoivaan vauvaa ja kuvittelen sen omakseni. Ihan vain hetken. Äh. Tarkoitan siis, että yhdessä (lapsettoman) ystävän kanssa saan vahvemman pohjan olla olematta niin kateellinen ja yksinäinen toisten onnen edessä.
torstai 7. heinäkuuta 2011
Laihdutus, osa 21
Ei jotain huonoa, ettei jotain hyvääkin. Raskaustesti toi huonoja uutisia, vaaka hyviä. Viime viikon tuskallinen painonnousu on kadonnut ja olen taas saanut laihdutuksen kulkemaan. Tällä viikolla laihduin 1,4 kg ja kokonaislaihdutusluku on nyt 2,7 kg.
Viime viikolla mielessä kävi, että osa painonnoususta saattaisi olla hetkellistä turvotusta ja tämän viikon tulosta katsoessa niin varmaan olikin. Tuskastunutta mielialaani lohduttaa, että olen sentään jossain asiassa onnistunut tällä viikolla.
Urheilu ei ole ollut korkealla tämän viikon tekemislistassa. Mieheni on lomalla ja olemme oleskelleet melko rauhaisasti kotona tämän viikkoa juostuamme juhannuksen tienoon vähän joka puolella Suomea. Olemme kyllä kovasti ajatelleet lenkkeilyä ja rullaluistelua, mutta ajatusasteelle se on tupannut jäämään. Eilenkin oli kovasti ajatuksena kävellä Citymarketiin noin kolmisen kilometriä, mutta päädyimme kuitenkin menemään bussilla. Jotenkin tuntui huonolta idealta lähteä pöhöttyneen mahani kanssa kävelemään ihmisten ilmoille, kun lenkkeilyä varten olisi pitänyt laittaa verkkarit ja ne päällä näytän poikkeuksetta rumalta ilman pöhömahaakin. Nolous siis voitti, laitoin päälleni mahdollisimman kauniin kukkamekon ja tuskailin koko matkan kun en ollut meikannut ja välttelin ostoskeskuksen ihmisten katseita.
Kuten viime kesänä ja varmaan monesti sen jälkeenkin olen kertonut, syy miksen lähtenyt kukkamekossa kävelemään tuota melko lyhyttä matkaa on se, että jalkani tuppaavat turpoamaan lämmöstä (yli 18 astetta riittää) ja liikunnasta. Toki voin maleksia helteessä mekko päällä pitkiäkin aikoja, mikäli minulla on sukkahousut jalassa, mutta ei se mitään miellyttävää ole. Jalkani kun turpoavat koko matkalta, nilkka tosin on se näkyvin ja rumin osa. Reidet turpoavat toisiinsa kiinni ja hiertyvät verille mikäli välissä ei ole kunnon housukangasta. Sukkahousut estävät pahimmat jäljet, mutteivät pysty pitämään koko kipua poissa ollessaan melko karheat ihoa vasten. Olen tänä kesänä keksinyt hoitaa turvotusta runsaalla vihreän teen juonnilla ja tuntuu, että se olisi vähän auttanutkin. Ei kokonaan poistanut ongelmaa, mutta pienentänyt turvotusmäärää.
Ruokavaliooni sen sijaan olen tällä viikolla kiinnittänyt erityistä huomiota. Huomasin, että olen juhannuksen aikaan sortunut liialliseen juustonsyöntiin ja katkaisin sen heti viikonloppuna. Olen potenut edam-himoa jo päiväkausia, kun vähensin leiviltäni juuston yhteen siivuun per leipä. Aloin myös kirjata ylös tarkemmin syömäni salmiakit ja löysin niistäkin vähentämisen varaa. Ruokavalioni perusta on viime aikoina ollut kasviskeitoissa. Itse tehdyissä sekä valmisruuissa. Harmikseni lempivalmiskeittoni aineksia vain oli menty muuttamaan ja siitä on tullut rasvaisempaa kuin ennen sekä siihen on lisätty hiivauutetta eli aromivahvennetta.
Toinen tärkeä ”perusruokani” on ollut tee. Keitän pari pannullista teetä päivässä, toisen kofeiinin vuoksi aamupalan korvikkeena, toisen jalkojen turvotusta hoitamaan välipalana. Jääteetä ja kivennäisvettä sitten janojuomaksi ja äkillisiin makeanhimon puuskiin. Greippihimo vaivaa myös edelleen ties monettako viikkoa. Onneksi kasvikset on todella halpoja tähän aikaan vuodesta, paitsi meloni. Ja mansikoitakin saa jo hyvään hintaan! Siinäpä hyvä urheilu, kun lähtee keräämään itse lähimansikkatilalle.
Viime viikolla mielessä kävi, että osa painonnoususta saattaisi olla hetkellistä turvotusta ja tämän viikon tulosta katsoessa niin varmaan olikin. Tuskastunutta mielialaani lohduttaa, että olen sentään jossain asiassa onnistunut tällä viikolla.
Urheilu ei ole ollut korkealla tämän viikon tekemislistassa. Mieheni on lomalla ja olemme oleskelleet melko rauhaisasti kotona tämän viikkoa juostuamme juhannuksen tienoon vähän joka puolella Suomea. Olemme kyllä kovasti ajatelleet lenkkeilyä ja rullaluistelua, mutta ajatusasteelle se on tupannut jäämään. Eilenkin oli kovasti ajatuksena kävellä Citymarketiin noin kolmisen kilometriä, mutta päädyimme kuitenkin menemään bussilla. Jotenkin tuntui huonolta idealta lähteä pöhöttyneen mahani kanssa kävelemään ihmisten ilmoille, kun lenkkeilyä varten olisi pitänyt laittaa verkkarit ja ne päällä näytän poikkeuksetta rumalta ilman pöhömahaakin. Nolous siis voitti, laitoin päälleni mahdollisimman kauniin kukkamekon ja tuskailin koko matkan kun en ollut meikannut ja välttelin ostoskeskuksen ihmisten katseita.
Kuten viime kesänä ja varmaan monesti sen jälkeenkin olen kertonut, syy miksen lähtenyt kukkamekossa kävelemään tuota melko lyhyttä matkaa on se, että jalkani tuppaavat turpoamaan lämmöstä (yli 18 astetta riittää) ja liikunnasta. Toki voin maleksia helteessä mekko päällä pitkiäkin aikoja, mikäli minulla on sukkahousut jalassa, mutta ei se mitään miellyttävää ole. Jalkani kun turpoavat koko matkalta, nilkka tosin on se näkyvin ja rumin osa. Reidet turpoavat toisiinsa kiinni ja hiertyvät verille mikäli välissä ei ole kunnon housukangasta. Sukkahousut estävät pahimmat jäljet, mutteivät pysty pitämään koko kipua poissa ollessaan melko karheat ihoa vasten. Olen tänä kesänä keksinyt hoitaa turvotusta runsaalla vihreän teen juonnilla ja tuntuu, että se olisi vähän auttanutkin. Ei kokonaan poistanut ongelmaa, mutta pienentänyt turvotusmäärää.
Ruokavaliooni sen sijaan olen tällä viikolla kiinnittänyt erityistä huomiota. Huomasin, että olen juhannuksen aikaan sortunut liialliseen juustonsyöntiin ja katkaisin sen heti viikonloppuna. Olen potenut edam-himoa jo päiväkausia, kun vähensin leiviltäni juuston yhteen siivuun per leipä. Aloin myös kirjata ylös tarkemmin syömäni salmiakit ja löysin niistäkin vähentämisen varaa. Ruokavalioni perusta on viime aikoina ollut kasviskeitoissa. Itse tehdyissä sekä valmisruuissa. Harmikseni lempivalmiskeittoni aineksia vain oli menty muuttamaan ja siitä on tullut rasvaisempaa kuin ennen sekä siihen on lisätty hiivauutetta eli aromivahvennetta.
Toinen tärkeä ”perusruokani” on ollut tee. Keitän pari pannullista teetä päivässä, toisen kofeiinin vuoksi aamupalan korvikkeena, toisen jalkojen turvotusta hoitamaan välipalana. Jääteetä ja kivennäisvettä sitten janojuomaksi ja äkillisiin makeanhimon puuskiin. Greippihimo vaivaa myös edelleen ties monettako viikkoa. Onneksi kasvikset on todella halpoja tähän aikaan vuodesta, paitsi meloni. Ja mansikoitakin saa jo hyvään hintaan! Siinäpä hyvä urheilu, kun lähtee keräämään itse lähimansikkatilalle.
Turha toivo
Eilisen suunnitelmani mukaan tein tänä aamuna raskaustestin. Negatiivinen tietenkin.
Harmittaa, suututtaa, turhauttaa. Toiveet pääsivät taas lipsahtamaan melkoisen korkealle vain pudotakseen jälleen kerran alas. Juuri kun olin päässyt mukavaan tasapainoon enkä ollut kyseenalaistanut menkkojen tuloa lainkaan. Typerä ruumis, kun tekee tällaisia käytännön piloja.
Menkkoja ei edelleenkään näy eikä tunnu. Normaalisti tiedän paria päivää ennen (en tosin ihan joka kuukausi) milloin vuoto alkaa kivuista ja nesteturvotuksen kertymisestä, mutta nyt ei tunnu mitään. Alkaa tuntua jopa, että nesteturvotus on laskemaan päin. Omituista. Tämä outous myös pakottaa pitämään pienen pientä toiveenkipinää yllä, josko testi sittenkin oli väärässä...
Mielessä kävi myös hysteerinen raskaus (vai miksi sitä virallisesti nimitetäänkään) eli kuvittelisin itselleni raskaustilan ja siten estäisin kuukautisvuodon, mutta se on aika kaukaa haettu ajatus nimenomaan tässä kuussa kun en edes odottanut raskautta. Mieleen nyt pulpahtelee kaikenlaisia ajatuksia, jotka tekevät järjen hulluksi jankkaamalla vaihtoehtojen kehää, vaikka pitäisi keskittyä tenttikirjan lukemiseen. Argh!
Harmittaa, suututtaa, turhauttaa. Toiveet pääsivät taas lipsahtamaan melkoisen korkealle vain pudotakseen jälleen kerran alas. Juuri kun olin päässyt mukavaan tasapainoon enkä ollut kyseenalaistanut menkkojen tuloa lainkaan. Typerä ruumis, kun tekee tällaisia käytännön piloja.
Menkkoja ei edelleenkään näy eikä tunnu. Normaalisti tiedän paria päivää ennen (en tosin ihan joka kuukausi) milloin vuoto alkaa kivuista ja nesteturvotuksen kertymisestä, mutta nyt ei tunnu mitään. Alkaa tuntua jopa, että nesteturvotus on laskemaan päin. Omituista. Tämä outous myös pakottaa pitämään pienen pientä toiveenkipinää yllä, josko testi sittenkin oli väärässä...
Mielessä kävi myös hysteerinen raskaus (vai miksi sitä virallisesti nimitetäänkään) eli kuvittelisin itselleni raskaustilan ja siten estäisin kuukautisvuodon, mutta se on aika kaukaa haettu ajatus nimenomaan tässä kuussa kun en edes odottanut raskautta. Mieleen nyt pulpahtelee kaikenlaisia ajatuksia, jotka tekevät järjen hulluksi jankkaamalla vaihtoehtojen kehää, vaikka pitäisi keskittyä tenttikirjan lukemiseen. Argh!
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Kuukautiset, missä olette?
Muistan elävästi, että olen joskus kärsinyt hyvin säännöllisestä kuukautiskierrosta. Vuoto on alkanut aina silloin, kun sitä on vähiten kaivannut. Tasaisesti 28-30 päivän välein. Nyt on 31. päivä.
Olen odottanut ja tuijotellut kalenteria sunnuntaista lähtien. Laskenut päiviä useita vuosia taaksepäin ja vain kaksi kertaa on mennyt yli 30 päivän välin.
Olen vahtinut vatsan liikkeitä ja olotiloja, seurannut nesteturvotuksen saapumista (jota kyllä tapahtui) ja arvaillut vuodon alkamisaikaa. Mutta kun edelleenkään vatsassa ei tunnu miltään, alan huolestua. Olen ollut varovaisen toiveikas, mutten ole uskaltanut alkaa haaveilla.
Raskauden mahdollisuus ei pälkähtänyt päähäni ennen kuin sunnuntaina. Olen onnistunut nyt lomalla unohtamaan huolet ja keskittymään rentoutumiseen. Se on tehnyt todellakin hyvää, vaikkei niinkään hyvää laihdutusprojektille. Nyt en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Oikeasti kuukautiset on nyt myöhässä. Pitäisikö jännittää, olla iloinen vai ärtynyt? En millään voi muistaa tuliko ovulaatioaika hyödynnettyä tässä kuussa.
Iloisen jännittynyt voin olla raskauden mahdollisuudesta, ärtynyt siitä, että olen onnistunut kuluttamaan pohdiskeluun ja odotteluun niin paljon aikaa eikä mitään tapahdu. Huomaan luovuttaneeni luomuraskaushaaveistani niin hyvin, etten vieläkään oikein tahdo uskoa sellaisen mahdollisuuteen. Tätä kirjoittaessani pelkään, että sanomalla haaveet ääneen jotenkin aiheutan itselleni kuukautisten alkamisen. Joita kuitenkin koko ajan odotan alkaviksi. Eihän tässä nyt ole mitään järkeä.
Epämääräisissä ja sekavissa pohdinnoissani olen päätynyt vain yhteen selkeään lopputulokseen: pitää mennä ostamaan raskaustesti tänään ja tehdä se huomenna aamulla. Huomenna siksi, että luotan aamutestaamiseen enemmän kuin ”olenpa tässä neljä tuntia juomatta ja pissaamatta”-testeihin sekä siksi, että odotan vielä ensi yön kuukautisten mahdollista alkamista ennen testin tuhlausta. Tai ehkä se ei olekaan tuhlausta.. Ehkä ihme on tapahtunut?
Olen odottanut ja tuijotellut kalenteria sunnuntaista lähtien. Laskenut päiviä useita vuosia taaksepäin ja vain kaksi kertaa on mennyt yli 30 päivän välin.
Olen vahtinut vatsan liikkeitä ja olotiloja, seurannut nesteturvotuksen saapumista (jota kyllä tapahtui) ja arvaillut vuodon alkamisaikaa. Mutta kun edelleenkään vatsassa ei tunnu miltään, alan huolestua. Olen ollut varovaisen toiveikas, mutten ole uskaltanut alkaa haaveilla.
Raskauden mahdollisuus ei pälkähtänyt päähäni ennen kuin sunnuntaina. Olen onnistunut nyt lomalla unohtamaan huolet ja keskittymään rentoutumiseen. Se on tehnyt todellakin hyvää, vaikkei niinkään hyvää laihdutusprojektille. Nyt en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Oikeasti kuukautiset on nyt myöhässä. Pitäisikö jännittää, olla iloinen vai ärtynyt? En millään voi muistaa tuliko ovulaatioaika hyödynnettyä tässä kuussa.
Iloisen jännittynyt voin olla raskauden mahdollisuudesta, ärtynyt siitä, että olen onnistunut kuluttamaan pohdiskeluun ja odotteluun niin paljon aikaa eikä mitään tapahdu. Huomaan luovuttaneeni luomuraskaushaaveistani niin hyvin, etten vieläkään oikein tahdo uskoa sellaisen mahdollisuuteen. Tätä kirjoittaessani pelkään, että sanomalla haaveet ääneen jotenkin aiheutan itselleni kuukautisten alkamisen. Joita kuitenkin koko ajan odotan alkaviksi. Eihän tässä nyt ole mitään järkeä.
Epämääräisissä ja sekavissa pohdinnoissani olen päätynyt vain yhteen selkeään lopputulokseen: pitää mennä ostamaan raskaustesti tänään ja tehdä se huomenna aamulla. Huomenna siksi, että luotan aamutestaamiseen enemmän kuin ”olenpa tässä neljä tuntia juomatta ja pissaamatta”-testeihin sekä siksi, että odotan vielä ensi yön kuukautisten mahdollista alkamista ennen testin tuhlausta. Tai ehkä se ei olekaan tuhlausta.. Ehkä ihme on tapahtunut?
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Laihdutus, osa 20
Ole nyt päivän myöhässä juhannusloman takia. Palasimme kotiin vasta eilen illalla ja pääsin punnitsemaan itseni tänä aamuna. Eilen punnitsin itseni ystävän vaa’alla, mutta tulos näytti niin hurjia lukuja etten uskonut. Eikä oma vaaka ihan niin paljon lihomista näyttänytkään, mutta lihomista silti. Tällä kertaa painoa on tullut lisää 700g. Kokonaislaihdutus on taas käytännössä hukannut parin viikon yrityksen ja palannut aiempaan lukuun -1,3kg.
Turhauttaa. Toisaalta ymmärrän miksi näin on käynyt. Olimme lomalla lähes viikon eikä sen aikana erityisesti tullut kirjattua syömisiä ylös. Jäätelöä söin useampana päivänä. Ateriat oli myös valmistettu rasvaisemmista aineksista kuin yleensä, koska olimme vieraissa enkä päässyt vaikuttamaan kaapin sisältöön. Valvoimme myös pidempiä aikoja kuin arkena, joten syöntikertoja tuli useampia aamuyön grillailuineen ja valkoviineineen.
Kuten aiemmin kirjoitin, olimme juhannusaaton ja päivän saaressa. Liikunta kutistui lähes olemattomiin, kun tarvitsi kävellä vain nurkan taakse vessaan eikä pienessä saaressa juuri muualle päässytkään. Aikomukseni oli käydä joka päivä uimassa, mutta yritys jämähti yhteen uintikertaan koko viikon aikana. Vaikka viikosta kaikkiaan neljä päivää olimme veden äärellä eikä minulla ollut mitään hyvää syytä jättää uimista väliin.
Ainoa”lenkkeily”, jota tuli viikon aikana harrastettua oli eilen Turussa keskiaikamarkkinoilla. Siellä tuli käveltyä tuntikausia kaikenlaisia ihmeitä katselemassa. Mutta se oli enemmänkin maleksintaa syöden karamelliomenoita. Lounas sentään oli kohtuullisen kevyt paistettua lohta ja lanttusuikaleita, kun en ottanut lohta aurajuustolla.
Vaikka lihominen harmittaa, on toisessa vaakakupissa rentouttava, ystävien kanssa vietetty viikko. Se teki todellakin hyvää kireille ja ahdistuneille aivoilleni, jotka eivät osaa lopettaa hermoilua sille päälle sattuessaan. Nyt olisi toki mukavampi olo, jos olisi onnistunut yhdistämään laihduttamisen ja rentoutumisen (ja hyvän syömisen), mutta valinnan tullessa oli aika valita ystävät ja rentoutuminen. Uskon, että pystyn loppukesän ajan yhdistämään hyvän olon ja laihduttamisen, koska nyt ei ole enää tiedossa niin suurta määrää juhlia ja muiden tekemiä ruokia.
Tarkoituksemme on lähteä omalle mökille jossain välissä varmaan viikoksi ja siellä oletettavasti unohtuu lenkkeily hetkeksi, mutta ainakin siellä saamme itse päättää ruokavalion sisällön ja syömistiheyden. Ja kaloreita palaa sitten, kun päästään mustikkametsään sekä puolukoita keräämään. Sitä ennen yritän saada kotona arjesta kiinni ja lenkkeilyrytmin toimimaan vihdoin ja viimein.
Turhauttaa. Toisaalta ymmärrän miksi näin on käynyt. Olimme lomalla lähes viikon eikä sen aikana erityisesti tullut kirjattua syömisiä ylös. Jäätelöä söin useampana päivänä. Ateriat oli myös valmistettu rasvaisemmista aineksista kuin yleensä, koska olimme vieraissa enkä päässyt vaikuttamaan kaapin sisältöön. Valvoimme myös pidempiä aikoja kuin arkena, joten syöntikertoja tuli useampia aamuyön grillailuineen ja valkoviineineen.
Kuten aiemmin kirjoitin, olimme juhannusaaton ja päivän saaressa. Liikunta kutistui lähes olemattomiin, kun tarvitsi kävellä vain nurkan taakse vessaan eikä pienessä saaressa juuri muualle päässytkään. Aikomukseni oli käydä joka päivä uimassa, mutta yritys jämähti yhteen uintikertaan koko viikon aikana. Vaikka viikosta kaikkiaan neljä päivää olimme veden äärellä eikä minulla ollut mitään hyvää syytä jättää uimista väliin.
Ainoa”lenkkeily”, jota tuli viikon aikana harrastettua oli eilen Turussa keskiaikamarkkinoilla. Siellä tuli käveltyä tuntikausia kaikenlaisia ihmeitä katselemassa. Mutta se oli enemmänkin maleksintaa syöden karamelliomenoita. Lounas sentään oli kohtuullisen kevyt paistettua lohta ja lanttusuikaleita, kun en ottanut lohta aurajuustolla.
Vaikka lihominen harmittaa, on toisessa vaakakupissa rentouttava, ystävien kanssa vietetty viikko. Se teki todellakin hyvää kireille ja ahdistuneille aivoilleni, jotka eivät osaa lopettaa hermoilua sille päälle sattuessaan. Nyt olisi toki mukavampi olo, jos olisi onnistunut yhdistämään laihduttamisen ja rentoutumisen (ja hyvän syömisen), mutta valinnan tullessa oli aika valita ystävät ja rentoutuminen. Uskon, että pystyn loppukesän ajan yhdistämään hyvän olon ja laihduttamisen, koska nyt ei ole enää tiedossa niin suurta määrää juhlia ja muiden tekemiä ruokia.
Tarkoituksemme on lähteä omalle mökille jossain välissä varmaan viikoksi ja siellä oletettavasti unohtuu lenkkeily hetkeksi, mutta ainakin siellä saamme itse päättää ruokavalion sisällön ja syömistiheyden. Ja kaloreita palaa sitten, kun päästään mustikkametsään sekä puolukoita keräämään. Sitä ennen yritän saada kotona arjesta kiinni ja lenkkeilyrytmin toimimaan vihdoin ja viimein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)