Koska on kesälomaviikko, yhdistän kuulumiset tällä kertaa yhteen kirjoitukseen. Lähdemme loppuviikoksi netin tavoittamattomiin ja kerrankin en ota edes konettani mukaan. Lepooni kuuluu tauko sähköposteista, Facebookista, blogeista, kaikesta muusta ajattelua vaativasta paitsi tenttikirjoista.
LAIHDUTUS
Tällä viikolla ei tule punnitusta. Ajattelin ensin tänään punnita itseni, mutta viime päivien herkuttelut eivät rohkaise kohtaamaan niiden seurauksia. Joten seuraava punnitus ensi viikon torstaina normaaliin tapaan.
Olen ollut heikko viimeiset kaksi päivää. Meillä oli vieraita ja kuljimme päivät kaupungilla lähinnä kahvilasta kahvilaan. Söin lounaat ja päivälliset ravintoloissa ja siinä välissä herkuttelin mansikkakakulla, jäätelöllä ja suklaalla molempina päivinä. En erityisemmin edes yrittänyt hillitä itseäni. Onnistuin vielä sunnuntaina olemaan kohtuullinen syömisissäni, mutta eilen en enää kyennyt siihen. Kuljin kaupungilla väsyneenä kahden päivän seikkailuista ja vieraiden viihdyttämisestä, ja annoin vain periksi suklaanmieliteolleni noin kolmannessa kahvilassa, johon poikkesimme.
Näissä päivissä hyvänä puolena oli runsas liikunta. Rakko jalassani todistaa meidän kävelleen paljon. Ei se kyllä mitään urheilusuoritusta ollut, enemmänkin maleksintaa, mutta liikkumista silti tuli monta kilometriä. Toivon sen vähän kompensoivan herkkujen lihottavaa vaikutusta.
VAUVAT
Eiliseen kuului myös käynti ystäväni vauvan luona. Reilun viikon ikäinen vauva näytti niin suloiselta, että unohduin tuijottamaan sitä useamman kerran ja vain havahduin kuin unesta yhtäkkiseen hiljaisuuteen ympärilläni. Käynti oli hirveän kivulias ja mieleni teki toisaalta itkeä, toisaalta olin todella iloinen ystäväni puolesta. Hän sopi ylpeän ja vähän hössäävän isän rooliin loistavasti, oikein hehkui onnea. Ilokseni huomasin etten ollutkaan katkera enkä kateellinen ystävälleni. Olin pelkästään iloinen hänen onnestaan ja surullinen omasta epäonnestani. Huomasin päässeeni eroon epäloogisesta ja satuttavasta ”sinun onnesi on minulta pois”-ajattelutavasta. Sen huomaaminen helpotti oloa valtavasti. Pystyin nauttimaan ystäväni hyvästä olosta ja pitämään kyyneleet poissa.
Suunnitelmani pitää vauvaa sylissä ja haaveilla romuttuivat pelkooni ottaa vauva syliin. En normaalisti pelkää minkäänikäisiä vauvoja; minulla on niistä paljon kokemusta. Tämä pelko liittyikin juuri näihin ennakkohaaveisiini. Ajattelin, että jos otan vauvan syliin alan katkeraksi ystävälleni, enkä voikaan päästää vauvasta irti.
Ystäväni antoi vauvan syliini hetkeksi enkä tiennyt mitä tehdä sen kanssa. Toisaalta se oli onnen täyttymys, toisaalta olin kauhuissani enkä uskaltanut ajatella mitään. Onnekseni tai epäonnekseni vauva alkoi itkeä ruokaa siinä vaiheessa, joten äidin oli pakko ottaa lapsi ja alkaa imettää enkä ehtinyt päättää onko kosketus vauvaan miellyttävä asia vai ei.
Seuraavaksi asialistalla käynnit kolmen viime vuoden puolella synnyttäneen kaverin luona, joita välttelin hoitojen ajan ja oikeastaan unohdin hoitojen jälkeen. Huono ystävä, tiedetään. Jospa saisin asioita korjattua loppukesästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti