keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ai vauvoja vai?

Olemme viime aikoina keskustelleet yllättävän paljon lapsista ja niiden hankkimisesta mieheni kanssa. En ole ollut erityisen positiivisella mielellä tulevaisuuden suhteen, emme ole tähän päivään saakka onnistuneet luomusti eikä lääkärikään uskonut sen mahdollisuuteen minut tutkittuaan. En luota lääkäreihinkään; en uskalla toivoa hoitojen alkua ja mahdollisuutta ostaa lääkkeitä tämän vuoden puolella – se olisi liian humaania toimintaa meidän itsekeskeisiltä lääkäreiltämme.

Mieheni sen sijaan yllätti minut positiivisuudellaan. Hänen mielestään meillä on vielä mahdollisuus luomuraskauteen ja hän laskee kuukautiskiertoani, itse kun en enää ole viitsinyt pitkään aikaan. Mieheni on useimpina kuukausina tietoisempi ovulaatioajasta ja kuukautisten tulosta kuin itse olen. Tosin se liittyy myös siihen, että ainakin ensimmäisten seurusteluvuosien ajan mieheni tiesi ihan intuitiivisesti kierron kulun ja hänen fyysinen halunsa seksiin oli aina suurimmillaan ovulaation aikaan. Oletan, että hajuaistilla oli asian kanssa jotain tekemistä. Mielestäni tämä taito on vuosien aikana heikentynyt muttei kadonnut. Joten kiertoni seuraaminen on miehelleni melko normaalia puuhaa.

Tässä lähiaikoina on kuulunut vauvauutisia monesta suunnasta. Yhtenä päivänä jouduimme/pääsimme kuuntelemaan yhden kaverin valitusta imetysajasta ja katselemaan kännykästä kuvia uusimmasta tulokkaasta. Olin itse yllättävässä tapaamisessa nälkäinen ja valmiiksi kiukkuinen verensokerin alhaisuuden takia. Tuntui, että kohta katkeaa verisuoni päästä jollen saa kaveria vaikenemaan aiheesta. Mieleni teki alkaa rähjätä kovaan ääneen, että kehtaakin valittaa noin turhanpäiväisistä asioista. Tiedän, tärkeitä asioita oikeasti, mutta juuri sillä hetkellä kärsivällisyyteni oli nollassa. Mieheni pelasti tilanteen. Hän alkoi jutella vauvajuttuja kaverin kanssa jättäen minut taaemmas tuskailemaan omassa olossani niin ettei tarvinnut esittää ystävällistä naamaa ja keksiä järkeviä kommentteja kaverille.

Mies on myös hoitojen jatkamisen suhteen pirteämmällä mielellä kuin minä. Joskaan se ei kovin suuria vaadi. Puhuimme miten tulemme toimimaan vastaanotolla parin viikon päästä. Olin vielä aiemmin sitä mieltä, etten jaksa tapella vaan pysyn välinpitämättömyyskuoressani. Mieheni lupasi tapella. Nyt oloni parannuttua en enää tiedä mitä tehdä. Kerätä voimia tappeluun vai luottaa mieheni kykyyn esittää asiat tarpeeksi selkeästi ja nopeasti lyhyen lääkäriajan kuluessa.

Pelkoni mukaan lääkäriaika kuluu näin:

Ensin lääkäri kysyy kuulumisia emmekä saa järkevää sanaa suusta. Sitten keskustellaan tulevista hoidoista. Lääkäri sanoo, että hoitoja ei voida jatkaa nyt koska miljoona tekosyytä. Mieheni ottaa puheeksi tämän vuoden hoidon, haukkuu lääkärin huonosta tiedonkulusta ja epäpätevyydestä ja alkaa puhua monitumaisuudesta ja sen huomaamisesta. Lääkäri puolustautuu ja he puhuvat monitumaisuudesta kunnes hoitaja keskeyttää ja huomauttaa, että aika on kulunut, mitä sovitaan ensi vuodelle. Sovimme uuden ajan hoidon suunnitteluun johonkin toukokuulle.

Toiveideni mukaan lääkäriaika kuluu näin:

Alamme heti puhua miten koimme edelliset hoidot ja mitä voisi tehdä paremmin seuraavalla kerralla. Saamme sanoa suumme puhtaaksi lääkärin loukkaantumatta ja ottamatta asioita henkilökohtaisesti eli ei mene puolustuskannalle. Saamme kertoa lyhyesti kuinka tiedonkulku oli huonoa, kuinka asiat olisi voinut hoitaa jo tammikuussa eikä elokuussa kuten nyt kävi. Keskustelemme lääkärin kanssa miten saisimme enemmän munasoluja talteen seuraavalla kerralla. Olemme kaikki yhtä mieltä asioista eikä kiistoja synny. Emme jumita mihinkään yksityiskohtaan. Saamme reseptit seuraavaan hoitokertaan heti käteen ja aikataulu uuteen hoitoon on tiedossa sekä pitävä eikä minun tarvitse tuhlata aikaa ja rahaa turhiin käynteihin lääkärissä.

4 kommenttia:

  1. Itselläni ei vielä ole kovinkaan paljon kokemusta lääkärikäynneistä tässä asiassa, mutta olisiko mahdollista, että kirjaisit jo nyt itsellesi ylös lyhyesti tärkeimmät osiot tuosta mitä jo kirjoitit, miten lääkärikäynti toiveidesi mukaisesti sujuisi? Voisit tuoda sen esille vastaanotolla, jos lääkäri ei mene keskusteluissa ja asioissa haluamaasi suuntaan? Sinulla olisi tukea ajatuksillesi ehkä hankalassa tilanteessa ja "muistissa" mieltä painavat jutut, joihin haluaisit selvyyden. Minä olen mennyt lääkäriin muutaman kerran muistilapun kanssa :) Kun on kerran ollut monta asiaa kysyttävänä ja toistaiseksi suhtautuminen tällaiseen on ollut ihan ok.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea! Kiitos. Taidan laatia sellaisen lappusen, että jos en ehdi millään sanoa kaikkea voin antaa lapun lääkärille lopuksi. Mieluummin tietysti sanon asiat ja kuulen vastaukset, mutta en välttämättä ehdi. Ajat on niin kovin lyhyitä ja monia asioita pitäisi käsitellä.

    VastaaPoista
  3. Ihan vinkkinä, oon kokeillut, ei kannata avata suutaan lääkärissä ollenkaan edes vähän harmistuneena saati sitten vihaisena. Ne oikeasti kirjoittavat KAIKEN ylös, jopa sen miten potilas "hermostui" vastaanotolla. Tosin tuo tieto on sellainen ettei sitä koskaan kerrota/näytetä sinulle, mutta siellä on ja pysyy. Sain joskus yhdeltä sairaanhoitajalta kuulla, että sellainen "musta-lista" on oikeasti olemassa... Itse olen ihopolilla testannut asian suutuin, seuraavalla kerralla toinen lekuri puhuikin itsensä pussiin sanomalla; "kyllä sellainen on sinun tilanteessasi ihan ymmärrettävää, noin paljon allergioita eikä ole suoranaista apua mihinkään"...
    Toisella kerralla havahduin kuinka huonosti artikuloitu pointtini lapsettomuuspolin vastaanotollalla kirjattiin väärin ymmärretysti epikriisiin... Siellä kaikki kivat jutut komeilevat aina kun mun kansio otetaan esille.

    Suosittelen hillitsemään edes puolet kiukusta ja todella selventämään mistä paha olo kumpuaa. Kaiken saa aina kyseenalaistaa, mutta äänen sävy ei saa muuttua tuimaksi.
    Ne käynnit tulevaisuudessa ovat vaan paljon mukavampia jos ei räjähdä päin lääkärin silmiä. Aina voi silti pyytää jonkun toisen vastaanotolle, mikäli henkilökemiat ei mene yksiin. Sen tein kanssa aikoinaan ja johan tavat muuttuivat.

    -S-

    VastaaPoista
  4. Kiitos neuvoista.
    Oon miettinyt tota, mutten ole ottanut epäilyjäni "mustasta listasta" todesta. Hyvä tietää, että joku muukin on nähnyt saman.
    Hillitsemisen kannalta juurikin olisi järkevintä antaa miehen hoitaa puhuminen.. Ongelma on vain siinä, että mies saattaa juuttua johonkin epäolennaiseen pikkuseikkaan ja viedä keskustelun väärälle raiteelle vaikka kuinka preppaisin sitä aiheista joista mä haluan puhua. :) Olen kyllä opetellut tuota äänensävyn käyttöä, tiedostan kuinka väärin mun äänensävyjä usein tulkitaan kiukkuiseksi vaikka olisin iloinenkin, mutta oon vasta harjoitteluasteella.

    Meidän polilla ei valitettavasti saa valita lääkäriä, vaan kolme lääkäriä hoitaa samaa potilasta samalla hoitokierrolla. Oon tainnut jo yhdelle niistä päästä huonoihin kirjoihin mutta ei ne kaksi muuta ole osoittaneet epäystävällisyyttä tai hermostumista mun kyselyihin toistaiseksi.

    VastaaPoista