Elämä on taas mitä on. En nyt jaksa olla erityisen innostunut, joskaan oloni ei myöskään muuttunut huonommaksi tänä aamuna huomatessani laihtuneeni viime viikkojakson aikana 200g. Onhan se paljon parempi kuin lihoa, mutta ei silti kovin kummoinen saavutus. Tiedän kaikenlaisia laihdutuskeinoja, en vain pysty toteuttamaan niitä tarpeeksi tehokkaasti.
Tämän viikon teema on ollut löhnöttää itsesäälin keskellä. Olen lintsannut luentoja, perunut menoja kavereiden kanssa, siirrellyt esseiden tekemistä hamaan tulevaisuuteen. Okei, en ihan kaikkia luentoja enkä kaikkia kavereita, mutta eiliseen asti kaikki. Eilen oli pakko raahautua (kirjaimellisesti) seminaariin, tai olisin saanut heittää hyvästit gradun erittäin tärkeälle kurssille ja sen opintopisteille. Seminaarin jälkeen jopa pyysin yhden kaverin kanssani kaupungille ja viihdyin tuntikausia hänen seurassaan. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa tällä viikolla ihmiseksi.
Kuten arvata saattaa, isänpäivän kävelylenkin jälkeen en ole juurikaan liikkunut. Paitsi eilen, kun toin tavaraa toisesta asunnosta toiseen ja kuljin rinkkani kanssa aamulla, päivällä ja illalla yhteensä nelisen kilometriä. Rinkka painoi vaakani mukaan 11,5 kiloa ja käsilaukku kirjoineen 4 kiloa. Sain taas huomata, että kun on kiire luennolta toiselle ja matkaa reilut kaksi kilometriä, se koko matka sattuu olemaan ylämäkeä. Varasin matkaan 25 minuuttia, minulla meni aika tarkalleen puoli tuntia. Nyt särkee jalkapohjia (kuka käski laittaa uudet kengät jalkaan ilman pohjallisia?!) ja ongelmana on mitkä kengät eivät lisäisi kipua kun tänään lähden edelleen painavan kirja- ja tietokonelaukkuni kanssa luennoille.
Laihtumiseni johtunee kevyestä syömisestä tällä viikolla. Isänpäivän monen ruokalajin aterian jälkeen olen syönyt monena päivänä alkukeitoksi tehtyä keittoa pääruokana ja lähinnä juonut teetä kun näläntunne on yllättänyt. Se on kyllä saattanut pahentaa masentunutta olotilaani, kun verensokeri on ollut alhainen koko päivän ja voimat poissa. En välitä. Keskiviikkona sain sitten hirveän ahmikohtauksen. Minulle tuli täysin sietämätön suklaanhimo, siis ihan fyysinen kipu, joka helpotti saatuani suklaata. Sen jälkeen luonnollisesti himoitsin suolaista ja etukäteen viisaana olinkin pyytänyt miestäni tuomaan kaupasta suklaan lisäksi sipsiä. Mies taas etukäteen viisaana (mistä olenkin löytänyt noin fiksun miehen) osti pienen sipsipussin, mikä tyydytti suolaisen tarpeen muttei johtanut kohtuuttomaan ahmimiseen, kuten iso pussi olisi tehnyt.
Eilisen syömiset taas voi summata kahdella sanalla: makeaa ja paljon. Olin eilen liikenteessä yhteensä 16 tuntia. Olin tehnyt kotona pari eväsleipää, joiden lisäksi ostin aamupalaksi ison kupillisen makeaa teetä sekä pullan. En tiennyt, että luentojen väleissä (kahdesti) oli järjestetty kahvitarjoilu suklaisten muffinssien kanssa. Lounaaksi söin Nutrilettin ateriapatukan, koska en jaksanut rinkkani kanssa lähteä jonottamaan opiskelijaravintolaan. Patukan huono puoli oli sen makeus. Päivälliseksi vedin pari lasia viiniä, ilmaisia nekin. Makeaähky tuntuu vielä tänäkin aamuna. Tänään en kyllä syö enää yhtäkään muffinssia enkä juo makeaa teetä, vaan otan evääksi useampia leipiä ja pärjään niillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti