keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Romahdus

Onko millään mitään väliä? Elämä jatkuu samaa rataa, mikään ei koskaan muutu teit mitä tahansa. Istut yksin luennoilla, yksin kotona, ajat yksin kaupunkien väliä, vietät kuukaudesta yhteensä alle viikon miehesi luona, kaiken muun ajan olet yksin. Hittoako sellaisilla kavereilla tekee, joita voi tavata lounaalla kerran viikossa tai punaviinin ääressä kerran kuussa ja keskustella säästä. Jos aina kun yrität lähentyä jotakuta ja olla oma itsesi, se saa ihmiset pakenemaan luotasi.

Olen yrittänyt niin paljon. Taktiikoita, rehellisyyttä, konkreettista läheisyyttä (mikä ei ole luonnollista minulle), luottamusta, uskoa, toivoa, itseni muuttamista, itseni analysointia niin monelta näkökannalta kuin vain ikinä keksin, virheideni näkemistä ja niiden poistamista. Ja lopulta olen yksin. Olen vain niin huono ihminen, ettei kukaan kestä minua lähellään. Paitsi mieheni, joka on juuri tällä hetkellä satojen kilometrien päässä.

Tiesin raskaustestin tuloksen jo eilen illalla. Siteeseen oli tarttunut riekaileita, samanlaisia joita Rowan kuvaa blogissaan. Jos haluat tietää yksityskohtia, lue sieltä. Tiesin, ettei se voi olla normaalia raskauteen liittyvää. Elättelin silti vielä pienen pientä toivon ripaletta. Olinhan ollut niin varma monta päivää. En pystynyt nukkumaan juuri lainkaan viime yönä ja heräsinkin jo ennen kuutta tänä aamuna tekemään raskaustestin. Testi ei antanut pienintäkään haamuviivaa ja soitto polille puoli tuntia sitten vahvisti asian. Negatiivinen.

Seuraava askel on iltapäivällä alkaa pommittaa IVF-hoitajaa soittoaikana. Oletettavasti polilla keksitään taas uusia viivytyksiä ja syitä miksi hoitoja ei voida jatkaa. Ehkä pääsemme seuraavaan hoitoon joskus vuoden päästä, ehkä he ovat keksineet ettemme sovi lainkaan vanhemmiksi ja hoidot loppuvat tähän, mutta kuulemme päätöksestä ohimennen jotain kiertotietä vasta kahden vuoden viivyttelyjen jälkeen.

Sattuu niin paljon. En pysty lähtemään luennolle. Muutenkin olo on huono pahentuneesta flunssasta enkä pysty olemaan itkemättä. Nyt jos koskaan olen halauksen tarpeessa eikä minulla ole ketään, joka sen voisi minulle antaa. Kaunis päivä tänään, juuri sopiva itsesäälissä vellomiseen.

6 kommenttia:

  1. Sinulla on väliä! Tunteillasi on väliä! Minusta tuntuu pahalle puolestasi, kunpa osaisin lohduttaa, tukea jotenkin... Iso halaus näin virtuaalisesti!

    VastaaPoista
  2. Voi Kerttu kun minä nyt niin haluaisin tulla sinne jonnekin antamaan sinulle niin ison halauksen! Olen kamalan pahoillani puolestanne. Miksi piti taas käydä näin..? Tässä ei nyt saa kirjoitettua mitään, mikä auttaisi, eikä oikein mitkään sanat autakaan, tiedän.

    Mutta älä missään nimessä muuta itseäsi, äläkä kahlitse tunteitasi. Olet ihana just tuollaisena, ja mahdottoman tärkeä! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Rubiini ja Rowan. On tämä vaan niin mahtava paikka jakaa pahimmatkin olotilansa asioista jotain ymmärtävien kanssa.

    Asiat ei ehkä ole ihan niin jyrkkiä kuin aamulla kirjoitin, mutta sinne päin ja itsesäälin suossa kaikki ikävä suurenee. Nyt on jo vähän parempi olo kun on saanut itkeskellä koko päivän omassa rauhassa. Aamulla itkin naapurin nähden ja olen saanut hössäystä koko päivän - keksejä ja mehua aamulla, puuroa lounaalla ja sanoi tulevansa vielä illemmalla katsomaan tarviinko jotain. Ei tarvi mennä tekemään ruokaa yhteiskeittiöön ja näyttäytyä itkevänä muiden nähden. En tunne naapureita kovinkaan hyvin, mutta heti kun olin surullinen sain apua. Kyllä sitä taitaa sittenkin olla vähän hyvyyttä maailmassa.

    VastaaPoista
  4. Olen pahoillani, että jouduit kokemaan tämän.

    Olet erittäin tärkeä myös kaltaiselleni nimettömälle lukijalle (ja uskon, että en ole ainoa)! Tarjoat uskomattoman tärkeää vertaistukea myös minulle! Itselläni on menossa omat ensimmäisen ivf:n jälkeiset piinapäiväni, saan testata isänpäivänä...jos on tarvetta...

    Jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos tuestasi! Juuri nyt tekee erityisen hyvää kuulla, etten ole yksin. Onnea matkaan omissa hoidoissasi!

    Kiitos teille kaikille lukijoille ja kommentoijille, että olette jakamassa tunteiden heilahtelujani laidasta laitaan.
    Ja kommentoikaa rohkeasti juttuja anonyymisti tai nimellä, oman valinnan mukaan, kommenteissa voi keskustella miltä samat asiat teistä tuntuu tai jatkaa jotain juttua tai ihan mitä vaan. Pelkkä hymykin piristää päivää.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, tuli kyyneleet silmiin jo otsikosta.
    Paljon voimahaleja ja jaksamista täältäkin!

    VastaaPoista