Ihmeiden aika ei ole ohi. Olen lihonut viime viikkoina vain 400g. Kaikki se syömismäärä, leivokset, jatkuva näläntunne ja urheilemattomuus eikä tuon enempää ole tullut takaisin. Nyt ostin jälleen ateriapatukoita ja aloitan suklaalakon niiden avustuksella. Jospa voisin ensi viikolla ihailla kuinka paljon olen laihtunut enkä kuinka vähän olen lihonut.
Hoitojen ja piinapäivien ajan en edes yrittänyt laihduttaa. Yritin vain vahtia syömisiäni sen verran, ettei ihan överiksi menisi, kuten helposti tapahtuu Lugejen kanssa. Selvittelin muuten syytä miksi Luget aiheuttaa niin kovaa nälkää enkä löytänyt aiheesta tutkimuksia, mutta löysin maallikkojärkeen käyvän selityksen. Monilla alan sivustoilla todetaan, että aivolisäkkeen toimintaa ei ole tutkittu tarpeeksi ymmärtääksemme miten eri hormonit vaikuttavat toisiinsa yleensäkin saati jos jonkun hormonin toimintaa häiritään. Lugesteronin tuoma keltarauhashormoni erittyy normaalisti aivolisäkkeestä, samaten nälkää kontrolloiva hormoni. Miksi ne siis eivät vaikuttaisi toisiinsa? Saisi joku lääketieteen tutkija innostua tästä ja alkaa tutkia lapsettomuushoidoissa olevien aivolisäkkeitä hoitojen eri vaiheissa.
Joka tapauksessa nyt Lugejen loputtua ja vuodon ollessa päällä liiallinen syöminen ja makeanhimo on jäänyt päälle. Erityisesti tämä leivosten himoitseminen on lihottavaa ja epänormaalia minulle. Olen tälläkin viikolla korvannut lounaita jättimuffinseilla ja syönyt iltapalaksi joulutortun. Kyllä, joulutorttukausi on alkanut ja niitä löytää jälleen juhlien tarjoiluista. Kontrollini on rajoittunut kahteen leivokseen päivässä; sekin tekee jo tuskaa pitää päätöksestä kiinni. Joskaan ihan joka päivä en syö leivoksia lainkaan, mutta silloin pitää olla kiireellistä tekemistä ettei ehdi ajatella syömistä.
Viime viikon flunssan ja masentuneen olotilan aikaan liikkumiseni oli hyvin rajoitettua. Sitä ennen vietin viikon kotona tietokoneen ääressä. Vasta tällä viikolla olen taas alkanut pyöräillä paikkoihin. Yllätyksekseni jaksan pyöräillä ihan hyvin paikasta toiseen enkä edes suuremmin hengästy. Kurkkukipuni ja viime aikaisen laiskuuteni perusteella oletin, että pienikin pyöräily tulee olemaan tuskaa, mutta niin sitä vaan on kunto noussut ettei pikku esteet kuten lievä flunssaisuus vaikuta mihinkään. Onnekseni loska ja jää on toistaiseksi pysynyt poissa ja pyöräilykausi on voinut jatkua.
Jumppaan en ole vieläkään uskaltautunut. Tai oikeastaan syynä on ollut myös kiireiset aikataulut opiskelussa, mutta on siinä pieni henkinen kynnyskin lähteä ryhmäliikuntaan mukaan tauon jälkeen. Olen maksanut koko vuodesta, joten pitäisi aktivoitua ja käyttää maksamiaan palveluita. Pelkkä syyskuussa jumpissa käynti ei vielä auta. Jos kokeilisi ensi viikolla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti