perjantai 25. marraskuuta 2011

Laihdutus, osa 37

Tämän viikon tulos vaa’alla yllätti: olen laihtunut 100g. Se oli yllätys, koska kuukautiset alkoi samaan aikaan eilen kun punnitsin itseni ja vuodon ensimmäiset päivät muuttavat minut palloksi ja nostavat painoa – se on nähty lukuisia kertoja. Mutta tällä viikolla nesteturvotuksesta huolimatta olen laihtunut. Odotan mielenkiinnolla ensi viikkoa, mitä vaaka näyttää ilman ylimääräistä nestettä.

Olen saanut syömiset aika hyvin kuriin tällä viikolla. Joskin suurin kiitos on ollut jatkuvan kiireen. Olen bussissa tai junassa istuessani syönyt Nutrilettin patukoita ja illalla jossakin juhlissa päivän ainoan kunnollisen ruuan, tai mennyt suoraan kotiin luennoilta ja kaatunut väsyneenä sänkyyn ilman ruokaa. Paitsi eilen, kun vuoto alkoi ja sain kauhen himon lettuihin. Mieheni myös ennakoi eilisen suklaanhimon ja osti suklaata. Hyvä mies.

Kun on himo johonkin ruokaan, sitä tulee tehtyä vähän ylimääräistä. Tässä tapauksessa tein lettutaikinaa neljälle hengelle ja pystyin itse syömään kolme lettua ennen ähkyä. Nyt on sitten valtava kasa lettuja odottamassa tämän päivän nälkää. Taidanpa syödä niitä aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi tänään. Letuista kun saa eri täytteillä niin erilaisia, ettei niitä kyllästy syömään pitkin päivää, kuten monelle ruualle käy. No niin, nyt tuli nälkä kun aloin miettiä lettuja. Omatekemää omenahilloa, pakasteesta mustikoita, ahomansikoita, vadelmia... Ja suolaisiin kolmea erilaista juustoa päällekäin ja mikroon.. Nam.

Urheilurintamalla on ollut taas aika hiljaista. Liikkuminen on rajoittunut hyötyliikuntaan, mikä kyllä on ollut kohtuullisen tehokasta. Olen nimittäin taas kuljettanut painavaa reppua monta päivää kunnes keskiviikkona reisilihakset oli niin kipeät etten tahtonut selvitä repun kanssa portaita ylös. Olen pyöräillyt ja kävellyt reppuni kanssa viikon mittaan useita kilometrejä.

Vaikka sanoinkin alussa, että ensi viikon tulos kiinnostaa kun turvotus lienee siihen mennessä loppunut, ottaen huomioon tulevat syömiset saattaa tulos olla +-0. Eilen ja tänään olen ollut erittäin huono liikkumaan, kun särkylääke ei millään saa pidettyä kipuja poissa. Vuotokin on todella runsasta ja vetistä tällä kertaa. Ei taida olla hemoglobiini toipunut edellisestä suuresta vuodosta. Mieleni tekee vain valmistella joululahjoja, katsoa tv-sarjoja ja syödä. Viikonloppuna ei ole luvassa sen kummempaa actionia, vasta alkuviikosta pitää taas saada itsensä liikkeelle muutamaksi päiväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti