lauantai 21. toukokuuta 2011

Tajusin viimein

Olen ihmetellyt miksi olen niin kiukkuinen kun ajattelenkin viimeisintä lääkärintapaamista ja lapsettomuushoitojen siirtymistä kesän loppuun. Onhan monen kuukauden viivästyminen ikävä asia, mutta toisaalta on hyvä, että lääkäri haluaa varmistaa sydämeni olevan kunnossa raskautta varten – sehän vain auttaa sikiön sekä itseni selviytymismahdollisuuksia.

En ole asiaa varsinaisesti aktiivisesti pohdiskellut, mutta se on pyörinyt alitajunnassa ja aina välillä muistuttanut olemassaolostaan. Miksi olen niin kiukkuinen ja pettynyt? Kunnes juuri äsken keksin vastauksen.

Kun ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen juttelin hoitajan kanssa, tämä sanoi seuraavan lääkäritapaamisen sisältävän keskustelua menneistä hoidoista, miltä ne tuntuivat ja mitä niiden perusteella voi odottaa tulevaisuudelta. Kuvittelin, että saan kertoa miten vaikeaa operaatiosta toipuminen oli, miltä minusta nyt tuntuu ja missä tunnen tarvitsevani tukea.

Sen sijaan minut otti vastaan jälleen uusi, tuntematon lääkäri, joka ei ollut tippaakaan kiinnostunut miten voin psyykkisesti tai miten olen kokenut hoidot tähän asti. Minulle käytännössä vain saneltiin, että seuraavaksi tapahtuu näin. Puhuimme laihdutuksesta ja lääkkeistä ja sain kyllä esittää kysymyksiä, mutta ei mieleeni tullut puhua huolistani ja kivuistani, kun siihen ei rohkaistu millään tavalla. Tapaaminen sujui hyvin small talk-tasolla.

Siksi olen pettynyt ja kiukkuinen. Psykologisesta hyvinvoinnistani on ollut kiinnostunut ainoastaan hoitaja puhelimessa kertoessaan etten ole raskaana. Noin kahden minuutin ajan koko kuukausia kestäneen hoidon aikana olen saanut tuollaista tukea hoitohenkilökunnalta.

Tämä oivallus helpotti heti mieltäni. Asia ei enää vaivaa eikä sitä tarvitse vatvoa. Ensi kerralla en odotakaan tukea, vaan haen sen suoraan muualta niin vältyn tältä tunteelta.

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa kurjalta. Hienoa, että koit kuitenkin oivalluksen asian suhteen ja voit antaa sen olla.

    VastaaPoista