Muutin viime kuun lopussa uuteen väliaikaisasuntoon, kuten ohimennen mainitsin netinhankkimisongelmieni yhteydessä.
Ennen muuttoa kuvittelin, ettei minulla ole juuri mitään tavaraa. Muutin toisesta väliaikaisasunnosta toiseen enkä ole säilyttänyt siellä läheskään kaikkia kirjojani tai vaatteitani. Mutta jotenkin sitä tavaraa oli ehtinyt sinnekin kertyä. Mystistä.
Lähinnä sinne oli kertynyt opiskeluun liittyviä papereita ja muistiinpanoja. Ja niitä oli paljon! Pikaisessa muutossani en jaksanut alkaa käydä papereita läpi vaan pakkasin ihan kaiken. Nyt olisi tarkoitus alkaa tutkia uuden asunnon rauhassa mitä ihmettä olenkaan säästellyt. Kunhan on sitä kuuluisaa aikaa tehdä tuokin asia.
Muutossa huomasin myös, etten olekaan ihan niin välinpitämätön asioiden omistamisen suhteen kuin olen joskus kuvitellut olevani. Kirjoista en tietysti voi luopua, niitä pitää omistaa, jotta voi lukea suosikit uudestaan ja uudestaan odottamatta lainausjonossa kirjastossa. Kirjojen omistaminen tulee myös halvemmaksi kuin maksaa jatkuvia myöhästymismaksuja kirjastoille. Vaatteita on kertynyt suuret määrät, tai ainakin se näyttää suurelta määrältä, kun villatakit yrittää mahduttaa muuttolaatikkoon. Toisaalta olen hirveän huono heittämään mitään pois, useimmiten siirrän paljon käytetyn villatakin varastoon ja kaivan sen esiin muutaman vuoden päästä ”uutena löytönä”.
Koen silti, etten ole materialisti pahimmasta päästä. Kahden yllämainitun lisäksi minulla ei juuri ole tavaraa. En kerää meikkejä (koska en osaa käyttää niitä), hajuvesiä, koruja, teknisiä vempaimia, elokuvia, cd-levyjä... No hyvä on, purkkeja on saattanut kertyä jokunen, mutta suurin osa niistä on hyötykäytössä keittiössä tai muualla säilyttämässä pikkutavaroita ja ruokia.
Jotta olisin todellinen materialisti, minun pitäisi rakastaa shoppailua ja tavaran saamista itselleni. Eräs ystäväni sanoo, että huonoina päivinä ostaminen, varsinkin uusien vaatteiden hankkiminen tekee hänelle paremman olon. Omat huonot päiväni pelastaa useimmiten suklaa tai muu herkku. Ehkä sen takia ystävälläni on alati paisuva vaatekaappi, minulla alati paisuvat reidet.
Rakastan sisustamista, mutta väliaikaiskodeissa ei ole tarvetta eikä halua alkaa muuttaa sisustusta paikkaan sopivaksi. Meille on kertynyt vuosien varrella sisustustavaroita, lähinnä kynttilänjalkoja ja matkamuistoja, mutta niitä saakin kertyä. Matkamuistoja opin jo 10 vuotta sitten (masentavan kauan sitten!) ensimmäisellä interrailillani ostelemaan säästeliäästi. Suurin osa matkamuistoista kulkee valokuvina ja muistoina päässäni ja muistokirjoissani. Jokaiselta matkalta olen kuitenkin halunnut hankkia yhden esineen muistoksi. Usein se on joku simpukka rannalta tai paikallisen käsityöläisen kaunis koriste-esine. Mieheni ostelee paikallisia mausteita ja käyttää niitä sitten kotona erilaisiin ruokakokeiluihinsa (jonka takia olen säästynyt kokkaamiselta jo pitkään, onneksi).
Lähinnä mieheni vihjailujen takia olen miettinyt mitä tavaroita voisin lahjoittaa pois. Mutta kun olen jotakin hankkinut, se on usein pitkän harkinnan tulosta ja silloin siitä on vaikea luopua. Tavara on hankittu täyttämään jokin tarve ja vaikka se tarve olisi kadonnut, en raaski luopua tavarasta. On kyllä totta, että olemme asuneet yhdessä jo vuosia käymättä läpi astioitamme kertaakaan. Kahden kodin astioiden yhdistäminen toi melkoisen vyöryn astiakaappeihimme. Mutta jos vielä jonain päivänä tarvitseekin sitä vanhaa paistinpannua tai pikkukattilaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti