Uusimmat kuulumiset

Saatiin netti toimimaan uudessa talossamme vihdoin, oli outoa olla monta päivää pelkän puhelimen netin varassa. Minulla ei ole mitään ongelmaa olla esim. mökillä monta viikkoa ilman nettiä, mutta arkena kotona ei mitään asioita pääse hoitamaan ilman nettiä. Ja muutossa hoidettavia asioita on paljon. Vielä kun saadaan pankkiasiat loppuun asti hoidettua, vakuutukset kilpailutettua, tavarat paikoilleen ja uudet kirjahyllyt hankittua on koti valmis adoptiotarkastukseen ja erityisesti adoptiolapsille. Hakemustamme ei ole vielä otettu käsittelyyn, joten aikaa järjestelyyn on vaikka kuinka.

Adoption etenemistä odotellessa kävin eilen lapsettomuuspolilla keskustelemassa viimeisestä PASista. Kerroin ällöveririekaleistani ja muista vatsaongelmistani lääkärille, katsottiin ultra – ei mitään erikoista – ja puhuttiin PASista. Pyysin PASin siirtoa syksyyn, mikä sopi lääkärille hyvin. Koska PAS tehdään luonnolliseen kiertoon voin soittaa IVF-hoitajalle kuukautisten alkamispäivänä itse valitsemanani kuukautena ja sovitaan follikkeliultrat sun muut tarpeelliset. Esitin pyynnön, että mikäli kävisi ihme ja molemmat munasolumme selviytyisivät sulatuksesta sekä olisivat hyvälaatuisia ne siirrettäisiin molemmat kohtuuni. Lääkäri oli epäileväinen tällaisen ihmeen toteutumisesta, mutta kirjasi toiveeni ylös.

Unohdin pyytää lääkäriltä paperit adoptiohakemuksen liitteeksi, vaikka suunnittelin etukäteen ne pyytäväni. Unohdin myös päivittää uuden osoitteen polille, nyt lasku lähtee vanhaan osoitteeseen. Voisikohan polille lähettää osoitteenmuutoskortin pelkällä nimellä ilman henkilötunnusta?

Odotan osittain innolla osittain kauhulla tulevaa kesää. Pitkä sairasloma teki hyvää, mutta työhönpaluu hirvittää monella tavalla. Jaksanko fyysisesti tehdä tarpeeksi, kestääkö hauraalta tuntuva mieleni esimerkiksi negatiivista palautetta asiakkailta mikäli koen palautteen epäreiluksi haukkumiseksi rakentavuuden sijaan? Mitä jos ei, joudunko jättämään työt kesken vai pystynkö palautumaan takaiskusta? Mitä voin pukea päälle töihin, kun olen viimeisen vuoden aikana lihonut niin paljon ettei mikään vaate näytä sopivalta saati tunnu mukavalta? Toisaalta olen innoissani siitä, että monen vuoden kahdessa kaupungissa asumisen jälkeen olen vihdoin miehen kanssa omassa kodissamme kahdestaan ja saan työpäivän jälkeen nähdä hänet ja purkaa pahan olon kainalossa tarpeen vaatiessa. Saan myös pianon luokseni, olen kipeästi kaivannut soittamista stressinhoitona.

Tällä hetkellä ruumiini sekä mieleni käy ylikierroksilla muuttotohinan vuoksi. En ole saanut tehtyä rentoutusharjoituksia kun keskittymiskyky on nolla. Minulla on ollut kuumetta viikonlopusta saakka ja se imee vähätkin voimani pois. Jokaista lihasta särkee. Taisin reväyttää lihaksen jossain vaiheessa kun erityisesti iltaisin jalkaa särkee niin etten pystynyt viime yönä edes nukkumaan ilman kunnon lääkearsenalia. Onneksi saan nyt viikonlopun levätä, fyysisesti. Opiskelu ei odota, joten joudun yhden työn palauttamaan sunnuntaina enkä ole vielä edes aloittanut sitä, mutta se on pientä kun vain yksi kurssi on menossa tällä hetkellä ja tuo tuleva viimeinen palautus.

Jotenkin tuntuu, että kyllä tästä selvitään. En pysty olemaan hymyilemättä ja tuntematta hyvää oloa siitä, että huomaan ajattelevani tulevaisuutta positiivisesti. Edellisestä kerrasta olikin jo liian kauan.

Mukavuuksia ja ällötyksiä

Pitkä aika on kulunut edellisestä päivityksestä. Paljon on ehtinyt tapahtua. Ostimme talon, sain kesätöitä, sairasloma loppuu huhtikuun loppuun, uudet kuukautiset alkoivat, teimme päätöksiä lastenhankinnan suhteen.

Elämä on ollut viime viikkoina pitkästä aikaa positiivista. Lopetin masennuslääkkeen kokonaan sydämen häiriöiden takia samaan aikaan kun arvottiin olenko raskaana vai en edellisestä hoidosta. Samalla kun hormonimäärä kehossa laski putosi myös mieliala hetkeksi. Yritin kaikkeni ylläpitää positiivisuutta mutta turhaan. Onneksi se oli vain muutaman päivän pituinen pätkä ja elämä alkoi tuntua paremmalta ihan itsestään. En kyllä luota vielä, että selviän seuraavista isoista ikävistä uutisista, mutta pienistä ikävyyksistä uskon jo pääseväni helpommin yli. Toistaiseksi ei ole tarvinnut koettaa asioiden sujuessa mallikkaasti. Käyn edelleen psykologilla ja psykiatrilla sekä Mindfulness-kurssilla. Tarkoitus olisi aloittaa psykoterapia jossain vaiheessa ja jättää nämä muut pois kuviosta.

Seuraavat kuukautiset alkoivat ajallaan kuten odotettua (ällötysosio tekstistä). Valitettavasti vuoto ei ole vielä normaalia, vaan yli viikon vuodin ällöriekaleita ja kuivunutta verta ulos. Vieläkin saattaa satunnaisesti tulla jotakin outoa vessassa käydessä. En oikein ymmärrä mistä tätä riittää? Enää ei pitäisi olla myöskään kipua, mutta silti kerran-pari päivässä tulee voimakkaita, mutta lyhyitä kramppeja, jotka saavat haukkomaan happea. Alkaa jo kyllästyttää kun vatsa ei ole ollenkaan mukana uudessa positiivisessa elämänvaiheessani. Se on myös valtava pallo nykyään, silloin tällöin harvoin herään vatsa entisenkokoisena, joten tiedän etten ole yhtäkkiä vain lihonut vatsasta vaan siinä on jotain muuta vialla. Vyötärönympärys on kasvanut pari senttiä, mutta ei sentään kahtakymmentä kuten pahimman turvotuksen aikana.

Kuten olen täällä useaan kertaan maininnut tämä IVF oli meidän viimeinen. Meillä on vielä kaksi munasolua yhdessä oljessa pakkasessa eli yksi yrityskerta. Menen 2.5. lääkäriin keskustelemaan siitä. Olemme päättäneet pitää kesätauon. Olen nauttinut saadessani juoda vapaasti alkoholia (vaikken sitä olekaan erityisesti juonut, mutta pidän siitä ettei joku muu päätä puolestani vaan saan kieltäytyä koska ei tee mieli eikä koska on pakko) ja olen jopa mikrottanut muoviastioita sun muuta "kiellettyä". Minun vartaloni! Toivottavasti polilla ei ole mitään sitä vastaan, että PAS olisi syksyn alussa.

Minulla ei ole mitään odotuksia PASin suhteen. Olisihan se hienoa, jos siitä tulisi jotain, mutta ei mitenkään pakollista. En koe enää surua asiasta. Minulle ei ole koskaan ollut erityisen tärkeää siirtää geenejäni, joskin raskaus olisi ollut mahtavaa kokea. Sen sijaan äitiydestä en ole luopunut. Adoptio on minulle aina ollut tärkeä vaihtoehto biologisten lasten rinnalla, ei niiden jälkeen. Adoptioinfossahan kävimme jo helmikuussa. Maaliskuussa pyysin polilta hakemuksen liitteeksi tarvittavia lääkärintodistuksia, mutta koska niitä ei vieläkään ole meille lähetetty päätimme laittaa hakemuksen menemään ilman niitä. Saatiinpa asia etenemään. Muut liitteet hakemuksessa on. Nyt vain odotellaan milloin sieltä päin otetaan yhteyttä. Sitten on kotikin valmiina lapsosille. Aika jännittävää.

Asuntoa etsimässä

Koin mielenkiintoisen hetken asuntoa etsiessämme. Olemme kierrelleet asuntonäyttöjä nyt jo pidemmän aikaa. Löysimme jokin aika sitten pari asuntoa, jotka halusimme nähdä uudestaan ja yhtä niistä harkitsemme nyt ostaa. Lähes jokainen asunnonvälittäjä mainostaa meille asuntojen lapsiystävällisyyttä, päiväkotien ja koulujen läheisyyttä ja niin edelleen. Pariskuntahan ei voi ostaa kolmiota ilman asukasta siihen ylimääräiseen makuuhuoneeseen.

Erityisesti leikkauksen jälkeen olen ulkomuodoltani hiukan näyttänyt raskaanolevalta, koska vyötäröni on melko kapea, mutta alavatsa turvoksissa eteen päin. Pari viikkoa sitten asunnonnäytössä välittäjä sanoi jotenkin niin, että ”kun teillä on kohta tarvetta sille toiselle makuuhuoneelle”. Me kieltelimme molemmat. Välittäjä meni hämilleen, kuten aina käy, ja minä tunsin syyllisyyttä hänen hämilläänolosta, kuten aina käy. 10 vuoden kokemus samanlaisista tilanteista, enkä vieläkään ole oppinut miten niistä pääsee asiallisesti yli.

Se mielenkiintoinen hetki tapahtui kun kävimme katsomassa samaa asuntoa uudemman kerran. Juttelimme asunnosta ja sen ympäristöstä välittäjän kanssa. Välittäjä sanoi, ettei ole nähnyt pihapiirissä lainkaan lapsia. Oikein painotti, että tämä ei ole lapsiperheiden taloyhtiö, vaan tässä asuu vähän varttuneempaa väkeä ja joitakin nuorempia yksinasuvia. Pihalla on toki lapsille keinuja ja hiekkalaatikko enkä usko taloyhtiön tai naapureiden olevan lapsivihamielisiä, harva on. Ennemminkin välittäjän puheesta tuli mieleen, että hän tietää mitä käymme läpi. Että hän otti opikseen edellisen näyttökerran virheestään ja ymmärsi tunteemme. Tässä asunnossa voisimme asua ilman naapurinlasten jatkuvaa muistuttamista siitä, mistä olemme jääneet paitsi. Arvostukseni välittäjän ammattitaitoa kohtaan nousi potenssiin miljoona.

Valmistautumista ja yrttejä

Nyt on muutettu väliaikaiseen asuntoon, etsitty urakalla uutta kotia, laitettu vanha myyntiin, nähty kavereita, käyty labrassa, vastattu hoitajalle lukuisiin leikkausta koskeviin ennakkokysymyksiin, järjestetty kokouksia ja verkkokurssin velvollisuuksia niin ettei mahdollisesti venyvä sairasloma haittaisi ryhmätyöskentelyä (miksi en pääse opiskelijajärjestötoiminnasta eroon vaan aina innostun lähtemään hallituksiin ja kuka idiootti keksi sen verkkokurssinkin tähän ottaa?) ja siinä ohessa vähän opiskeltukin. Ja juotu paljon teetä.

Vatsa hajoaa. Tuntuu, että endo on ottanut taas uuden kasvuspurtin viime piikityksen jälkeen. Tai se on vaihtanut paikkaa lähemmäs virtsarakkoa. Pidempään istuminen on ollut hankalaa jo aiemminkin, mutta nyt tuntuu jo lyhyen istumisen jälkeen kova vessahätä. Kun sitten menen vessaan, ei nestettä todellisuudessa ole niin paljon kuin vatsa kuvitteli. Vatsaa myös turvottaa koko ajan ja jokainen syöminen kivistää ikävästi ensin ylämahassa, myöhemmin alamahassa. Ihan kuin ruuansulatus olisi puoliteholla yhtäkkiä. Mittasin turvotusta, vyötärön ympärysmitta muuttuu keskimäärin 20 senttiä leveämmäksi, joskus enemmänkin. Päätä siinä sitten mitä vaatteita käyttää, että mahtuisi turpoilemaan muttei tippuisi päältä ennen turvotusta.

Eikä nuo tuskat rajoitu enää istuvaan asentoon. En voi nukkua lempiasennossani kyljellään puoliksi mahan päällä, vaan ainoat siedettävät asennot on selällään tai puolittain kyljellään nallen tukiessa vatsaa alhaalta päin. Muuten pitää yölläkin ravata vessassa. Huomasimme myös ikäväksemme, että seksikin on vaikeutunut tämän takia. Jollen pääse ajoissa vessaan, kuten joskus öisin, päivällä luennolla tai pitkää matkaa ajaessa, paine tuntuu nousevan kurkkuun ja alkaa oksettaa. Selkeästi tämä jotenkin liittyy ruuansulatusjärjestelmään ja pelkään tietysti sitä huonointa vaihtoehtoa – että endo olisi levinnyt suoleen ja siitä joudutaan poistamaan pätkä. Toivon, että se vain ”irrallisena” möykkynä painaa suolta, mikä aiheuttaa nämä tuntemukset.

Aikaisemmin varsinkin ”Kuningattaren kevennys”-yrttitee auttoi turvotukseen ja ruuansulatuksen tuskaiseen olotilaan, mutta tällä viikolla ei mikään ole tuntunut auttavan. Lisäneste teen muodossa tuntuu jopa pahentavan tilaa, mikä on uusi ja huolestuttava piirre. Jos en voi enää juoda edes teetä enkä syödä, mitä sitten?

Jotta tämä ei menisi pelkäksi valittamiseksi, loppuun yrttiteemainos. Olen vuosia käyttänyt tuota yllämainittua teetä, se auttaa kun on syönyt vähän liikaa ja maha tuntuu halkeavan ahmimisen seurauksena. Se helpottaa kipua ja ylimääräistä turvotusta todella nopeasti. Kunhan muistaa hauduttaa tarpeeksi pitkään ja lämpimällä vedellä kuuman sijaan ettei polta yrttejä. Itse haudutan 10 min. ja juon sen mieluusti melkein kädenlämpöisenä, en kuumana, mutta se lienee makukysymys. Persiljan takia en uskalla juoda teetä kauhean usein, vain pahimpiin olotiloihin.

Yllä olevasta linkistä pääsee tutustumaan muihinkin Savonlinnan Yrttipaja Oy:n tuotteisiin, joiden fani ja suurkuluttaja olen. Kaikkia yrttejä ei jaksa kerätä tai kasvattaa itse. Teeladuissa on useita vatsaa auttavia sekoituksia, olen kokeillut niistä vain Kuningattaren kevennystä sekä Pitopöydän juhlajuomaa, josta en havainnut apua ruuansulatukseen. Luulen, että itselleni sopii parhaiten tuohon käyttöön fenkolinsiemen-persiljayhdistelmä. Haluan kuitenkin varoittaa blogin aiheeseen liittyen: joissakin yrteissä on vahva voima ja ne saattavat sekoittua lapsettomuushoitojen lääkkeiden kanssa, muista lääkityksistä nyt puhumattakaan. Esimerkiksi Kehäkukkaa en varmuuden vuoksi itse käytä sisäisesti ja noista teesekoituksista suhtaudun epäillen Hovineidon Harmonia-sekoitukseen.

Korostan nyt vielä: suosittelen tutustumaan kaikkiin yrtteihin, joita aiot käyttää yhdessä minkä tahansa lapsettomuudenhoidossa käytettävän aineen kanssa ja kysymään lääkäriltä. Huomaa, että on eri asia mikä osa kasvista käytetään ja millä tavalla (haudutettuna, keitettynä, raakana, murskattuna, ulkoisesti, sisäisesti, jonkun toisen yrtin kanssa yhtä aikaa..). Yrteistä on apua, mutta joistakin niistä voi olla myös haittaa varsinkin pidempään säännöllisesti käytettynä. (huomaa linkin sivustolla kirjallisuus-luettelo tarkemman tiedon etsimiseen)

Kevyt - Takaisin ruotuun

Nyt on useita päiviä ahmittu mitä sattuu, itketty, saatu energiapuuskia, muutettu asunnosta toiseen, suututettu kaverit ja jätetty koulutehtäviä tekemättä. On aika saada taas ote elämään. Ajattelin aloittaa syömisten tasaamisella ja koulutehtävien tekemisellä. Kaverisuhteet taisin pilata typeryyksissäni enkä tiedä miten saisin ne takaisin tai onko minulla energiaa yrittääkään.

Ajattelin varata psykologille ajan ensi viikolla. Masennus uhittelee nurkan takana, vaatii liikaa energiaa pelkkä liikkeelle lähteminen. Vielä ei olla yhden asunnon onnellisessa tilanteessa, vaan pitää raahata itsensä tenttiin huomiseksi toiseen kaupunkiin vielä tänä iltana. Ja olla puolityhjässä asunnossa yksin ilman verhoja. Paitsi jos pimeässä kiinnittäisin ensin verhonipsut ja perään verhot; lamppuja kun ei katossa vielä ole kuin keittiössä. Ahdistava ajatus.

Mutta iloisempiin aiheisiin: löysin herkullisen kuuloisen porkkanakakkureseptin netistä. Joskin kommenteissa osa sanoo tätä hedelmäkakuksi eikä porkkanakakuksi. En ole ehtinyt nyt leipoa, mutta ajattelin kokeilla kakkua kunhan saan kaikki leipomistarvikkeet siististi yhteen asuntoon.

Mietin aineksia suomeksi, mitä mieltä olette voisiko ainekset kääntää ja soveltaa näin?

1 appelsiini (josta kakkuun 3 rkl mehua ja se raastettu kuori, mikä ei mene kuorrutukseen)
140g rusinoita
1,25 dl öljyä (ohjeessa rapsi, meille tutumpi rypsi)
230g jauhoja (ohjeessa puolet kokojyväjauhoja)
3 tl leivinjauhetta TAI 2 tl soodaa (ja ylimääräinen ripaus munanvalkuaisen sekaan)
1 tl jauhettua kanelia
140g tummaa muscovadosokeria (onnistunee tavallisellakin sokerilla, vähän eri makuista tulee)
280g porkkanaraastetta (noin 400g kuorimattomia porkkanoita)
2 kananmunaa (1 valkuainen erikseen)

Kuorrutus:
100g kevyttä tuorejuustoa suoraan jääkaapista
100g Quark (googletin tätä, sanakirjan mukaan sen on maitorahka, mutta keskustelujen mukaan tuorejuusto, jota ei myydä Suomessa tuolla nimellä. Lähin vastaava voisi olla Philadelphia, ehkä myös muut vastaavat tuorejuustot. Toisaalta maitorahka keventäisi kuorrutusta mukavasti.)
3 rkl tomusokeria
½ tl raastettua appelsiinin kuorta
1,5 tl sitruunamehua

Ajattelin kokeilla maitorahkan kanssa tuleeko kuorrutuksesta liian vetistä. Jos sekoittaa varovasti voisi onnistua. Kuorrutus kevenee huomattavasti kun juustoa vähentää. Loppuohje löytyy siis linkin takaa, en katsonut tarpeelliseksi kääntää sitä suomeksi. Tulin myös ajatelleeksi, että appelsiinimehu voisi olla hyvää myös ihan pelkästään rahkan kanssa syötynä, tuollainen pari ruokalusikallista notkistaa rahkaa jo kummasti. Sekaan voi sitten laittaa appelsiinin paloja.

Kevyt - Viikon 3 tulokset

Tämän viikon avainsana on jälleen ollut kiire. Muita tätä viikkoa värittäneitä sanoja ovat netittömyys ja oman ajan puute. Luennot alkoivat kovalla ryskeellä eikä minulla ole asuntoa opiskelupaikkakunnalla. Asuin siis kaverin luona koko viikon enkä kehdannut kaverin koneella blogia päivitellä. Olin hyvin lyhyitä ajanjaksoja yksin viikon aikana. Olisi varmasti vaatinut selittelyjä myös miksi luen lapsettomuusblogeja, joten jätin suosiolla koko aiheen viikoksi.

Eilen sentään muistin punnita itseni. Olen laihtunut viime viikon aikana 500g. Ihan hyvä tulos. Kävin lenkillä kolmena päivänä muutaman kilometrin lumihankikahlausta. Aika vähän tuli yleisesti syötyä, kun päivät oli taas pitkiä – pahimpana päivänä piti olla auton ratissa kuudelta aamulla (eli herätys puoli viisi) ja vasta kahdeksan maissa illalla pääsin kaverin luo ja sain päivän toisen aterian eteeni välipalat mukaanlaskettuna. Toisaalta yhtenä päivänä herkuttelin omenapiirakalla ja muffinssilla.

Tämä viikonloppu pitäisi käyttää pakkaamiseen. On aika heittää hyvästit tälle hyvin palvelleelle asunnolle ja muuttaa kokonaan asumaan yhdelle paikkakunnalle. Odotan innolla muutosta, olen kurkkuani myöten täynnä tätä väliaikaiselämää ja matkustamista. Toisaalta olemme viihtyneet asunnossa hyvin monia vuosia ja se on meidän ensimmäinen yhteinen kotimme. Pääkaupunkiseutua ei tule ikävä. Täällä on tylyimmät ihmiset, mitä olen mistään päin maailmaa tai Suomea löytänyt ja olen asunut tai vieraillut useissa paikoissa.

Tätä muuttoa tehdään vielä pitkään, joten saatte todennäköisesti kuulla asiasta monesti. Siinä on paljon työtä, kun käy läpi vuosien aikana kertyneitä tavaravarastoja ja siirtelee niitä uusiin väliaikaisvarastoihin odottamaan ”oikean” asunnon löytämistä. Vaikka muutammekin nyt vihdoin samalle paikkakunnalle puolisoni kanssa, on tuleva asunto vielä väliaikainen, koska emme ole löytäneet sopivaa ostettavaa asuntoa vielä. Mikä esine on tarpeellinen tai tunnearvoltaan niin suuri, että se pitää säilyttää? Mille esineille voisi löytää uuden kodin, minkä voisi heittää pois? Mitkä esineistä ovat niin tarpeellisia, että niitä ei voi vielä pakata? Mitä tarvitsemme uudessa kodissa ja mitä voi viedä varastoon odottamaan suurempaa omaa kotia?

Ainakin pakkaaminen ja siivoaminen on kuluttanut kaloreita ja varmasti tänäkin viikonloppuna niin tapahtuu. Ruuaksi meillä on kaksi kattilallista kahta eri versiota keittoa odottelemassa jääkaapissa. Molemmat on tehty juureskeiton reseptillä, toinen on soseutettu ja siihen lisättiin Valion kolmen juuston kerma, toista ei soseutettu vaan siihen lisättiin makkaraa (jonka voi tietenkin itse päättää sisältääkö makkara lihaa vai ei). Molemmista tuli herkullista ja keskenään aivan erilaista, vaikka niissä on sama pohja ja samat mausteet.

Ai niin, viime viikon Junnan haasteeseen vastasin lauantaina saunassa tekemällä kokovartalokuorinnan ja hemmottelemalla ihoa ja mieltä rentouttavilla tuoksuilla. Ja kun nuo miehen isot kädet hieroo ihoa niin paljon mukavammin kuin omat, terävät kynnet ja minisormet, on apu aina tervetullutta. Se oli niin mukavaa viimeksi, että taidan toistaa käsittelyn tänäänkin saunassa.

Pakko astuu elämään, taas

Pakko tehdä tehtävä valmiiksi ennen perjantaita, pakko ehtiä käydä läpi ja pakata nämä tavarat. Pakko maksaa nuo laskut, pakko kirjoittaa nämä tekstit. Aika loppuu kesken eikä apua löydy. Kaikki on tehtävä itse. Pakko.

Ensimmäinen opiskelukurssi on alkanut. En muistanut, että se alkaa näin aikaisin ja ahdistuin sähköpostiviestistä, jossa kerrottiin ensimmäisen tehtävän aikaraja. Deadlineja ei saa ylittää tai putoaa kurssilta, joka viikko on kirjoitettava 2-4 sivua viikosta riippuen, luettava 100 sivua tai kuunneltava kaksi tuntia esitelmiä ja luettava niiden päälle 50 sivua. Miksi ihmeessä lähdin tuollaiselle hullulle kurssille? Miksei erittäin kiinnostavaa aihetta voitaisi opettaa vähemmän ahdistavalla tavalla? Suoritanko raskaan kurssin vai aloitanko kevään luovuttamalla?

En haluaisi tehdä kumpaakaan, en luovuttaa enkä suorittaa. Haluaisin, kuten suunnittelin, vielä tämän viikon keskittyä palkkatyöhön ja kodin siivoamiseen. Tämän päivän olen kuitenkin melkeinpä vain istunut ja ahdistunut. Hokenut noita pakkolauseita mielessäni. Miksi aina tällaisessa tilanteessa mieli jotenkin sulkeutuu enkä saa mitään aikaan? Yksinkertainen tavaroiden lajittelu on yhtäkkiä mahdotonta, tekstien lukeminen ja niistä kirjoittaminen hankalaa kun ei ymmärrä lukemaansa millään.

Luopumalla kurssista helpottaisin suorituspaineita ja eläisin tämän viikon helpommin. Mutta se olisi huono ennen loppukeväälle. Pitäisi osata valita kurssinsa niin, että ei joutuisi liian työn vuoksi luopumaan niistä. Mielenkiinnottomuus on eri asia.

Ahdistusta ei auta jälleen kerran keskeytyneet yöunet surkean huoltoyhtiömme takia. Odotan niin innolla poismuuttoa tästä asunnosta. Kokonaisia yöunia ja huoltoyhtiötä – tai talonmiestä – joka pitäisi talon asukkaita asiakkaina tai edes ihmisinä eikä pelkästään työnsä häiriötekijöinä. Olen alkanut miettiä muuttoa kauas maaseudulle, kilometrien päähän lähimmästä asutuskeskuksesta, ettei tarvitsisi kuunnella peräkkäin jokaisen naapuritalon sekä teiden aurauksia, hiekotuksia, lehtipuhaltimia, juhlia, juoppoja, riitoja... Voisin ihan hyvin hankkia traktorin ja hoitaa itse aurauksen siihen aikaan kun se minulle paremmin sopii. Nytkin joudun kahlaamaan hangessa omassa pihassani huonon huoltoyhtiön surkean työn takia, vaikka joudunkin heräämään omituisiin aikoihin traktorin meteliin ja vilkkuvaloihin lähes joka yö ja kaiket päivät kuuntelemaan samaa puuhaa naapurien pihoilta.

Palatakseni sivupolulta ahdistukseeni; nämä lapsettomuushoidot lisäävät sitä suunnattomasti. Kun ei voida osoittaa viikkoa jolloin tulen olemaan toimintakyvytön punktion vuoksi, en voi suunnitella mille kursseille menisin. Juuri samaan aikaan alkaa pari luentokurssia ja yhdestä on tentti, kun minulla on ehkä punktioaika. Ärsyttää elää epävarmuudessa niin monella elämän osa-alueella. Mikään ei tunnu olevan omassa hallussa tai päätäntävallassa. Olisi edes yöunet omassa vallassa mutta ei!

Pikkuhuomioita XXXVII

Keskustelimme huoneen sisustamisesta mieheni kanssa. Kyseinen huone on melko iso ja vietyämme sinne sängyn ja maton huone tuntui edelleen tyhjältä ja kaikuvalta. Mielestäni pelkät verhot eivät estä kaikumista ja tee huoneesta kodikasta.

Ehdotin huoneeseen sohvaa tyhjään tilaan. Sellainen on olemassa, siihen ei siis kuluisi rahaa. Mieheni mielestä sohvan vieminen asuntoon on typerää, koska sillä ei kuitenkaan istuta. Asukas tulee istumaan tupakeittiössään tv:n ääressä ja vain nukkumaan makuuhuoneessa.

Minä taas ajattelin, että käytettiin sohvaa istumiseen tai ei se on tärkeä huonekalu, koska se luo kodituntua ja poistaa kaikua. Mielestäni on tärkeää viihtyä myös makuuhuoneessa, vaikkei siellä kävisikään kuin nukkumassa. Itseäni ainakin ahdistaisi puolityhjä huone. Eikä se nyt täysin mahdotonta ole, etteikö sitä silloin tällöin käytettäisi istumiseen, mutta se ei olisi sen tärkein tehtävä tuossa huoneessa.

Jäin pohtimaan näköeroamme, jossa emme päässeet yhteisymmärrykseen. Mieheni mielestä sohvan funktio on, että sillä istutaan, ja jos sitä ei tulla pääasiassa käyttämään tuohon tarkoitukseen se on turha. Minusta taas kun oli valittavana tyhjyys tai jokin "rakennustarkoituksessaan vähän käytetty" huonekalu, sohva selkeästi puolusti paikkaansa tilassa. Kuka nyt puolityhjässä, kaikuvassa huoneessa haluaa asua?

En osaa hahmottaa miksi sohvaa pitäisi käyttää vain istumiseen, konkreettiseen käyttämiseen, eikä yllä mainittuihin muihin syihin istumisen sijaan tai ohessa itse istumisen ollessa vähäistä. Miksei huonekaluilla saisi olla pääasiallisina syinä olemassaoloonsa kuin konkretia ja se mihin käyttötarkoitukseen ne on rakennettu?

Sähläystä

Tämä viikko ei ole alkanut mitenkään vakuuttavasti. Vasta toinen päivä viikkoa sekä opiskelua menossa ja olen jo valmis hermolepoon.

Muutin uuteen asuntoon opiskelupaikkakunnalla eilen. Heti ensi töikseni hajotin chilikastikepullon lattialle ja jouduin lainaamaan rätin sen siivoamiseksi. Toivottavasti sain rätistä kaikki lasinsirut pois ettei sen pahaa-aavistamaton seuraava käyttäjä saa yhtä paljon haavoja käsiinsä kuin minä sain rättiä pestessäni.

Eilen oli syksyn ensimmäinen luento. Kieltäydyin kaverin kutsusta lounastaa luennon aikaan, mutta koska luento ei suuresti houkutellut, päätin sittenkin käydä vain laittamassa nimeni listaan ja lähteä kahville kavereiden kanssa. Kyseessä on sivuaineen peruskurssi, josta en tietenkään tunne ketään; pääasiassa luennolla on tämän syksyn uusia opiskelijoita. Muistin vasta kahvilla istuessani, että en ollut ehtinyt kuulla tenttipäiviä ja –paikkoja kun kiirehdin kahville. Kyseinen luennoitsija ei ole erityisen innokas sähköpostiin vastaaja, joten vaihtoehtoja on neljä.

1. Kysellä tuntemattomilta ihmisiltä ennen luentoa (eli aulassa mennä ihmisryhmään ensin selvittämään odottavatko he pääsyä samalle luennolle vai johonkin viereisistä luentosaleista ja oikean ryhmän löydettyäni udella olisiko jollakin mukana edellisen kerran muistiinpanot ja sinne kirjoitettuna tenttiajat ja –paikat) tai 2. käydä luennoitsijan vastaanotolla hänen työhuoneessaan (eli ensin selvittää missä työhuone on ja milloin vastaanottoaika on, jos sellaista on) tai 3. olla hiljaa, käydä loput luennot kiltisti ja toivoa luennoitsijan kertovan uudelleen tarvittavat tiedot tenteistä – tai 4. jos olen kovin rohkea, voin nostaa käteni ja kysyä luennolla asiaa.

Koska aikomukseni ei ole istua luennoilla odottamassa sattuman ihmettä (vaan mennä tenttiin pelkän kirjan tuella) enkä uskalla keskeyttää luennoitsijaa lähemmäs sadan hengen luennolla, enkä tunkeutua utelemaan tuntemattomilta tenttiaikoja, käytännössä vaihtoehdoksi jää vain numero kaksi. Kun minä idiootti olisin malttanut istua luennolla eilen viisi minuuttia pidempään, koko ongelmaa ei olisi.

Tänä aamuna oli labran vuoro. Kävin verikokeissa ja EKG:ssa perjantaista sydänlääkäriä varten. Koska olen muuttanut nyt uuteen kaupunginosaan, luonnollisesti eksyin matkallani lähiterveyskeskukseen. Hortoilin kaduilla seitsemän aikaan aamusta aivan liian vähissä vaatteissa ja suihkusta märissä hiuksissa ainakin vartin, kunnes kysyin vastaantulleelta mummelilta apua. Muistin vasta mennessäni EKG:hen, että olin unohtanut ajella säärikarvat – nilkkoihin kun tulee yhdet mittauslätkistä. Noloa.

Noin tunti sitten pääsin vihdoin kotiin koko päivän kestäneeltä opiskelu-kokoustamisrupeamalta. Menin yhteiskeittiöömme laittamaan jotain pientä, nopeaa syötävää väsyneenä ja todella nälkäisenä. Törmäsin uuteen naapuriin siellä ja aloin jutella. Naapuri on kiinalainen tyttö, joka on vasta saapunut Turkuun. Keksin päässäni, että hänellä ei varmaan vielä ole kauheasti tuttuja täällä, joten häntä voisi kiinnostaa viikonloppuohjelma. Itse kun olen osittain mukana järjestämässä iltatapahtumaa ensi viikonlopuksi.

Hyvistä aikeistani huolimatta (syytän väsymystä ja nälkää!) sanoma taisi mennä hitusen ohi tytöltä, kun aloitin lauseeni jotenkin niin, että ”sinulla ei ole paljoa kavereita, joten tässä olisi ehdotus mitä tehdä viikonloppuna”, kun tarkoitus oli sanoa jotakin esim. ”onko sinulla viikonlopuksi suunnitelmia? Tässä olisi yksi idea mitä voisit turkulaisten kavereidesi kanssa tehdä lauantaina.”Tyttö tuskin enää ikinä puhuu kanssani tuon jälkeen. Toki hän vain hymyili kohteliaasti minulle yrittäessäni korjata virhettäni, mutta niin kiinalaisilla tuppaa olemaan tapana.

Jotta sähläyspäiväni olisi täydellinen, kaadoin ruoakseni valitsemaani mehukeittoa tasan samaan paikkaan lattialla kuin eilen hajotin kastikepullon ja jouduin taas pesemään lattiaa ennen kuin pääsin syömään. Juuri äsken tätä kirjoittaessani kippasin loput raejuustot ja mehukeitot lattialle sängyn viereen. Ei enää lattianpesua! Nyt on pakko käydä jo nukkumaan ja toivoa heräävänsä parempaan huomiseen.

ps. olen nyt taistellut tämän lähettämisen kanssa tunnin. Mistä saisi toimivan netin edes kerran muuttaessani uuteen asuntoon!

Laihdutus, osa 28

Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään, mutten myöskään lihonut. Tulos oli odotettavissa, näin on käynyt jokaisena kuukautisviikkona tänä kesänä. Ilmeisesti turvotus tuo tullessaan muutaman sadan gramman painonlisäyksen, mikä poistuu vuodon loppuessa. Kunhan se vuoto nyt tässä kuussa alkaisi eikä pelkät esioireet jo ties kuinka monetta päivää.

Tällä viikkojaksolla syömiset on olleet vähän niin ja näin. Olimme juhlissa sekä anoppilassa, joissa en pystynyt vaikuttamaan omien syömisteni laatuun juurikaan. Onnekseni anoppilassa on tapana syödä vain päivällinen yhdessä, joten saatoin muut syömiset korvata ateriapatukoilla. Harmi vain ettei patukat ole siitä parhaasta päästä ruokaa rasvaisuudessaan ja makeudessaan, mutta silti parempi kuin rasvaiset juustot ja muut anoppilan kaapin antimet. Kotiin tultuamme olenkin sitten vain odottanut kuukautisia alkavaksi ja kärsinyt ikävistä vatsakivuista sekä ruokahalun kasvamisesta.

Liikuntaa sentään tuli harrastettua jossain määrin ennen näitä suurempia kipuja. Siitä olen iloinen. Myös tulevaisuus liikunnan suhteen näyttää ihan valoisalta. Arki häämöttää jo ihan kulman takana ja se pakottaa jälleen liikkumaan huomattavasti enemmän kuin nyt loppukesästä on tullut liikuttua. Muutan opiskelupaikkakunnalla taas uuteen asuntoon ensi viikosta alkaen ja tällä kertaa asunto on kaupungin keskustassa. Se tarkoittaa, etten voi lähteä sieltä autolla yliopistolle, vaikka haluaisinkin. Tai voin, mutta koska matkaan menee ihan yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin pyörällä, pointti on vähän hukassa. Matkaa yliopistolle kertynee noin kaksi kilometriä, mikä on aika sopiva aamullakin kuljettavaksi, ainakin ennen lumisateita. Ja huomattavasti parempi kuin edellinen asuntoni ihan yliopiston vieressä – toki lumisina aamuina oli mukavaa kävellä vain lyhyt matka jäisillä teillä mutta kuntoa se ei kohota.

Ajattelin aloittaa taas pitkän tauon jälkeen ryhmäjumpat. Monet niistä näyttävät menevän päällekäin luentojen ja seminaarien kanssa, mutta löysin listasta fitballin ja niska-hartia-selkä-jumpan, jotka sopivat aikatauluuni lähes joka viikko. Myös itämainen tanssi ja balletone vähän kiehtovat kokeilla. Olen aika innoissani ajatuksesta ja toivottavasti jaksan pysyä innostuneena syksyn masentavista ilmoista huolimatta. Onnekseni voimistelusali jää matkani varrelle yliopistolta kotiin, se helpottaa sinne menemistä huomattavasti. Kyllä, tunnustan olevani niin laiska erityisesti syksysateessa, etten viitsi pyöräillä kovin kauas suorimmalta reitiltä luennon ja kodin väliltä käydäkseni jumpassa.

En saa mistään jumpista enkä muista lajeista mitään endorfiinin lisäystä tai muuta kehuttua hyvää oloa. En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin, jos olen nyt tulee toistoa. Minä tulen liikunnasta kiukkuiseksi. Sekin antaa lisää energiaa hetkeksi, mutta ei välttämättä kanavoidu hyvään tekemiseen. Minulla oli kaksi vuotta kortti Elixiaan ja kokeilin siellä suurinta osaa lajeista sekä kävin kuntosalilla, mutta lähdin sieltä aina hirveän kiukkuisena joka lajin jälkeen. Täytyy tosin sanoa, että osansa siihen vaikutti Itäkeskuksen Elixian huono asiakaspalvelu ja huolimattomasti siivotut tilat. Koska nyt näin julkisesti haukun asiakaspalvelua olen pakotettu huomauttamaan, että osa ohjaajista oli oikein mukavia, tiskin takana seisoneet ”asiakaspalvelijat” sen sijaan eivät.

Olen käynyt myös muualla ryhmäjumpissa, kuntosalilla sekä työporukalla sählyä pelaamassa enkä ole niistäkään iloisena pois lähtenyt. En ole saanut sitä kuuluisaa hyvänolontunnetta myöskään lenkkeillessämme mieheni kanssa. Se on ihan mukavaa ajanvietettä enkä ole tullut erityisen kiukkuiseksi lenkin jälkeen, mutta en myöskään koe hyvää oloa. Enemmänkin voisi sanoa, ettei lenkkeily ole vaikuttanut mitenkään mielialaani. Lihakset tuntevat liikkuneensa, saattavat olla vähän kipeitä, siinä se. Ei tuo tunne auta mitenkään lähtemään lenkille kun ei ulkoilma innosta.

Koska olen kokeillut niin laaja-alaisesti ja mielestäni tarpeeksi monta vuotta ja kertaa erilaisia lajeja enkä ole löytänyt yhtäkään mielihyvää tuottavaa lajia, olen miettinyt josko aivoissani olisi jotain vialla. Tai ainakin erilailla kuin muilla ihmisillä. Ehkä en vain osaa tuottaa endorfiinia samalla tavalla. Tunnistan kyllä sen mielihyvän tunteen kun syön suklaata tai harrastan seksiä, mutta muita tilanteita ei juuri tule mieleen. Luulisin, että tämä on niitä asioita, jotka pitää vain havaita ja hyväksyä itsessään ja keksiä muita keinoja motivoida itseään liikkeelle.

Tänä syksynä aion kokeilla rutiinin voimaa ja mennä yhtenä-kahtena päivänä viikossa aina iltapäiväluennon jälkeen ryhmäjumppaan. Harmi vain ettei sopivia jumppia ole tarjolla luentojeni jälkeen useampana päivänä ja toinenkin noista päivistä saattaa jäädä väliin, koska olen silloin klo 8-16 putkeen luennoilla ja varmasti aika nälkäinen ennen kello 17 alkavaa jumppaa. Katsotaan nyt mihin pystyn.

Uusi muutto

On jälleen edessä uusi muutto väliaikaiseen asuntoon. Kuten olen täällä useasti maininnut, asumme kahdessa kaupungissa mieheni kanssa – opiskelupaikkakunnalla sekä työpaikkakunnalla. Kotipaikkaa ei tunnu olevan oikein missään.

Kesäksi opiskelut vähenevät, joten asumme pääasiassa työpaikkakunnalla yhdessä. Rahaa säästääksemme luovumme toisesta asunnosta kesäksi, joten nyt on pakkaaminen menossa ja muutto huomenna. Toisinaan täytyy silti käydä opiskelemassa ja myös lapsettomuushoidot on opiskelukaupungissa, joten olemme tehneet mahdollisimman monimutkaisen sopimuksen ystäväni kanssa hänen luonaan asumisesta hoitojen ja tenttien aikana.

Odotan kesän rauhaa innolla. Jatkuva matkustaminen ja erossaolo vähenee. Myös ystävän luona oleminen tullee olemaan toimiva väliaikaisratkaisu. Vaikka väliaikaisuus onkin inhottavaa ja raskasta pidemmän päälle, uskoisin tulevan asumisratkaisun olevan hyvästä. On todella vapauttavaa olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka tietävät hoidoista ja jotka ovat joutuneet/saaneet nähdä minut omana itsenäni, niin hyvässä kuin huonossa. Saan koko kesän olla teeskentelemättä ja piilottelematta.

Vaikka emme ystäväni kanssa aina tulekaan loistavasti toimeen ja olemme lähes kaikesta eri mieltä, hän on alusta asti omalla tavallaan tukenut minua lapsettomuusasiassa ja erityisesti hoidoissa kuljettamalla, tuomalla tavaroita ja kuuntelemalla kiukunpurkauksiani. Puhumattakaan piilotteluavusta ja valehtelusta puolestani – itse kun en ole erityisen hyvä valehtelemaan. Ja nyt hän ottaa minut kotiinsa tietäen, että kesällä hoidot todennäköisesti jatkuvat ja hän joutuu taas auttamaan. Siksi hän on ansainnut tämän kirjoituksen kiitokseksi puhtaasti ilman sarkasmia.

Materialisti vai ei

Muutin viime kuun lopussa uuteen väliaikaisasuntoon, kuten ohimennen mainitsin netinhankkimisongelmieni yhteydessä.
Ennen muuttoa kuvittelin, ettei minulla ole juuri mitään tavaraa. Muutin toisesta väliaikaisasunnosta toiseen enkä ole säilyttänyt siellä läheskään kaikkia kirjojani tai vaatteitani. Mutta jotenkin sitä tavaraa oli ehtinyt sinnekin kertyä. Mystistä.

Lähinnä sinne oli kertynyt opiskeluun liittyviä papereita ja muistiinpanoja. Ja niitä oli paljon! Pikaisessa muutossani en jaksanut alkaa käydä papereita läpi vaan pakkasin ihan kaiken. Nyt olisi tarkoitus alkaa tutkia uuden asunnon rauhassa mitä ihmettä olenkaan säästellyt. Kunhan on sitä kuuluisaa aikaa tehdä tuokin asia.

Muutossa huomasin myös, etten olekaan ihan niin välinpitämätön asioiden omistamisen suhteen kuin olen joskus kuvitellut olevani. Kirjoista en tietysti voi luopua, niitä pitää omistaa, jotta voi lukea suosikit uudestaan ja uudestaan odottamatta lainausjonossa kirjastossa. Kirjojen omistaminen tulee myös halvemmaksi kuin maksaa jatkuvia myöhästymismaksuja kirjastoille. Vaatteita on kertynyt suuret määrät, tai ainakin se näyttää suurelta määrältä, kun villatakit yrittää mahduttaa muuttolaatikkoon. Toisaalta olen hirveän huono heittämään mitään pois, useimmiten siirrän paljon käytetyn villatakin varastoon ja kaivan sen esiin muutaman vuoden päästä ”uutena löytönä”.

Koen silti, etten ole materialisti pahimmasta päästä. Kahden yllämainitun lisäksi minulla ei juuri ole tavaraa. En kerää meikkejä (koska en osaa käyttää niitä), hajuvesiä, koruja, teknisiä vempaimia, elokuvia, cd-levyjä... No hyvä on, purkkeja on saattanut kertyä jokunen, mutta suurin osa niistä on hyötykäytössä keittiössä tai muualla säilyttämässä pikkutavaroita ja ruokia.

Jotta olisin todellinen materialisti, minun pitäisi rakastaa shoppailua ja tavaran saamista itselleni. Eräs ystäväni sanoo, että huonoina päivinä ostaminen, varsinkin uusien vaatteiden hankkiminen tekee hänelle paremman olon. Omat huonot päiväni pelastaa useimmiten suklaa tai muu herkku. Ehkä sen takia ystävälläni on alati paisuva vaatekaappi, minulla alati paisuvat reidet.

Rakastan sisustamista, mutta väliaikaiskodeissa ei ole tarvetta eikä halua alkaa muuttaa sisustusta paikkaan sopivaksi. Meille on kertynyt vuosien varrella sisustustavaroita, lähinnä kynttilänjalkoja ja matkamuistoja, mutta niitä saakin kertyä. Matkamuistoja opin jo 10 vuotta sitten (masentavan kauan sitten!) ensimmäisellä interrailillani ostelemaan säästeliäästi. Suurin osa matkamuistoista kulkee valokuvina ja muistoina päässäni ja muistokirjoissani. Jokaiselta matkalta olen kuitenkin halunnut hankkia yhden esineen muistoksi. Usein se on joku simpukka rannalta tai paikallisen käsityöläisen kaunis koriste-esine. Mieheni ostelee paikallisia mausteita ja käyttää niitä sitten kotona erilaisiin ruokakokeiluihinsa (jonka takia olen säästynyt kokkaamiselta jo pitkään, onneksi).

Lähinnä mieheni vihjailujen takia olen miettinyt mitä tavaroita voisin lahjoittaa pois. Mutta kun olen jotakin hankkinut, se on usein pitkän harkinnan tulosta ja silloin siitä on vaikea luopua. Tavara on hankittu täyttämään jokin tarve ja vaikka se tarve olisi kadonnut, en raaski luopua tavarasta. On kyllä totta, että olemme asuneet yhdessä jo vuosia käymättä läpi astioitamme kertaakaan. Kahden kodin astioiden yhdistäminen toi melkoisen vyöryn astiakaappeihimme. Mutta jos vielä jonain päivänä tarvitseekin sitä vanhaa paistinpannua tai pikkukattilaa?

Täällä taas

Uuden nettiliittymän löytäminen väliaikaiseen asuntoon onkin hankalampaa kuin kuvittelin. Kaikkiin kun pitäisi sitoutua vuodeksi tai kahdeksi, jollei halua maksaa itseään kipeäksi kuukausimaksuissa.
En siis ole vielä saanut nettiä kotiini, mutta koitan silti ehtiä aina välillä julkaisemaan tänne tekstejä, joita päästäni pursuaa tihenevää tahtia. Aina kun saan jostain netin käyttööni niin, ettei ympärillä ole laumaa muita ihmisiä.

Asunnonmetsästystä

Haaveilemme muuttoa pienestä kaksiostamme isompaan asuntoon. Olemme käyttäneet muutaman sunnuntain asunnonnäytöissä löytämättä mitään sopivaa.

En ymmärrä miksi kaikenikäisissä asunnoissa on niin hirveän pienet keittiöt. Meidän nykyisessä kaksiossamme ei ole neliötä turhan paljoa, mutta silti tänne on mahtunut kaappitilaa parhaimmillaan tuplasti verrattuna joihinkin kolmioihin ja neliöihin, joita kävimme katsomassa. Aika monessa uudessa asunnossa tai hyvinremontoidussa vanhassa on huomioitu kaappitila vaatteille mutta ei astioille. Eikö ihmisillä ole astioita? Missä niitä ruokia pitäisi säilyttää, jos keittiöstä löytyy roskis- ja astiankuivauskaappien lisäksi pari pikkulaatikkoa haarukoille ja lusikoille? Kuitenkin asunnot, joissa on 80-140 neliötä ja useampi makuuhuone on käsittääkseni tarkoitettu useamman ihmisen asuttaviksi. Ilmeisesti nämä ihmiset kantavat ruuat keittiöön kellarista tai yläkerran komeroista ja syövät suoraan kattilasta yhdessä?
Ihan lievää liioittelua mutta ei kaukana totuudesta. Ainakaan kaappeihin ei saa mahtumaan 12 matalaa ja syvää lautasta, noin 10 mukia, 20 kahvikuppia lautasineen, 15 vesilasia, 24 shampanjalasia, konjakkilaseja, snapsilaseja, viinilaseja, kattiloita, pannuja, leivontakulhoja, pakasterasioita, uunivuokia...Niitä keittiön perusvälineitä. Ehkä meille on kertynyt hiukan liikaa joitakin näitä – kahden asunnon yhdistäminen vuosia sitten jätti meille melkoisen määrän astioita, jotka vain siirsimme kaapista toiseen – mutta suurin osa astioista on päivittäisessä tai ainakin viikottaisessa käytössä. Shampanjalaseja ja kahvikuppeja tulee hiukan harvemmin käytettyä mutta aina välillä on kiva pitää juhlat, joissa niitä tarvitaan.

Nyt kun olemme pohtineet muuttoa ja koen, että on aika ”puhdistautua” menneistä uuden vuosikymmenen kynnyksellä – vuosiluku sekä ikäni vaihtaa vuosikymmentä – on ehkä aika tyhjentää kaapitkin. Astiat, vaatteet, lakanat ja pyyhkeet, joita ei ole käytetty tähän asuntoon muuttamisen jälkeen kertaakaan saavat lähteä. Jos sellaisia on.
Ajatus tuntuu todella hyvältä ja vapauttavalta. Jättää jälleen kerran menneisyys taakse ja aloittaa alusta. Ehkä jossain vaiheessa jopa perheenä eikä vain pariskuntana.