Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään, mutten myöskään lihonut. Tulos oli odotettavissa, näin on käynyt jokaisena kuukautisviikkona tänä kesänä. Ilmeisesti turvotus tuo tullessaan muutaman sadan gramman painonlisäyksen, mikä poistuu vuodon loppuessa. Kunhan se vuoto nyt tässä kuussa alkaisi eikä pelkät esioireet jo ties kuinka monetta päivää.
Tällä viikkojaksolla syömiset on olleet vähän niin ja näin. Olimme juhlissa sekä anoppilassa, joissa en pystynyt vaikuttamaan omien syömisteni laatuun juurikaan. Onnekseni anoppilassa on tapana syödä vain päivällinen yhdessä, joten saatoin muut syömiset korvata ateriapatukoilla. Harmi vain ettei patukat ole siitä parhaasta päästä ruokaa rasvaisuudessaan ja makeudessaan, mutta silti parempi kuin rasvaiset juustot ja muut anoppilan kaapin antimet. Kotiin tultuamme olenkin sitten vain odottanut kuukautisia alkavaksi ja kärsinyt ikävistä vatsakivuista sekä ruokahalun kasvamisesta.
Liikuntaa sentään tuli harrastettua jossain määrin ennen näitä suurempia kipuja. Siitä olen iloinen. Myös tulevaisuus liikunnan suhteen näyttää ihan valoisalta. Arki häämöttää jo ihan kulman takana ja se pakottaa jälleen liikkumaan huomattavasti enemmän kuin nyt loppukesästä on tullut liikuttua. Muutan opiskelupaikkakunnalla taas uuteen asuntoon ensi viikosta alkaen ja tällä kertaa asunto on kaupungin keskustassa. Se tarkoittaa, etten voi lähteä sieltä autolla yliopistolle, vaikka haluaisinkin. Tai voin, mutta koska matkaan menee ihan yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin pyörällä, pointti on vähän hukassa. Matkaa yliopistolle kertynee noin kaksi kilometriä, mikä on aika sopiva aamullakin kuljettavaksi, ainakin ennen lumisateita. Ja huomattavasti parempi kuin edellinen asuntoni ihan yliopiston vieressä – toki lumisina aamuina oli mukavaa kävellä vain lyhyt matka jäisillä teillä mutta kuntoa se ei kohota.
Ajattelin aloittaa taas pitkän tauon jälkeen ryhmäjumpat. Monet niistä näyttävät menevän päällekäin luentojen ja seminaarien kanssa, mutta löysin listasta fitballin ja niska-hartia-selkä-jumpan, jotka sopivat aikatauluuni lähes joka viikko. Myös itämainen tanssi ja balletone vähän kiehtovat kokeilla. Olen aika innoissani ajatuksesta ja toivottavasti jaksan pysyä innostuneena syksyn masentavista ilmoista huolimatta. Onnekseni voimistelusali jää matkani varrelle yliopistolta kotiin, se helpottaa sinne menemistä huomattavasti. Kyllä, tunnustan olevani niin laiska erityisesti syksysateessa, etten viitsi pyöräillä kovin kauas suorimmalta reitiltä luennon ja kodin väliltä käydäkseni jumpassa.
En saa mistään jumpista enkä muista lajeista mitään endorfiinin lisäystä tai muuta kehuttua hyvää oloa. En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin, jos olen nyt tulee toistoa. Minä tulen liikunnasta kiukkuiseksi. Sekin antaa lisää energiaa hetkeksi, mutta ei välttämättä kanavoidu hyvään tekemiseen. Minulla oli kaksi vuotta kortti Elixiaan ja kokeilin siellä suurinta osaa lajeista sekä kävin kuntosalilla, mutta lähdin sieltä aina hirveän kiukkuisena joka lajin jälkeen. Täytyy tosin sanoa, että osansa siihen vaikutti Itäkeskuksen Elixian huono asiakaspalvelu ja huolimattomasti siivotut tilat. Koska nyt näin julkisesti haukun asiakaspalvelua olen pakotettu huomauttamaan, että osa ohjaajista oli oikein mukavia, tiskin takana seisoneet ”asiakaspalvelijat” sen sijaan eivät.
Olen käynyt myös muualla ryhmäjumpissa, kuntosalilla sekä työporukalla sählyä pelaamassa enkä ole niistäkään iloisena pois lähtenyt. En ole saanut sitä kuuluisaa hyvänolontunnetta myöskään lenkkeillessämme mieheni kanssa. Se on ihan mukavaa ajanvietettä enkä ole tullut erityisen kiukkuiseksi lenkin jälkeen, mutta en myöskään koe hyvää oloa. Enemmänkin voisi sanoa, ettei lenkkeily ole vaikuttanut mitenkään mielialaani. Lihakset tuntevat liikkuneensa, saattavat olla vähän kipeitä, siinä se. Ei tuo tunne auta mitenkään lähtemään lenkille kun ei ulkoilma innosta.
Koska olen kokeillut niin laaja-alaisesti ja mielestäni tarpeeksi monta vuotta ja kertaa erilaisia lajeja enkä ole löytänyt yhtäkään mielihyvää tuottavaa lajia, olen miettinyt josko aivoissani olisi jotain vialla. Tai ainakin erilailla kuin muilla ihmisillä. Ehkä en vain osaa tuottaa endorfiinia samalla tavalla. Tunnistan kyllä sen mielihyvän tunteen kun syön suklaata tai harrastan seksiä, mutta muita tilanteita ei juuri tule mieleen. Luulisin, että tämä on niitä asioita, jotka pitää vain havaita ja hyväksyä itsessään ja keksiä muita keinoja motivoida itseään liikkeelle.
Tänä syksynä aion kokeilla rutiinin voimaa ja mennä yhtenä-kahtena päivänä viikossa aina iltapäiväluennon jälkeen ryhmäjumppaan. Harmi vain ettei sopivia jumppia ole tarjolla luentojeni jälkeen useampana päivänä ja toinenkin noista päivistä saattaa jäädä väliin, koska olen silloin klo 8-16 putkeen luennoilla ja varmasti aika nälkäinen ennen kello 17 alkavaa jumppaa. Katsotaan nyt mihin pystyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti