perjantai 12. marraskuuta 2010

Ystävyys

Olen viime aikoina pohtinut paljon ystävyyttä. Mitä se on? Miten se syntyy? Voiko olla yksipuolista ystävyyttä? Miten kaveruus syvenee ystävyydeksi?

Varovaisena, epäluuloisena pelkurina tunnen pelottavani ihmiset pois läheltäni. Onnistun sillä suojelemaan itseäni, mutta se myös jättää minut melko yksinäiseksi. Siksi olen yrittänyt miettiä, miten voisin olla vähemmän pelkuri mutta en liian tyrkkykään.

Olin muutaman päivän matkalla puolituntemattomien ihmisten kanssa viime kuussa. Ehkä se johtui matkan olosuhteista, mutta tunnen reissun suurimman annin minulle olleen uudet ihmiset ympärilläni. Näistä tuttavuuksista on mahdollista kehittyä jopa ystävyyssuhteita oikein osuessaan. Kun nyt osaisi jatkaa oikeaan suuntaan. Päteekö ystävyyden kehittymiseen samat säännöt kuin parisuhteiden alkuun? Ei saa olla yhteydessä liian usein, ettei toista ahdista, pitää muistaa tietynlaiset käytöstavat kohdatessa? Tai voiko ystävyyden ”testata” olemalla heti täysin oma itsensä virheineen kaikkineen ja katsoa kestääkö toinen vai ei?

Ehkä näistä syistä olen hirveän huono ystävystymään. Ehkä on olemassa sellainenkin asia kuin ylianalyysi. Opiskeltuani yliopistossa nyt kaksi vuotta olen päästänyt lähelleni tasan kaksi ihmistä. Kavereita on tietysti useampia, mutta heille ei tule kertoneeksi aina mitä oikeasti ajattelee tai ainakaan ihan niin perusteellisesti kaikista asioista.

Nyt minua jännittää kuin romanttisen suhteen alussa. Voisiko näihin kahteen-kolmeen uuteen ihmiseen elämässäni kehittyä jotakin syvällisempää? Miten toimimalla voisin edistää sitä? Mitä en ehdottomasti saisi tehdä? Siitä olen varma, että ei pidä jäädä vain odottelemaan ja ihmettelemään, niin on todistetusti tuhottu monia lupaavasti alkaneita tuttavuuksia. Ystävyys vaatii työtä siinä missä parisuhdekin, ainakin alussa. Työn sisältö on vain minulta vähän hukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti