Vihdoin jotain konkreettista!
Nyt odotuksellamme on välietappi, aika lapsettomuustutkimuksiin tammikuun alkuun. Pikkuhiljaa voisi alkaa ottaa selville mitä ihmeen tutkimuksia he haluavat tehdä, jos lähettävän lääkärin mukaan varsinaiset tutkimukset on jo tehty eikä syytä lapsettomuuteen ole löydetty. Ainakin listasta löytyy vakuuttava määrä verikokeita. Ehkä minulla ei ole äitiyshormonia? Onkohan sellaista olemassa.. Aikovatko lääkärit vain tutkia lisää kuukausikaupalla eikä aloittaa hoitoja ennen kuin samat tutkimukset on kerrattu uudestaan ja uudestaan? Ehdinkö täyttää 40 ennen kuin hoidot aloitetaan?
Alkaa vähän pelottaa, että ehkä sittenkin endometrioosi on tehnyt tuhojaan. Positiivisen asenteen ylläpitäminen on melko haastavaa viikkojen ja kuukausien kuluessa ohi mitään tapahtumatta. Ja miksi sairaalan kyselylomakkeessa kysytään olenko ollut osastohoidossa tai toimenpiteissä ulkomailla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla vuonna 2005 tai sen jälkeen? Miksi juuri noissa kolmessa paikassa? Viimeksi endometrioosi leikattiin Helsingissä, olenko saanut sieltä jotain, joka tekee minusta ikuisesti lapsettoman? Kenelle voin purkaa raivoani, jos näin on? Kasvottomaan sairaalarakennukseen, ylityöllistettyihin työntekijöihin, huonoihin päättäjiin, joista kukaan ei henkilökohtaisesti ole syyllinen, mutta elämäni tuhoutuminen on kaikkien heidän syynsä?
Onko lapsettomuus elämän loppu? Tällä hetkellä tuntuu, että ainakin iso osa elämästä jää kokematta, jos ei koe äitiyttä. Adoptiohaaveeni jumittuivat mieheni kiivaaseen vastustukseen. Mitä tehdä, jos nämä pelot osoittautuvat todeksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti