Kolmoset

Juostuani vauvakutsuilta toisille alkaa jo mieli väsyä. Jotenkin turtunut olo. Jokainen vauva on suloinen, vanhemmat rasittavan hehkuttavia juuri oman lapsensa erityisyyttä. Vielä ainakin kaksi ystävääni on raskaana, synnytys kuukauden sisään.
Itselläni meni tämä kuukausi ”hukkaan”. Ovulaatio on suunnilleen nyt eikä miestä mailla halmeilla. Tapaamme vasta viikonloppuna ja silloin on liian myöhäistä. Odotusta, jatkuvaa turhauttavaa odotusta.

Katsoin eilen pitkästä aikaa Frendien uusintaa Subilta. Eilisessä jaksossa Phoebe on viimeisillään raskaana sisarensa kolmosista ja hänen mielialansa heittelevät laidasta toiseen. Hän ei haluaisi luopua lapsista, joista on tullut rakkaita odotuksen aikana. Edellisen kerran Frendejä katsoessani vuosia sitten tunsin myötätuntoa Phoebea kohtaan mutta en sen erityisempää samastumista. Eilen herkistyin kovin Phoeben tuntemuksille ja myötäelin parhaani mukaan. Toisaalta olin kateellinen, kun en itse ole saanut kokea raskautta, toisaalta voin pahoin ajatuksesta, että hänen täytyy luopua lapsista niiden synnyttyä.

Olen saanut päähäni, että tulen saamaan kolmoset, kun (!) tulen raskaaksi. Tästä näkökulmasta on hassua, että juuri kun olen ajatellut kolmosia Frendien uusinnat on Phoeben kolmosraskauden kohdalla ja satun katsomaan jakson. Jollakin kanavalla myös mainostettiin dokkaria identtisten kolmosten elämästä. En muista koskaan nähneeni ohjelmaa kolmosista ja juuri nyt sellainen tulee telkkarista. Jos olisi taikauskoinen, tuota voisi kutsua enteeksi.