Mietin pitkään voinko kirjoittaa tämän tekstin. Tiedän, että monet käyvät läpi tätä samaa IVF-hoitoa eivätkä valita siitä. Lopputuloksen odotetaan olevan iloinen asia, joten ei saisi kokea mitään negatiivista matkalla sinne. Olen pikkumainen, tiedän. Mutta koen tarvetta kertoa ääneen myös näitä epämukavia pikkuasioita, ehkä en ole ainoa näitä tunteva. Lopputulos voi olla iso, mutta sen saavuttaakseen pitää tehdä pieniä, epämukavia asioita. Eikä epämukavuus muutu mukavaksi pelkästään haaveilemalla tai olemalla puhumatta siitä. Aion siis kertoa reilusti kaikista ajatuksistani. Aloittaen ensimmäisestä piikityksestä. Pelkäsin ensimmäistä piikkiä valtavasti. En pelkää piikkejä sinänsä; en kammoa rokotuksia enkä veren ottamista. Mutta vatsaani sattumista sekä piikittämistä itse ilman ammattilaisen apua jännitin.
Siksi pyysin ystävän apuun. En ollut itse edes kyennyt lukemaan piikitysohjeita kunnolla, vilkuilin vain kuvia ja heti vatsaa kouristi ikävästi. Onneksi ystäväni tuli ja pelasti minut. Hän luki ohjeet, sääti mönjän valmiiksi ja tökkäsi mahaani. Minun tarvitsi vain seistä liikahtamatta paikallaan. Voitte kuvitella helpotukseni, kun se ei sattunutkaan ollenkaan niin paljon kuin olin pelännyt. Tosin jälkikäteen piikityskohdan ympäristö punoitti ja hiukan turvotti sekä kirvelsi. Pelkäsin oliko lääke mennyt oikeaan paikkaan vai halkeaisiko ihoni ja lääke pursuaisi ulos. Ei ehkä kauhean realistinen pelko, mutta niin tunsin. Helpotuksekseni seuraavana aamuna kohta ei enää kirvellyt eikä turvottanut. Olen selvinnyt ensimmäisestä esteestä.
Oikeastaan odotan mielenkiinnolla millaiseksi oloni muuttuu vai muuttuuko ollenkaan. Jos piikki kerran lakkauttaa hormonituotannon, eikö mielialani pitäisi siis olla melko tasainen? Ei hormonivaihteluita, ei kiukunpuuskia eikä tarmonpuuskia. Pelkkää tasaista, kohtuullisen iloista olotilaa. Toistaiseksi en ole huomannut mitään erityistä tasaisuutta, mutta ehkä se on vasta tulossa. Ainakin tasaisuus tekisi hyvää pelätessäni mitä tulevat hormonipiikit tulevat tekemään mielialalleni.
Hieno homma, että selvisit ekasta piikistä :) Minä piikitin eilen ensimmäisen kerran. Olisin toivonut, että mies olisi ollut kotona tarvittaessa henkisenä tukena, mutta pärjäsin aivan hyvin yksinkin. Onneksi testasin piikittämistä jo lapsettomuuspolilla, joten tiesin, ettei se tunnu miltään.
VastaaPoistaVähän kirvelyä oli pistoskohdassa sitten jälkeenpäin ja tänäänkin olin tuntevinani, että pistoskohdasta kirvelsi. En tiedä, kuvittelinko vain.
Mitä lääkettä sinä pistät?
Tsemppiä jatkoon! Toivottavasti piikitykset ovat pian ohitse ja pääsette seuraavaan vaiheeseen.. raskauteen :)
Olis helpottanut varmaan mullakin, jos olisin voinut testata piikittämistä polilla.
VastaaPoistaProcrenia pistin. Ei päästä edes vielä hormonipiikkivaiheeseen, saati raskauteen. Hitaasti hyvä tulee...
Jännitetään yhdessä sit sitä seuraavaa vaihetta. :)