Join pitkästä aikaa viikonloppuna humalaan asti eikä se tuntunut yhtään hyvältä. Yleensä nousuhumala on mukava olotila, kaikki on hauskaa ja estot häviävät.
Viime viikonloppuna nousuhumalassa huomasin, etten nauti olostani. Pelkäsin koko ajan puolitutussa seurassa möläyttäväni jotain tyhmää. Pelkäsin myös mitä kävisi, jos joisin lisää. En saanut antautua tilanteen vietäväksi, vaan jouduin alkamaan tarkkailla omia tekemisiäni ja puheitani.
Pelkkä ajatus humalasta on joskus vapauttava. Sitä haaveilee siitä rentoutuneesta tilasta. Jopa krapulaa voi kaivata; krapulassa kun saa hyvällä syyllä vain maata koko päivän ja vetää roskaruokaa. Mutta ei se ollutkaan mukavaa enää. Koen olevani liian vanha ”sori, olin kännissä”-selittelyihin. Oikeastaan kaikki yli 20-vuotiaat ovat liian vanhoja tuohon.
Vielä vähemmän kaipaan sitä sekavaa olotilaa, joka nousuhumalaa seuraa. Kun ei enää ole ihan varma missä kohtaa se vessanpönttö sijaitsee tai tuliko sukkahousut vedettyä ylös asti vessakäynnin jälkeen. Ja mikä pahinta, ei välitä siitä. Se ei ole kaunista, ei söpöä, ei kiinnostavaa eikä missään nimessä kiihottavaa. Se on vain ällöttävää, ja mitä vanhempi olet sitä vastenmielisemmältä näytät humalassa.
Minun alkoholinkäyttöni oli nyt tässä. Hoitojen ja mahdollisen raskauden takia nyt pitääkin olla ilman alkoholia, mutta en myöskään jää kaipaamaan humaltumista, kuten vielä viime viikolla oletin tapahtuvan. Viime viikonlopun irtiotto teki siis tehtävänsä. Hyvästi alkoholi, tervetuloa alkoholittomat saunaoluet ja autolla kotiin-illanvietot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti