tiistai 25. syyskuuta 2012

Simpukka

Olen ottanut yhteyttä Simpukkaan nyt kolmesti eikä minua näköjään huolita yhdistyksen jäseneksi. Ensimmäisen kerran yritin jo pari vuotta sitten, laitoin pitkän tarinan Simpukan nettisivujen kautta. Mitään ei kuulunut, joten palasin asiaan muutaman kuukauden jälkeen ja kyselin missä vaiheessa mennään. Hiljaisuutta.

Jätin koko asian hetkeksi kunnes taas tämän vuoden alussa koin tarvetta liittyä yhdistykseen. Jälleen viestini jäi huomiotta. Ilmeisesti me emme kelpaa Simpukalle. Eihän kolme kyselyä eri aikoina voi kadota heiltä teknisistä syistä vaan syyn on oltava ihmisten välinpitämättömyys seurata omien nettisivujen jäsenhankintalomaketta sekä vastata sähköposteihin. Toinen vaihtoehto on, että vain meidän pyyntömme tuli hylätyksi jossain jäsenten valinta-operaatiossa. Olkoon koko yhdistys. Ajattelinpa vain jakaa tämän tiedon teidän lukijoiden kanssa, jos vaikka muilla on ollut samoja ongelmia.

8 kommenttia:

  1. Oho, outoa? Tuo vaikuttaa kyllä enemmänkin joltain virheeltä, kun ei kerran mitään vastausta ole kuulunut. Tosi kurja juttu, että sinulle on käynyt noin :(

    Itse en ole jäsenenä simpukassa, mutta muistaakseni olen rekisteröitynyt foorumille ja ainakin lukenut siellä juttuja.

    Toivottavasti sieltä nyt kuitenkin tulisi vielä yhteydenotto ja selitys asialle.

    VastaaPoista
  2. Höh no tuohan nyt on ihan persiistä. :O Vähän vaikee uskoo että virhekään tapahtuis noin useasti että kolmeen yhteydenottoon ei saa vastausta! >:/

    VastaaPoista
  3. No onpa outoa, että ylipäätään heillä jotain ehtoja olisi jäsenyydelle. o_O Eihän siinä lomakkeessa edes tarvitse mitään tietoja tilanteestaan kertoa, joten ihan vain nimensä ja osoitteensa kertomalla pitäisi jäseneksi päästä...

    VastaaPoista
  4. Juu, ihan vain yhteystiedot minä sivuille viime viikolla laitoin ja sain laskun muistaakseni maanantaina maksettavaksi.
    Ehkä sinunkin rekisteröintyrityksesi vielä jostain sopukoista löytyisi.

    VastaaPoista
  5. Oho, mä liityin n. vuosi sitten ja melko ripeästi se muistaakseni hoitui.

    VastaaPoista
  6. Oho, itse liityin n. vuosi sitten ja melko ripeästi se mielestäni silloin hoitui.

    VastaaPoista
  7. On tosiaan erikoista. En usko, että kyse olisi mistään syrjinnästä. Tekninen vika pikemminkin voisi olla syynä. Itsekin liityin jäseneksi muutama vuosi sitten ja laskun kyllä lähettivät aina ajallaan. Tosin nyt on jäsenyys tainnut katketa lukuisten osoitteenmuutosten takia tms.

    VastaaPoista
  8. Kuten voidaan tästä päätellä, muille liittyminen on onnistunut ensimmäisellä yrityksellä ja nopeasti. Syrjintä ei tunnu todennäköiseltä, mutta ei myöskään tekninen virhe kolme kertaa (ja vieläpä lomakkeessa sekä sähköpostissa) juuri meidän kohdalla muttei muitten.

    VastaaPoista