torstai 27. syyskuuta 2012

Rauhaton mieli

En osaa nyt yhtäkkiä rentoutua saati nukkua. Olen käynyt läpi kaikki normaalisti minulla toimivat konstit unettomuuteen. Olen mielikuvitellut (välihuomautus: mielikuvitellut on paljon hauskempi sana kuin visualisoinut) jokaisen ruumiinosan rennoksi, ajatuksissani hyppinyt kukkaniityllä paljain jaloin, kuunnellut erilaisia rauhoittavia kappaleita, haistellut rauhoittavia tuoksuja, joogannut, meditoinut, hengittänyt syvään, käynyt aamuyön kävelylenkillä lämpimässä säässä (silloin kun ei sada ja tuule ulkona on todella kesäinen sää), juonut rauhoittavista yrteistä valmistettua teetä...

Ei tule uni eikä meteli pään sisällä lopu. En saa ajatuksia vaikenemaan edes meditoidessa kuin pieneksi hetkeksi kunnes ne palaavat entistä vaativampina. Eikä ne edes ole sellaisia ajatuksia joista pääsisi eroon tekemällä jotain. En siis ajattele, että ”pitää muistaa tehdä” vaan kaikenlaista sekalaista typerää. Kuten ”miksiköhän tuo varjo on tuon muotoinen” tai ”montakohan ötökkää näen jos nostan tuota kiveä”. Ja sitten veikkaan luvun, nostan kiveä ja lasken ne hiton ötökät. Eikä näistä ajatuksista ole koskaan mitään käytännön hyötyä, en saa uusia oivalluksia tai edistä järkeviä asioita.

Alkaa jo pää hajota siitä määrästä ristikoita, joita olen viime aikoina tehnyt. Mutta kun en osaa olla tekemättäkään. Ja tämä tilastoinnin määrä. Olen aina ollut mieleltäni melko järjestelmällinen ja lasken nopeasti taulukoita ja todennäköisyyksiä päässäni ihan huomaamattani. Esimerkiksi moottoritietä ajaessa teen automaattisesti tilastoja autojen merkeistä, kuskeista, aidan pylväiden väristä, kolarien todennäköisyyksistä eri tilanteissa... Tämä ei siis kuluta tietoista ajattelua juuri lainkaan vaan tapahtuu siinä sivussa huomaamatta. Mutta nyt tilastointi on mennyt pidemmälle. Se valtaa ison osan tietoisesta ajattelusta ja jostain syystä tunnen tarvetta tilastoida kaikenlaista turhaa. En pysty pysäyttämään itseäni kun keksin jonkun aiheen, kuten vaikkapa pölyhiukkasten erojen selvittely ollessani matkalla vessaan. Turhauttavaa!

2 kommenttia:

  1. Mulla on samansuuntaisi fiiliksiä. Ei oikein saa mitään aikaiseksi, ei pysty keskittymään, rentoutumaan, rauhoittumaan. Ja tämä tietysti näkyy nukkumisvaikeuksina ja ihan fyysisenä sairasteluna. Tosin laskemista vihaan, joten sitä en harrasta edes hämärän rajamailla! :D Valoa syksyyn!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Myytti. Ei ole kivaa olla tällaisessa olotilassa, mutta toisaalta on lohduttavaa, että muillakin on samoja tuntemuksia eikä ole yksin mahdoton. Kai jokainen toimii itselle luontaisella tavalla, mulle laskeminen ja todennäköisyydet on ollut automaattista pienestä asti.

    Muistan opetelleeni kävelemään käyttäen tukea kuten seiniä ja laskeneeni todennäköisyyksiä miten pääsen huoneen toiseen päähän eri tukien kautta. Tämä muuten varmaan hidasti todellista kävelyn opettelua kun en uskaltanut luopua tuista. Jos en olisi laskelmoinut, olisin joutunut tilanteeseen, jossa apuna ei olekaan tukea ja olisin kaatumisten kautta oppinut liikkumaan aiemmin ilman tukea.
    Joka tapauksessa tarina kuvastaa tarvettani matematiikkaan. Masentuneessa olotilassani olen selvästi hakeutunut vanhoihin, turvallisiin toimintatapoihin ja varmaan siksi todennäköisyyslaskelmatkin täyttävät päätäni.

    VastaaPoista