perjantai 16. joulukuuta 2011

Tulossa uusi vuosi, uudet suunnitelmat

Muistatteko kun kirjoitin miten toivoisin eilisen lääkärikäynnin menevän? No se meni niin! Mieheni otti suuremman roolin asioista puhuttaessa, lääkäri selitti tarkemmin vaihtoehtojamme ja saimme kertoa mikä edellisissä hoidoissa oli ollut hyvää ja huonoa lääkärin loukkaantumatta. Hän jopa pyysi anteeksi, mikä oli täysin odottamatonta, mutta teki olon hyväksi.

Keskustelimme lääkärin kanssa endometrioosin kehittymisestä. Syksyn PASin aikaan oli kirjattu papereihin, että tulisin ultraan, mikäli hedelmöitys ei onnistu. He vain unohtivat kertoa minulle asiasta, joten en mennyt ultraan. Nyt lääkäri ultrasi ja mittaili endon kokoa eikä se näyttänyt kovin lupaavalta. En ole sen tarkemmin perehtynyt ultran ruudun näkymän todelliseen kokoluokkaan, mutta jos endometrioosikasvusto peittää koko ruudun se ei voi olla hyvä asia.

Lääkäri pelotteli meitä mitä voi tapahtua, jos endo leikataan kolmannen kerran tässä vaiheessa. Näin itsekin ultrassa, kuinka kasvusto on ympäröinyt vasemman munasarjani lähes kokonaan. Ei ole takeita, että endo voitaisiin poistaa poistamatta munasarjaa myös. Tunnen myös ongelmat virtsarakossani ja lääkäri meinasi, että kasvusto olisi laajentunut sinnekin. Mahdollinen suolenpätkän poistaminenkaan ei houkuttele. Varsinkin kun leikkaus ei tässä vaiheessa IVF:n hoitoennustetta paranna tippaakaan, jos nyt ei huononnakaan paitsi jos munasarja poistetaan.

Koska vasen munasarjani on tähän asti ollut se tuotteliaampi puoli – vaikka putki onkin katki ja estää luonnollisen hedelmöittymisen – en edes harkitse leikkausta ennen kuin on ihan pakko. Onhan näitä kipuja kestetty ennenkin, kestetään vielä vähän aikaa. Eilen sattui olemaan sopiva aika kuukaudesta, joten sain heti tökätä Procrenia massuun ja alkaa toivoa sen vaikutusta endoon. Eli endon hoitona käytetään taas kahta piikkiä Procrenia ennen hormonipistoksia joskus tammikuun puolen välin jälkeen.

Paremmin ei olisi voinut lääkärikäynti mennä. Saimme reseptit kouraan ja luvan heti piikittää. Toisin sanoen lääkkeet maksoivat meille 4,5 euroa yhteensä ja meillä on taas toivoa tulevasta. Toivoa tulevasta on myös siinä, että jos (JOS, ei kun) tämä hoito ei onnistuisi enää ei viivytellä kuten tänä vuonna vaan hoidot jatkuvat sujuvasti.

2 kommenttia:

  1. Jännityksellä odotin kuulumisiasi ja olipa kiva lukea, että hienosti meni! :) Meillä meneekin hoidot nyt sitten peräkanaa, minä aloitan Synarelan ensi kierrossa kp 21 ja pistokset alkaisivat laskujeni mukaan helmikuun alussa.

    Kovasti tsemppiä ja hermoja Procrenin kanssa!

    VastaaPoista
  2. Voipi olla, että ollaan samaan aikaan punktiossa, tai sitten me ollaan siellä vähän aikaisemmin. Meillä kun pitää taas kuluttaa aikaa tähän endon hoitoon pari kiertoa.
    Hauskaa, viimeksikin päästiin jännittämään melkein yhtä aikaa. :)

    VastaaPoista