torstai 22. joulukuuta 2011

Joulu tulla jolkottaa, kuten sanonta kuuluu

Opiskelut on tehty, seuraavan kerran niistä pitää huolehtia loppiaisen jälkeen. Olin saanut arvosanan yhdestä ärsyttävästä esseestä, jota en millään uskonut saavani valmiiksi: 4! Eli toiseksi korkein. Itse arvioin tekstin yhdeksi surkeimpia räpellyksiäni ja pelkäsin etten pääse edes läpi. Ihan mukava joululahja.

En millään voi uskoa, että joulu on noin lähellä. Mihin tämä viikko oikein on kadonnut? Yksi joululahja on vielä viimeistelyä vailla valmis, tänä jouluna on tullut käsitöitä tehtyä runsaasti. Äidin joululahja on kesken, koska menin hukkaamaan langat. Jotain taas niin epätodellista alkaa kirjoa kokonaista ison pöydän pöytäliinaa lahjaksi ja sitten paria päivää ennen joulua hukata langat. Väriä ei oikein ole järkevää vaihtaa kesken kuvion, joten pitää käyttää loppupäivä pienenpienen lankakerän etsintään.

Pienestä takaiskusta huolimatta on kivaa kun joulu tulee. Aatto vietetään serkkujen parissa vanhempieni luona – lapsikaaosta kylläkin, mutta odotan silti innolla. Ollaan niin monet vuodet vietetty joulua vain neljästään: minä, mieheni ja minun vanhempani. Vaihtelu tekee erittäin hyvää mukavien ihmisten seurassa. Tapaninpäivänä nähdään sitten lisää serkkuja, tätejä ja setiä, mutta toiselta puolelta sukua. Joista kenelläkään ei ole pieniä lapsia.

Eli rauhalliset pyhät tulossa ja sitä kaivataankin. Miehelläni on ollut rankka syksy töissä (mistä johtuen se tupakkaepisodi) eikä hänellä ole ylimääräisiä vapaita käytettäväksi jouluna. Hoitojen järjestäminen eri paikkakunnalla kuin työpaikka on tarkoittanut miehelleni useita yksittäisiä vapaapäiviä vuoden mittaan ja se kostautuu nyt vapaapäivien vähyydessä. Viimeiset vapaat pitää säästää alkuvuoden hoitoihin.

Postiluukusta on tipahdellut päivittäin joulukortteja. Tykkään lähettää ja saada kortteja. Tänä vuonna on toistaiseksi tullut kaksi valokuvaa, jotka olisi voinut olla tulemattakin. Toinen nyt vielä menettelee, olemme kyseisen kaveripariskunnan kanssa melko paljon tekemisissä ja heidän lapsensa on meille tuttu. Mutta se toinen on samalta iänikuiselta serkulta, en ole pysynyt laskuissa kuinka mones joulu peräkkäin sama naama nauraa kortissa. He ovat varmaan tehneet joskus kolme-neljä vuotta sitten valmiiksi kasan kortteja ja nyt lähettelevät niitä joka joulu. Ainakaan minusta kuvissa ei ole ollut mitään eroa.

Kyseinen pariskunta on yksi elämämme rasittavimmista ja järjestämme menomme mummolaan aina kun pystymme niin, etteivät he ole paikalla. Itseään suojellakseen on viisainta poistaa elämästä ahdistusta aiheuttavat ihmiset, joskin sukuaan ei kokonaan pääse pakoon. Tässä pariskunnassa ei ole kyse pelkästään lapsista ja niiden ylenpalttisesta kehumisesta, en ole koskaan tullut toimeen serkun vaimon kanssa. Niskakarvat nousee pystyyn aina kun joudun kuuntelemaan kovaäänisiä, itseään tyrkyttäviä ja –kehuvia ihmisiä. Joten mitä muuta voi kortista päätellä, kuin samaa itsensä tyrkyttämistä ja ”erinomaisuuden” osoittamista: me olemme onnistuneet siinä missä te olette epäonnistuneet ja tässä todiste.

Niin niitä jouluisia aatoksia. Taidanpa keitellä pienen määrän piparitaikinaa niin saa asuntoon tuoksua ja itselle herkkua. Pipareiksi asti en sitä paista, taikina on parempaa. Jospa laittaisi vähän joululauluja soimaan taustalle..

2 kommenttia:

  1. Ah, ne valokuvakortit. Me miehen kanssa lyötiin vetoa, että tuleeko perheeltä, jossa lasta odotettiin noin 4 vuotta (nyt puolivuotias), kortti jossa on lapsen kuva vai perinteinen heiltä saatu koirien kuvilla varustettu kuvakortti. Jännitys tiivistyi kuorta avatessa ja tadaa: valokuvakortissa oli molemmat: sekä lapsi että koirat! Ei voinut kyllä kun nauraa...

    VastaaPoista
  2. Molemmat voitti vedonlyönnin, mikäs sen hauskempaa. :) Eikä yhtään huono ratkaisu perheeltä tollasessa tilanteessa.

    VastaaPoista