Satuin vilkaisemaan telkkaria äskettäin ja siellä esitettiin jonkun vanhan naisen synttäreitä. Synttäreillä lauloi lapsikuoro. Vanhus itse oli naimaton ja lapseton.
Miksi aina oletetaan, että vanhat ihmiset pitävät lapsista? Jos ei ole koko 100-vuotisessa elämässään kokenut tarvetta mennä naimisiin ja hankkia lapsia, miksi vanhemmiten kaipaisi lapsia lähelleen? Miksi pelkkä ikä tuo olettamuksen lapsirakkaasta ihmisestä?
Tai vielä pahempaa, jos onkin halunnut lapsia, mutta ei ole syystä tai toisesta pystynyt niitä saamaan? Pitää vain jaksaa vuodesta toiseen toisten lapsia muistuttamassa siitä, mistä itse jäi paitsi. Vieläköhän vanhuksena tuntee samaa kipua kuin nyt asian ollessa tuore? Ei varmastikaan yhtä voimakkaasti, mutta voi se silti olla läsnä.
maanantai 28. helmikuuta 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
Pikkuhuomioita XXVI
Tänään sattui omituisia. Kuten olen kertonut, en ole kaikkein pisin ihminen ja toisinaan liukuovet tuottavat hiukan hankaluuksia. Ne kun avautuvat liikkeentunnistimella, mutta tunnistavat vain tietyn pituisia henkilöitä. Aina silloin tällöin päästäkseni ovista kulkemaan joudun siis heiluttelemaan käsiä pääni yläpuolella tullakseni huomatuksi liikkeentunnistimessa.
Erityisesti yhden yliopiston rakennuksen ovi on vuosia temppuillut kanssani ja olen tottunut heilumaan sen edessä jonkin aikaa ennen kuin ovi tajuaa aueta. Tänään poikkeuksellisesti satuimme käymään rakennuksessa syömässä kavereiden kanssa. Lähestyessämme ovea kaverini meni edeltä ja ihan normaalisti marssi sisään. Minä jäin seisomaan ovelle ja tuijottamaan; ovi ei olekaan rikki vaan se aukeaa joillekin ihan itsestään. Mitä kummaa? Tämä kokemus mullisti ajatusmaailmani. Joillekin ihmisille liukuovet aukenevat ilman heilumista ja itsensä narriksi tekemistä niiden edessä. Oli sen verran hömelö ja nolo olo, etten kehdannut kertoa kavereilleni vuosien tappelusta kyseisen oven kanssa. Toisille se kun on ”vain ovi”.
Erityisesti yhden yliopiston rakennuksen ovi on vuosia temppuillut kanssani ja olen tottunut heilumaan sen edessä jonkin aikaa ennen kuin ovi tajuaa aueta. Tänään poikkeuksellisesti satuimme käymään rakennuksessa syömässä kavereiden kanssa. Lähestyessämme ovea kaverini meni edeltä ja ihan normaalisti marssi sisään. Minä jäin seisomaan ovelle ja tuijottamaan; ovi ei olekaan rikki vaan se aukeaa joillekin ihan itsestään. Mitä kummaa? Tämä kokemus mullisti ajatusmaailmani. Joillekin ihmisille liukuovet aukenevat ilman heilumista ja itsensä narriksi tekemistä niiden edessä. Oli sen verran hömelö ja nolo olo, etten kehdannut kertoa kavereilleni vuosien tappelusta kyseisen oven kanssa. Toisille se kun on ”vain ovi”.
Toinen piikitys
Nyt on piikitetty estolääkettä uudemman kerran. Tällä kertaa jouduin tekemään homman kokonaan yksin, mieheni kuunteli juttujani Skypen välityksellä. Tätä kokemusta en välittäisi uusia.
Hermostuksissani pyörittelin lääkeaineita sekaisin ruiskussa hiukan liian vauhdikkaasti ja nesteeseen tuli ilmakuplia. Yritin saada ne pois päästämällä neulan kärjestä hitusen lääkettä ulos, etten pistäisi itseeni ilmaa. Valumisesta ei sitten tullutkaan loppua ja minulle tuli kiire tökätä neula ihoon ettei lääke valuisi hukkaan. Virhe.
Täysin valmistautumattomana minulla törötti nyt vatsassa neula. En tiennyt oliko se mennyt liian syvälle, mutta painoin lääkkeen sisään. Se tuntui paljon epämiellyttävämmältä kuin viimeksi. Viimeisten lääketippojen seassa oli ilmakuplia. Pelästyin ja vetäisin neulan ulos veren saattelemana. Ohjeiden mukaan juuri niin ei olisi saanut tehdä. Nyt alkoi jo pyörryttää, onneksi olin istumassa.
Mieheni pelasti tilanteen puhumalla rauhallisesti ja vakuuttamalla, ettei pienet ilmakuplat haittaa. Onneksi estolääkettä ei tarvitse pistää enää uudelleen. Hormonilääkkeiden pistäminen tapahtuu erilaisella ruiskulla ja toivon sen olevan vähemmän pelottava ja helpompi käyttää. Tämän illan pistoskokemusta en halua toistaa mistään hinnasta.
Hermostuksissani pyörittelin lääkeaineita sekaisin ruiskussa hiukan liian vauhdikkaasti ja nesteeseen tuli ilmakuplia. Yritin saada ne pois päästämällä neulan kärjestä hitusen lääkettä ulos, etten pistäisi itseeni ilmaa. Valumisesta ei sitten tullutkaan loppua ja minulle tuli kiire tökätä neula ihoon ettei lääke valuisi hukkaan. Virhe.
Täysin valmistautumattomana minulla törötti nyt vatsassa neula. En tiennyt oliko se mennyt liian syvälle, mutta painoin lääkkeen sisään. Se tuntui paljon epämiellyttävämmältä kuin viimeksi. Viimeisten lääketippojen seassa oli ilmakuplia. Pelästyin ja vetäisin neulan ulos veren saattelemana. Ohjeiden mukaan juuri niin ei olisi saanut tehdä. Nyt alkoi jo pyörryttää, onneksi olin istumassa.
Mieheni pelasti tilanteen puhumalla rauhallisesti ja vakuuttamalla, ettei pienet ilmakuplat haittaa. Onneksi estolääkettä ei tarvitse pistää enää uudelleen. Hormonilääkkeiden pistäminen tapahtuu erilaisella ruiskulla ja toivon sen olevan vähemmän pelottava ja helpompi käyttää. Tämän illan pistoskokemusta en halua toistaa mistään hinnasta.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Pienenevät rinnat
Yhdestä sivuvaikutuksesta en ole kirjoittanut vielä. Olen tässä sairastanut enkä ole ehtinyt mittailemaan itseäni tarkemmin – saati selvinnyt koneelle kirjoittamaan asiasta – mutta nyt kuumeen laskettua olen päässyt lopputulokseen. Rintani ovat pienentyneet estolääkkeen vaikutuksesta.
Tästä on muodostunut useanlaisia ongelmia. Toisaalta on pienemmät rinnat ovat hyväksi muun muassa urheilun ja yleisen liikkumisen kannalta. Ryhti voi parantua ja juoksu helpottua. Toisaalta en voi vielä sanoa ovatko rinnat pienentyneet tarpeeksi näiden hyvien vaikutusten syntymiseksi.
Ongelmana on ensinnäkin rintaliivit. Onko pienentyminen lopullista? Pitäisikö siis lähteä ostamaan uusia rintaliivejä vai selvitä vanhoilla, hiukan liian isoilla kunnes lääkkeen vaikutus on loppunut ja rinnat palaavat normaalikokoon? Onko paluu vanhaan edes mahdollista? Koko on kuitenkin pienentynyt sen verran, että olisi mukavampaa hiukan pienemmissä liiveissä.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että mahdollisen raskauden myötä rinnat kasvavat maitoa täyteen. Vähän hirvittää kuvaukset roikkuvista, tyhjistä säkeistä imetyksen jälkeen. Mitä jos en menetä koossa, mutta kiinteydessä sitäkin enemmän? Elämä ilman kaaritukia olisi mahdotonta sen jälkeen?
Pienentymisen myötä olen pohtinut omakuvaani. Olen ollut teinistä asti se, jolla on isot tissit. Se, jota ei koskaan katsota silmiin. Siihen tottuu. Pieneneekö rintani nyt niin, että niitä ei enää tuijoteta? Katsotaanko minua sitten enää ollenkaan ”sillä silmällä”? Totta kai se on imartelevaa, jos mies huomaa minut ja pitää katsomastaan tai nainen katsoo vähän kateellisena. Mitä jos minussa ei ole muuta katsottavaa kuin tissit?
Toisaalta kun miettii kaikkia niitä vaatteita, joita voisin pitää huoletta ilman noita pallukoita.. Ihanat kesämekot, jotka nyt joudun jättämään kauppaan; paidat, bolerot, huivit, kerrospukeutuminen! Ei pienet rinnat ehkä tee minusta yhtäkkiä muotitietoista ja osaavaa pukeutujaa, mutta ainakin vaatteita olisi helpompi löytää ja yhdistellä.
Jos rintani ovat nyt tippuneet noin yhden koon verran, se ei vielä tee niistä pieniä. Mutta vielä on toisen estolääkkeen vaikutus tulossa. Jännittävä seikkailu tämä lapsen odotus. Täynnä uusia asioita ja omaa ajattelua mullistavia havaintoja.
Tästä on muodostunut useanlaisia ongelmia. Toisaalta on pienemmät rinnat ovat hyväksi muun muassa urheilun ja yleisen liikkumisen kannalta. Ryhti voi parantua ja juoksu helpottua. Toisaalta en voi vielä sanoa ovatko rinnat pienentyneet tarpeeksi näiden hyvien vaikutusten syntymiseksi.
Ongelmana on ensinnäkin rintaliivit. Onko pienentyminen lopullista? Pitäisikö siis lähteä ostamaan uusia rintaliivejä vai selvitä vanhoilla, hiukan liian isoilla kunnes lääkkeen vaikutus on loppunut ja rinnat palaavat normaalikokoon? Onko paluu vanhaan edes mahdollista? Koko on kuitenkin pienentynyt sen verran, että olisi mukavampaa hiukan pienemmissä liiveissä.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että mahdollisen raskauden myötä rinnat kasvavat maitoa täyteen. Vähän hirvittää kuvaukset roikkuvista, tyhjistä säkeistä imetyksen jälkeen. Mitä jos en menetä koossa, mutta kiinteydessä sitäkin enemmän? Elämä ilman kaaritukia olisi mahdotonta sen jälkeen?
Pienentymisen myötä olen pohtinut omakuvaani. Olen ollut teinistä asti se, jolla on isot tissit. Se, jota ei koskaan katsota silmiin. Siihen tottuu. Pieneneekö rintani nyt niin, että niitä ei enää tuijoteta? Katsotaanko minua sitten enää ollenkaan ”sillä silmällä”? Totta kai se on imartelevaa, jos mies huomaa minut ja pitää katsomastaan tai nainen katsoo vähän kateellisena. Mitä jos minussa ei ole muuta katsottavaa kuin tissit?
Toisaalta kun miettii kaikkia niitä vaatteita, joita voisin pitää huoletta ilman noita pallukoita.. Ihanat kesämekot, jotka nyt joudun jättämään kauppaan; paidat, bolerot, huivit, kerrospukeutuminen! Ei pienet rinnat ehkä tee minusta yhtäkkiä muotitietoista ja osaavaa pukeutujaa, mutta ainakin vaatteita olisi helpompi löytää ja yhdistellä.
Jos rintani ovat nyt tippuneet noin yhden koon verran, se ei vielä tee niistä pieniä. Mutta vielä on toisen estolääkkeen vaikutus tulossa. Jännittävä seikkailu tämä lapsen odotus. Täynnä uusia asioita ja omaa ajattelua mullistavia havaintoja.
torstai 17. helmikuuta 2011
Haittavaikutuksia
Tämä ei nyt taida mennä ihan oikein. Olen toistaiseksi piikittänyt kerran estolääkettä, jonka pitäisi lopettaa oma estrogeenin ja testosteronin tuotanto ja kaiken logiikan mukaan silloin myös vähentää hormoneihin liittyviä oireita.
En ole pystynyt kirjoittamaan tänne blogiin moneen päivään, koska olen yrittänyt välttää itkuisia valituksia päättömistä aiheista ja juuri muuhun en ole viime päivinä kyennyt.
Lueskelin Procren-piikin mukana tullutta pakkausselostetta ja sen kertomia sivuvaikutuksia. Yritin myös googlettaa lääkettä nimeltä sekä monilla muilla hakusanoilla löytääkseni jotain keskustelua sivuvaikutuksista, mutta en löytänyt mitään. Joillain vanhoilla keskustelupalstoilla vain nimetään lääke osana hoitoa puhumatta siitä sen enempää.
Jotta muut välttyvät samalta ongelmalta, tässä minulta ja haittavaikutuslistasta löytyviä yhtäläisyyksiä (yleisyysjärjestyksessä):
Päänsärky, huimaus, akne, kuumat aallot, voimakas hikoilu, lihaskipu ja niveloireet, kipu, voimattomuus, väsymys, masennus, näköhäiriöt, kuulon alentuminen (päänsäryn vuoksi oletan), kutina.
Toivon ja oletan kaikkien noiden oireiden olevan väliaikaisia ja korjaantuvan kunhan pääsen lääkkestä eroon. Monta tuskaa jaksaa kestää kun tietää niiden päättyvän johonkin parempaan lopputulokseen.
Uusin oireeni on omituisin: finnejä. Niitähän kuuluisi tulla hormonipiikityksen aikaan, kun muutun teini-ikäiseksi hormonitasoltani, ei nyt kun hormonituotanto on pysäytetty. Aloin jo epäillä mahdoinko piikittää väärän lääkkeen, mutta siinä tapauksessa apteekki olisi tehnyt virheen ja läntännyt väärän etiketin lääkkeeseen. En voi erehtyä, koska etiketissä lukee piikityspäivämäärät ja sana ”jarru”. Akne on sentään myös nimetty yleiseksi haittavaikutukseksi pakkausselosteessa.
Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut kolmea finniä enempää kerralla, mutta nyt naamani kukki iloisesti. Pystyin laskemaan toistakymmentä finniä pelkästään kasvoista. Ja tietenkin yhden piti olla suoraan nenän päällä. Onneksi ne olivat vain lyhytaikainen kohtaus. Nyt finnit ovat keskittyneet päänahkaan hiusten alle. Kasvoja ja päätä kutittaa valtavasti, mutta yritän muistaa olla raapimatta etteivät finnit jätä ikäviä arpia.
Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, endometrioosikivut ovat olleet viime päivinä järjettömän kovia. Siinä ei ole paljoa kyselty sattuuko kulkemaan jäätävässä ulkoilmassa vähän liian ohuilla sukkahousuilla kun kipu iskee ja on pakko lyyhistyä maahan hetkeksi. Vaikka vetää kipulääkettä niin paljon kuin annostus sallii. Eipä ole ihan hirveästi tullut liikuttua viime aikoina, kun matka keittiöön on toisinaan jo liikaa.
Pelottaa miten tässä käy, onko endometrioosi liian aggressiivinen ja pakko leikata, mikä siirtää hoitoja, vai voinko selvitä tästä estolääkityksellä. Vajaan viikon päästä toinen estopiikki.
En ole pystynyt kirjoittamaan tänne blogiin moneen päivään, koska olen yrittänyt välttää itkuisia valituksia päättömistä aiheista ja juuri muuhun en ole viime päivinä kyennyt.
Lueskelin Procren-piikin mukana tullutta pakkausselostetta ja sen kertomia sivuvaikutuksia. Yritin myös googlettaa lääkettä nimeltä sekä monilla muilla hakusanoilla löytääkseni jotain keskustelua sivuvaikutuksista, mutta en löytänyt mitään. Joillain vanhoilla keskustelupalstoilla vain nimetään lääke osana hoitoa puhumatta siitä sen enempää.
Jotta muut välttyvät samalta ongelmalta, tässä minulta ja haittavaikutuslistasta löytyviä yhtäläisyyksiä (yleisyysjärjestyksessä):
Päänsärky, huimaus, akne, kuumat aallot, voimakas hikoilu, lihaskipu ja niveloireet, kipu, voimattomuus, väsymys, masennus, näköhäiriöt, kuulon alentuminen (päänsäryn vuoksi oletan), kutina.
Toivon ja oletan kaikkien noiden oireiden olevan väliaikaisia ja korjaantuvan kunhan pääsen lääkkestä eroon. Monta tuskaa jaksaa kestää kun tietää niiden päättyvän johonkin parempaan lopputulokseen.
Uusin oireeni on omituisin: finnejä. Niitähän kuuluisi tulla hormonipiikityksen aikaan, kun muutun teini-ikäiseksi hormonitasoltani, ei nyt kun hormonituotanto on pysäytetty. Aloin jo epäillä mahdoinko piikittää väärän lääkkeen, mutta siinä tapauksessa apteekki olisi tehnyt virheen ja läntännyt väärän etiketin lääkkeeseen. En voi erehtyä, koska etiketissä lukee piikityspäivämäärät ja sana ”jarru”. Akne on sentään myös nimetty yleiseksi haittavaikutukseksi pakkausselosteessa.
Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut kolmea finniä enempää kerralla, mutta nyt naamani kukki iloisesti. Pystyin laskemaan toistakymmentä finniä pelkästään kasvoista. Ja tietenkin yhden piti olla suoraan nenän päällä. Onneksi ne olivat vain lyhytaikainen kohtaus. Nyt finnit ovat keskittyneet päänahkaan hiusten alle. Kasvoja ja päätä kutittaa valtavasti, mutta yritän muistaa olla raapimatta etteivät finnit jätä ikäviä arpia.
Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, endometrioosikivut ovat olleet viime päivinä järjettömän kovia. Siinä ei ole paljoa kyselty sattuuko kulkemaan jäätävässä ulkoilmassa vähän liian ohuilla sukkahousuilla kun kipu iskee ja on pakko lyyhistyä maahan hetkeksi. Vaikka vetää kipulääkettä niin paljon kuin annostus sallii. Eipä ole ihan hirveästi tullut liikuttua viime aikoina, kun matka keittiöön on toisinaan jo liikaa.
Pelottaa miten tässä käy, onko endometrioosi liian aggressiivinen ja pakko leikata, mikä siirtää hoitoja, vai voinko selvitä tästä estolääkityksellä. Vajaan viikon päästä toinen estopiikki.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Ensimmäiset kerrat
Pohdiskelin jokin aika sitten itsekseni pitkiä parisuhteita ja niiden toimivuutta. Me olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilut seitsemän vuotta, joista noin puolitoista vuotta naimisissa. Pidän sitä jo melko pitkänä suhteena.
Uudessa parisuhteessa suurimpia muistoja ovat ensimmäiset kerrat. Ensimmäinen suudelma, ensimmäinen yhteinen elokuvissakäynti, ensimmäinen yhteinen joulu, ensimmäinen yhteinen koti... Ne ovat yleensä arkisuudestaan huolimatta jännittäviä ja ikimuistettavia asioita. Mitä ensimmäisiä on jäljellä pitkässä suhteessa?
Olemme pyrkineet ylläpitämään tietynlaista uuden jännitystä suhteessamme, mutta vuosien kuluessa se vaatii yhä enemmän tietoista toimintaa. Kun ”ensimmäisiä asioita” kertyy muistoihin, on hankalaa keksiä uusia asioita tehdä. Minusta se on silti mukavaa; ensimmäisistä asioista saa edelleen saman jännityksen ja uuden muiston kuin alkusuhteessakin. Ja useimmiten keksiminenkin on hauskaa, varsinkin jos sen tekee yhdessä.
Minusta tuntuu, että vauvan odottamiseen pätee sama logiikka. Lapsen kanssa pääsee kokemaan erilaisia ”ensimmäisiä kertoja” kuin muuten ikinä pääsisi. Pääsee näkemään ja jakamaan oman lapsensa ensimmäiset hampaat, askeleet, koulupäivän.. Se on ihan yhtä lailla jännittävää kuin parisuhteenkin ensimmäiset; ehkä vielä hienompaa, kun sen pääsee jakamaan kumppaninsa kanssa, aivan kuin vauvan ensimmäiset olisivat lisä parisuhteen ensimmäisiin.
Pelifriikin sivuhuomautuksena olen huomannut peliteollisuuden havainneen tämän ihmisten tarpeen ensimmäisten muistojen kirjaamiseen kehittämällä achievement-systeemin, jossa tekemällä erilaisia pelinsisäisiä, juoneen liittymättömiä saavutuksia, esimerkiksi keräämällä lemmikkejä tai kokkaamalla tiettyjä ruokia pelissä, saa merkinnän hahmon kehityshistoriaan. Helppoa ja palkitsevaa.
Odotan innolla uusia ensimmäisiä kertojani. Mahdollisesti noin kuukauden päästä koen ensimmäisen raskauteni. Parhaillaan koen ensimmäistä lapsettomuushoitoani sivuvaikutuksineen. Jännittävää.
Uudessa parisuhteessa suurimpia muistoja ovat ensimmäiset kerrat. Ensimmäinen suudelma, ensimmäinen yhteinen elokuvissakäynti, ensimmäinen yhteinen joulu, ensimmäinen yhteinen koti... Ne ovat yleensä arkisuudestaan huolimatta jännittäviä ja ikimuistettavia asioita. Mitä ensimmäisiä on jäljellä pitkässä suhteessa?
Olemme pyrkineet ylläpitämään tietynlaista uuden jännitystä suhteessamme, mutta vuosien kuluessa se vaatii yhä enemmän tietoista toimintaa. Kun ”ensimmäisiä asioita” kertyy muistoihin, on hankalaa keksiä uusia asioita tehdä. Minusta se on silti mukavaa; ensimmäisistä asioista saa edelleen saman jännityksen ja uuden muiston kuin alkusuhteessakin. Ja useimmiten keksiminenkin on hauskaa, varsinkin jos sen tekee yhdessä.
Minusta tuntuu, että vauvan odottamiseen pätee sama logiikka. Lapsen kanssa pääsee kokemaan erilaisia ”ensimmäisiä kertoja” kuin muuten ikinä pääsisi. Pääsee näkemään ja jakamaan oman lapsensa ensimmäiset hampaat, askeleet, koulupäivän.. Se on ihan yhtä lailla jännittävää kuin parisuhteenkin ensimmäiset; ehkä vielä hienompaa, kun sen pääsee jakamaan kumppaninsa kanssa, aivan kuin vauvan ensimmäiset olisivat lisä parisuhteen ensimmäisiin.
Pelifriikin sivuhuomautuksena olen huomannut peliteollisuuden havainneen tämän ihmisten tarpeen ensimmäisten muistojen kirjaamiseen kehittämällä achievement-systeemin, jossa tekemällä erilaisia pelinsisäisiä, juoneen liittymättömiä saavutuksia, esimerkiksi keräämällä lemmikkejä tai kokkaamalla tiettyjä ruokia pelissä, saa merkinnän hahmon kehityshistoriaan. Helppoa ja palkitsevaa.
Odotan innolla uusia ensimmäisiä kertojani. Mahdollisesti noin kuukauden päästä koen ensimmäisen raskauteni. Parhaillaan koen ensimmäistä lapsettomuushoitoani sivuvaikutuksineen. Jännittävää.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Lisäainevauhkoilua
Söin tuossa klementiinejä, kun silmääni pisti paketin kyljestä teksti "treated with wax and imazalil". Ainahan ulkomailta tuoduissa hedelmissä ja vihanneksissa on vähintäänkin säilöntäaineita, usein myös muita lisäaineita.
Kiinnostus kuitenkin heräsi ja googletin tuon tuntemattoman imazalilin. Kävi ilmi, että se on tuholaisten torjuntaan käytetty myrkky. Sitä käytetään yleisesti muun muassa sitrushedelmien säilyvyyden parantamiseen kuljetuksen aikana. Vähän ajatus tuholaismyrkyn käytöstä säilöntäaineena tuntuu oudolta, mutta ei se vielä hätäännytä.
Sen sijaan hätäännys uhkaili tulolla luettuani myrkyn rottakokeista.
"Reproductive effects: In three separate three-generation rat studies at low to moderate doses of 0.4 mg/kg/day, there was a trend to a lower number of live births at the highest dose level. No differences were noted in percent of pregnancies or duration of pregnancy. These data suggest that imazalil is unlikely to cause reproductive effects under normal conditions."
Korkein annostus lisäsi kuolleena syntyneiden määrää ja testeissä korkein annostus oli keskivertoannos. Vaikka viimeisessä lauseessa sanotaan ettei imazalil todennäköisesti aiheuta raskausvaikeuksia normaaleissa oloissa, se ei rauhoita. Meillä ei ole "normaalit olot", vaan olen osittain (ehkä kokonaan?) kyvytön saamaan lapsia. Mitä jos ruokavaliollani lisään ongelmia? Ja mikä on sopiva annos? Mistä minä voin tietää paljonko saan myrkkyä itseeni per klementiini?
Järki sanoo, että myrkkyä on niin vähän, että voin edelleen rauhassa syödä puoli kiloa ulkomailta tuotuja hedelmiä päivässä niin halutessani. Vielä kun saisi ajatukset kuuntelemaan pelkästään järkeä eikä vauhkoja, yliherkkiä tunteita.
Kiinnostus kuitenkin heräsi ja googletin tuon tuntemattoman imazalilin. Kävi ilmi, että se on tuholaisten torjuntaan käytetty myrkky. Sitä käytetään yleisesti muun muassa sitrushedelmien säilyvyyden parantamiseen kuljetuksen aikana. Vähän ajatus tuholaismyrkyn käytöstä säilöntäaineena tuntuu oudolta, mutta ei se vielä hätäännytä.
Sen sijaan hätäännys uhkaili tulolla luettuani myrkyn rottakokeista.
"Reproductive effects: In three separate three-generation rat studies at low to moderate doses of 0.4 mg/kg/day, there was a trend to a lower number of live births at the highest dose level. No differences were noted in percent of pregnancies or duration of pregnancy. These data suggest that imazalil is unlikely to cause reproductive effects under normal conditions."
Korkein annostus lisäsi kuolleena syntyneiden määrää ja testeissä korkein annostus oli keskivertoannos. Vaikka viimeisessä lauseessa sanotaan ettei imazalil todennäköisesti aiheuta raskausvaikeuksia normaaleissa oloissa, se ei rauhoita. Meillä ei ole "normaalit olot", vaan olen osittain (ehkä kokonaan?) kyvytön saamaan lapsia. Mitä jos ruokavaliollani lisään ongelmia? Ja mikä on sopiva annos? Mistä minä voin tietää paljonko saan myrkkyä itseeni per klementiini?
Järki sanoo, että myrkkyä on niin vähän, että voin edelleen rauhassa syödä puoli kiloa ulkomailta tuotuja hedelmiä päivässä niin halutessani. Vielä kun saisi ajatukset kuuntelemaan pelkästään järkeä eikä vauhkoja, yliherkkiä tunteita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)