Asia on askarruttanut minua, sekä selvästi monia muitakin jo pidemmän aikaa: paljonko rinnat painavat? Estolääkityksen aiheuttama rintojen pienentyminen ja keventyminen sai pohtimaan asiaa uudestaan. Nyt rintani ovat palanneet melko lailla normaalipainoonsa, joten oli aika ottaa asioista selvä.
Blogiin tulee säännöllisesti joku googletuksen ”rintojen paino” kautta. Googletin sen itsekin, enkä löytänyt mitään lukuja. Siispä kaivoin keittiövaa’an esiin.
Minulla on D-kupin rinnat. Punnitsin niitä vaihtelemalla asentoani, jotta saisin koko rinnan painon vaa’an päälle enkä kannattelisi osaa lihaksilla. Päädyin tässä erittäin luotettavassa mittaustavassani siihen, että toinen rintani painaa noin 600g ja toinen 500g. Eivät sitten voineet tietenkään olla samankokoiset. Rintaliivien täyttämisessä en ole huomannut vaikutusta kokoerolla. Tiedä sitten kuinka paljon 100g ero ulkonäköön vaikuttaa; itse en ole mitään huomannut, mutta en niitä myöskään erityisemmin tuijottelekaan.
Onkohan rintojen erikokoisuus tavallista?
torstai 24. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Raskaus nro1
Nyt ollaan sitten raskaana. Kaikki meni hyvin tänään, yksi hedelmöittynyt munasolu on sisälläni ja neljä pakkasessa. Toisin sanoen meillä on pakkasessa mahdollisuus kahteen uuteen hedelmöityskertaan enkä joudu käymään läpi maanantaista tuskaa ihan lähiaikoina.
Tänään aloitan Lugesteron-kuurin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Huhtikuun alussa kuurin lopussa menen sitten raskaustestiin terveyskeskukseen. Siihen mennessä uskallan hädin tuskin hengittää etten vain omilla toimillani vaikeuta raskauden alkua.
Maanantaina alkanut ahdistus ja paniikinkuplinta ei helpottanut vielä tänäkään aamuna. Iltapäivällä ystävä tuli kylään ja juttelimme hänen tyttöystävänsä raskaudesta ja minun viime viikkojen tapahtumista ja oloni vihdoin parani. Viimeisen tikin oloni helpottamiseen teki toinen ystäväni, joka ensimmäistä kertaa koko prosessini aikana kysyi miten minä voin. Tämä ystävä on seurannut ”urakkaani” alusta asti. Tämänpäiväinen oli hyvä muistutus ystävien tarpeellisuudesta muutenkin kuin kuskeina.
Soitin äsken vanhemmilleni ja kerroin missä mennään. He tiesivät jo ennalta, että tällä viikolla tapahtuu isoja. Äiti oli aivan liian iloinen tapahtuneesta. Yritin jarrutella häntä, mikään ei ole vielä varmaa. Puhelusta ei kulunut kuin vartti ja sähköpostiini ilmestyi viisi sivua pitkä ohje mitä raskaana olevan kuuluu välttää ja lisätä ruokavaliossaan. Niinpä. Nyt on aika alkaa miettiä tuollaisia asioita lapsettomuuteen ja lapsenhankintaan liittyvien asioiden sijaan.
Jotenkin päähäni ei ole vielä uponnut tietous alkaneesta raskaudesta. Tätä on odotettu niin kauan. Enkä uskalla ”päästää irti lapsettomuudesta”, koska vaikka nyt olen raskaana, en välttämättä kahden viikon tai kahden kuukauden päästä olekaan. Kahden viikon päästä raskaustestin jälkeen voin uskaltautua vähän haaveilemaan, kolmen kuukauden raskauden jälkeen aion uskaltaa ajatella syntyvää lasta. Jos nyt pääsen niin pitkälle.
Oli se hienoa nähdä valkoiset pisteet kohdussaan ultrassa.
Tänään aloitan Lugesteron-kuurin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Huhtikuun alussa kuurin lopussa menen sitten raskaustestiin terveyskeskukseen. Siihen mennessä uskallan hädin tuskin hengittää etten vain omilla toimillani vaikeuta raskauden alkua.
Maanantaina alkanut ahdistus ja paniikinkuplinta ei helpottanut vielä tänäkään aamuna. Iltapäivällä ystävä tuli kylään ja juttelimme hänen tyttöystävänsä raskaudesta ja minun viime viikkojen tapahtumista ja oloni vihdoin parani. Viimeisen tikin oloni helpottamiseen teki toinen ystäväni, joka ensimmäistä kertaa koko prosessini aikana kysyi miten minä voin. Tämä ystävä on seurannut ”urakkaani” alusta asti. Tämänpäiväinen oli hyvä muistutus ystävien tarpeellisuudesta muutenkin kuin kuskeina.
Soitin äsken vanhemmilleni ja kerroin missä mennään. He tiesivät jo ennalta, että tällä viikolla tapahtuu isoja. Äiti oli aivan liian iloinen tapahtuneesta. Yritin jarrutella häntä, mikään ei ole vielä varmaa. Puhelusta ei kulunut kuin vartti ja sähköpostiini ilmestyi viisi sivua pitkä ohje mitä raskaana olevan kuuluu välttää ja lisätä ruokavaliossaan. Niinpä. Nyt on aika alkaa miettiä tuollaisia asioita lapsettomuuteen ja lapsenhankintaan liittyvien asioiden sijaan.
Jotenkin päähäni ei ole vielä uponnut tietous alkaneesta raskaudesta. Tätä on odotettu niin kauan. Enkä uskalla ”päästää irti lapsettomuudesta”, koska vaikka nyt olen raskaana, en välttämättä kahden viikon tai kahden kuukauden päästä olekaan. Kahden viikon päästä raskaustestin jälkeen voin uskaltautua vähän haaveilemaan, kolmen kuukauden raskauden jälkeen aion uskaltaa ajatella syntyvää lasta. Jos nyt pääsen niin pitkälle.
Oli se hienoa nähdä valkoiset pisteet kohdussaan ultrassa.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Eilinen punktiopäivä
Nyt on punktiopäivä ohi ja toipumispäivä meneillään. Minulta saatiin yhteensä 13 munasolua, joista on hedelmöittynyt yhdeksän. Nyt vielä jännitetään moniko näistä hedelmöittyneistä lähtee jakaantumaan hyvin eli ovat käyttökelpoisia. Huomenna paras hyvistä istutetaan kohtuuni ja loput hyvät pakastetaan.
Toivon todella, että pakkaseen menee mahdollisimman paljon soluja. Eilistä en haluaisi toistaa ihan lähivuosina. Se oli aivan hirveää. Voin edelleen lievästi pahoin heti kun ajattelenkin eilistä, mutta yritän nyt kirjoittaa kammotukset auki ja ehkä siten saada ne mielestä kummittelemasta.
Vatsani oli punktioon mennessä pahasti turvoksissa ja kipeä. Menimme aamulla yhdessä mieheni kanssa odottelemaan punktiota. Sain heräämöstä sängyn ja sairaalavaatteet ja odottelimme noin tunnin punktioaikaa. Minua ennen punktiossa kävi viereisen sängyn nainen. Hän palasi punktiosta ihan hyvävointisena eikä halunnut hoitajan tarjoamaa särkylääkettäkään. Tämä vähän rohkaisi minua, ehkä toimenpide ei satukaan pahasti.
Mieheni tuli mukaan toimenpiteeseen, onnekseni. Todennäköisesti ei hänen kätensä onneksi. Kuten olen useaan otteeseen täälläkin maininnut, pelkään kipua valtavasti.
Puudutuspiikki oli yllättävän kivuton. Myös oikean puolen viisi munasolua tulivat koeputkiinsa kohtuullisen helposti ja nopeasti. Mutta se vasen puoli! Se kun oli jo valmiiksi hajoamispisteessä särkyynsä ennen sorkkimistakin.
Puudutuksesta ei ollut mitään hyötyä. Kipu oli jotain järjettömän tuskallista ja alkuun oli vaikeuksia pitää lihaksia rentoina. Sitten keksin puristaa mieheni kättä mahdollisimman lujaa ja valittaa ääneen, niin sain jännitettyä ylemmät lihakset ja rentoutettua alalihakset. Vasemman puolen käsittely kesti mielestäni iäisyyden enkä pystynyt enää kuuntelemaan mitä ympärilläni puhuttiin.
Päästyäni takaisin heräämöön minulle laitettiin tipan kautta kahta antibioottia, koska lääkäri oli osunut vasemmalla puolella endometrioosiin. Sain myös lisää vahvoja särkylääkkeitä suoraan suoneen. Näistä lääkkeistä tulin pahoinvoivaksi ja oksensin useampaan kertaan. Sain kahta eri pahoinvointilääkettä, jotka auttoivat vähän, mutta eivät tarpeeksi. Hoitaja oli todella mukava ja istui juttelemassa kanssani helpottaakseen paniikkituntemuksiani.
Tällä välin vieressäni maannut nainen lähti kotiin hyvinvoivana ja ilman turvotusta – kireissä farkuissa.
Itse sain syötyä runsaasta aamupalatarjonnasta juuri ja juuri pienen määrän mustikkakeittoa. Se riitti siihen, että minusta jo eroon haluavat hoitaja ja lääkäri kotiuttivat minut tunnin myöhässä arvioidusta. Taisin jättää jälkeeni pienen sotkun, mutta sekavassa tilassani en jaksanut miettiä moisia.
Nukuin melkein koko eilisen. Olisi pitänyt syödä, saada verensokeria ylös, mutta en pystynyt. Oksensin pariin otteeseen illan mittaan. Yritin kyllä syödä ja harmitti, kun mieheni ostamat herkut joko tulivat ylös tai en voinut edes koskea niihin.
Tänään olen edelleen ollut huonovointinen. Tunsin nälkää ensimmäistä kertaa tänään iltapäivällä ja sain vihdoin syöty jotakin pientä.
Tätä kirjoittaessani huomaan etten vielä pysty ajattelemaan eilistä kunnolla. En ole kertonut asioista kovin tarkasti, ehkä myöhemmin pystyn tarkentamaan tekstiäni. Jätin kertomatta muun muassa paniikkikohtauksestani, koska sen ajatteleminen on liian raskasta tänään. En todellakaan halua toistaa tätä kokemusta hyvin pitkään aikaan. Jos tämä on ainoa tapa saada lapsia, joudun miettimään hyvin tarkkaan olenko valmis tähän uudestaan. Nyt sormet ristissä pakastukseen kelpaavien munasolujen puolesta.
Toivon todella, että pakkaseen menee mahdollisimman paljon soluja. Eilistä en haluaisi toistaa ihan lähivuosina. Se oli aivan hirveää. Voin edelleen lievästi pahoin heti kun ajattelenkin eilistä, mutta yritän nyt kirjoittaa kammotukset auki ja ehkä siten saada ne mielestä kummittelemasta.
Vatsani oli punktioon mennessä pahasti turvoksissa ja kipeä. Menimme aamulla yhdessä mieheni kanssa odottelemaan punktiota. Sain heräämöstä sängyn ja sairaalavaatteet ja odottelimme noin tunnin punktioaikaa. Minua ennen punktiossa kävi viereisen sängyn nainen. Hän palasi punktiosta ihan hyvävointisena eikä halunnut hoitajan tarjoamaa särkylääkettäkään. Tämä vähän rohkaisi minua, ehkä toimenpide ei satukaan pahasti.
Mieheni tuli mukaan toimenpiteeseen, onnekseni. Todennäköisesti ei hänen kätensä onneksi. Kuten olen useaan otteeseen täälläkin maininnut, pelkään kipua valtavasti.
Puudutuspiikki oli yllättävän kivuton. Myös oikean puolen viisi munasolua tulivat koeputkiinsa kohtuullisen helposti ja nopeasti. Mutta se vasen puoli! Se kun oli jo valmiiksi hajoamispisteessä särkyynsä ennen sorkkimistakin.
Puudutuksesta ei ollut mitään hyötyä. Kipu oli jotain järjettömän tuskallista ja alkuun oli vaikeuksia pitää lihaksia rentoina. Sitten keksin puristaa mieheni kättä mahdollisimman lujaa ja valittaa ääneen, niin sain jännitettyä ylemmät lihakset ja rentoutettua alalihakset. Vasemman puolen käsittely kesti mielestäni iäisyyden enkä pystynyt enää kuuntelemaan mitä ympärilläni puhuttiin.
Päästyäni takaisin heräämöön minulle laitettiin tipan kautta kahta antibioottia, koska lääkäri oli osunut vasemmalla puolella endometrioosiin. Sain myös lisää vahvoja särkylääkkeitä suoraan suoneen. Näistä lääkkeistä tulin pahoinvoivaksi ja oksensin useampaan kertaan. Sain kahta eri pahoinvointilääkettä, jotka auttoivat vähän, mutta eivät tarpeeksi. Hoitaja oli todella mukava ja istui juttelemassa kanssani helpottaakseen paniikkituntemuksiani.
Tällä välin vieressäni maannut nainen lähti kotiin hyvinvoivana ja ilman turvotusta – kireissä farkuissa.
Itse sain syötyä runsaasta aamupalatarjonnasta juuri ja juuri pienen määrän mustikkakeittoa. Se riitti siihen, että minusta jo eroon haluavat hoitaja ja lääkäri kotiuttivat minut tunnin myöhässä arvioidusta. Taisin jättää jälkeeni pienen sotkun, mutta sekavassa tilassani en jaksanut miettiä moisia.
Nukuin melkein koko eilisen. Olisi pitänyt syödä, saada verensokeria ylös, mutta en pystynyt. Oksensin pariin otteeseen illan mittaan. Yritin kyllä syödä ja harmitti, kun mieheni ostamat herkut joko tulivat ylös tai en voinut edes koskea niihin.
Tänään olen edelleen ollut huonovointinen. Tunsin nälkää ensimmäistä kertaa tänään iltapäivällä ja sain vihdoin syöty jotakin pientä.
Tätä kirjoittaessani huomaan etten vielä pysty ajattelemaan eilistä kunnolla. En ole kertonut asioista kovin tarkasti, ehkä myöhemmin pystyn tarkentamaan tekstiäni. Jätin kertomatta muun muassa paniikkikohtauksestani, koska sen ajatteleminen on liian raskasta tänään. En todellakaan halua toistaa tätä kokemusta hyvin pitkään aikaan. Jos tämä on ainoa tapa saada lapsia, joudun miettimään hyvin tarkkaan olenko valmis tähän uudestaan. Nyt sormet ristissä pakastukseen kelpaavien munasolujen puolesta.
lauantai 19. maaliskuuta 2011
"Viimeiset sanat"
Jälleen yksi vaihe on päättynyt ja seuraava alkanut hedelmöityshoidoissa. Pistin eilen viimeisen hormonipiikin ja punktio on määrätty maanantaille.
Tänään pitäisi piikittää uutta lääkettä, Pregnyliä. Sitä varten on määrätty tarkka kellonaika illalla. Sain eilen harjoitella ampullin oikeaoppista avaamista, jonka aikana onnistuin viskaamaan lasinsiruja ympäri kätilön huonetta. Se oli yllättävän hankalaa, tai sitten en vain keksinyt sitä olennaista kikkaa, millä ampullin saisi helposti ja siististi auki.
Kätilö esitteli mitä välineitä tarvitsen piikitystä varten; ne kaikki löytyvät ensimmäisellä kerralla saamastani pussukasta. Tällä kertaa tarvitsen isoja neuloja aineiden yhdistämistä varten, pienempiä pistämistä varten samasta ruiskusta. Ei ole aiemmin erityisemmin tullut harrastettua ruiskuja, joten pitää tänään opetella miten se toimii. Näin etukäteen tuntuu, että tämä tulee olemaan kaikkein vaikein pistos. Inhoan nähdä niitä jättineuloja silmissäni. Pienempikin neula on triplasti injektiokynän neulaa paksumpi ja se pitäisi tökätä alavatsaan edellisten mustelmien sekaan. Kätilön mukaan olen jo aiemmin saanut pistämiseen kirjalliset ohjeet, mutta en löytänyt sellaisia eikä meistä kumpikaan muista lukeneensa ohjeita. Joudun siis selviämään sen perusteella, mitä muistan kätilön kertoneen minulle eilen.
Kulunut viikko on ollut todella raskas. Kolmena päivänä heräsin labraan seitsemäksi, illat vietin kokouksissa ja seminaareissa. Yritin tehdä mahdollisimman paljon töitä pois, jotta voisin ensi viikolla välttää liiallista juoksemista paikasta toiseen. Onneksi opiskelut joustavat kohtuullisesti vaikkapa työhön verrattuna.
Samalla en ole oikein ehtinyt pysähtyä ja tajuta mitä on tapahtumassa. Hoitaessani arkisia asioita ei ole ollut aikaa miettiä hoitoja muuta kuin aikataulullisena asiana. Eilen illalla vihdoin ehdin miettiä asioita. Minua pelottaa. Tuoko ensi viikko iloa vai tuskaa?
Mitä jos alkiot eivät lähde jakaantumaan? Se tarkoittaisi, ettei meidän soluilla (yhdessä) tulla koskaan saamaan lapsia. Emme ole edes miettineet lahjoitussoluasiaa. Adoptioajatuksesta mieheni ei pidä. Jäämmekö sitten kokonaan lapsettomiksi?
Lueskelin odotushuoneessa Simpukka-lehtiä. Vuoden 2009 toisessa numerossa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan endometrioosi kaksinkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin. Ei siis mikään uusi uutinen, mutta minulle uusi tieto. Sen lisäksi, että endometrioosi on pilannut mahdollisuuteni saada lapsia luonnollisella tavalla, se uhkaa myös tällä tavalla hankittuja lapsia keskenmenolla tai keskosuudella. Sinänsä ennenaikainen synnytys ei varsinaisesti pelota, nykyään on hyvät hoitomahdollisuudet keskosille, mutta mitä jos lapsi syntyy ennen kuin mitkään keskoshoidot voivat sitä auttaa?
Ensimmäisiä viikkoja pelkään eniten, mitä jos juuri ennen synttärijuhliani tuleekin keskenmeno? Siinä pitäisi sitten esittää iloista ympäri Suomen juhliin tuleville kavereille, kun on juuri menettänyt lapsensa. Juhlien peruminen viime tipassa olisi hankalaa, kun monet ovat varanneet majoituksen hotelleista sun muista. Toisaalta mikäli kaikki menee hyvin, tullen loistamaan juhlissa onneani.
Juuri nyt istun tässä tuskailemassa vatsakipuani. Kipu on viime päivinä pahentunut päivä päivältä, vatsa pullottaa ja vessassa pitää ravata tiheään. Tämä olo onneksi helpottaa maanantaina, kun munasolut otetaan ulos painamasta rakkoani. Oloani helpotti vähän myös se, että kätilön mukaan runsas vessassakäynti on hyvä asia. Se kertoo siitä, etten ole kuivumassa. Kuivuminen on kuulemma iso riski tässä vaiheessa hoitoja ja siksi ohjeiden mukaan pitääkin juoda neljä litraa nesteitä päivässä.
Seuraavan kerran kirjoittelen blogiin kun punktio on ohi.
Tänään pitäisi piikittää uutta lääkettä, Pregnyliä. Sitä varten on määrätty tarkka kellonaika illalla. Sain eilen harjoitella ampullin oikeaoppista avaamista, jonka aikana onnistuin viskaamaan lasinsiruja ympäri kätilön huonetta. Se oli yllättävän hankalaa, tai sitten en vain keksinyt sitä olennaista kikkaa, millä ampullin saisi helposti ja siististi auki.
Kätilö esitteli mitä välineitä tarvitsen piikitystä varten; ne kaikki löytyvät ensimmäisellä kerralla saamastani pussukasta. Tällä kertaa tarvitsen isoja neuloja aineiden yhdistämistä varten, pienempiä pistämistä varten samasta ruiskusta. Ei ole aiemmin erityisemmin tullut harrastettua ruiskuja, joten pitää tänään opetella miten se toimii. Näin etukäteen tuntuu, että tämä tulee olemaan kaikkein vaikein pistos. Inhoan nähdä niitä jättineuloja silmissäni. Pienempikin neula on triplasti injektiokynän neulaa paksumpi ja se pitäisi tökätä alavatsaan edellisten mustelmien sekaan. Kätilön mukaan olen jo aiemmin saanut pistämiseen kirjalliset ohjeet, mutta en löytänyt sellaisia eikä meistä kumpikaan muista lukeneensa ohjeita. Joudun siis selviämään sen perusteella, mitä muistan kätilön kertoneen minulle eilen.
Kulunut viikko on ollut todella raskas. Kolmena päivänä heräsin labraan seitsemäksi, illat vietin kokouksissa ja seminaareissa. Yritin tehdä mahdollisimman paljon töitä pois, jotta voisin ensi viikolla välttää liiallista juoksemista paikasta toiseen. Onneksi opiskelut joustavat kohtuullisesti vaikkapa työhön verrattuna.
Samalla en ole oikein ehtinyt pysähtyä ja tajuta mitä on tapahtumassa. Hoitaessani arkisia asioita ei ole ollut aikaa miettiä hoitoja muuta kuin aikataulullisena asiana. Eilen illalla vihdoin ehdin miettiä asioita. Minua pelottaa. Tuoko ensi viikko iloa vai tuskaa?
Mitä jos alkiot eivät lähde jakaantumaan? Se tarkoittaisi, ettei meidän soluilla (yhdessä) tulla koskaan saamaan lapsia. Emme ole edes miettineet lahjoitussoluasiaa. Adoptioajatuksesta mieheni ei pidä. Jäämmekö sitten kokonaan lapsettomiksi?
Lueskelin odotushuoneessa Simpukka-lehtiä. Vuoden 2009 toisessa numerossa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan endometrioosi kaksinkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin. Ei siis mikään uusi uutinen, mutta minulle uusi tieto. Sen lisäksi, että endometrioosi on pilannut mahdollisuuteni saada lapsia luonnollisella tavalla, se uhkaa myös tällä tavalla hankittuja lapsia keskenmenolla tai keskosuudella. Sinänsä ennenaikainen synnytys ei varsinaisesti pelota, nykyään on hyvät hoitomahdollisuudet keskosille, mutta mitä jos lapsi syntyy ennen kuin mitkään keskoshoidot voivat sitä auttaa?
Ensimmäisiä viikkoja pelkään eniten, mitä jos juuri ennen synttärijuhliani tuleekin keskenmeno? Siinä pitäisi sitten esittää iloista ympäri Suomen juhliin tuleville kavereille, kun on juuri menettänyt lapsensa. Juhlien peruminen viime tipassa olisi hankalaa, kun monet ovat varanneet majoituksen hotelleista sun muista. Toisaalta mikäli kaikki menee hyvin, tullen loistamaan juhlissa onneani.
Juuri nyt istun tässä tuskailemassa vatsakipuani. Kipu on viime päivinä pahentunut päivä päivältä, vatsa pullottaa ja vessassa pitää ravata tiheään. Tämä olo onneksi helpottaa maanantaina, kun munasolut otetaan ulos painamasta rakkoani. Oloani helpotti vähän myös se, että kätilön mukaan runsas vessassakäynti on hyvä asia. Se kertoo siitä, etten ole kuivumassa. Kuivuminen on kuulemma iso riski tässä vaiheessa hoitoja ja siksi ohjeiden mukaan pitääkin juoda neljä litraa nesteitä päivässä.
Seuraavan kerran kirjoittelen blogiin kun punktio on ohi.
torstai 17. maaliskuuta 2011
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Ultran tulokset
Tämän aamun ultrassa näkyi runsas määrä erikokoisia mustia mollukoita; jos osaan lukea saamaani paperia oikein oikealta löytyi kuusi munasolua ja vasemmalta 10. Jatkan samalla lääkityksellä perjantaihin asti, jolloin katsotaan taas uudelleen ja määrätään ensi viikon punktioaika.
Ultralaite sattui tänään vielä enemmän kuin se on sattunut aiemmin. Tutkimuksen ei pitäisi olla kivulias, mutta endon takia se on sattunut joka kerta. Tänään kipu oli jo todella tuskaa kestettäväksi. Pelottaa se kivun määrä, jota saan kestää punktiossa sekä alkion siirrossa. Uskoni puudutuksen auttavaan voimaan on melko olematon, ei se ole ennenkään kipua kokonaan poistanut. Toisaalta pelkään nukutuksen sivuvaikutuksia.
Sain tarkemmat ohjeet punktioon ja alkion siirtoon kotiin luettavaksi. Perjantaina käydään ohjeet läpi vastaanotolla ja saanen kuulla miten toimenpide juuri minulle tehdään. Olen todella hermostunut ja luen ohjeita uudestaan ja uudestaan läpi. Ensimmäisistä papereista meiltä jäi huomaamatta tärkeitä kohtia, enää en halua mokata.
”Valmistautuminen toimenpiteeseen”-kohdassa lukee, että urheilu on kielletty noin kahden viikon ajan. Tästä sain ensimmäisen aiheen panikoida: onko minun pitänyt nyt jo kaksi viikkoa välttää urheilua mutta en ole muistanut asiaa? Mitä olenkaan tehnyt viime viikkoina... Onnekseni ensin muistin, että olen ollut sairaana ja sen jälkeen muuten vain laiska, enkä ole harrastanut mitään erityisen rasittavaa liikuntaa. Vasta tämän jälkeen luin tarkemmin mikä kaksi viikkoa pitää olla hyppimättä ja pomppimatta. Se tarkoittaakin aikaa noin tästä päivästä kaksi viikkoa eteen päin. Huh.
Seuraava hermostumisen aiheeni olikin sitten lääkitys. Nyt saa käyttää vain parasetamolia sisältäviä kipulääkkeitä. Flunssani aikana vielä viime viikolla käytin Buranaa. Jälleen täysin typerä syy tuskailla, vasta tämän viikon tekemiset merkitsevät. Kyllä sitä ihminen voi olla typerä ollessaan epävarma. Tässä on ihan liikaa asioita, joita voin unohtaa tai tehdä väärin.
Hormonin piikitys on muuten ollut paljon helpompaa kuin estolääkkeen. Injektiokynä on helppokäyttöisempi ja nyt alkaa olla jo kokemusta asiasta. Viime viikolla mieheni oli onnekseni auttamassa ja teki kaiken työn ensimmäiset kerrat. Tällä viikolla olen selvinnyt jo yksin. Ei se silti mukavaa ole vieläkään. Jostain omituisesta syystä mitä useammin pistän, sitä enemmän alan kammota neuloja. Aiemmin elämässäni en ole suuremmin välittänyt koko asiasta, mutta tökittyäni alavatsani mustelmille olen alkanut inhota piikkien näkemistä silmissäni. Onneksi tämä päättyy pian tältä erää.
Ultralaite sattui tänään vielä enemmän kuin se on sattunut aiemmin. Tutkimuksen ei pitäisi olla kivulias, mutta endon takia se on sattunut joka kerta. Tänään kipu oli jo todella tuskaa kestettäväksi. Pelottaa se kivun määrä, jota saan kestää punktiossa sekä alkion siirrossa. Uskoni puudutuksen auttavaan voimaan on melko olematon, ei se ole ennenkään kipua kokonaan poistanut. Toisaalta pelkään nukutuksen sivuvaikutuksia.
Sain tarkemmat ohjeet punktioon ja alkion siirtoon kotiin luettavaksi. Perjantaina käydään ohjeet läpi vastaanotolla ja saanen kuulla miten toimenpide juuri minulle tehdään. Olen todella hermostunut ja luen ohjeita uudestaan ja uudestaan läpi. Ensimmäisistä papereista meiltä jäi huomaamatta tärkeitä kohtia, enää en halua mokata.
”Valmistautuminen toimenpiteeseen”-kohdassa lukee, että urheilu on kielletty noin kahden viikon ajan. Tästä sain ensimmäisen aiheen panikoida: onko minun pitänyt nyt jo kaksi viikkoa välttää urheilua mutta en ole muistanut asiaa? Mitä olenkaan tehnyt viime viikkoina... Onnekseni ensin muistin, että olen ollut sairaana ja sen jälkeen muuten vain laiska, enkä ole harrastanut mitään erityisen rasittavaa liikuntaa. Vasta tämän jälkeen luin tarkemmin mikä kaksi viikkoa pitää olla hyppimättä ja pomppimatta. Se tarkoittaakin aikaa noin tästä päivästä kaksi viikkoa eteen päin. Huh.
Seuraava hermostumisen aiheeni olikin sitten lääkitys. Nyt saa käyttää vain parasetamolia sisältäviä kipulääkkeitä. Flunssani aikana vielä viime viikolla käytin Buranaa. Jälleen täysin typerä syy tuskailla, vasta tämän viikon tekemiset merkitsevät. Kyllä sitä ihminen voi olla typerä ollessaan epävarma. Tässä on ihan liikaa asioita, joita voin unohtaa tai tehdä väärin.
Hormonin piikitys on muuten ollut paljon helpompaa kuin estolääkkeen. Injektiokynä on helppokäyttöisempi ja nyt alkaa olla jo kokemusta asiasta. Viime viikolla mieheni oli onnekseni auttamassa ja teki kaiken työn ensimmäiset kerrat. Tällä viikolla olen selvinnyt jo yksin. Ei se silti mukavaa ole vieläkään. Jostain omituisesta syystä mitä useammin pistän, sitä enemmän alan kammota neuloja. Aiemmin elämässäni en ole suuremmin välittänyt koko asiasta, mutta tökittyäni alavatsani mustelmille olen alkanut inhota piikkien näkemistä silmissäni. Onneksi tämä päättyy pian tältä erää.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Hormonit on hyväksi
Näin olen päätellyt viime päivien kokemusten valossa.
Olen nyt piikittänyt Puregonia viikon verran. Annostus piikityksessä oli aluksi 200, sittemmin 150 IU:ta. Oloni on erittäin hyvä.
Sivuvaikutuksista seksinhimo tulee ja menee, alan jo tottua siihen eikä se niin häiritse. Pahin sivuvaikutus on ikävä huimauksen tunne jokaisen piikityksen jälkeen. Sen kesto tuntuu pidentyneen viime viikosta, mutta aina se menee alle vartissa ohi. Muita merkittäviä ja toistuvia sivuoireita en ole huomannut.
Hormonit on hyväksi, koska estolääkityksen aikaan elämä oli yhtä tuskaa. Valtava surussavellominen otti voimille. Viimeistään kolmantena hormoninpiikityspäivänä maailma alkoi valaistua enkä saanut enää itkukohtauksia. Nyt kaikki selittämättömät surun tunteetkin ovat vain ikävä muisto ja huomaan hymyileväni ja nauravani usein.
Oloni parantumiseen toki liittyy myös parantumiseni flunssasta ja sen myötä fyysisen kunnon paluu. Enää ei satu keuhkoihin lyhytkin kävelymatka ja pystyn taas hengittämään normaalisti. Lähdettyäni liikkeelle auringonpaisteeseen mieli on noussut korkeuksiin, mutta lihaksia särkee pitkän liikkumattomuuskauden jäljiltä. Olen positiivisella mielellä; vuoden paras aika on käsillä, olo on hyvä ja usko liikunnan paluuseen arkipäiviini on vahva.
Katsotaan, mitä sanovat huomenna ultrassa. Saanko positiivisuudelleni vahvistusta vai vajoanko maan rakoon.
Olen nyt piikittänyt Puregonia viikon verran. Annostus piikityksessä oli aluksi 200, sittemmin 150 IU:ta. Oloni on erittäin hyvä.
Sivuvaikutuksista seksinhimo tulee ja menee, alan jo tottua siihen eikä se niin häiritse. Pahin sivuvaikutus on ikävä huimauksen tunne jokaisen piikityksen jälkeen. Sen kesto tuntuu pidentyneen viime viikosta, mutta aina se menee alle vartissa ohi. Muita merkittäviä ja toistuvia sivuoireita en ole huomannut.
Hormonit on hyväksi, koska estolääkityksen aikaan elämä oli yhtä tuskaa. Valtava surussavellominen otti voimille. Viimeistään kolmantena hormoninpiikityspäivänä maailma alkoi valaistua enkä saanut enää itkukohtauksia. Nyt kaikki selittämättömät surun tunteetkin ovat vain ikävä muisto ja huomaan hymyileväni ja nauravani usein.
Oloni parantumiseen toki liittyy myös parantumiseni flunssasta ja sen myötä fyysisen kunnon paluu. Enää ei satu keuhkoihin lyhytkin kävelymatka ja pystyn taas hengittämään normaalisti. Lähdettyäni liikkeelle auringonpaisteeseen mieli on noussut korkeuksiin, mutta lihaksia särkee pitkän liikkumattomuuskauden jäljiltä. Olen positiivisella mielellä; vuoden paras aika on käsillä, olo on hyvä ja usko liikunnan paluuseen arkipäiviini on vahva.
Katsotaan, mitä sanovat huomenna ultrassa. Saanko positiivisuudelleni vahvistusta vai vajoanko maan rakoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)