Kuukautiset, aina yhtä odotettu tapahtuma?

Pitkästä, pitkästä aikaa kuukautisten odotus ei liittynyt lapsen odotukseen. Pelkäsin kuukautisten alkavan kesken häiden viikonloppuna ja pilaavan nautinnon noista juhlista. Lapsen saaminen ei käynyt kuin ihan ohimennen mielessä.

Tuntuu vapauttavalta huomata, että tällä kertaa en elätellyt minkäänlaisia toiveita vuodottomasta kuukaudesta ja raskaaksi tulosta. Kuukautiset olivat kuten ne ovat olleet vuosikausia nuoruudessani: kivun ja epämukavuuden aika ilman taka-ajatuksia. Lasta on odoteltu jo niin monta kuukautisvuotoa, että olin unohtanut mihin muuhun asiaan kuukautiset elämässäni liittyvät. Että joskus tärkeintä voikin olla milloin kuukautiset alkavat eikä alkavatko ne ylipäänsä.

Häissä huomasin myös uuden suhtautumisen tuntemattomien lapsiin. Olin välinpitämätön. Eri-ikäiset lapset ja useat raskaana olevat naiset eivät herättäneet minussa mitään tunteita. En ollut kateellinen heille, en iloinen heidän puolestaan. En leikkinyt lasten kanssa, tai ylipäänsä ottanut lapsiin erityistä kontaktia lukuunottamatta pöydässämme istuneita kahta lasta, joita en täysin voinut jättää huomiotta. Ei vain jaksanut kiinnostaa. Yksikään lapsi ei mielestäni ollut erityisen suloinen juhlavaatteissaan tai tehnyt mitään huomionarvoista.

Kaikki lukuisat vanhempien ylistyspuheet menivät ohi korvieni saman tien kun huomasin niiden jälleen kerran alkavan. Seisoin vain ajatellen omiani vanhempien ylistäessä lapsensa uusimpia saavutuksia. En tiedä miksi pienten lasten vanhemmat ajattelevat, että täysin tuntematonta juhlavierasta kiinnostaa montako hammasta on puhjennut, tai onko lapsi oppinut 4-vuotiaana kirjoittamaan vai ei. Aiemmin olisin paennut näistä tilanteista ja ollut kateellisen kiukkuinen, nyt vain tuijotin eteeni ja annoin ihmisten lörpöttää.

Onkohan tämä uusi asenne hyvä vai huono asia? Tuleekohan se säilymään hoitojen taas alettua? Ehkä se liittyy tähän ajatustyöhön, jota olen tietoisesti päässäni tehnyt: en ehkä tule koskaan raskaaksi. Saattaa olla, että joudun tyytymään elämääni ilman lapsia. Siihen kuuluu se, että minun pitää opetella kohtaamaan toisten lapsia olematta vihainen ja pettynyt. Ehkä olenkin tässä ajatusketjussa pidemmällä kuin uskoin olevani, jo lähellä hyväksyntää. Tai sitten tämä on vain välivaihe, joka kumoutuu heti elokuussa uuden toivon mahdollisesti nostaessa päätään. Hällä väliä, tällä hetkellä tuntuu hyvältä.

Viikonlopusta selvitty

Nyt on juhlittu urakalla koko viikonloppu. Häät olivat lauantaina, sunnuntaina ajettiin kotiin usean pysähdyksen ja herkuttelun kautta kuusi tuntia.

Häissä päädyin juomaan kolme lasillista viiniä – ihan liikaa kaloreita. Sen lisäksi en seurannut lainkaan ruokamäärääni, ruoka tosin oli kohtuullisen kevyttä salaatteineen ja haudutettuine kasviksineen. Kakkua tuli syötyä melkoinen annos normaaliin makeansyöntimäärääni verrattuna.

Yksi syy syömiseen oli tylsistyminen: emme tunteneet häävieraista juuri ketään ja meidät oli asetettu kuuden hengen pöytään yhden perheen kanssa. Perhe vietti enimmän aikaa lasten leikkihuoneessa, joten istuimme pöydässämme kahdestaan. Muihin pöytiin ei kehdannut lähteä höpöttelemään kesken ruokailujen, kun ei ihmisiä tuntenut hääparia lähisukulaisineen lukuunottamatta. Vinkki häitä järjestäville: älkää laittako lapsetonta pariskuntaa häiden ainoaan (!) pieneen pöytään yksin perheen kanssa, vaan laittakaa siihen kuuden hengen pöytään kolme lapsetonta pariskuntaa niin heillä on seuraa toisistaan. Varsinkin, jos tiedätte etteivät häävieraat tunne toisiaan.

Häiden mekkokatastrofissa Verililjapuun rohkaisemana laitoin mustan silkkimekkoni. Silkkimekko meni ihan hyvin häissä, ehkä se vähän oli arkinen, mutta emme me missään valokeilassa olleet illan mittaan. Ainakin se peitti mukavasti vatsanturvotuksen ja olo oli sen puolesta rento. Nilkkaturvotus tosin näkyi lyhyessä mekossa, mutta juhlaväki alkoi loppuillasta olla niin humalassakin, etteivät parit paksut nilkat enää mitään haitanneet.

Seuraavana päivänä ahmin hampurilaista ja ranskalaisia pitkästä aikaa. Kävimme myös kahvilla, jossa herkuttelin puolukkapullalla. Onnistuin siis edes valitsemaan kevyimmän vaihtoehdon ihanista leivoksista. Urheilua en viikonlopun aikana juuri ehtinyt harrastaa pientä lauantai-illan tanssimista lukuunottamatta. Jännittää miten käy tämän viikon punnituksessa.

Kuukautiset alkoivat eilen illalla. Ne selittävät, miksi väsyin niin kovasti häissä enkä jaksanut tanssia pitkään ja kaikki kiukutti. Ajaminen eilen oli kovaa työtä matkaseuran torkkuessa. Teki mieli itsekin nukkua tai vaihtoehtoisesti itkeä ja kiukutella, mutta piti vain jaksaa ajaa loputtomia tunteja hirveässä ruuhkassa.


Tänään aion viettää kuukautispäivän. Möllötän katsellen Greyn Anatomian jaksoja ja ehkä, jos jaksan, teen vähän käsitöitä. Tenttikirja saa odottaa huomiseen, vaikka tentti läheneekin ikävän nopeasti ja vielä on satoja sivuja ymmärrettäväksi. Normaalista kuukautispäivästä poiketen tänään taidan kuitenkin jättää suklaan ahmimisen väliin ja paastota teen voimalla suurimman osan päivää. Jotenkin tuon viikonlopun ahmimisen jälkeen vatsa kaipaa taukoa syömisestä. Se on hyvä merkki: rasvainen, iso annos ruokaa tuntuu jossakin, eikä vain katoa kaltaistensa seuraan vatsan syövereihin.

Laihdutus, osa 16

Tällä viikolla paino on keventynyt 0,5 kg. Yhteensä olen laihtunut tämän projektin aikana 1,9 kg. En linkkaa tähän viestiin edellisiä osia, klikkaa vasemman reunan tunnistelistasta sanaa laihdutus niin näet koko historian.

Tämä laihdutusviikko ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan lenkkeilyssä. Viikonloppuna voin huonosti ja oksensin eikä vatsa ole aivan kunnossa ollut koko viikkoon. Lenkillä huomasin hirvittävän väsymyksen jaloissani parina iltana ja lopulta tiistaina tuntui, että pyörryn lenkille. Sen jälkeen en ole lenkille lähtenyt enkä edes Wii Fitillä pelaillut. Eilen kyllä tuli kävelyä määrällisesti melko paljon, mutta se oli hidasta maleksintaa vanhojen rollaattori-ihmisten seurassa.

Silmu osti sykemittarin ja sai minutkin muistamaan sellaisen olemassaolon. Minulla on vuosia sitten myyjäpalkinnoksi saamani sykemittari, jota en ole varsinaisesti käyttänyt aiemmin. Nyt kaivelin sen esiin ja ehdin käyttää kahdella lenkillä.
En ihan tarkkaan ole varma mihin kohtaan se pitäisi asentaa, jotta se ei häiritsisi rintsikan reunaa tai olisi liian alhaalla suhteessa sydämeen. Surkeanmallinen vartaloni vielä kapenee juuri sykemittarin kohdalta ja se pitääkin kiristää tosi tiukalle ettei valuisi alaspäin lenkkeillessä. Jollakin hyvää niksiä oiekan kohdan löytämiseksi? Vai onko se niin tarkkaa, tuleeko alempaakin hyvä mittaustulos? (taidan kysyä taas jonkun mielestä typeriä, mutta minkäs teet kun ei asioita tiedä)

Huomasin kulkevani ihan hyvää rasvanpolttotahtia suurimman osan lenkistä. Tosin se maksimisykkeen määrittely oli vähän hankalaa enkä tiedä kuinka hyvin osasimme sen arvioida. Sydänsairaalla kun ei nämä asiat ole ihan oppikirja-arvioiden mukaisia. Toisaalta lenkkeilemme yleensä sellaista tahtia, että pystyn puhumaan juuri ja juuri hengästymättä, joten eiköhän sekin kerro sopivasta tahdista. Näillä sykemittarilenkeillä olen juoksuaskelia ottanut vain yhdessä kohdassa pari-kolmesataa metriä omituisen väsymyksen vuoksi. Normaalisti olen yrittänyt kahdessa tai kolmessa kohdassa lenkkiä juosta vähän matkaa tottuakseni juoksemiseen vähitellen.

Syömisten kanssa on saanut olla tarkkana. Suklaata on tehnyt hirveästi mieli monena päivänä ja olen syönyt palasen parina päivänä. Mässyttelyyn en ole sortunut. Itsehillintä on hirveän vaikeaa. Tällä viikolla en pitänyt karkkipäivää lähestyvien häiden vuoksi. Olen luvannut itselleni, että huomenna häissä en tarkkaile syömistäni, mutta aion jättää alkoholin juomatta sen kaloreiden takia. Hääpari on sen verran ”sivistynyt”, etteivät he todennäköisesti tule jättämään kasvissyöjiä syömään pelkkää vihreää salaattia ja keitettyä perunaa, kuten häissä viime vuonna kävi.

Toivon hääsyömisen vievän ahmimistarpeeni ja väsymykseni pois, jotta jaksan taas ensi viikolla ahkeroida. Muussa tapauksessa pelkään laihdutukseni sekä kunnon nostoni kärsivän pienen takapakin tulevalla viikolla.

Mekko-ongelma

Lauantaina on ystävän hääjuhla, johon en ole ehtinyt laihtua. Alkuvuonna hankin aivan ihanan kesäisen kukkamekon häitä varten. Tadaa, vaateongelma ratkaistu helposti.

Paitsi, että se mekko on nyt kateissa. Aioin tänä iltana sovittaa mekkoa varmuuden vuoksi, mutta en löydä sitä mistään. Olemme mieheni kanssa yhdessä ja erikseen etsineet koko asunnon läpi eikä mekko ole missään. Miten voi vaate kadota niin tehokkaasti? Se lienee hukkunut vaatekaapin tyhjennys- ja lajittelu-urakassani, mutta en tajua minne. Todennäköisesti se löytyy heti maanantaina, kun en enää tarvitse sitä.

Siispä käymään läpi muita mekkojani. Suurin osa niistä on arkisia, perustrikoomekkoja, joita ei todellakaan kehtaa laittaa häihin. Sitten on lyhyt- sekä pitkähelmaiset mustat mekot, mutta ne tuntuvat liian talvisilta kesäjuhliin. Vaihtoehdoikseni jäi kolme mekkoa: punainen unelma, ruskea pitkämekko ja kirjailtu, musta silkkimekko.

Sovittaminen näin illalla on hyödyllistä, koska vatsa on turvoksissa raskaasta ja pitkästä päivästä: aivan kuten se tulee olemaan juhlapäivän iltanakin. Punainen osoittautui heti liian kiristäväksi, se onkin laihuusajan vaate. Ruskean mekon hyvä puoli olisi, että se peittää pituudellaan taatusti helteestä turpoavat nilkkani. Se on muutenkin hyvin rakas mekko minulle ja viihdyn se päällä yleensä. Haittana on, että mahan turvottaessa se näyttää jokaikisen pahkuran ja mollukan ja näytin ahdistavasti raskaanaolevalta mekko päällä. Persekin tuntuu levinneen sitten mekon viime käytön. Ei kovin viihtyisää.
Musta silkkimekko taas, no ensinnäkin se on musta. Toki siinä on värikkäitä kirjailuja, jotka kutsun perusteella voisivat sopia häiden koristeluun, mutta onko se tarpeeksi? Ja onko silkkimekko liian arkinen juhliin? Se peittäisi mukavasti vatsan olematta silti liian leveä, joskin peppua se vähän leventää rypytyksineen. Pituus vain on polvipituinen, eli turvonneet nilkat tulevat näkyviin ja pilaavat sen puolesta ulkonäköä. Muuten mukavuus tässä mekossa on ylitse muiden vaihtoehtojen.

Mitä tehdä? Tarvitsisin ongelmaani pikaista apua, minkä mekon valitsen? Ruskean, silkkimekon vai kuitenkin toisen mustista mekoista? Voiko kesähäissä käyttää pikkumustaa, vai onko se liian talvinen vuoreineen?
Inhoan pukeutumista.

Häävieraana

Viime viikonloppuna olimme sukulaisen häissä. Häitä on ollut joka vuosi vähintään yhdet jo useamman vuoden peräkkäin. Joka vuosi on sama ongelma; mitä hääparille lahjaksi.

Tällä kertaa hääpari jälleen toivoi pelkkää rahaa omaa matkaansa varten. En pysty keksimään mitään typerämpää lahjapyyntöä. Jos on varaa järjestää 150 hengen häät, on oltava varaa häämatkaan omasta pussista. Mitä sitä rahaa kinuamaan sukulaisilta ja ystäviltä. Itselleni oli hyvin selvää, että halusimme suurimman osan lahjoista lahjoituksina erilaisille järjestöille, kuten WWF:lle ja Unicefille. Laitoimme listaan omankin tilinumeron ja saimme joitakin rahalahjoja mutta ne eivät olleet häämatkaa varten, matka oli varattu ja maksettu hyvissä ajoin ihan itse. Monet lahjoittivat vähän hyväntekeväisyyteen ja vähän meille itsellemme.
Häät on vaikea asia, makuja on niin monia. Häälahjaksi ei voi antaa sellaista, mistä itse pitäisi, jollei ole varma, että hääparilla on sama maku. Tai sitten pitää antaa klassikkokulutustavaraa; kynttilöitä, suklaata, valokuvakirjoja. Niitä näkyi nytkin häälahjapöydässä.

Ruokailu on toinen asia, jossa on vaikea miellyttää kaikkia. Itse jouduin luopumaan haaveilemastani suklaahääkakusta, kun etukäteen utelin ihmisiltä mistä he pitävät ja muutamat sanoivat inhoavansa suklaata. Häiden on tarkoitus olla mukava kokemus kaikille vieraille; suklaakakun inhoajaa ei voi jättää kakutta (varsinkin kun kakun seurana usein on hyvin vähän muita herkkuja), kasvissyöjää ei voi jättää syömään pelkkää keitettyä perunaa muiden herkutellessa pihveillä eikä allergikkoja voi pakottaa tuomaan omia ruokia hääpöytään. Häät on epäonnistuneet, jos yksikin vieras on kokenut jäävänsä huomiotta oman erikoisruokavalionsa kanssa. Makuasiat sikseen mutta allergiat ja muut dieetit tulee huomioida, jos ne on etukäteen kerrottu.

Ohjelma on juhlan osa, jossa hääparin luonne näkyy parhaiten. Millaista ohjelmaa, missä tahdissa, onko juontoja.. Se on myös osa, johon hääväellä ei ole mitään sananvaltaa. Koska olen viime aikoina päässyt käymään monissa häissä, on minulle kertynyt vertailupohjaa. Väittäisin, että enemmistö ei nykyisin halua paljoa ohjelmaa, jos lainkaan. Jokaisissa häissä, joissa olen ollut on ollut morsiuskimpun ja sukkanauhan heitot. Joissakin se on ollut ainoa järjestetty ohjelma. Ohjelmattomuus on melkeinpä muotia nykyisin. Mikäs siinä, jos hääpari sellaiset juhlat haluaa. Itse halusin paljon ohjelmaa ja pyysin hyvissä ajoin rakkaita ihmisiä, joiden tiesin osaavan esiintyä harjoittelemaan jotakin häihin. Omasta mielestäni meidän häiden ohjelma meni oikein loistavasti; ei ollut mikään kiire tai liian ohjelmoitua mutta jotakin ryhtiä menossa kuitenkin. Oi-niin-tieteellisen luonneanalyysini perusteella se kertoo minusta, että pidän suunnitellusta, harkitusta toiminnasta. Askartelin häitä varten noin vuoden, en tietenkään kaikkina päivinä. Melkein kaikki olikin itse tehtyä. Tein myönnytyksen siinä, etten valmistanut kutsujen paperia itse, kun emme saaneet paperista tarpeeksi siistiä.
Viime viikonlopun häistä näki, että ne oli järjestetty nopealla aikataululla; pienet yksityiskohdat oli hiomatta, koristeet ostettu kaupasta, aitoja kukkia ei ollut lainkaan. Toisaalta näki myös morsiamelle tärkeät asiat, kuten hiustenhoitovälineet naisten vessassa kaikkien vieraiden käyttöön. Sellainen ei käynyt minulla mielessäkään omia häitä järjestäessä.

Viime viikonlopun häät oli oikein hauska juhla. Häissä on se erikoisuus verrattuna muihin juhliin, että olipa niissä kuinka kamalaa tahansa, aina niissä on kuitenkin mukava käydä ja jää hyvä mieli. Häät on iloista menoa ja rakastunutta paria on miellyttävää katsella missä tahansa puitteissa. Tosin täytyy tähän loppuun mainita, että jokin vuosi sitten ulkoilmahäissä satoi ja oli hirvittävän kylmä; niistä ei jäänyt erityisen positiivista mielikuvaa päällimmäiseksi. Mutta kyllä niistäkin kaivamalla löytyy hyviäkin puolia. :) (ja selvennykseksi, viime viikonlopun häät eivät olleet kamalat millään mittarilla vaan onnistuneet ja hauskat juhlat)