torstai 22. maaliskuuta 2012

Punktiosta selvitty

On sellainen tunne, että aloitan usein blogikirjoitukset sanalla ”selvitty”. Tuntuu olevan yhtä selviytymistaistelua nämä hoidot sekä laihdutus. Vaaditaan paljon kärsivällisyyttä ja fyysisiä sekä henkisiä voimia voittaa erilaiset esteet ja hidasteet. Selviytymistaistelun lisäksi suosittu termi blogissani on ”matka”. Olen matkalla kohti äitiyttä ja laihempaa olemusta. Jollen pääse vähintään toiseen tavoitteista olen epäonnistunut luovuttaja, liian heikko, eikö?

Aamun pohdinnan teille tarjosi 12 tunnin yöunet.

Sain siis vihdoinkin nukuttua. Pää tuntuu melkein uudestisyntyneeltä. Ei nuo unet tosin ihan tauottomat olleet, piti käydä välissä vessassa ja ottamassa särkylääkettä kovaan vatsakipuun sekä kääntyillä ahkerasti hakien vatsalle parempaa asentoa, mutta se on ihan normaalia minulle. Eli ihanan pitkät yöunet.

Niin se punktio. Se meni aivan eri tavalla kuin edellisellä kerralla. Kipua oli paljon vähemmän itse punktiossa. Oikea puoli oli todella helppo kestää, vasemmalla kipua oli jonkun verran, koska sinne oli vaikeampi päästä neulan kanssa. Punktio oli ohi noin vartissa. Inhosin rauhoittavien lääkkeiden sumuista tunnetta ja pelkäsin pinnan alla tuntemani paniikkikohtauksen pääsevän esiin. Onneksi vasemman puolen punktio sattui sen verran, että se selvitti päätäni pahimmasta sumusta. Noustessani ylös huimasi ja oksetti, mutta ei liikaa kun vaan en katsonut alas päin.

Heräämössä sumu hälveni melko nopeasti torkkumalla. Harmi vain, että samaa tahtia tulin tietoiseksi alavatsan kivusta. Oikeaa puolta alkoi jäytää oikein kunnolla. Lämpöpussi helpotti vähäsen, samaten Parasetamol. Pääsin parissa tunnissa liikkeelle ja sain syötyä vähän aamupalaa ja kuvittelin pääseväni kotiin. En toki pystynyt kävelemään ihan suorassa kivun kanssa, mutta pää oli selvänä sumusta ja muuten vointi oli hyvä. Mutta ei. Kipua haluttiin lääkitä ennen kotiinlähtöä.

Joku tuntematon hoitaja tuli tutun kätilöopiskelijan kanssa tarjoamaan lääkkeitä. En saanut ottaa enää Parasetamolia, vaan hoitaja tarjosi sitä lääkettä, jonka käytön olin ehdottomasti kieltänyt sen ikävien sivuvaikutusten takia. Kieltäydyin jälleen kerran (onneksi pää oli selvä!). Hoitaja keskusteli anestesialääkärin kanssa tapauksestani erittäin kovaäänisesti puhelimessa (kuulin puhelun toiseen huoneeseen eli kaikki muutkin noissa kahdessa huoneessa kuulivat) ja tuli jonkun eri lääkkeen kanssa luokseni. En muistanut lääkettä nimeltä ja hoitaja vakuutti, että siitä ei tule niin pahaa oloa kuin kieltämästäni lääkkeestä. Olisipa oma hoitajani ollut paikalla.. Lääkkeestä tuli hirveä olo, oksensin kaiken mitä olin syönyt hetkeä aiemmin enkä millään päässyt vessan lattialta ylös huimauksen takia. Harmi, että vessaa tarvitsivat muutkin potilaat. Pää oli jälleen siinä inhoamassani sumussa ja pelkäsin, että avaamalla suuni päästäisin sisällä tuntemani paniikin vapaaksi. Näin silmissäni paniikin epämääräisenä, ruskeana kummitushahmona tunkemassa suustani ulos. Siksi vastailin hoitajille ja miehelleni pääasiassa äännähdyksin avaamatta suutani.

Hyvä puoli tässä oli, että koska jouduin lääkkeen takia makaamaan heräämössä pidempään, mieheni pääsi vierelleni kaikkien muiden potilaiden lähdettyä kotiin. Kieltäydyin yöstä osastolla ja halusin vain kotiin. Reilun kolmen tunnin päästä lääkkeen ottamisesta oli jo helpompi pitää silmiä auki ja puhua joitakin lauseita kerrallaan. Miehen avustuksella sain vaatteet vaihdettua ja pääsimme lähtemään kotiin. Ensi kerralla olen taas hiukan viisaampi: ei mitään muuta särkylääkettä kuin Parasetamolia ja kotiin vaikka kuinka särkee kunhan pystyn liikkumaan kivun kanssa.

Nyt olo on hyvien yöunien jälkeen pirteämpi kuin viikkokausiin. Tekisi mieleni tehdä kaikkea aktiivista pitkästä aikaa. Harmi, ettei alavatsakipu ole ihan samaa mieltä. Silti, mieluummin kärsin kovaakin vatsakipua kuin siedän sitä sumua ja oksettavaa oloa. Minusta ei selvästikään ole narkkariksi. Munasoluja kerättiin 11, joista 10 oli oikeita soluja. Enemmän kuin oletettiin ultran perusteella viime viikolla. Iltapäivällä kuulemme moniko noista soluista on hedelmöittynyt ja huomenna tiedetään moniko hedelmöittyneistä on lähtenyt jakautumaan oikein.

2 kommenttia:

  1. Voi itku (tuon pahoinvoinnin kanssa)!

    Mutta hienoa, että niinkin monta kuin 10 solua saitte imettyä! Huomennako sitten siirto? Hui, miten jännää! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Sinulle olisi tunnustus minun blogissa :)

    VastaaPoista