keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kevyt - Kasviksia valmisruuista

Tekisi mieleni purkaa valtavia pelkojani ja kauhukuvia tänne näin raskaustestiä odotellessa, mutta sen sijaan päätin ottaa tällä viikolla loppuspurtin Kevyt-projektiin. Projekti on jäänyt täysin kaiken muun jalkoihin. Laitan vähän myöhemmin viikolla vielä punnituksia hiljaiselta ajalta ja muitakin fiiliksiä projektista. Nyt haluan jakaa ajatuksia valmisruuista ja niiden tuomasta kasvislisästä lihansyöjänkin ruokavalioon.

Keittoja olen tainnut mainostaa ennenkin, ainakin suosikkejani Knorrin Soupe Naturelle-sarjaa – joka tosin oli ennen luonnonmukaisempi kuin nykyisin (!) ja Violan herkullisia keittoja. Violan keitot on rasvaisempia, koska niissä on melkein kaikissa joku maitotuote pohjalla, mutta ah niin herkullisia! Suosikkini kaikista on ehdottomasti tomaatti-vuohenjuustokeitto. Olen kokeillut kerran myös uutta juustokeittoa ja tulen ostamaan sitä ehdottomasti uudestaan. No niin, se niistä kasvis- ja laihdutusajatuksista..
Valmiskeitto-ostoksilla pitää olla tarkkana tuoteselosteiden kanssa, keittoihin kätketään epäilyttäviä yllätysaineksia ja paljon suolaa. Yksi hyvä vertailu löytyy Kuluttajaliiton sivuilta.

Keittoja on helpp käyttää myös lisukkeina ja kastikkeina muille ruuille. Sillä tavalla saa helposti kasviksia lisättyä perusaterioille. Tomaattikeitot pastan kanssa (varsinkin kun keittää kokoon hetken), pizzakastikkeeksi, juustokeitto lasagneen, kuumille leiville mitä tahansa keittoa rasvan sijaan kostuttamaan leipää, porkkanakeittoa leipätaikinaan, uuniin tai pannulle liha muhimaan keittoon kerman sijaan ja aina on vaihtoehtona tuoreiden/pakastekasvisten kastikkeena käyttää keittoa tai syödä ihan vain kasviksilla täydennettyä keittoa.

Toinen valmisruokaryhmä, jonka haluan nostaa esiin on soijatuotteet. Hälsans kökin tuotteet ovat oman listani huippukärkeä lisäaineettomuutensa, hyvän makunsa ja helppokäyttöisyytensä vuoksi. Tuotteet löytyy pakastealtaasta. Heidän soijanakkinsa on melkeinpä ainoat kasvisnakit, jotka maistuvat hyvältä, joten niitä tulee kulutettua grillikautena. Grilliin (ja uuniin) sopii myös toinen suosikkini heidän tuotteistaan, burger-pihvit. Taivaallisen hyviä kuumien leipien päällä.

Myös Terran pakastetuissa soijatuotteissa on hyviä vaihtoehtoja, valitettavasti en löytänyt heidän sivujaan tähän linkattavaksi. Reformin ja Soyappétitin kuivatut soijatuotteet kannattaa myös muistaa. Meillä kuluu eniten tummaa soijarouhetta sen hyvän maun ja helppokäyttöisyyden vuoksi (sillä voi muuten korvata jauhelihan ihan kaikessa mahdollisessa ruuassa eikä eroa välttämättä huomaa, jollei tiedä). Soijasuikaleista valmistuu ateria pikavauhtia. Keittämisen ja tehokkaan maustamisen jälkeen suikaleet voi joko pyöräyttää pikaisesti pannulla tai aikaavievämmin laittaa uuniin rapeutumaan. Uuniin laittaessa suikaleet voi kierittää ensin jauho/pähkinämurska/mikä vain mausteseos-kulhossa niin saa vähän kuorta. Tärkeintä on hyvät ja runsaat mausteet, kuivatut suikaleet imevät kostuessaan itseensä valtavasti makua ja maustamattomat maistuvat mitäänsanomattomalta.

Olen mietiskellyt proteiinilisävalmisteille luonnonmukaisempia vaihtoehtoja. Mitä mieltä olette tästä Vehnänorasjauheesta? Vehnänoras tuoreena kuuluu ruuanlaitto-yrttilistalleni ja olen kasvatellut sitä itse, mutta jauheessa olisi tiivistetyssä muodossa paljon enemmän kaikkea. Toisaalta myös rasvaa näyttää olevan jonkun verran, tosin ei tyydyttynyttä. Kannattaisiko kokeilla?


Tortilla-ehdotus

Täysjyvätortilla-kuoria, jäävuorisalaattia silputtuna, tuoretta tomaattia, erivärisiä paprikan siivuja, jalopenoja ja soijasuikaleita.
Guacamole itse tehtynä, esim. murskattuun avokadoon tilkka sitruunamehua eikä muuta.
Crème fraîche tms. vähärasvainen maito/kaura/soijatuote.

Soijasuikaleet:
Ensin keitä, sitten pyöräytä seoksessa ja pellille levitettynä uuniin noin 10-15 minuutiksi, kunnes rapeita.
Seos:
Tilkka soijakastiketta
Runsaasti chilirouhetta tai –jauhetta
Valkosipulijauhetta
Hippunen pippuria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti