torstai 18. maaliskuuta 2010

Lapsettomuus

Kuukautiseni alkoivat tänä aamuna. Heräsin puolitoista tuntia ennen kellonsoittoa alle kuuden tunnin yöunilta hirvittävään vatsakipuun ja tiesin kuukautisten alkaneen. Normaali melko tasainen 28 päivän kiertoni venyi tällä kertaa 31 päivään ja aloin jo elätellä toivetta raskaudesta. En ehtinyt tehdä testiä – säästin viisi euroa tältä kuukaudelta. Ihan kuin kuukautiskiertokin pitäisi minua pilkkanaan ja tahallaan nostaisi toiveeni kahdeksi päiväksi vain romahduttaakseen ne kipeästi alas.
Olen aina vähän nyrpistellyt nenääni ovulaatiotesteille, niitä myydään hirvittävään hintaan ja ne tuntuvat todella epätoivoiselta ratkaisulta – ensinnäkin kyllähän seksiä harrastetaan milloin vain eikä pelkästään ovulaation aikaan, toiseksi tottahan säännöllisestä kierrosta pystyy itsekin laskemaan ovulaatioajan, jos sitä kaipaa. Ehkä olen tullut pisteeseen, jossa epätoivoisia ratkaisuja kaivataan. Harkitsen testin hankkimista, ainakin kokeilla kerran.

Ovulaatioaika on ollut minulle jonkunlainen mysteeri, en ole ollut ihan varma kuinka pitkään siittiöt säilyvät ja miten usein pitäisi harrastaa seksiä hedelmöittymisen mahdollisuuden maksimoimiseksi (hieno lause). Gynekologi selvitti tämän minulle ja nyt olen osannut laskea ovulaatioaikani melko tarkkaan ja laskuni on todistettu ultraäänellä. Tämän myötä olen tehnyt epämiellyttävän havainnon. Kuukauden aikana seksihalut heittelevät melkoisesti. Johonkin aikaan ei tee yhtään mieli, joskus ei muuta haluaisikaan. Olen ajatellut tämän johtuvan hormoneista. Olen huomannut, että pari päivää ennen ovulaatiota minun ei tee mieli seksiä. Juuri silloin, kun olisi kriittiset hetket saada siittiöitä, joutuu tekemään paljon enemmän töitä jaksaakseen keskittyä seksiin. Ihan kuin en alitajuisesti haluaisi tulla raskaaksi. Eikä kyse ole siitä, että en haluaisi miestäni ja tarvitsisin jonkun ”rentun”, kuten eräs tutkimus väittää vaan en todella pysty ajattelemaan seksiä – kenenkään kanssa. Tämä ei toki ole estänyt meitä mutta havaintona se on tärkeä. En keksi sille mitään järkevää syytä. Tietenkin lapsen saaminen on jännittävää ja elämäämullistavaa mutta ei sentään niin pelottavaa, etten haluaisi sitä jollain tasolla. Vaikka kuinka pohdin ja pyörittelen erilaisia lapseen ja äitiyteen liittyviä asioita päässäni, en löydä sieltä haluttomuutta. Minä haluan lapsen. Miksi sitten on niin vaikeaa keskittyä sen hankkimiseen kriittisellä hetkellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti