Turvapaikkani

Olen ihmisriippuvainen. Tiedän se oikein hyvin, varsinkin kun yksi ystäväni on ottanut tavakseen huomautella asiasta. Olen miettinyt jo pidemmän aikaa miksi. Koin tänään ahaa-elämyksen asiasta. Ihmiset ovat turvapaikkani.

Turvapaikka on se tila tai olotila, johon paetaan, kun vastoinkäymiset käyvät liian suuriksi tai on muuten vain paha olla. Jokaisella on oma turvapaikkansa, tiedostettu tai tiedostamaton. Minä olen juuri tiedostanut omani sijainnin.

Ystäväni mielestä turvapaikka löytyy kotoa, äidin ja isän luota. Ystäväni listaa turvapaikoikseen tiettyjä paikkoja, joihin liittyy tiettyjä ihmisiä, mutta tärkeintä on hänen mukaansa tuntea olonsa kotoisaksi tilassa, ei ihmisten seurassa. Minulle paikalla ei ole väliä. Voin kokea turvallisen paikan melkeinpä vaikka keskellä kaupunkia, jos saan olla tietyn ihmisen kainalossa.

Kuka tahansa ihminen ei ole turvallinen. Aiemmin ajattelin, että tarvitaan vuosia, ennen kuin voin tuntea oloni turvalliseksi jonkun seurassa. Sittemmin olen pyörtänyt ajatukseni tavattuani yllättäviä ihmisiä. Kaikkein turvallisin paikka on oman miehen kainalossa ihan missä päin maailmaa tahansa. Siksi riidat tuntuvat erityisen pahoilta, koska samalla menetän turvapaikkani, johon vetäytyä.

Huomaan nyt tämän oivallukseni jälkeen etsineeni tiedostamattani jo vuosia toista turvapaikkaa. En pidä ajatuksesta olla riippuvainen vain yhdestä ihmisestä. Se antaa liikaa valtaa tälle ihmiselle. Nyt voin sanoa olevani tasapainoisemmassa tilanteessa. Olen yllätyksekseni osannut avautua melko uusille ihmisille elämässäni ja saanut heistä turvapaikan. Tämä ei vähennä mieheni tärkeyttä turvapaikkanani, enemmänkin helpottaa hänen taakkaansa ja parantaa suhdettamme.

En ole päässyt/joutunut (näkökulmasta riippuen) vielä kokeilemaan uudehkoja turvapaikkojani montaakaan kertaa. Mutta pelkkä niiden olemassaolo tuottaa paremman mielen ikävän iskiessä. Minulla on mahdollisuus paeta maailmaa niin halutessani, vaikka mieheni olisikin kaukana toisessa kaupungissa. Mutta mikään ei voita miehen kainalossa vietettyä viikonloppua, paitsi viikko tai kaksi.

Ostoksilla

Käväisin eilen kaupassa nälkäisenä. Suuri virhe. Tein kauppalistan valmiiksi, jotta välttyisin heräteostoilta. Se toimii aina toisinaan, mutta ei tällä kertaa.

Rasvaisia ruokia onnistuin melko hyvin välttelemään, mutta lompakolle reissu tuli kalliiksi. Nälkäisenä ei jaksa käyttää aikaa ja etsiä sitä halvinta vaihtoehtoa pitkiltä hyllyiltä. Ostettava ruokamäärä myös tuppaa kasvamaan nälkäisenä. Kahden Yosan sijaan matkaan lähti kuusi erimakuista Yosaa, leivän päälle pelkän juuston sijaan kahta erilaista juustoa ja kasvisleikkelettä, joka ei myöskään ole tuote halvimmasta päästä mutta herkkua.

Himoitsin kaikkea näkemääni suolaista ruokaa ja päädyin ostamaan tiskiltä valmista perunamuusia (raskasta mutta edullista) ja kasvispihvin sekä fetasalaattia (oi sitä rasvan määrää!) illaksi. Tiskissä oli tarjolla myös rahkaa, joka sai veden kielelle, joten ostin maustamatonta, vähärasvaista rahkaa ja hedelmiä sen kanssa syötäväksi. Tässä pystyin sentään onnittelemaan itseäni: valitsin kevyemmän ja halvemman vaihtoehdon tiskin valmiin rahkan sijaan.

Suklaata olin aikonut ostaa jo kauppaan astuessani. Suklaalakkoni on pitänyt hyvin, olen syönyt suklaata vain hyvin pieniä määriä ennalta itselleni määrääminäni päivinä enkä ole repsahtanut kertaakaan. Olen kärsinyt päänsärkyni ja muut vieroitusoireet ja olo on jo alkanut helpottaa. Harmi vain, että sen yhden patukan sijaan ostin eilen pussillisen Amerikan pastilleja (suurta herkkua) ja levyllisen suklaata. En tiedä miten pystyn pidättelemään itseäni seuraavan viikon ajan, kun tiedän kaapissa olevan suklaata. Ainakaan tänä aamuna se ei onnistunut.

Nyt kaduttaa koko eilinen kauppareissu. Kaapissani on herkullista tuoretta kauraleipää, juusto vie kielen mennessään ja makean himoon on rahkaa ja monta Yosaa. Ja lompakkoni tyhjeni. Tuhlausmorkkis yhdistettynä ahmimismorkkikseen ei ole paras olotila.

Mustaa, mustaa, violettia, mustaa...

Katselin vaatekaappini sisältöä yrittäessäni päättää mitä pukisin päälle. Löysin mustia hameita, mustia paitoja, mustia villatakkeja... Koko viime syksyn ja talven yritin ostaa värikkäitä vaatteita ja tuloksena oli yksi punaruudullinen hame, jota en osaa yhdistää minkään vaatteen kanssa ja yksi harmaa perushame. Värikkäitä kesämekkoja löysin, mutta ne kaikki ovat niin lyhyitä ja ohuita, ettei niitä voi kuvitellakaan pitävänsä alle 10 asteen lämpötiloissa.

Vaikka usein pukeutuessani en tunne oloani kauniiksi ja piiloutuminen mustiin on helppoa ja mukavaa, kaipaan myös värejä. Värit piristävät mieltä varsinkin näin syksyisin. Haluaisin pukeutumisellani viestittää pirteyttä ja iloista mieltä; se tekisi itsellekin paremman olon. Mistä löytäisin värikkäitä (värillisiä suhteessa mustaan ja harmaaseen), talveen sopivia hameita ja paitoja? Miten oppisin pukeutumaan pukeviin vaatteisiin, jotka tuntuisivat mukavilta ja lämpimiltä päällä? Haaste, jonka asetin itselleni vuosi sitten ei ole vielä ratkennut.

Pikkuhuomioita XVI

Olin tänään yhden keikan töissä yli viikon sairastamisen jälkeen. Kurkkukipu on vain pahentunut päivä päivältä, joten jouduin tunnin opastuskierroksellani syömään aika monta kurkkupastillia saadakseni ääneni riittämään.

Kävin syömässä ennen töitä, noin puoli yhdeltä, mutta jo neljältä minulla oli kova nälkä. Väitän, perustuen tämän päiväiseen sekä aiempiin huomioihini, että kurkkupastillien runsas syöminen kiihdyttää ruokahalua. En tiedä mikä niissä sen tekee, mutta jos syö lyhyessä ajassa monta kurkkupastillia, on pian niiden syönnin jälkeen nälkä, vaikka olisi vasta syönyt.
Mikähän ainesosa pastilleissa sen tekee? Onkohan pastillimerkeillä väliä, tai mauilla? Ainakin sekä Mynthonin että Vicksin menthol-pastillit aiheuttavat nälkää. Olisikohan joku tehnyt aiheesta tutkimusta, pitääpä etsiä. Tai tehdä empiirinen tutkimus aiheesta itse.

If you can dream it...

Sairaana ollessa on tullut kanavasurffailtua päivän kuluksi. Yhtenä aamupäivänä yksi harvoista kanavista, joilla oli ohjelmaa oli Liv. Katsoin sieltä tulevaa ohjelmaa hetken. Vanessa Kurri haastatteli jotain miestä lasten leikkiessä vieressä. Se mikä ohjelmassa aiheutti tarpeen kirjoittaa tänne oli Vanessan paita. Siinä luki isolla ”if you can dream it, you can do it”.

Nähtyäni paidan alkoi suututtaa. Vaikka se oli oletettavasti tahatonta, paidasta tuli mieleen, että taas yksi ”täydellinen nainen” tyrkyttää maailmannäkemystään. Joku juuri sen paidan on ohjelmaan valinnut tietäen hyvin mitä mielikuvia iso teksti aiheuttaa. ”Minä olen täydellinen äiti, vaimo, minulla on unelmatyöni ja täydellinen ulkonäkö, joten saan moralisoida kaikkia muita, jotka eivät ole onnistuneet joka elämän osa-alueella yhtä loistavasti kuin minä pelkästään laiskuuttaan ja typeryyttään.” Kuka tahansahan saa lapsen vain unelmoimalla siitä. Jos ei, on vika omassa päänupissa.
(herkkähipiäisille huom. paidan aiheuttama mielikuva ei ole sama asia kuin mielipiteeni Vanessa Kurrin elämästä, josta en voi sanoa tietäväni yhtään mitään, saati pitäväni häntä millään asteikolla täydellisenä.)

Laihdutus, osa 5

Huomasin etten ole muistanut viime aikoina päivittää tänne tekstiä laihdutusurakastani. Se johtuu siitä, että olin pitkään laihduttamatta. Elämässäni on ollut viime aikoina niin paljon keskeneräisiä projekteja ja ahdistusta niistä, etten kyennyt ajattelemaan epäonnistumistani laihduttamisessa. Suuri osa näistä projekteista on edelleen kesken, mutta olen opetellut muuttamaan asennettani suvaitsevammaksi itseäni kohtaan.

Laihdutukseni ei ole kesän mittaan edennyt mihinkään, olen ahminut jäätelöitä ja ruokaa niin paljon, että itsekin tajuan tehneeni suuren virheen. Tajusin sen jo syödessäni herkkuja, mutta en aina kyennyt estämään itseäni. Olen lihonut takaisin kaikki keväällä laihduttamani kilot. Positiivista tässä on, että en ole lihonut alkuperäisestä lähtöpainosta – joka oli joskus vuosi sitten. Eli tavallaan vuosi hukkaan vain yhden ahmimiskesän takia.

Nyt tuntuu, että voisin taas ottaa itseäni niskasta kiinni. Olen pienentänyt ruoka-annoksiani vähän kerrassaan, harventanut ruokailuvälejä ja lopettanut napostelun melkein kokonaan. Suklaata en ole syönyt yli viikkoon, mikä aiheuttaa päänsärkyä ja muita vieroitusoireita, mutta minä kestän. Tällä kertaa aion todella vierottua suklaasta ja alkaa pitää ainoastaan sallittuja suklaapäiviä. Välipaloikseni olen syönyt pakastettua mansikkaa. Tämän haittapuolena on se, että kesällä pakkaseen laitetut 10 kiloa on nopeasti syöty, jos päivittäin sieltä rasian ottaa. Mutta vain itse pakastetuissa mansikoissa ei ole lisätty mitään sokereita tai säilöntäaineita.

Tämä ruokakuurini on pitänyt nyt kotona ollessa hyvin. Olen saanut pienennettyä ruokailuni mielestäni hyvään tasoon. Vähän pelottaa mitä tapahtuu, kun paranen kuumeestani ja lähden taas opiskelemaan. Kun alan kuluttaa enemmän energiaa, riittääkö nyt totuttelemani ruoka täyttämään mahan? Miten jaksan pitkät opiskelupäivät ilman välipalaa? Olen kantanut laukussa usein kaurakeksiä, kun joudun olemaan toisinaan 10-14 tuntia menossa. Jos keksiä ei ole, houkutus sortua suklaaseen on todella suuri. Puhumattakaan järjettömästä nälästä, joka vaivaa kun pääsen illalla kotiin. Toisaalta keksi ei ole kevyimmästä päästä välipala. Mutta en pidä omenoiden kantamisesta laukussa, ne vain liiskaantuvat kirjojen alla. Banaanissa on kaloreita eikä sekään pysy liiskaantumatta. Mitään lusikalla syötävää ei ole järkevää yrittää kävellessä luennolta toiselle syödä. Siksi olen päätynyt hyvänmakuisiin Elovenan kaurakekseihin. Joskus ostan myös juotavan jogurtin tai muun juotavan välipalan, mutta ne eivät tunnu täyttävän yhtä hyvin kuin pureskeltava keksi. Jos keksisin ratkaisun pitkien päivien ongelmaan olisin taas askeleen lähempänä pysyvää painonhallintaa.

Urheiluharrastukseni on jämähtänyt myöskin. Kesällä tein niin pitkiä työpäiviä, etteivät voimat riittäneet enää Wii Fitillä pelaamiseen, saati lenkkeilyyn ulkona. Minulla ei edellenkään ole ketään kaveria, joka kiskoisi minut lenkille tai kuntosalille. Yksin ei tule lähdettyä. Tuli joskus ennen, mutta siihen vaaditaan paljon kovempaa itsekuria kuin minusta tällä hetkellä löytyy. Uin kyllä kesällä paljon, mutta en selvästikään tarpeeksi suhteessa syömieni jäätelöiden määrään.

Ensi viikonloppuna pitäisi kehdata mennä kylpylään, kun sinne on kutsuttu. Nolottaa jo etukäteen ajatus minusta uimapuvussa. Tykkään paljon uimisesta, mutta harrastan sitä vain järvissä ja meressä, jonne ei voi pällistellä miten liikun, kuten kylpylöiden kirkkaissa vesissä. Tekisi mieli jättää koko kylpyläreissu väliin, mutta tässä taas itsepäisyyteni nostaa päätään. Jos jokin on hankalaa ja pelottavaa, ja pään painaminen pensaaseen helppo vaihtoehto, en voi tehdä niin. Pelot pitää voittaa, elämä ei saa olla pelkojen hallitsemaa. Siispä rohkeasti vain kylpylään muiden katseltavaksi ja pilkattavaksi. Ja lisää laihdutusta!

Pikkuhuomioita XV

Meillä on sänky makuuhuoneessa niin, että mieheni nukkuu ikkunan lähellä ja minä oven puolella huonetta. Olen hyvin herkkä vedolle. Viime yönä nukuimme kokeeksi toistemme puolella. Ajattelin, että koska tuuletusluukku on kiinni, tarkenen nukkua lähellä ikkunaa.

Ensinnäkin koko yön olin pudota sängystä, kun ojentelin jalkojani kuvitellen mieheni olevan oikealla puolellani, mutta siellä olikin vain tyhjyyttä. Sen lisäksi heräsin aamulla hirvittävään kurkkukipuun ja jääkylmään ilmaan. Mielenkiintoista huomata miten paljon merkitystä on sillä nukkuuko 90 senttiä lähempänä vai kauempana ikkunasta. Nyt on ääni mennyt todisteeksi vedosta makuuhuoneessamme.