Keskustelimme aiemmin viikolla seminaarissa ruumiista ja siitä, mikä on osa ruumista ja mikä ei eri filosofien mukaan. Yksi keskustelun aihe oli hahmo tietokonepelissä, onko se osa omaa ruumista, kun peliin eläytyy ja liikuttaessaan hiirtä ei ajattele liikuttavansa hiirtä vaan henkilöhahmon kättä.
Varsinaiseen keskusteluun liittymättömästi tulin ajatelleeksi omaa ruumiskuvaa. Millaisena näen itseni? Peliä pelatessa, varsinkin jos pelaa samaa hahmoa pitkään, alkaa samaistua pelihahmoon. Pitää tämän ruumista ja kykyjä omina. Esimerkiksi minä olen lyhyt, mutta jos hahmoni pelissä on pitkä suhteessa muihin pelin hahmoihin, koen itsenikin hetkellisesti pitkäksi.
Hahmo on yleensä myös hyvä hyppimään eri tasojen välillä, vaikka niiden välimatka olisi pitkä. Itselläni on paha korkeanpaikan kammo. Minua huimaa hyppiessäni pelihahmolla enkä ole peleissä erityisen ketterä hyppijä juuri tuon huimauksen takia, mutta silti hypin, koska tiedän ettei putoaminen pelissä satuta minua itseäni. Miksi kuitenkin tunnen huimausta ja hetkellistä pelkoa hyppäämistä kohtaan? Aivan kuin unohtaisin, etten ole itse vaarassa hyppiessäni.
Joskus sitä unohtaa oman ruumiinsa niin totaalisesti, että ei muista olevansa tuplasti pelihahmoa leveämpi, vaan törmää esineisiin määrittäessään väärin oman mahtumisensa kapeasta välistä. Tai ei yletäkään korkealle, kun on muistanut pituutensa väärin. Se on mielenkiintoinen tunne.
Toisaalta mieleeni tuli anorektikot. Jos näkee jatkuvasti itsensä lihavana, ehkä ei näe samaa mitä toiset näkevät? Tarkoitan siis, että on erikseen laihuutta ihannoivat ihmiset, jotka näkevät anorektisen vartalon ihanteena, ja sitten on ihmisiä, jotka hakevat ”normaalipaksuista” vartaloa, mutta eivät näe sitä itsessään vaan näkevät olevansa jatkuvasti liian pyöreitä. Vaikka toisten silmissä he olisivat ylilaihoja.
Mahtaako samasta ”silmän huijauksesta” olla kyse, kun toisina päivinä oma ruumis näyttää peilissä ihan hyvältä tai jopa kauniilta (?) ja toisina päivinä se vain möllöttää vastaan rumana ja lihavana?
lauantai 24. syyskuuta 2011
torstai 22. syyskuuta 2011
Laihdutus, osa 31
Unohdin punnita itseni tänä aamuna. Lähdin liikenteeseen joskus puoli kahdeksan maissa silmät ja aivot ihan solmussa huonosti nukutun yön jäljiltä eikä vaaka käynyt edes mielessä. Ehkä siinä oli myös jotain alitajuista pelkoa tulevaa lukemaa kohtaan. Tällä viikolla ei siis tule painopäivitystä, koska huomenna olen hautajaisissa kaukana kotoa enkä ehdi vaa’alle.
Tällä viikolla en ole laihduttanut. Olin aivan poikki runsaasta pyöräilystä, jumpissa käymisistä ja liian harvasta syömisestä kun pääsin kotiin miehen luo torstai-iltana. Viikonlopun lepäsin, söin jäätelöä ja roskaruokaa sekä mieheni kokkaamia lempiruokiani. Perjantaina, lauantaina ja maanantaina tuli kyllä useamman kilometrin verran käveltyä joka päivä, ainoastaan sunnuntain olin pääasiassa kotona, mutta syötyjen herkkujen määrä ylitti reippaasti liikkumisen kulutuksen.
Maanantaina palasin opiskelemaan. Tiistai meni rutiinilla luennolta toiselle pyörällä, vääntyneellä satulalla. Hankalaa ja epämukavaa. Keskiviikkona otin tietokoneen mukaani ja lähdin autolla yliopistolle. Kuten kirjoitin eilen, minulla oli siihen hyviä syitä, mutta ottaen huomioon viikonlopun herkuttelun tuo yksi autoilupäivä varmasti kostautuu vaa’alla.
Tänään pitää taas lähteä autolla yliopistolle, koska lähden suoraan iltapäivän luennoilta kotiin. Joudun jättämään iltapäivän jumpatkin väliin, koska hautajaiset on määrätty huomisaamuksi täältä katsottuna yli viiden tunnin ajomatkan päähän. Eli tällä viikkojaksolla viime torstaista tähän päivään liikkumiseni on ollut pientä kävelyä ja yhden päivän pyöräily eikä yhtäkään jumppaa.
Syömisiä en ole vahtinut lainkaan. Tiistaina korvasin lounaan herkullisella jättipalalla porkkanakakkua ja voin pahoin koko loppupäivän liiasta makeansyönnistä. Eilen lankesin suklaaseen, kun eteeni ilmestyi suklaapatukka ja istuin yliopistolla nälissäni ilman eväitä tai kauppaa lähimailla. Tiedän, oli suuri virhe olla ottamatta eväitä – tai edes vesipulloa, jota normaalisti aina mukana kannan – mutta en myöskään voinut ennakoida saavani vastustamattoman suklaahoukutuksen silmieni eteen. En muista milloin viimeksi olisin syönyt niin paljon suklaata kerralla, normaalisti pari palaa levystä riittää. Mutta nyt söinkin suklaata nälkään ja janoon.
Tiedetään, olen heikko ihminen. Pitää ottaa taas itseä niskasta kiinni ja saada laihdutus kulkemaan. Kokonainen viikko rempallaan oloa ei ole voinut tehdä hyvää, paitsi hetkellisesti mielelle. Nyt on katumusharjoitukset päällä ja ne jatkuvat kunnes vaaka näyttää miinusta. Katsotaan siis ensi viikolla tilanne uudelleen.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Tahaton tauko
Netti uudessa asunnossani lakkasi toimimasta maanantaina kokonaan. Joudun siis käyttämään nettiä yliopistolla. Tänään toin oman koneeni mukana, jotta pääsen kirjoittamaan tänne blogiin lyhyesti. Yleisillä koneilla yleisissä, ruuhkaisissa tiloissa en ole viitsinyt blogiin kirjautua, tehnyt vain pakolliset opiskelutyöt ja sillä hyvä. Jopa Facebookista olen ollut tauolla monta päivää.
Toivon kovasti, että netti saadaan toimintaan - edes sinä hitaana versiona - lähipäivinä. Blogin päivitys on tämän ja ensi viikon aika satunnaista johtuen netittömyydestä sekä valtavasta kiireestä opiskelu- ja työasioissa.
Tänään kun otin koneen mukaan olin myös laiska; tulin autolla yliopistolle. Ulkona sataa kaatamalla vettä, pyöräni satula on edelleen vinossa ja kone painaa tuskallisen paljon, joten tuhlasin bensaa ja menetin päivän urheilut. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa, varsinkin kun viikonloppuna ja tänään on tullut syötyä herkkuja. Oikein tunnen ihossani, kuinka perse taas levenee parin kilon verran.
Aamulla kävin jälleen labrassa sisätautilääkäriä varten. Kiireisenä menin labraan vähän liian myöhään ja meinasin myöhästyä seminaarista. Viimeksi sieltä pääsi niin sujuvasti pois etten osannut varautua pitkään jonotukseen. Kuitenkin olin paikalla liian aikaisin: ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt olla pystyasennossa kaksi tuntia ennen verikoetta ja olin ollut hereillä vasta puolitoista tuntia päästessäni näytteenottoon. Minulle asti ei ohjetta ollut tullut, vaan se tuli yllätyksenä aamulla. Toivottavasti se ei pahasti haittaa tuloksia. Lääkäriaika lääkityksen tarkistamista varten on vasta lokakuun puolivälissä, mahdollisesti silloin voisin jopa olla raskaanakin. Ainakin teoriassa.
Huomenna, jos netti suo, päivitän viikon laihdutustekstin. Vielä en ole vaa'alle uskaltautunut.
Toivon kovasti, että netti saadaan toimintaan - edes sinä hitaana versiona - lähipäivinä. Blogin päivitys on tämän ja ensi viikon aika satunnaista johtuen netittömyydestä sekä valtavasta kiireestä opiskelu- ja työasioissa.
Tänään kun otin koneen mukaan olin myös laiska; tulin autolla yliopistolle. Ulkona sataa kaatamalla vettä, pyöräni satula on edelleen vinossa ja kone painaa tuskallisen paljon, joten tuhlasin bensaa ja menetin päivän urheilut. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa, varsinkin kun viikonloppuna ja tänään on tullut syötyä herkkuja. Oikein tunnen ihossani, kuinka perse taas levenee parin kilon verran.
Aamulla kävin jälleen labrassa sisätautilääkäriä varten. Kiireisenä menin labraan vähän liian myöhään ja meinasin myöhästyä seminaarista. Viimeksi sieltä pääsi niin sujuvasti pois etten osannut varautua pitkään jonotukseen. Kuitenkin olin paikalla liian aikaisin: ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt olla pystyasennossa kaksi tuntia ennen verikoetta ja olin ollut hereillä vasta puolitoista tuntia päästessäni näytteenottoon. Minulle asti ei ohjetta ollut tullut, vaan se tuli yllätyksenä aamulla. Toivottavasti se ei pahasti haittaa tuloksia. Lääkäriaika lääkityksen tarkistamista varten on vasta lokakuun puolivälissä, mahdollisesti silloin voisin jopa olla raskaanakin. Ainakin teoriassa.
Huomenna, jos netti suo, päivitän viikon laihdutustekstin. Vielä en ole vaa'alle uskaltautunut.
torstai 15. syyskuuta 2011
Laihdutus, osa 30
Tekisi mieleni laittaa otsikkoon ””-merkit sanan laihdutus ympärille. Olen kiireinen, väsynyt, mustelmilla enkä tippaakaan laihempi kuin viime viikolla. Ainakaan kevyempi, mittoja en tällä viikolla jaksa ottaa etten ihan masennu.
Olen käynyt useana päivänä tällä viikolla lounaalla yliopistolla, kasvislounaat on usein melko kevyitä ja otan aina noin puolet lautasesta salaattia. Saadakseni lisää energiaa, jotta laihtuisin paremmin tällä urheilumäärällä olen yrittänyt lisätä lautaselleni proteiinibistron tuotteita sekä alkanut syödä leipää ruuan ohessa. Iltaisin olen syönyt päivästä toiseen samaa kasviskeittoa, jota kokkasin valtavan määrän yhdellä kertaa. Keiton ohessa aiemmin söin hapankorppua, nyt tavallista ruisleipää, ja lisäsin leivän päälle juustoa. Eilen yritin syödä jopa aamupalaa, kokeilu ei ollut kauhean onnistunut vaan voin pahoin koko aamuseminaarin ajan ja oli hyvin lähellä etten rynnännyt oksentamaan sieltä.
Ongelmani on se, että pitkinä päivinä syöminen tuppaa jäämään kahteen-kolmeen kertaan päivässä. Aamulla lähden liikkeelle yleensä siinä yhdeksän jälkeen. Vaikka olen herännyt useimmiten kahta tuntia ennen lähtöä, nälkä tulee joskus aikaisintaan yhdeltätoista. Olen nyt käynyt syömässä lounaan klo 12 yliopistolla, paitsi niinä päivinä kun on luentoja putkeen ja syön pelkän ateriapatukan niiden välissä. Seuraavaksi nälkä tulee neljän maissa ja joinakin päivinä olen syönyt välipalaksi ateriapatukan, toisina hakenut kaupasta Benecol-välipalajuoman tai Elovena-juoman tai muuta sellaista kohtuullisen kevyttä mutta kuitenkin energiaa sisältävää. Toisinaan ei ole ollut aikaa ja nälkä on unohtunut.
Kotiin olen päässyt säännöllisesti klo 8-10 välillä illalla. Suoraan kotiin tultuani olen yleensä laittanut mikroon kasviskeittoa. Joinakin päivinä se on päiväni toinen ateria, yleensä sentään kolmas. En keksi miten sen saisi neljänneksi ateriaksi muuta kuin alkamalla syömään aamupalaa, mutta en jaksa herätä neljää tuntia ennen lähtöä vain saadakseni syötyä aamupalan oksentamatta.
Urheilua on todellakin tullut lisää. Eilen oli kova myrskytuuli ja sade ja lähdin silti pyörällä liikkeelle. Kirosin itseäni jo alkumatkasta, polkeminen oli todella raskasta vastatuuleen ja liukkailla teillä. Päivällä liikkuessani jäin sateen alle, kastuin litimäräksi alle minuutissa enkä nähnyt eteeni mitään märkien silmälasien takaa. Ei auttanut, oli silti pakko polkea paikasta toiseen ja hoitaa asiat. Unohdin kokonaan, että olin laittanut aamulla ripsiväriä ja menin illalla kokoukseen katsomatta itseäni peilistä välissä – samoissa märissä vaatteissa ja ripset mustina möykkyinä. Vasta päästyäni kotiin yhdeksän jälkeen näin itseni peilistä ja hävetti.
Olen saanut reidet mustelmille pyöräilyn aloitettuani. Olen kaatunut liikennevaloissa liian ison laukkuni takia, olen kaatunut liukkailla katukivillä. Eilen kaaduin kun lahkeeni jäi kiinni polkimeen ollessani hyppäämässä pois pyörän selästä. Housuista on vain haittaa, hame on paljon käytännöllisempi pyöräillessä. Kaatumisten takia käsivarretkin on mustelmilla, erityisen kipeä on kyynärpään mustelma, siihen kun tulee nojailtua huomaamattaan.
Tällä viikolla on alkanut tuntua etten selviä pienistäkään ylämäistä pyörällä. Jalkojen voimat alkaa olla lopussa eikä vaihteet pyörässäni toimi. Myös kävely on hankalaa kun jalkalihaksissa ei tunnu olevan tarpeeksi voimaa tasapainon ylläpitoon. Vain pyöräily tasaisella tai alamäessä tuntuu vievän minua eteen päin ja ilman mitään kenkiä sisätiloissa on helppo kävellä. Mutta pienikin epätasaisuus, kuten katukiveys ja mukulakivet, voima valahtaa jaloista pois ja etenen kilpikonnan kanssa kilpaa etanaa karkuun.
Eilisen kaatumisen jäljiltä satula vääntyi enkä saanut sitä omin voimin väännettyä takaisin, joten pyöräilin kotiin satula vääntyneenä. Laskelmoin ettei asiasta tarvitse välittää ennen ensi tiistaita, kun taas tulen luennoille.
Odotan viikonloppua innolla, saan ainakin yhden lepopäivän ilman pakkoa liikkua minnekään. Ja pääsen omaan sänkyyn kunnolliselle patjalle ja oikeanlaiselle tyynylle nukkumaan. Unelma.
Olen käynyt useana päivänä tällä viikolla lounaalla yliopistolla, kasvislounaat on usein melko kevyitä ja otan aina noin puolet lautasesta salaattia. Saadakseni lisää energiaa, jotta laihtuisin paremmin tällä urheilumäärällä olen yrittänyt lisätä lautaselleni proteiinibistron tuotteita sekä alkanut syödä leipää ruuan ohessa. Iltaisin olen syönyt päivästä toiseen samaa kasviskeittoa, jota kokkasin valtavan määrän yhdellä kertaa. Keiton ohessa aiemmin söin hapankorppua, nyt tavallista ruisleipää, ja lisäsin leivän päälle juustoa. Eilen yritin syödä jopa aamupalaa, kokeilu ei ollut kauhean onnistunut vaan voin pahoin koko aamuseminaarin ajan ja oli hyvin lähellä etten rynnännyt oksentamaan sieltä.
Ongelmani on se, että pitkinä päivinä syöminen tuppaa jäämään kahteen-kolmeen kertaan päivässä. Aamulla lähden liikkeelle yleensä siinä yhdeksän jälkeen. Vaikka olen herännyt useimmiten kahta tuntia ennen lähtöä, nälkä tulee joskus aikaisintaan yhdeltätoista. Olen nyt käynyt syömässä lounaan klo 12 yliopistolla, paitsi niinä päivinä kun on luentoja putkeen ja syön pelkän ateriapatukan niiden välissä. Seuraavaksi nälkä tulee neljän maissa ja joinakin päivinä olen syönyt välipalaksi ateriapatukan, toisina hakenut kaupasta Benecol-välipalajuoman tai Elovena-juoman tai muuta sellaista kohtuullisen kevyttä mutta kuitenkin energiaa sisältävää. Toisinaan ei ole ollut aikaa ja nälkä on unohtunut.
Kotiin olen päässyt säännöllisesti klo 8-10 välillä illalla. Suoraan kotiin tultuani olen yleensä laittanut mikroon kasviskeittoa. Joinakin päivinä se on päiväni toinen ateria, yleensä sentään kolmas. En keksi miten sen saisi neljänneksi ateriaksi muuta kuin alkamalla syömään aamupalaa, mutta en jaksa herätä neljää tuntia ennen lähtöä vain saadakseni syötyä aamupalan oksentamatta.
Urheilua on todellakin tullut lisää. Eilen oli kova myrskytuuli ja sade ja lähdin silti pyörällä liikkeelle. Kirosin itseäni jo alkumatkasta, polkeminen oli todella raskasta vastatuuleen ja liukkailla teillä. Päivällä liikkuessani jäin sateen alle, kastuin litimäräksi alle minuutissa enkä nähnyt eteeni mitään märkien silmälasien takaa. Ei auttanut, oli silti pakko polkea paikasta toiseen ja hoitaa asiat. Unohdin kokonaan, että olin laittanut aamulla ripsiväriä ja menin illalla kokoukseen katsomatta itseäni peilistä välissä – samoissa märissä vaatteissa ja ripset mustina möykkyinä. Vasta päästyäni kotiin yhdeksän jälkeen näin itseni peilistä ja hävetti.
Olen saanut reidet mustelmille pyöräilyn aloitettuani. Olen kaatunut liikennevaloissa liian ison laukkuni takia, olen kaatunut liukkailla katukivillä. Eilen kaaduin kun lahkeeni jäi kiinni polkimeen ollessani hyppäämässä pois pyörän selästä. Housuista on vain haittaa, hame on paljon käytännöllisempi pyöräillessä. Kaatumisten takia käsivarretkin on mustelmilla, erityisen kipeä on kyynärpään mustelma, siihen kun tulee nojailtua huomaamattaan.
Tällä viikolla on alkanut tuntua etten selviä pienistäkään ylämäistä pyörällä. Jalkojen voimat alkaa olla lopussa eikä vaihteet pyörässäni toimi. Myös kävely on hankalaa kun jalkalihaksissa ei tunnu olevan tarpeeksi voimaa tasapainon ylläpitoon. Vain pyöräily tasaisella tai alamäessä tuntuu vievän minua eteen päin ja ilman mitään kenkiä sisätiloissa on helppo kävellä. Mutta pienikin epätasaisuus, kuten katukiveys ja mukulakivet, voima valahtaa jaloista pois ja etenen kilpikonnan kanssa kilpaa etanaa karkuun.
Eilisen kaatumisen jäljiltä satula vääntyi enkä saanut sitä omin voimin väännettyä takaisin, joten pyöräilin kotiin satula vääntyneenä. Laskelmoin ettei asiasta tarvitse välittää ennen ensi tiistaita, kun taas tulen luennoille.
Odotan viikonloppua innolla, saan ainakin yhden lepopäivän ilman pakkoa liikkua minnekään. Ja pääsen omaan sänkyyn kunnolliselle patjalle ja oikeanlaiselle tyynylle nukkumaan. Unelma.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Pikkuhuomioita XXXV
Mikä on aikuisuuden merkki? Ikä? Pituus? Työ tai opiskelu? Muutto pois vanhempien luota? Käytöstavat? Viinan juonti?
Olin eilen ystävän luona kylässä ja kanssamme iltaa istui ystävän serkku. Serkku on vasta muuttanut kotoa omaan opiskelija-asuntoon ja aloittanut tänä syksynä opiskelut yliopistossa. Ystäväni kutsui serkkua jollakin lapsuuden kutsumanimellä, josta serkku ei pitänyt, vaan sanoi ettei sitä saa koskaan käyttää eikä kertoa muille tuttaville ikinä. Vannotti lupaamaan ihan kuin lapsena oli tapana tehdä.
Tästä keskustelusta ystäväni päätteli, että ”pienestä serkusta on tullut aikuinen”. On hujahtanut pituudessa ohi, aloittanut yliopistossa eikä enää saa edes lapsuuden nimellä kutsua. Itselleni kyseistä keskustelua seuratessa tuli mieleeni, ettei kaverinikaan ole vielä ihan aikuistunut – nuori hänkin iältään – ja olin yllättynyt tästä erikoisesta lopputulemasta. Keskustelu muistutti korviini teinien sananvaihtoa. Pituuskasvu sattuu teini-iässä ja silloin on tärkeää, ettei vanhoja ”noloja” nimiä muisteta. Aikuisena nimet on lähinnä nostalgisia eikä niiden käytössä ole mitään vikaa.
Johduin pohtimaan kotiin polkiessani mikä sitten tekee aikuisen. Miksi en pitänyt kyseistä serkkua aikuisena, kun hänet tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Luulen, että käytöstavat ja tyyli olla vaikuttivat asiaan. Huono ryhti, vähän itseään anteeksipyytelevä olemus ja kömpelyys liikkeissä sekä tapa puhua. Iästä viis, jos ihminen on epävarma itsestään ja se näkyy ulospäin joko yllä mainitulla tavalla tai itsensä ylikorostamisena, en pidä ihmistä ”kypsänä aikuisena”. (tästä sujuvasti päästään pohdintaan mitä kypsä aikuinen sitten tarkoittaa ja voiko ihminen olla joskus sellainen ja toisessa tilanteessa ei, mutta jätän sen aiheen toiseen kertaan.)
Olin eilen ystävän luona kylässä ja kanssamme iltaa istui ystävän serkku. Serkku on vasta muuttanut kotoa omaan opiskelija-asuntoon ja aloittanut tänä syksynä opiskelut yliopistossa. Ystäväni kutsui serkkua jollakin lapsuuden kutsumanimellä, josta serkku ei pitänyt, vaan sanoi ettei sitä saa koskaan käyttää eikä kertoa muille tuttaville ikinä. Vannotti lupaamaan ihan kuin lapsena oli tapana tehdä.
Tästä keskustelusta ystäväni päätteli, että ”pienestä serkusta on tullut aikuinen”. On hujahtanut pituudessa ohi, aloittanut yliopistossa eikä enää saa edes lapsuuden nimellä kutsua. Itselleni kyseistä keskustelua seuratessa tuli mieleeni, ettei kaverinikaan ole vielä ihan aikuistunut – nuori hänkin iältään – ja olin yllättynyt tästä erikoisesta lopputulemasta. Keskustelu muistutti korviini teinien sananvaihtoa. Pituuskasvu sattuu teini-iässä ja silloin on tärkeää, ettei vanhoja ”noloja” nimiä muisteta. Aikuisena nimet on lähinnä nostalgisia eikä niiden käytössä ole mitään vikaa.
Johduin pohtimaan kotiin polkiessani mikä sitten tekee aikuisen. Miksi en pitänyt kyseistä serkkua aikuisena, kun hänet tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Luulen, että käytöstavat ja tyyli olla vaikuttivat asiaan. Huono ryhti, vähän itseään anteeksipyytelevä olemus ja kömpelyys liikkeissä sekä tapa puhua. Iästä viis, jos ihminen on epävarma itsestään ja se näkyy ulospäin joko yllä mainitulla tavalla tai itsensä ylikorostamisena, en pidä ihmistä ”kypsänä aikuisena”. (tästä sujuvasti päästään pohdintaan mitä kypsä aikuinen sitten tarkoittaa ja voiko ihminen olla joskus sellainen ja toisessa tilanteessa ei, mutta jätän sen aiheen toiseen kertaan.)
maanantai 12. syyskuuta 2011
Gothise.com - varoitus
Katselin tuossa blogini kävijätilastoja ja siellä on muutama tullut gothise.comista. Googletin asiaa ja löysin useamman blogin, joissa varoitetaan tuosta sivustosta. Siispä varoitan minäkin näin suomeksi.
Jos teillä näkyy tilastoissa gothise.com, älkää suotta menkö sivulle. Sieltä ei ole löytynyt yhtäkään blogilinkkiä, vaikka moni oli kirjautunut sivustolle ja yrittänyt löytää oman bloginsa (itse en tosin niin tehnyt, uskon tässä muita). He vain keräävät itselleen käyttäjiä huijaamalla. (suomen kielellä on kauhean vaikea puhua tietotekniikasta kun ei ole alan taitaja mutta ymmärtänette pointin?)
Sama asia ilmaistuna englanniksi yhdessä lukemistani blogeissa: "they just hack into your account and fuck with your shit to make it seem like you have views coming from there."
Eri asia tietysti on, jos pidätte "vaihtoehtoisesta Facebookista", jossa näyttäisi olevan monia hmm.. mielenkiintoisiin vaatteisiin pukeutuvia keski-ikäisiä henkilöitä. Sivun turvallisuus tuskin on kovin kummoinen ja itse en ainakaan aio sinne tietojani kertoa enkä varsinkaan blogini kautta siellä käydä - siitähän spammerit vain innostuisivat.
Jos teillä näkyy tilastoissa gothise.com, älkää suotta menkö sivulle. Sieltä ei ole löytynyt yhtäkään blogilinkkiä, vaikka moni oli kirjautunut sivustolle ja yrittänyt löytää oman bloginsa (itse en tosin niin tehnyt, uskon tässä muita). He vain keräävät itselleen käyttäjiä huijaamalla. (suomen kielellä on kauhean vaikea puhua tietotekniikasta kun ei ole alan taitaja mutta ymmärtänette pointin?)
Sama asia ilmaistuna englanniksi yhdessä lukemistani blogeissa: "they just hack into your account and fuck with your shit to make it seem like you have views coming from there."
Eri asia tietysti on, jos pidätte "vaihtoehtoisesta Facebookista", jossa näyttäisi olevan monia hmm.. mielenkiintoisiin vaatteisiin pukeutuvia keski-ikäisiä henkilöitä. Sivun turvallisuus tuskin on kovin kummoinen ja itse en ainakaan aio sinne tietojani kertoa enkä varsinkaan blogini kautta siellä käydä - siitähän spammerit vain innostuisivat.
Hittoon kaikki lääkärit!
Kävin tänä aamuna lapsettomuuspolilla. Viime käynnillä elokuussa hoitaja lupasi, että enää ei ole viivytyksiä ja uusi aika on sopivassa kohdassa kiertoa, joten ultrat voidaan aloittaa saman tien. Kuka nyt lupauksiaan haluaa pitää.
Tänään tapasin vain hoitajan enkä lääkäriä, toisin kuin elokuussa sanottiin. Kävin punnitsemassa itseni ja kaikki oli ok. Heidän vaakansa mukaan olin laihtunut yli kaksi kiloa elokuusta, oman vaakani mukaan 1,4 kiloa. Joka tapauksessa siinä ei ollut valittamista. Lisäksi uusi sydänlääkkeeni sai hyväksynnän. Eli kaikki kunnossa, hoidot voidaan aloittaa KUUKAUDEN päästä! Haistakaa nyt jo siellä!
Vaikka kyseinen hoitaja on todella mukava, olen tavannut hänet ennenkin, en pystynyt pidättämään suuttumistani. Jos minulle olisi tammikuussa sanottu, että pitää laihduttaa ja sydänlääke pitää vaihtaa, olisin uusissa hoidoissa jo ties monettako kertaa tässä kuussa. Päinvastoin sanottiin, että ei ole tarvetta laihduttaa eikä lääkityksestä puhuttu sanaakaan. Toukokuussa sitten vain ilmoitettiin, että kesällä poli ei ole auki, sinä aikana olisi hyväksi hukata viisi kiloa ja laitetaan paperit sisätautipolille lääkityksen tarkistamista varten. Elokuussa todettiin, että papereita ei ole laitettu eteen päin ja hoidot ei jatku ennen kuin lääkitys on kunnossa sekä olen laihtunut vielä sen puuttuvan vajaan kilon. Ja tuohon annettiin aikaa kuukausi perusteluna se, että sitten päästään alkamaan hoidot heti.
Olin niin raivoissani aamulla. Jos tammikuussa olisi alettu vahtia painoa ja laitettu paperit sisätautipolille, olisin jo viimeistään toukokuuhun mennessä ehtinyt uusiin hoitoihin. Nyt on hukattu puoli vuotta tyhjään odotteluun. Se tarkoittaa, että jos jo varastossa olevista kahdesta mahdollisuudesta en tule raskaaksi, uusia hoitoja ei ehdi enää tänä vuonna aloittaa ja joudumme maksamaan kaikki lääkkeet uudestaan Kela-korvaukseen asti. Puoli vuotta tyhjyyttä ja sen hintana lähes 700 euroa. Psykologiset vaikutukset pystyy vielä itselleen selittämään ja kestämään, mutta tuo rahanmenetys idiotismiin tuntuu järjettömän pahalta tässä rahatilanteessamme.
Niin ja internetistä tilattuja ovulaatiotestejä ei saa käyttää, ne on kuulemma liian epätarkkoja. Siispä apteekkeihin ja marketteihin metsästämään alle 10 euroa maksavia ovulaatiotestejä kasoittain. Mahtaako olla olemassa? Kuka siitä rahasta nyt tykkää, kai sitä pelkällä hanavedelläkin elää ja vaatteet voi aina tehdä verhoista kietomalla, kun ei ole varaa ompelukoneen sähköön.
Tänään tapasin vain hoitajan enkä lääkäriä, toisin kuin elokuussa sanottiin. Kävin punnitsemassa itseni ja kaikki oli ok. Heidän vaakansa mukaan olin laihtunut yli kaksi kiloa elokuusta, oman vaakani mukaan 1,4 kiloa. Joka tapauksessa siinä ei ollut valittamista. Lisäksi uusi sydänlääkkeeni sai hyväksynnän. Eli kaikki kunnossa, hoidot voidaan aloittaa KUUKAUDEN päästä! Haistakaa nyt jo siellä!
Vaikka kyseinen hoitaja on todella mukava, olen tavannut hänet ennenkin, en pystynyt pidättämään suuttumistani. Jos minulle olisi tammikuussa sanottu, että pitää laihduttaa ja sydänlääke pitää vaihtaa, olisin uusissa hoidoissa jo ties monettako kertaa tässä kuussa. Päinvastoin sanottiin, että ei ole tarvetta laihduttaa eikä lääkityksestä puhuttu sanaakaan. Toukokuussa sitten vain ilmoitettiin, että kesällä poli ei ole auki, sinä aikana olisi hyväksi hukata viisi kiloa ja laitetaan paperit sisätautipolille lääkityksen tarkistamista varten. Elokuussa todettiin, että papereita ei ole laitettu eteen päin ja hoidot ei jatku ennen kuin lääkitys on kunnossa sekä olen laihtunut vielä sen puuttuvan vajaan kilon. Ja tuohon annettiin aikaa kuukausi perusteluna se, että sitten päästään alkamaan hoidot heti.
Olin niin raivoissani aamulla. Jos tammikuussa olisi alettu vahtia painoa ja laitettu paperit sisätautipolille, olisin jo viimeistään toukokuuhun mennessä ehtinyt uusiin hoitoihin. Nyt on hukattu puoli vuotta tyhjään odotteluun. Se tarkoittaa, että jos jo varastossa olevista kahdesta mahdollisuudesta en tule raskaaksi, uusia hoitoja ei ehdi enää tänä vuonna aloittaa ja joudumme maksamaan kaikki lääkkeet uudestaan Kela-korvaukseen asti. Puoli vuotta tyhjyyttä ja sen hintana lähes 700 euroa. Psykologiset vaikutukset pystyy vielä itselleen selittämään ja kestämään, mutta tuo rahanmenetys idiotismiin tuntuu järjettömän pahalta tässä rahatilanteessamme.
Niin ja internetistä tilattuja ovulaatiotestejä ei saa käyttää, ne on kuulemma liian epätarkkoja. Siispä apteekkeihin ja marketteihin metsästämään alle 10 euroa maksavia ovulaatiotestejä kasoittain. Mahtaako olla olemassa? Kuka siitä rahasta nyt tykkää, kai sitä pelkällä hanavedelläkin elää ja vaatteet voi aina tehdä verhoista kietomalla, kun ei ole varaa ompelukoneen sähköön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)