Nyt on käyty turhautumassa lääkärissä. Lääkäri oli oikein mukava ja vakuuttava eikä vastaanotolla mennyt kauaa, mutta kaikki muu olikin turhauttavaa.
Huolimatta edellisten lääkäreideni vakuutteluista, tämän lääkärin mukaan nykyinen (sydän)lääkitykseni on sikiölle vahingollinen ja se pitää vaihtaa. Mikäs siinä, samahan se on mitä lääkettä sitä syö, ajattelin vielä vastaanotolla. Tosin tätä uutta lääkettä pitää syödä kahdesti päivässä, kun edelliset nappasin vain aamuisin. Pitää miettiä miten saan järjestettyä alkuillasta tasaisen kellonajan, jolloin muistaisin ottaa lääkkeen olin missä tahansa.
Kun pääsin apteekkiin kaikki mutkistui. Ensinnäkin lääkettä on erittäin vaikea löytää, se ei kuulu apteekkien perusvalikoimiin, kuten edelliset lääkkeeni. En voi enää hädissäni soittaa lääkärille vaikkapa mökiltä unohtaneeni lääkkeet kotiin ja hakea lähiapteekista uusia, koska lääkettä ei sieltä löydy kuitenkaan. Apteekista johon tänään menin soitettiin useampaan apteekkiin ja kysyttiin valikoimia, neljännestä paikasta tärppäsi. Ja tämä on sentään iso kaupunki!
Toiseksi lääke ei kuulu Kela-korvauksen piiriin. Aiemmista kahdesta lääkkeestäni maksoin yhteensä pyöreästi 13 euroa kolmelta kuukaudelta, tänä vuonna tietysti vain 3 euroa, koska lääkekorvausraja meni jo tammikuussa rikki hoitojen takia. Tästä lääkkeestä joudun maksamaan 38 euroa 100 kappaleen paketista, mikä siis riittää puoleksitoista kuukaudeksi eli maksan kolmesta kuukaudesta 76 euroa. Ei ihan pieni summa laitettavaksi lääkkeisiin aina kolmen kuukauden välein.
Hieno kruunaus tälle paskalle viikolle. Sain apteekissa itkukohtauksen; suututti paljon mutten kehdannut alkaa kiukkua purkamaan, joten se tuli itkuna ulos enkä pystynyt estämään sitä. Apteekin henkilökunta oli erittäin ystävällistä (opiskelija ja farmaseutti) ja olin hyvin kiitollinen heidän avustaan. En olisi jaksanut kierrellä niitä apteekkeja läpi, joihin he ystävällisesti soittivat ja selvittivät lääketilanteen.
Lähdin apteekista olo huojentuneena saatuani purettua pahaa mieltä ja kohdattuani niin mukavia asiakaspalvelijoita. Poikkesin torin kautta hakemaan leipää ja siellä ystävällinen myyjä antoi alennusta rahkapiirakoista, joihin rahani ei muuten olisi riittäneet. Tiedän, ei saisi syödä rahkapiirakoita, mutta ei ne nyt niiiin lihottavia ole. Tämäkin ystävällinen kohtaaminen auttoi olotilaani paremmaksi. Edes kotona lukemani uuden lääkkeen tuoteseloste ja haittavaikutuslista ei onnistunut masentamaan mieltäni näiden kahden ystävällisen asiakaspalvelutilanteen aiheuttaman hyvän olon vuoksi. (Lääkkeessä on sekä laktoosia että liivatetta. Yh.)
Niin pienet teot voivat toisinaan pelastaa jonkun päivän – se pitäisi itsekin aina muistaa. Eiköhän tästä viikosta selvitä, enää viikonloppu jäljellä. Parempaa ensi viikkoa toivoen.
perjantai 9. syyskuuta 2011
Mittoja
Unohtui eilen kirjata ylös Laihdutus-tekstiin tämän viikon mittoja.
Koska näyttää paljon mukavammalta, kun on jotain laihduttavaa kerrottavaa, tässä tämän päivän luvut suhteessa viime marraskuun ihan ensimmäisiin lukuihin.
Käsivarsi (vasen hauis) 30 cm (-4 cm)
Ranne 14 cm
Rinnanympärys 96 cm (-4 cm)
Vyötärö 77 cm (-4 cm)
Lantio 100 cm (-13 cm)
Reisi 65 cm (-16 cm)
Nilkka 20 cm
Viime mittauksesta tekstissä Laihdutus, osa 26 käsivarsi ja lantio ovat molemmat kutistuneet yhden sentin ja reisi jopa kolme senttiä. Silloin en mitannut vyötäröä enkä rinnanympärystä. Lisäsin tähän listaan huvin vuoksi ranteen ja nilkan ympärysmitat, vaikka en ole niitä aiemmin mitannut enkä usko niistä pystyvän lähtemään läskiä.
Näyttäisi siltä, että läskiä lähtee mukavasti juuri sieltä, missä sitä eniten onkin. Käsivarresta tosin saisi lähteä vauhdikkaammin, ne on ärsyttävän paksut. Itselleni on yllätys tuo rinnanympäryksen pieneneminen, joutuukohan tässä vaihtamaan kuppikokoa jossain vaiheessa. Sama kuppikoko ja ympärysmitta ovat olleet minulla koko aikuisikäni huolimatta lantion leveydestä, mutta ehkä laihduttaminen sitten ottaa läskiä pois tasaisesti myös rinnoista ja minusta tulee pikkurintainen pikkutyttö kun tarpeeksi laihdun. Olisihan se vaihtelua.
Kohta lääkäriin kuulemaan tuomio sydämeni tilasta.
Koska näyttää paljon mukavammalta, kun on jotain laihduttavaa kerrottavaa, tässä tämän päivän luvut suhteessa viime marraskuun ihan ensimmäisiin lukuihin.
Käsivarsi (vasen hauis) 30 cm (-4 cm)
Ranne 14 cm
Rinnanympärys 96 cm (-4 cm)
Vyötärö 77 cm (-4 cm)
Lantio 100 cm (-13 cm)
Reisi 65 cm (-16 cm)
Nilkka 20 cm
Viime mittauksesta tekstissä Laihdutus, osa 26 käsivarsi ja lantio ovat molemmat kutistuneet yhden sentin ja reisi jopa kolme senttiä. Silloin en mitannut vyötäröä enkä rinnanympärystä. Lisäsin tähän listaan huvin vuoksi ranteen ja nilkan ympärysmitat, vaikka en ole niitä aiemmin mitannut enkä usko niistä pystyvän lähtemään läskiä.
Näyttäisi siltä, että läskiä lähtee mukavasti juuri sieltä, missä sitä eniten onkin. Käsivarresta tosin saisi lähteä vauhdikkaammin, ne on ärsyttävän paksut. Itselleni on yllätys tuo rinnanympäryksen pieneneminen, joutuukohan tässä vaihtamaan kuppikokoa jossain vaiheessa. Sama kuppikoko ja ympärysmitta ovat olleet minulla koko aikuisikäni huolimatta lantion leveydestä, mutta ehkä laihduttaminen sitten ottaa läskiä pois tasaisesti myös rinnoista ja minusta tulee pikkurintainen pikkutyttö kun tarpeeksi laihdun. Olisihan se vaihtelua.
Kohta lääkäriin kuulemaan tuomio sydämeni tilasta.
torstai 8. syyskuuta 2011
Laihdutus, osa 29
Voihan kaaos. Tälläkään viikolla en ole laihtunut yhtään, enkä keksi selitystä miksen. Maanantaina on lääkäriaika lapsettomuuspolille ja toivon todella, että oman vaakani mukaiset 5,5 kiloa riittävät heidänkin vaakansa mukaan. Tai että tapahtuu ihme ja muutama sata grammaa tippuu viikonlopun aikana.
Kuukautisvuoto alkoi vihdoin perjantaina päivällä ja huono olo helpotti viikonlopun aikana. Maanantaina alkoi opiskelut ja mielestäni olen tällä viikolla liikkunut hyvin sekä syönyt kohtuudella. No hyvä on, eilen illalla join olutta ja kävin Hesessä syömässä, mutta se oli vain yksi ilta! Muuten olen elänyt hyvin pitkälti hedelmillä ja raejuustolla aamuisin ja iltaisin ja päivällä käynyt syömässä kohtuullisen kevyitä opiskelijalounaita. Toki olen syönyt vähän enemmän kuin Nutrilett-kuurilla tuli syötyä, mutta en nyt niin valtavasti. En ole sortunut karkkihyllyllä kaupassa, joten uudessa asunnossani ei ole lainkaan lihottavia herkkuja. Valitettavasti marjani jäivät kotipakastimeen, nehän olisivat kevyempiä kuin hedelmät, mutta tässä asunnossa ei ole pakastinta. Viikonloppuisin sitten herkutellaan marjoilla.
Liikunta on ujuttautunut arkeen kuin itsestään. Asun noin kahden kilometrin päässä siitä osasta yliopistoa, jossa suurin osa luennoistani järjestetään. Pyöräilen siis päivittäin vähintään neljä kilometriä, tiistaina kiertelin ympäri kaupunkia laskujeni mukaan lähes 10 kilometrin verran. Yllätin itseni jaksamalla pahemmin hengästymättä pyöräillä melkoista vauhtia nuo matkat. Olin aivan varma, että hyydyn jossain ylämäessä kokonaan. Tiedän, ettei matkat tunnu kovin pitkiltä ja hankalilta monellekaan aktiiviselle laihduttajalle, mutta minulle pyöräily on aina ollut jotenkin vastenmielistä ja hankalaa puuhaa ja olen saavutuksestani hitusen ylpeäkin.
Eilen sateessa pyöräillessäni tosin huomasin, ettei ikivanha pyöräni ole ihan parhaimmillaan liukkailla katukivillä. Pyörät on sen verran kapeat, että ne lipsuivat monessa kohtaa ja sain pelätä kaatumista. En tiedä kuinka kauan jaksan pyöräillä sateisella ja synkällä ilmalla, mutta toisaalta hidas kävelykään ei houkuta – pitäisi lähteä niin aikaisin ehtiäkseen ajoissa luennoille.
Joka tapauksessa tänään aion lähteä jumppaan. Ajattelin mennä kolmelle eri jumppatunnille putkeen, jos vaan jaksan. Niiden ei pitäisi olla mitään hyppy-pomppu-ahdistus-jumppia, joten uskoisin selviäväni. Vähän jännittää miten urheilurintsikat jaksaa pitää rinnat kurissa; pitäisi käydä ostamassa uudet, mutta en ole vielä ehtinyt kauppaan asti. Rintalihaskipu tähän huonon patjan aiheuttaman selkäkivun päälle ei tunnu houkuttelevalta.
Kuukautisvuoto alkoi vihdoin perjantaina päivällä ja huono olo helpotti viikonlopun aikana. Maanantaina alkoi opiskelut ja mielestäni olen tällä viikolla liikkunut hyvin sekä syönyt kohtuudella. No hyvä on, eilen illalla join olutta ja kävin Hesessä syömässä, mutta se oli vain yksi ilta! Muuten olen elänyt hyvin pitkälti hedelmillä ja raejuustolla aamuisin ja iltaisin ja päivällä käynyt syömässä kohtuullisen kevyitä opiskelijalounaita. Toki olen syönyt vähän enemmän kuin Nutrilett-kuurilla tuli syötyä, mutta en nyt niin valtavasti. En ole sortunut karkkihyllyllä kaupassa, joten uudessa asunnossani ei ole lainkaan lihottavia herkkuja. Valitettavasti marjani jäivät kotipakastimeen, nehän olisivat kevyempiä kuin hedelmät, mutta tässä asunnossa ei ole pakastinta. Viikonloppuisin sitten herkutellaan marjoilla.
Liikunta on ujuttautunut arkeen kuin itsestään. Asun noin kahden kilometrin päässä siitä osasta yliopistoa, jossa suurin osa luennoistani järjestetään. Pyöräilen siis päivittäin vähintään neljä kilometriä, tiistaina kiertelin ympäri kaupunkia laskujeni mukaan lähes 10 kilometrin verran. Yllätin itseni jaksamalla pahemmin hengästymättä pyöräillä melkoista vauhtia nuo matkat. Olin aivan varma, että hyydyn jossain ylämäessä kokonaan. Tiedän, ettei matkat tunnu kovin pitkiltä ja hankalilta monellekaan aktiiviselle laihduttajalle, mutta minulle pyöräily on aina ollut jotenkin vastenmielistä ja hankalaa puuhaa ja olen saavutuksestani hitusen ylpeäkin.
Eilen sateessa pyöräillessäni tosin huomasin, ettei ikivanha pyöräni ole ihan parhaimmillaan liukkailla katukivillä. Pyörät on sen verran kapeat, että ne lipsuivat monessa kohtaa ja sain pelätä kaatumista. En tiedä kuinka kauan jaksan pyöräillä sateisella ja synkällä ilmalla, mutta toisaalta hidas kävelykään ei houkuta – pitäisi lähteä niin aikaisin ehtiäkseen ajoissa luennoille.
Joka tapauksessa tänään aion lähteä jumppaan. Ajattelin mennä kolmelle eri jumppatunnille putkeen, jos vaan jaksan. Niiden ei pitäisi olla mitään hyppy-pomppu-ahdistus-jumppia, joten uskoisin selviäväni. Vähän jännittää miten urheilurintsikat jaksaa pitää rinnat kurissa; pitäisi käydä ostamassa uudet, mutta en ole vielä ehtinyt kauppaan asti. Rintalihaskipu tähän huonon patjan aiheuttaman selkäkivun päälle ei tunnu houkuttelevalta.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Sähläystä
Tämä viikko ei ole alkanut mitenkään vakuuttavasti. Vasta toinen päivä viikkoa sekä opiskelua menossa ja olen jo valmis hermolepoon.
Muutin uuteen asuntoon opiskelupaikkakunnalla eilen. Heti ensi töikseni hajotin chilikastikepullon lattialle ja jouduin lainaamaan rätin sen siivoamiseksi. Toivottavasti sain rätistä kaikki lasinsirut pois ettei sen pahaa-aavistamaton seuraava käyttäjä saa yhtä paljon haavoja käsiinsä kuin minä sain rättiä pestessäni.
Eilen oli syksyn ensimmäinen luento. Kieltäydyin kaverin kutsusta lounastaa luennon aikaan, mutta koska luento ei suuresti houkutellut, päätin sittenkin käydä vain laittamassa nimeni listaan ja lähteä kahville kavereiden kanssa. Kyseessä on sivuaineen peruskurssi, josta en tietenkään tunne ketään; pääasiassa luennolla on tämän syksyn uusia opiskelijoita. Muistin vasta kahvilla istuessani, että en ollut ehtinyt kuulla tenttipäiviä ja –paikkoja kun kiirehdin kahville. Kyseinen luennoitsija ei ole erityisen innokas sähköpostiin vastaaja, joten vaihtoehtoja on neljä.
1. Kysellä tuntemattomilta ihmisiltä ennen luentoa (eli aulassa mennä ihmisryhmään ensin selvittämään odottavatko he pääsyä samalle luennolle vai johonkin viereisistä luentosaleista ja oikean ryhmän löydettyäni udella olisiko jollakin mukana edellisen kerran muistiinpanot ja sinne kirjoitettuna tenttiajat ja –paikat) tai 2. käydä luennoitsijan vastaanotolla hänen työhuoneessaan (eli ensin selvittää missä työhuone on ja milloin vastaanottoaika on, jos sellaista on) tai 3. olla hiljaa, käydä loput luennot kiltisti ja toivoa luennoitsijan kertovan uudelleen tarvittavat tiedot tenteistä – tai 4. jos olen kovin rohkea, voin nostaa käteni ja kysyä luennolla asiaa.
Koska aikomukseni ei ole istua luennoilla odottamassa sattuman ihmettä (vaan mennä tenttiin pelkän kirjan tuella) enkä uskalla keskeyttää luennoitsijaa lähemmäs sadan hengen luennolla, enkä tunkeutua utelemaan tuntemattomilta tenttiaikoja, käytännössä vaihtoehdoksi jää vain numero kaksi. Kun minä idiootti olisin malttanut istua luennolla eilen viisi minuuttia pidempään, koko ongelmaa ei olisi.
Tänä aamuna oli labran vuoro. Kävin verikokeissa ja EKG:ssa perjantaista sydänlääkäriä varten. Koska olen muuttanut nyt uuteen kaupunginosaan, luonnollisesti eksyin matkallani lähiterveyskeskukseen. Hortoilin kaduilla seitsemän aikaan aamusta aivan liian vähissä vaatteissa ja suihkusta märissä hiuksissa ainakin vartin, kunnes kysyin vastaantulleelta mummelilta apua. Muistin vasta mennessäni EKG:hen, että olin unohtanut ajella säärikarvat – nilkkoihin kun tulee yhdet mittauslätkistä. Noloa.
Noin tunti sitten pääsin vihdoin kotiin koko päivän kestäneeltä opiskelu-kokoustamisrupeamalta. Menin yhteiskeittiöömme laittamaan jotain pientä, nopeaa syötävää väsyneenä ja todella nälkäisenä. Törmäsin uuteen naapuriin siellä ja aloin jutella. Naapuri on kiinalainen tyttö, joka on vasta saapunut Turkuun. Keksin päässäni, että hänellä ei varmaan vielä ole kauheasti tuttuja täällä, joten häntä voisi kiinnostaa viikonloppuohjelma. Itse kun olen osittain mukana järjestämässä iltatapahtumaa ensi viikonlopuksi.
Hyvistä aikeistani huolimatta (syytän väsymystä ja nälkää!) sanoma taisi mennä hitusen ohi tytöltä, kun aloitin lauseeni jotenkin niin, että ”sinulla ei ole paljoa kavereita, joten tässä olisi ehdotus mitä tehdä viikonloppuna”, kun tarkoitus oli sanoa jotakin esim. ”onko sinulla viikonlopuksi suunnitelmia? Tässä olisi yksi idea mitä voisit turkulaisten kavereidesi kanssa tehdä lauantaina.”Tyttö tuskin enää ikinä puhuu kanssani tuon jälkeen. Toki hän vain hymyili kohteliaasti minulle yrittäessäni korjata virhettäni, mutta niin kiinalaisilla tuppaa olemaan tapana.
Jotta sähläyspäiväni olisi täydellinen, kaadoin ruoakseni valitsemaani mehukeittoa tasan samaan paikkaan lattialla kuin eilen hajotin kastikepullon ja jouduin taas pesemään lattiaa ennen kuin pääsin syömään. Juuri äsken tätä kirjoittaessani kippasin loput raejuustot ja mehukeitot lattialle sängyn viereen. Ei enää lattianpesua! Nyt on pakko käydä jo nukkumaan ja toivoa heräävänsä parempaan huomiseen.
ps. olen nyt taistellut tämän lähettämisen kanssa tunnin. Mistä saisi toimivan netin edes kerran muuttaessani uuteen asuntoon!
Muutin uuteen asuntoon opiskelupaikkakunnalla eilen. Heti ensi töikseni hajotin chilikastikepullon lattialle ja jouduin lainaamaan rätin sen siivoamiseksi. Toivottavasti sain rätistä kaikki lasinsirut pois ettei sen pahaa-aavistamaton seuraava käyttäjä saa yhtä paljon haavoja käsiinsä kuin minä sain rättiä pestessäni.
Eilen oli syksyn ensimmäinen luento. Kieltäydyin kaverin kutsusta lounastaa luennon aikaan, mutta koska luento ei suuresti houkutellut, päätin sittenkin käydä vain laittamassa nimeni listaan ja lähteä kahville kavereiden kanssa. Kyseessä on sivuaineen peruskurssi, josta en tietenkään tunne ketään; pääasiassa luennolla on tämän syksyn uusia opiskelijoita. Muistin vasta kahvilla istuessani, että en ollut ehtinyt kuulla tenttipäiviä ja –paikkoja kun kiirehdin kahville. Kyseinen luennoitsija ei ole erityisen innokas sähköpostiin vastaaja, joten vaihtoehtoja on neljä.
1. Kysellä tuntemattomilta ihmisiltä ennen luentoa (eli aulassa mennä ihmisryhmään ensin selvittämään odottavatko he pääsyä samalle luennolle vai johonkin viereisistä luentosaleista ja oikean ryhmän löydettyäni udella olisiko jollakin mukana edellisen kerran muistiinpanot ja sinne kirjoitettuna tenttiajat ja –paikat) tai 2. käydä luennoitsijan vastaanotolla hänen työhuoneessaan (eli ensin selvittää missä työhuone on ja milloin vastaanottoaika on, jos sellaista on) tai 3. olla hiljaa, käydä loput luennot kiltisti ja toivoa luennoitsijan kertovan uudelleen tarvittavat tiedot tenteistä – tai 4. jos olen kovin rohkea, voin nostaa käteni ja kysyä luennolla asiaa.
Koska aikomukseni ei ole istua luennoilla odottamassa sattuman ihmettä (vaan mennä tenttiin pelkän kirjan tuella) enkä uskalla keskeyttää luennoitsijaa lähemmäs sadan hengen luennolla, enkä tunkeutua utelemaan tuntemattomilta tenttiaikoja, käytännössä vaihtoehdoksi jää vain numero kaksi. Kun minä idiootti olisin malttanut istua luennolla eilen viisi minuuttia pidempään, koko ongelmaa ei olisi.
Tänä aamuna oli labran vuoro. Kävin verikokeissa ja EKG:ssa perjantaista sydänlääkäriä varten. Koska olen muuttanut nyt uuteen kaupunginosaan, luonnollisesti eksyin matkallani lähiterveyskeskukseen. Hortoilin kaduilla seitsemän aikaan aamusta aivan liian vähissä vaatteissa ja suihkusta märissä hiuksissa ainakin vartin, kunnes kysyin vastaantulleelta mummelilta apua. Muistin vasta mennessäni EKG:hen, että olin unohtanut ajella säärikarvat – nilkkoihin kun tulee yhdet mittauslätkistä. Noloa.
Noin tunti sitten pääsin vihdoin kotiin koko päivän kestäneeltä opiskelu-kokoustamisrupeamalta. Menin yhteiskeittiöömme laittamaan jotain pientä, nopeaa syötävää väsyneenä ja todella nälkäisenä. Törmäsin uuteen naapuriin siellä ja aloin jutella. Naapuri on kiinalainen tyttö, joka on vasta saapunut Turkuun. Keksin päässäni, että hänellä ei varmaan vielä ole kauheasti tuttuja täällä, joten häntä voisi kiinnostaa viikonloppuohjelma. Itse kun olen osittain mukana järjestämässä iltatapahtumaa ensi viikonlopuksi.
Hyvistä aikeistani huolimatta (syytän väsymystä ja nälkää!) sanoma taisi mennä hitusen ohi tytöltä, kun aloitin lauseeni jotenkin niin, että ”sinulla ei ole paljoa kavereita, joten tässä olisi ehdotus mitä tehdä viikonloppuna”, kun tarkoitus oli sanoa jotakin esim. ”onko sinulla viikonlopuksi suunnitelmia? Tässä olisi yksi idea mitä voisit turkulaisten kavereidesi kanssa tehdä lauantaina.”Tyttö tuskin enää ikinä puhuu kanssani tuon jälkeen. Toki hän vain hymyili kohteliaasti minulle yrittäessäni korjata virhettäni, mutta niin kiinalaisilla tuppaa olemaan tapana.
Jotta sähläyspäiväni olisi täydellinen, kaadoin ruoakseni valitsemaani mehukeittoa tasan samaan paikkaan lattialla kuin eilen hajotin kastikepullon ja jouduin taas pesemään lattiaa ennen kuin pääsin syömään. Juuri äsken tätä kirjoittaessani kippasin loput raejuustot ja mehukeitot lattialle sängyn viereen. Ei enää lattianpesua! Nyt on pakko käydä jo nukkumaan ja toivoa heräävänsä parempaan huomiseen.
ps. olen nyt taistellut tämän lähettämisen kanssa tunnin. Mistä saisi toimivan netin edes kerran muuttaessani uuteen asuntoon!
perjantai 2. syyskuuta 2011
Testi tehty
...ja se oli tietenkin negatiivinen.
Vieläkään ei merkkejä kuukautisvuodosta. Vatsa on ihan halkeamispisteessä, sinne ei kohta mahdu enää mitään jollei veri ala tulla ulos. Kolme päivää kestänyt jatkuva nälkä aiheutti sen, että tuli syötyä normaalia enemmän, joten vatsa on senkin takia näreissään. Iho ei kohta enää riitä venymään ja alkaa ratkeilla sekin, wuhuu lisää raskausarpia ilman raskautta!
Muutaman tunnin päästä pääsen lääkäriin valittamaan tätä liikakuormitusta. Ajattelin pyytää lääkäriä puhkaisemaan mikä ikinä sitten tukkiikaan vuodon alkamisen, vauva se kun ei selvästikään ole. Mielikuvissani olen vahingossa syönyt ilmapallon (tosi realistista, tiedän) ja se on alkanut kasvaa, puhkaissut suoleen reiän, leijaillut kohdun puolelle ja asettunut tukkeeksi niin ettei mitään pääse ulos. Näen tässä ideassa pieniä käytännön aukkoja, mutta toistaiseksi se on paras selitykseni tälle tukkoiselle ololle. Silloin asia olisi helposti ja nopeasti korjattavissa terävällä esineellä.
Kauhukuvissani ilmapallon tilalla on valtava ja aggressiivinen syöpäkasvain (jolla jostain syystä on pelottavan kiukkuiset kasvot ja isot hampaat ajatuksissani ja se syö tervettä kudosta joka puolelta vauhdilla). En tosin jaksa uskoa, että mitään niin dramaattista olisi tapahtunut yhtäkkiä. Todennäköisin ja eniten inhoamani selitys vuodottomuudelle on endometrioosi eli hoidot lykkääntyvät hamaan tulevaisuuteen kun ensin pitää rauhoittaa endon aggressiivinen vaihe eikä sille voi tehdä muuta kuin kestää kivut ja sillä hyvä.
Vieläkään ei merkkejä kuukautisvuodosta. Vatsa on ihan halkeamispisteessä, sinne ei kohta mahdu enää mitään jollei veri ala tulla ulos. Kolme päivää kestänyt jatkuva nälkä aiheutti sen, että tuli syötyä normaalia enemmän, joten vatsa on senkin takia näreissään. Iho ei kohta enää riitä venymään ja alkaa ratkeilla sekin, wuhuu lisää raskausarpia ilman raskautta!
Muutaman tunnin päästä pääsen lääkäriin valittamaan tätä liikakuormitusta. Ajattelin pyytää lääkäriä puhkaisemaan mikä ikinä sitten tukkiikaan vuodon alkamisen, vauva se kun ei selvästikään ole. Mielikuvissani olen vahingossa syönyt ilmapallon (tosi realistista, tiedän) ja se on alkanut kasvaa, puhkaissut suoleen reiän, leijaillut kohdun puolelle ja asettunut tukkeeksi niin ettei mitään pääse ulos. Näen tässä ideassa pieniä käytännön aukkoja, mutta toistaiseksi se on paras selitykseni tälle tukkoiselle ololle. Silloin asia olisi helposti ja nopeasti korjattavissa terävällä esineellä.
Kauhukuvissani ilmapallon tilalla on valtava ja aggressiivinen syöpäkasvain (jolla jostain syystä on pelottavan kiukkuiset kasvot ja isot hampaat ajatuksissani ja se syö tervettä kudosta joka puolelta vauhdilla). En tosin jaksa uskoa, että mitään niin dramaattista olisi tapahtunut yhtäkkiä. Todennäköisin ja eniten inhoamani selitys vuodottomuudelle on endometrioosi eli hoidot lykkääntyvät hamaan tulevaisuuteen kun ensin pitää rauhoittaa endon aggressiivinen vaihe eikä sille voi tehdä muuta kuin kestää kivut ja sillä hyvä.
torstai 1. syyskuuta 2011
Laihdutus, osa 28
Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään, mutten myöskään lihonut. Tulos oli odotettavissa, näin on käynyt jokaisena kuukautisviikkona tänä kesänä. Ilmeisesti turvotus tuo tullessaan muutaman sadan gramman painonlisäyksen, mikä poistuu vuodon loppuessa. Kunhan se vuoto nyt tässä kuussa alkaisi eikä pelkät esioireet jo ties kuinka monetta päivää.
Tällä viikkojaksolla syömiset on olleet vähän niin ja näin. Olimme juhlissa sekä anoppilassa, joissa en pystynyt vaikuttamaan omien syömisteni laatuun juurikaan. Onnekseni anoppilassa on tapana syödä vain päivällinen yhdessä, joten saatoin muut syömiset korvata ateriapatukoilla. Harmi vain ettei patukat ole siitä parhaasta päästä ruokaa rasvaisuudessaan ja makeudessaan, mutta silti parempi kuin rasvaiset juustot ja muut anoppilan kaapin antimet. Kotiin tultuamme olenkin sitten vain odottanut kuukautisia alkavaksi ja kärsinyt ikävistä vatsakivuista sekä ruokahalun kasvamisesta.
Liikuntaa sentään tuli harrastettua jossain määrin ennen näitä suurempia kipuja. Siitä olen iloinen. Myös tulevaisuus liikunnan suhteen näyttää ihan valoisalta. Arki häämöttää jo ihan kulman takana ja se pakottaa jälleen liikkumaan huomattavasti enemmän kuin nyt loppukesästä on tullut liikuttua. Muutan opiskelupaikkakunnalla taas uuteen asuntoon ensi viikosta alkaen ja tällä kertaa asunto on kaupungin keskustassa. Se tarkoittaa, etten voi lähteä sieltä autolla yliopistolle, vaikka haluaisinkin. Tai voin, mutta koska matkaan menee ihan yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin pyörällä, pointti on vähän hukassa. Matkaa yliopistolle kertynee noin kaksi kilometriä, mikä on aika sopiva aamullakin kuljettavaksi, ainakin ennen lumisateita. Ja huomattavasti parempi kuin edellinen asuntoni ihan yliopiston vieressä – toki lumisina aamuina oli mukavaa kävellä vain lyhyt matka jäisillä teillä mutta kuntoa se ei kohota.
Ajattelin aloittaa taas pitkän tauon jälkeen ryhmäjumpat. Monet niistä näyttävät menevän päällekäin luentojen ja seminaarien kanssa, mutta löysin listasta fitballin ja niska-hartia-selkä-jumpan, jotka sopivat aikatauluuni lähes joka viikko. Myös itämainen tanssi ja balletone vähän kiehtovat kokeilla. Olen aika innoissani ajatuksesta ja toivottavasti jaksan pysyä innostuneena syksyn masentavista ilmoista huolimatta. Onnekseni voimistelusali jää matkani varrelle yliopistolta kotiin, se helpottaa sinne menemistä huomattavasti. Kyllä, tunnustan olevani niin laiska erityisesti syksysateessa, etten viitsi pyöräillä kovin kauas suorimmalta reitiltä luennon ja kodin väliltä käydäkseni jumpassa.
En saa mistään jumpista enkä muista lajeista mitään endorfiinin lisäystä tai muuta kehuttua hyvää oloa. En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin, jos olen nyt tulee toistoa. Minä tulen liikunnasta kiukkuiseksi. Sekin antaa lisää energiaa hetkeksi, mutta ei välttämättä kanavoidu hyvään tekemiseen. Minulla oli kaksi vuotta kortti Elixiaan ja kokeilin siellä suurinta osaa lajeista sekä kävin kuntosalilla, mutta lähdin sieltä aina hirveän kiukkuisena joka lajin jälkeen. Täytyy tosin sanoa, että osansa siihen vaikutti Itäkeskuksen Elixian huono asiakaspalvelu ja huolimattomasti siivotut tilat. Koska nyt näin julkisesti haukun asiakaspalvelua olen pakotettu huomauttamaan, että osa ohjaajista oli oikein mukavia, tiskin takana seisoneet ”asiakaspalvelijat” sen sijaan eivät.
Olen käynyt myös muualla ryhmäjumpissa, kuntosalilla sekä työporukalla sählyä pelaamassa enkä ole niistäkään iloisena pois lähtenyt. En ole saanut sitä kuuluisaa hyvänolontunnetta myöskään lenkkeillessämme mieheni kanssa. Se on ihan mukavaa ajanvietettä enkä ole tullut erityisen kiukkuiseksi lenkin jälkeen, mutta en myöskään koe hyvää oloa. Enemmänkin voisi sanoa, ettei lenkkeily ole vaikuttanut mitenkään mielialaani. Lihakset tuntevat liikkuneensa, saattavat olla vähän kipeitä, siinä se. Ei tuo tunne auta mitenkään lähtemään lenkille kun ei ulkoilma innosta.
Koska olen kokeillut niin laaja-alaisesti ja mielestäni tarpeeksi monta vuotta ja kertaa erilaisia lajeja enkä ole löytänyt yhtäkään mielihyvää tuottavaa lajia, olen miettinyt josko aivoissani olisi jotain vialla. Tai ainakin erilailla kuin muilla ihmisillä. Ehkä en vain osaa tuottaa endorfiinia samalla tavalla. Tunnistan kyllä sen mielihyvän tunteen kun syön suklaata tai harrastan seksiä, mutta muita tilanteita ei juuri tule mieleen. Luulisin, että tämä on niitä asioita, jotka pitää vain havaita ja hyväksyä itsessään ja keksiä muita keinoja motivoida itseään liikkeelle.
Tänä syksynä aion kokeilla rutiinin voimaa ja mennä yhtenä-kahtena päivänä viikossa aina iltapäiväluennon jälkeen ryhmäjumppaan. Harmi vain ettei sopivia jumppia ole tarjolla luentojeni jälkeen useampana päivänä ja toinenkin noista päivistä saattaa jäädä väliin, koska olen silloin klo 8-16 putkeen luennoilla ja varmasti aika nälkäinen ennen kello 17 alkavaa jumppaa. Katsotaan nyt mihin pystyn.
Tällä viikkojaksolla syömiset on olleet vähän niin ja näin. Olimme juhlissa sekä anoppilassa, joissa en pystynyt vaikuttamaan omien syömisteni laatuun juurikaan. Onnekseni anoppilassa on tapana syödä vain päivällinen yhdessä, joten saatoin muut syömiset korvata ateriapatukoilla. Harmi vain ettei patukat ole siitä parhaasta päästä ruokaa rasvaisuudessaan ja makeudessaan, mutta silti parempi kuin rasvaiset juustot ja muut anoppilan kaapin antimet. Kotiin tultuamme olenkin sitten vain odottanut kuukautisia alkavaksi ja kärsinyt ikävistä vatsakivuista sekä ruokahalun kasvamisesta.
Liikuntaa sentään tuli harrastettua jossain määrin ennen näitä suurempia kipuja. Siitä olen iloinen. Myös tulevaisuus liikunnan suhteen näyttää ihan valoisalta. Arki häämöttää jo ihan kulman takana ja se pakottaa jälleen liikkumaan huomattavasti enemmän kuin nyt loppukesästä on tullut liikuttua. Muutan opiskelupaikkakunnalla taas uuteen asuntoon ensi viikosta alkaen ja tällä kertaa asunto on kaupungin keskustassa. Se tarkoittaa, etten voi lähteä sieltä autolla yliopistolle, vaikka haluaisinkin. Tai voin, mutta koska matkaan menee ihan yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin pyörällä, pointti on vähän hukassa. Matkaa yliopistolle kertynee noin kaksi kilometriä, mikä on aika sopiva aamullakin kuljettavaksi, ainakin ennen lumisateita. Ja huomattavasti parempi kuin edellinen asuntoni ihan yliopiston vieressä – toki lumisina aamuina oli mukavaa kävellä vain lyhyt matka jäisillä teillä mutta kuntoa se ei kohota.
Ajattelin aloittaa taas pitkän tauon jälkeen ryhmäjumpat. Monet niistä näyttävät menevän päällekäin luentojen ja seminaarien kanssa, mutta löysin listasta fitballin ja niska-hartia-selkä-jumpan, jotka sopivat aikatauluuni lähes joka viikko. Myös itämainen tanssi ja balletone vähän kiehtovat kokeilla. Olen aika innoissani ajatuksesta ja toivottavasti jaksan pysyä innostuneena syksyn masentavista ilmoista huolimatta. Onnekseni voimistelusali jää matkani varrelle yliopistolta kotiin, se helpottaa sinne menemistä huomattavasti. Kyllä, tunnustan olevani niin laiska erityisesti syksysateessa, etten viitsi pyöräillä kovin kauas suorimmalta reitiltä luennon ja kodin väliltä käydäkseni jumpassa.
En saa mistään jumpista enkä muista lajeista mitään endorfiinin lisäystä tai muuta kehuttua hyvää oloa. En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin, jos olen nyt tulee toistoa. Minä tulen liikunnasta kiukkuiseksi. Sekin antaa lisää energiaa hetkeksi, mutta ei välttämättä kanavoidu hyvään tekemiseen. Minulla oli kaksi vuotta kortti Elixiaan ja kokeilin siellä suurinta osaa lajeista sekä kävin kuntosalilla, mutta lähdin sieltä aina hirveän kiukkuisena joka lajin jälkeen. Täytyy tosin sanoa, että osansa siihen vaikutti Itäkeskuksen Elixian huono asiakaspalvelu ja huolimattomasti siivotut tilat. Koska nyt näin julkisesti haukun asiakaspalvelua olen pakotettu huomauttamaan, että osa ohjaajista oli oikein mukavia, tiskin takana seisoneet ”asiakaspalvelijat” sen sijaan eivät.
Olen käynyt myös muualla ryhmäjumpissa, kuntosalilla sekä työporukalla sählyä pelaamassa enkä ole niistäkään iloisena pois lähtenyt. En ole saanut sitä kuuluisaa hyvänolontunnetta myöskään lenkkeillessämme mieheni kanssa. Se on ihan mukavaa ajanvietettä enkä ole tullut erityisen kiukkuiseksi lenkin jälkeen, mutta en myöskään koe hyvää oloa. Enemmänkin voisi sanoa, ettei lenkkeily ole vaikuttanut mitenkään mielialaani. Lihakset tuntevat liikkuneensa, saattavat olla vähän kipeitä, siinä se. Ei tuo tunne auta mitenkään lähtemään lenkille kun ei ulkoilma innosta.
Koska olen kokeillut niin laaja-alaisesti ja mielestäni tarpeeksi monta vuotta ja kertaa erilaisia lajeja enkä ole löytänyt yhtäkään mielihyvää tuottavaa lajia, olen miettinyt josko aivoissani olisi jotain vialla. Tai ainakin erilailla kuin muilla ihmisillä. Ehkä en vain osaa tuottaa endorfiinia samalla tavalla. Tunnistan kyllä sen mielihyvän tunteen kun syön suklaata tai harrastan seksiä, mutta muita tilanteita ei juuri tule mieleen. Luulisin, että tämä on niitä asioita, jotka pitää vain havaita ja hyväksyä itsessään ja keksiä muita keinoja motivoida itseään liikkeelle.
Tänä syksynä aion kokeilla rutiinin voimaa ja mennä yhtenä-kahtena päivänä viikossa aina iltapäiväluennon jälkeen ryhmäjumppaan. Harmi vain ettei sopivia jumppia ole tarjolla luentojeni jälkeen useampana päivänä ja toinenkin noista päivistä saattaa jäädä väliin, koska olen silloin klo 8-16 putkeen luennoilla ja varmasti aika nälkäinen ennen kello 17 alkavaa jumppaa. Katsotaan nyt mihin pystyn.
Ei testiä
Päätin kuitenkin eilen illalla, että en tee raskaustestiä vielä tänään. Laskeskelin, että kuukautiset on olleet tänä kesänä pari päivää myöhässä ennenkin. En siis voi luottaa tasaiseen kiertoon. Ja koska näitä kipuja ja muita esioireita on valtavasti, ei minulla oikein ole syytä olla uskomatta etteikö vuoto alkaisi milloin tahansa.
En halua nähdä sitä masentavaa negatiivista testiä ja jäädä pohtimaan teinkö sittenkin testin liian aikaisin, pitäisikö hakea lisää testejä apteekista. Haluan ylläpitää vielä hetken tätä toiveikasta ehkä sittenkin-mielialaani. Huomenna aamulla testi on viimeistään pakko tehdä ennen kuin menen lääkäriin iltapäivällä ihmettelemään vatsaoireitani. Ei elämisestä tule mitään näin suurissa vatsakivuissa, jotka kestävät päivästä toiseen ilman järkevää syytä.
En halua nähdä sitä masentavaa negatiivista testiä ja jäädä pohtimaan teinkö sittenkin testin liian aikaisin, pitäisikö hakea lisää testejä apteekista. Haluan ylläpitää vielä hetken tätä toiveikasta ehkä sittenkin-mielialaani. Huomenna aamulla testi on viimeistään pakko tehdä ennen kuin menen lääkäriin iltapäivällä ihmettelemään vatsaoireitani. Ei elämisestä tule mitään näin suurissa vatsakivuissa, jotka kestävät päivästä toiseen ilman järkevää syytä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)