Huono enne

Niinpä niin. Nyt sen tajusin.

Kävimme viime lauantaina Ikeassa miehen kanssa hakemassa lisää muuttolaatikoita. On muuten kalliita muovilaatikoita siellä, halppiskaupoista sai puolet halvemmalla. Mietittiin ajaessa sinne, että tällä kertaa voisi ahdistumisen sijaan katsella tavaroita lastenosastolla ja ostaa jotain pientä kivaa. Meillä ei ole mitään suoraan lapselle hankittua kotona, emmekä ole koskaan edes harkinneet moisia ostoksia. Jokin ihme päähänpisto sai meidät nyt kuitenkin poikkeamaan tavoistamme.

Pyörimme jonkin aikaa lastenosastolla vauvamahojen ja kiljuvien lasten seassa eikä se tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin ennen. Hetkiseksi jopa antauduin kuvitelmaan lastensängyn hankkimisesta maha pystyssä. Emme kuitenkaan ostaneet mitään, koska ei sieltä löytynyt mitään kivaa ostettavaa. Mitään isoa huonekalua emme edes katselleet, vaan mielessä oli joku pinnasängyn reunus tai muu selkeästi vauvatavara, mutta kuosit oli melko rumia.

Mitä jos tuolla käynnillä pilasimme viimeisenkin toivon lasten saannista... Sallin itselleni liikaa haaveita ja heti tilaisuuden tullen ne romahtivat. Niin käy aina kun päästän itseni unelmoimaan jostain tärkeästä ja isosta asiasta. Itsehillintä. Sillä niitä lapsia tehdään.

0-ultra (kiukkuvaroitus, ei tarvitse ottaa itseensä)

Olisikohan aika hyväksyä ettei minusta tule koskaan äitiä. Olen täysin hyödytön yhteiskunnan jäsen; en äiti, en täti, en minkään lapsen läheinen aikuinen. Eikä minusta koskaan tulekaan sellaista – ei ole sisaruksia kenen lapsille olla täti, ei läheisiä ystäviä, joiden lapsille olla tärkeä. Eikä taida niitä omiakaan lapsia tulla.

Kävin tänään 0-ultrassa. Kutistumisen sijaan endometrioosi on innostunut kasvamaan. Vasemman munasarjan ympärille kiertynyt endometriooma on nyt 8,5 cm leveä ja 6,5 cm pitkä, kun se vielä joulukuussa oli 6x3 cm. Joulukuun jälkeen se ei ole kipuillut merkittävästi, mitä nyt satunnaisesti nipistellyt levossa ja liikkuessa kommentoinut vatsalihasten käyttöä kramppeina. Kipu siis lienee, kuten epäilinkin, alkujaan ovulaatiosta. Endo ei halua jakaa tilaansa kypsyvien munasolujen kanssa, mutta nyt estolääkityksen aikaan sillä ei ole ollut tilanjakajia. Joulukuun vuodon limakalvopalaset eivät valitettavasti olleet lääkärin mielestä endoa; se ei kuulemma tule itsekseen ulos vaikka miten sitä toivoisin.

Kasvun vuoksi munasarjojen stimulaatio on vaarallinen. Mutta myös muissa vaihtoehdoissa on ongelmansa. Lääkäri ei osannut päättää mitä tehdä ja halusi konsultoida leikkauksia tekevää lääkäriä. Siispä jälleen odotellaan. Toisaalta oli mukavaa nähdä, että lääkäri todella käyttää aikaa tapaukseni pohdintaan ja pyrkii ottamaan kaikki näkökulmat huomioon. Toisaalta oli hiukan pelottavaa, kun lääkäri ultratessaan ei ensin millään uskonut mitä näki eikä osannut sanoa mitään muuta kuin huonoja vaihtoehtoja.

Menetän vasemman munasarjan, mutta kysymys on ajankohdasta ja työjärjestyksestä. Kaikkein parasta lapsenteon kannalta olisi pistää hormonia, mennä punktioon ja saada munasoluja molemmilta puolilta endosta välittämättä. Mutta siinä on iso infektioriski, koska endo joko estää kokonaan tai haittaa suuresti vasemman puolen munasarjoihin yltämistä neulalla. Infektio ei olisi hyvä juttu tässä vaiheessa. Punktiosta voitaisiin myös joutua päivystysleikkaukseen. Ja se taas asettaisi vaaraan stimuloidun oikean munasarjan. Jei.

Vaihtoehtona olisi tehdä leikkaus ennen punktiota säädettynä ajankohtana. Eli ottaa se vasen munasarja pois estolääkityksen ollessa päällä. Mutta vaaransa on siinäkin. Se olisi kolmas leikkaus minulle. Enkä ole kauhean innoissani epämääräisen (kaiketi maksimissaan puolen vuoden hoitotakuun) ajan odottamisesta pitäen yllä jatkuvaa estolääkitystä sivuoireineen.

Leikkauksen mennessä hyvin laparoskopiana toipumisaika olisi kuukausi, jonka jälkeen pääsisin uudestaan aloittamaan lapsettomuushoidot. Leikkauksen mennessä huonosti päädyn menettämään osan suolestanikin leikkauspöydällä – mutta infektion sattuessa suolenpätkäkin tuntuisi pieneltä menetykseltä. Ainakin oletettavasti mieheni mielestä, itsehän en siinä vaiheessa taitaisi enää välittää tämän maailman asioista. Joka tapauksessa leikkauksessa on iso riski, etten enää sen jälkeen ole kykenevä saamaan omia lapsia tehtiin se ennen tai jälkeen munasarjojen stimuloinnin. Tärkeintä kai on lääkärin mielestä selvittää missä vaihtoehdossa olisi pienimmät riskit suhteessa onnistumisprosenttiin. Endon poistaminen lisäisi myös alkion kiinnittymismahdollisuuksia. Ehkä.

Se mitä olen oppinut viimeisen vuoden aikana on, että ei olisi pitänyt leikata endoa toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli pakollinen henkeni pelastamiseksi päivystysleikkauksena, mutta toinen ei olisi ollut täysin pakollinen. Tekisi mieleni huutaa kaikille, jotka harkitsevat tähystystä tehtäväksi selvittääkseen onko heillä endoa vai ei tai koska heillä on jonkunlaisia vatsakipuja todetun endon takia. Älkää tehkö sitä jollei se ole ehdottomasti viimeinen mahdollisuus ettekä voi elää kipujenne kanssa! En olisi tässä tilanteessa, jos minulle ei olisi tehty niin monia leikkauksia.

Endon pitäisi olla yleinen sairaus, noin 10% naisista kärsii siitä jollain tavalla. En silti tunnu löytävän vertaistukea nyt kun sitä kaipaisin. Juuri nyt ei kiinnosta tippaakaan tarinat tyyliin ”lääkäri sanoi että ehkä endoa, mut ei mul oo mitään oireita paitsi etten ole tullut raskaaksi puolessa vuodessa” tai ”olihan sitä endoa mutta se meni ohi kun sain ensimmäisen lapsen”. Käykää läpi ainakin kaksi hankalaa leikkausta, yrittäkää saada lasta aktiivisesti vähintään 3,5 vuotta ja törmätkää huonojen vaihtoehtojen tiiliseinään elämänne ainoassa haluamassanne tulevaisuuden unelmassa: sitten saa tulla kertomaan minulle miten ymmärrätte mistä yritän selvitä juuri nyt.

Kevyt - Viikon 4 tulokset lapsenhankinnassa sekä painossa

Kaamea viikko! Ensin pelkäsin kuviteltuja sekä todellisia uhkia hoitoihin, sitten odotetut sivuoireet iskivät ja oikein urakalla. Yhtäkään tasaista päivää ei mahtunut tähän viikkojaksoon. Maanantaina vielä hermoilin oireiden puutteesta. Tiistaina tuli ensimmäiset finnit. Ette voi uskoa, kuinka ihminen ilostuu finnien näkemisestä naamassaan. Toisaalta sain tiistaina myös ”maailma vihaa minua”-kohtauksen, enkä olisi millään halunnut lähteä peiton alta.

Keskiviikkona kohtaukseni muuttui ”minä vihaan maailmaa-kaikki on yhtä paskaa”-kohtaukseksi, mikä auttoi lähtemään liikkeelle. Olin koko päivän omituisen energinen opiskeluissa ja kavereiden kanssa. Lähdin jopa pidemmälle lenkille yksin illalla. Ja söin suklaapatukan. Hienosti sujunut suklaalakkoni murtui, kun olin kiukkuinen jopa suklaattomuudestani ja uhossani ostin yhden patukan ja herkuttelin. Oli todella raskasta olla kaverin luona yötä ja hillitä tuota koko päivän kertynyttä kiukkua.

Torstaina kaverini lähti aikaisin aamusta luennolle ja pääsin purkamaan yksikseni kiukkuani. Ei se tosin oikein auttanut. Sitä vain riitti ja riitti. Matkustin illalla kotiin ja matkalla pääni oli räjähtää kuunnellessani kolme tuntia vieressä istuvan naisen yskimistä. Ei se yskiminen, mutta kun ei voinut laittaa kättä suun eteen! Inhoan itsekeskeisyyttä: ”kun minä olen kipeä niin voin ihan hyvin tartuttaa kaikki muutkin ympäriltä, en välitä”. Kaiken tämän jälkeen saavuin kotiin rajattoman kiukkuisena. Onneksi mies yritti ymmärtää. Kiukku muuttui iltaa kohden itsesääliksi ja tuli itkuna ulos. Helpotti.

Tänä aamuna edelleen itken. Ja koen suurta surua, mutta samalla helpotusta pelkoihini. Vaikka kuinka taistelen, oireet ovat täällä ja vahvasti. Jotain on siis mennyt oikein eikä maanantain 0-ultra pelota enää niin paljon. Koska viikkoni kului miten se kului, en juurikaan välittänyt laihduttamisesta. Muistin jonkun verran katsoa kelloa mihin aikaan söin, vatsa kun ei muista kertoa nälästä. Leivoin maanantaina tiikerikakun (ehdoton suosikkini kakuista) ja olen syönyt sitä joka päivä aamupalaksi. En kuitenkaan muulloin päivästä. Teimme maanantaina myös pizzaa, mutta eihän siitä kohtuuttoman rasvaista tule, kun käyttää kevyttä juustoa, soijarouhetta, tonnikalaa ja tomaattia aineksina.

Ihmetykseni oli suuri, kun tänä aamuna vaaka näytti 800g painonpudotusta. Yllä oleva kuvaa viikkoani hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti eikä siinä ollut tilaa laihduttamiselle. Kerrankin näin. Ensi viikolla vaaka näyttänee suuria lukuja, kun vatsa lienee täynnä munasoluja punnituksen aikaan. Nyt tiikerikakkua ja teetä.

Kevyt - Kasviksista helposti

Rowan tuossa kyseli miten saisi lisättyä kasviksia ruokavalioonsa helposti. Tunnen melkein velvollisuudekseni vastata, kun olen helppouden puolestapuhuja myös ruuanlaitossa. Asiaa auttaa, että olen ollut noin 14 vuotta kasvissyöjä ja aina huono ja kärsimätön kokki. Mieleeni tuli muutama vinkki, joita voisi soveltaa itselle sopivalla tavalla.

Kaikkein nopein ja helpoin tapa lisätä kasviksia ruokaan kuin ruokaan on tietysti pakastekasvikset. Ei tarvitse pestä ja pilkkoa. Sekoituksia on valtavasti, kotimaisia keittojuureksia valmiiksi pilkottuina, perinteinen herne-maissi-paprika, wok-kasviksia itämaiseen, kiinalaiseen, ties-minkälaiseen tyyliin sekoitettuna, kaalisekoituksia ynnä muuta. Yksinkertaista on ostaa valmiiksi kastikkeen sisältävä pakaste ja pistää pannulle lihojen kanssa tai uunivuokaan juustokuorrutuksella. Ei kulu aikaa eikä vaivaa. Valmiskastikkeen sisältävistä pakasteista suosittelen lukemaan tuoteselosteen, joissakin on aika hurja määrä lisäaineita.

Tuoreet kasvikset vaativat aina pesun, kuorimisen ja pilkkomisen. Tuoreiden kasvisten hyviin puoliin kuuluu valinnanvapaus; pakastekasvikset on yleensä sekoituksia, joiden kaikista aineksista ei aina pidä. Tuoreissa on enemmän ravintoaineita kuin pakasteissa ja pakasteet on yleensä tuotu kaukaa, tuoreissa voi valita kotimaisia. Tuoreiden kasvisten valinta ei tarkoita pelkästään raakojen kasvisten syöntiä - salaatti on ihan hyvää, mutta kasviksia voi myös lämmittää!

Tuoreita kasviksia saa lisättyä ruokavalioonsa kuorimalla ja pesemällä niitä valmiiksi kaappiin isomman satsin kerralla, esim. kerran viikossa. Kun kurkku, porkkana, tomaatti, appelsiini, paprika jne. on pesty, kuorittu ja pilkottu valmiiksi jääkaappiin, niitä voi sieltä kiireessä ja väsyneenä napsia välipaloiksi tai lisätä ruuan sivuun helposti. Kaikki nuo säilyvät ilmatiiviissä rasioissa useita päiviä pilkottuina. Yksi vaihtoehto on säilyttää muun muassa kuorittuja porkkanoita juomalasissa veteen upotettuna jääkaapin ovessa. Greipit ja verigreipit syön poikittain halkaistuina lusikalla. Nopeasti valmistuva välipala sekin.

Wok
Wokinhan voi tehdä myös tavallisessa pannussa, kunhan pitää määrän tarpeeksi pienenä tai tekee useamman satsin kerralla, jotta mahtuu kääntelemään kasviksia pannussa.

1 pienehkö kesäkurpitsa
1 paprika
½ pussia (maustamattomia) pakastewok-kasviksia (maun mukaan, ei kuitenkaan mitään keittovihanneksia, vaan wokiin tarkoitettuja rapeita kasviksia)
Valkosipulia maun mukaan, meidän annoksessa yleensä 4 kynttä

1 prk kidneypapuja (käytämme yleensä chilimaustettuja papuja liemineen, löytyy S-kaupoista)
1 prk maustettua tomaattimurskaa tai valmis kastike, esim. Uncle Ben’s
400g lihasuikaleita (oman maun mukaan mitä vain lihaa) TAI 2,5 dl (kuivia) soijasuikaleita
Syöjien lukumäärän mukaisesti nuudelia tai riisiä

Tuosta määrästä tulee ruokaa moneksi päiväksi/monelle henkilölle. Keitämme aina aterioille uudet nuudelit tai riisin, koska siitä tulee parempaa niin.

Pilko kasvikset, laita kuumalle wokpannulle pieneen tilkkaan öljyä. Paista noin 5-10 min, kunnes kasvikset on puolipehmeitä. Samanaikaisesti paista toisella pannulla maustetut lihat/keitetyt ja maustetut soijasuikaleet. Tai yhtä pannua käyttäessäsi paista lihat wokpannulla ensin ja siirrä odottamaan sivuun. Soijasuikaleet voi rapeuttaa mausteineen lyhyen keittämisen jälkeen myös uunissa.
Nuudelit tai riisit kiehuu omassa kattilassaan.

Lisää pavut ja kastike kasviksiin, tarkista maku ja lisää esim. chiliä tai mustapippuria, jos kaipaat lisämakua. Muista, että riisi imee makua itseensä lautasella, nuudelit ei. Eli mausta riisin kanssa syötävä wok runsaammin. Anna hautua pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lihat voi lisätä pannulle tai lautaselle. Wok asetetaan lautaselle nuudelien/riisin päälle kauniiksi keoksi.

Valmistuu myös ilman pilkkomista pelkistä pakastekasviksista ja on hyvää kokonaan ilman lihaa/soijaakin. Tai voi tehdä pelkistä tuoreista kasviksista. Maku on eri riippuen käyttääkö samaa kasvia pakasteena vai tuoreena ruuassa. Nuudelia/riisiäkään ei ole pakko lisätä, maistuu pelkiltäänkin.

Sovellusmahdollisuudet on rajattomat, yllä vain yksi esimerkki hyväksikoetusta yhdistelmästä.

Omenalastut
(toimii melkein kaikilla siivuttamiseen tarpeeksi kiinteillä kasviksilla, vihanneksia en suosittele)

Siivuta omenat ihan ohuiksi siivuiksi kuorimatta (suosittelen luomuomenia kun ei kuori säilöntäaineita pois kuoren mukana)
Levittele lastut leivinpaperin päälle uunin ritilälle. Uuni 50 astetta, luukku raolleen esim. puulastan avulla. Pidä uunissa ainakin yksi yö, aika riippuu lastujen paksuudesta. Puuhella olisi helpompi ja ekologisempi, mutta sellaista ei meillä ole.

Omenalastut voi laittaa sellaisenaan tai maustaa ennen uuniinlaittamista kanelilla, hunajalla, sokerilla, inkiväärillä, piparkakkumausteella, sitruunamehulla tms.
Suolaiset lastut, esim. porkkanat voi maustaa chilillä, paprikajauheella, mustapippurilla, valkosipulilla, inkiväärillä, sitruunamehulla, (porkkana on muuten todella hyvää hunajan, inkiväärin ja sitruunamehun kanssa, en tiedä toimiiko yhdistelmä muiden vihannesten kanssa) jne. Lanttulastuja olen ajatellut kokeilla seuraavaksi.

Kuivatut lastut säilyy loputtomiin ilmatiiviissä purkissa (ja ovat kaunis lahja lasipurkissa). Meillä on vieläkin kolmisen vuotta sitten tehdystä isosta satsista maustamattomia omenalastuja lasipurkissa, maistuu hyviltä eikä merkkiäkään huononemisesta.

Soijavinkkejä myöhemmin, jos kiinnostaa. Muitakin ideoita löytyy, alkaa vain tämä postaus venyä loputtomiin. Kiinnostaako osa 2 aiheesta? Jotain erityisiä kasviksia tai mausteita, joita haluaisitte käyttää? Sieniä en syö, muuten löytyy vinkkejä joka lähtöön.

Ollako vai eikö olla oireita

Kuten aiemmin kirjoitin, ennen uusinta Procrenin piikitystä sivuoireet alkoivat heiketä ja vähentyä. Oireet eivät ole palanneet odotetulla tavalla. Sekin vähä kuumia aaltoja ja mielialanvaihteluita katosi kokonaan hetkeksi. Myös finnit ovat kadonneet aikaa sitten ja vatsakipukin loppui maanantaina.

Aloin jo huolestua onko piikissä voimaa ollenkaan, kun oireettomia päiviä kertyi. Viime viikolla kun asuin kaverini luona kiinnitin erityistä huomiota tekemisiini, etten purkaisi äkillistä kiukkua kaveriini – mutta pahaa oloa ei tullutkaan! Keskiviikkona olin jo tosissani huolissani ja linnottauduin yliopistolla yksin opiskelijatilaan soittaakseni miehelleni. Sinä harvinaisena yksinäisenä aikana pääsin rentoutumaan – ja paha olo vihdoin tuli. Olen todella helpottunut. Vaikka ei olekaan mukavaa suuttua kaikesta ja itkeskellä typeryyksille, vielä kamalampaa on elää epätietoisuudessa vaikuttaako hoito ollenkaan vai siirtyykö suunniteltu punktio hamaan tulevaisuuteen.

Tämän jälkeen kaverilla oleskelu muuttui hankalaksi, kun kaikki mitä hän teki alkoi ärsyttää. Onnekseni torstaina olin reissussa koko päivän enimmäkseen yksin ja palasin vasta illalla kaverin luo – tosin huippunälkäisenä. Olin myös edelleen huolissani muiden oireiden puutteesta. Ei äkillisiä itkunpuuskia, ei inhoa suklaaseen, eikä kuumia aaltoja. Vasta eilen sunnuntaina tuli ensimmäiset aallot sekä itkut.

Makeanhimo ei jätä rauhaan: mieleni ei tee suklaata vaan leivoksia ja hedelmäkarkkeja, joita normaalisti syön todella vähän. Viimeksi Procrenin kanssa oli sama ensimmäisen piikin aikana, mutta himo loppui toisen piikin jälkeen. Onneksi tällä kertaa pakastimesta löytyy paljon marjoja. Olen huomannut erityisesti ahomansikoiden makeuden maustamattomaan jogurttiin sekoitettuna täyttävän makenahimon vaatimukset. Suosittelen todellakin kaikkia keräämään enemmän ahomansikoita, ne ovat pakastettuina aivan erilaisia kuin muut marjat – ylimakeita makuuni normaalisti eivätkä todellakaan kaipaa sokeria edes makeasta pitävän mieheni mielestä. Me pakastimme tänä vuonna ensi kertaa noin suuren määrän ahomansikoita yksin eikä sekoitettuna vadelmiin.

En siltikään ole täysin vakuuttunut oireista. Mitä jos piikki oli jotenkin viallinen eikä estä hormonitoimintaa kokonaan? Oloni on perustasainen ja jopa iloinen, kiukku tulee äkillisinä ryöpsähdyksinä, muttei laannu nopeasti kuten oireisiin kuuluisi. Itkun taas saa tukahdutettua helposti, eikä suru ota valtaansa kuten aiemmin. Kuumat aallot ovat lieviä ja harvinaisia, vasta eilen alkaneita. Finnejä ei näy edelleenkään eikä pää ole kipeä. Pieni alavatsakipu alkoi tänään, mutta se voi liittyä mihin tahansa. Yritän olla tukahduttamatta mitään ja pohtia mielialojani, mutta ei auta: minulla on hyvä ja iloinen olo suurimman osan ajasta. Jotain on oltava vialla!

Kevyt - Viikon 3 tulokset

Tämän viikon avainsana on jälleen ollut kiire. Muita tätä viikkoa värittäneitä sanoja ovat netittömyys ja oman ajan puute. Luennot alkoivat kovalla ryskeellä eikä minulla ole asuntoa opiskelupaikkakunnalla. Asuin siis kaverin luona koko viikon enkä kehdannut kaverin koneella blogia päivitellä. Olin hyvin lyhyitä ajanjaksoja yksin viikon aikana. Olisi varmasti vaatinut selittelyjä myös miksi luen lapsettomuusblogeja, joten jätin suosiolla koko aiheen viikoksi.

Eilen sentään muistin punnita itseni. Olen laihtunut viime viikon aikana 500g. Ihan hyvä tulos. Kävin lenkillä kolmena päivänä muutaman kilometrin lumihankikahlausta. Aika vähän tuli yleisesti syötyä, kun päivät oli taas pitkiä – pahimpana päivänä piti olla auton ratissa kuudelta aamulla (eli herätys puoli viisi) ja vasta kahdeksan maissa illalla pääsin kaverin luo ja sain päivän toisen aterian eteeni välipalat mukaanlaskettuna. Toisaalta yhtenä päivänä herkuttelin omenapiirakalla ja muffinssilla.

Tämä viikonloppu pitäisi käyttää pakkaamiseen. On aika heittää hyvästit tälle hyvin palvelleelle asunnolle ja muuttaa kokonaan asumaan yhdelle paikkakunnalle. Odotan innolla muutosta, olen kurkkuani myöten täynnä tätä väliaikaiselämää ja matkustamista. Toisaalta olemme viihtyneet asunnossa hyvin monia vuosia ja se on meidän ensimmäinen yhteinen kotimme. Pääkaupunkiseutua ei tule ikävä. Täällä on tylyimmät ihmiset, mitä olen mistään päin maailmaa tai Suomea löytänyt ja olen asunut tai vieraillut useissa paikoissa.

Tätä muuttoa tehdään vielä pitkään, joten saatte todennäköisesti kuulla asiasta monesti. Siinä on paljon työtä, kun käy läpi vuosien aikana kertyneitä tavaravarastoja ja siirtelee niitä uusiin väliaikaisvarastoihin odottamaan ”oikean” asunnon löytämistä. Vaikka muutammekin nyt vihdoin samalle paikkakunnalle puolisoni kanssa, on tuleva asunto vielä väliaikainen, koska emme ole löytäneet sopivaa ostettavaa asuntoa vielä. Mikä esine on tarpeellinen tai tunnearvoltaan niin suuri, että se pitää säilyttää? Mille esineille voisi löytää uuden kodin, minkä voisi heittää pois? Mitkä esineistä ovat niin tarpeellisia, että niitä ei voi vielä pakata? Mitä tarvitsemme uudessa kodissa ja mitä voi viedä varastoon odottamaan suurempaa omaa kotia?

Ainakin pakkaaminen ja siivoaminen on kuluttanut kaloreita ja varmasti tänäkin viikonloppuna niin tapahtuu. Ruuaksi meillä on kaksi kattilallista kahta eri versiota keittoa odottelemassa jääkaapissa. Molemmat on tehty juureskeiton reseptillä, toinen on soseutettu ja siihen lisättiin Valion kolmen juuston kerma, toista ei soseutettu vaan siihen lisättiin makkaraa (jonka voi tietenkin itse päättää sisältääkö makkara lihaa vai ei). Molemmista tuli herkullista ja keskenään aivan erilaista, vaikka niissä on sama pohja ja samat mausteet.

Ai niin, viime viikon Junnan haasteeseen vastasin lauantaina saunassa tekemällä kokovartalokuorinnan ja hemmottelemalla ihoa ja mieltä rentouttavilla tuoksuilla. Ja kun nuo miehen isot kädet hieroo ihoa niin paljon mukavammin kuin omat, terävät kynnet ja minisormet, on apu aina tervetullutta. Se oli niin mukavaa viimeksi, että taidan toistaa käsittelyn tänäänkin saunassa.

Kevyt - Ja vähän muutakin

Syöminen on ongelma. En osaa syödä oikein. Tai siis osaan, mutten osaa. Tiedän mitä olisi hyvä syödä ja mitä ei. Tiedän järkevien annoskokojen rajat. Osaan mitata oikean määrän ruokaa kullekin päivälle. Tiedän ja osaan soveltaa runsasta teoriatietoa hyvinsyömisestä. Käytännön toteutuksessa on kuitenkin ongelma.

Se ongelma on huono suunnittelu. Kaikki sujuu ihan hyvin niin kauan, kun käyn itse kaupassa suunnitellun kauppalistan ja ajan kanssa. Lisäksi minun pitää olla kotona, jotta suunnitelma toimii. Heti kun tulee joku muutos; mies käy kaupassa työmatkalla ilman minua tai en ole kotona vaan kaverin luona viikon, on ruokavalioni kaaoksessa. En osaa suunnitella niin hyvin, että osaisin sanoa kaiken mitä tuoda kaupasta ja saada miehen heräteostot vähäisemmiksi kun en ole valvomassa mitä kärryyn ilmestyy. Hänen kauppareissunsa kun ei ole suunniteltuja, vaan hän saattaa soittaa kaupasta tarvitsenko jotakin ja pitäisi sitten äkkiä keksiä mitä puuttuu.

Tämä valitus tuli ajankohtaiseksi tänä aamuna. En jaksanut viikonloppuna panostaa tämän viikon ruokiin, oli kiire kaikessa muussa puuhassa. Mies kyllä ehdotteli kaupassakäyntiä, mutta se jäi silti. Tänä aamuna vaihdoin viikoksi paikkakuntaa ilman eväitä. Sehän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että olen ollut hereillä puoli viidestä aamulla ja syönyt puolikkaan omenan. En ehdi, kun pitää ajaa tuntikausia, käydä labrassa lapsettomuuspolia varten (kuinka muka voisin yhtäkkiä saada AIDSin jostakin vuoden kuluessa?), asettua kaverin luo viikon tavaroineni ja rynniä luennolle. Hyvä alku opiskelukeväälle.

Siispä kaikesta tiedosta huolimatta päädyn näännyttämään itseäni nälkään. En tosin tunne nälkää, se on joku outo sivuoire tuosta vatsakivusta, jonka toinen piikitys toi. Tänä aamuna oli itse asiassa pahoinvointia, en oksentanut mutta lähellä se kävi. Vatsa kurisee nyt muttei kerro aivoille nälän tunteesta. Huomaan nälän vain tästä heikotuksesta ja väsymyksestä. Ajatus kulkee hitaammin kuin yleensä (jopa parin jättiteekupillisen jälkeen) ja lopulta alkaa huimata.

Vatsakipu muuten on lieventynyt ikäväksi juilimiseksi, pärjään jo ilman lääkkeitä. Kiukunpuuskat palasivat viikonloppuna, mutta itkukohtaukset ovat pysyneet toistaiseksi poissa. Hikoilu on pahentunut, mutta sitä esiintyy harvemmin. Hassua miten eri tavalla sitä voi reagoida samaan lääkkeeseen; viime maaliskuussa oireet menivät ihan eri rataa kuin nyt.