maanantai 27. helmikuuta 2012

Syvä huokaus

Tämä on taas yksi niistä päivistä, kun mikään ei suju.
Aloin eilen huolestua yhdestä leikkaushaavastani, sitä särki niin paljon ja kipualue kasvoi päivän mittaan. Hyvin alkanut parantuminen sai kunnolla takapakkia ja turvotus kasvoi vähenemisen sijaan. Nahka repeilee lisää ja raskausarvet valloittavat jo navan yläpuolistakin aluetta. Hyvästi haaveet bikineistä. Kipu valvotti lähes koko viime yönkin ja vihdoin aamulla pääsin soittamaan polille.

Soitin ensin aamusoittoaikaan IVF-hoitajalle hoitojen jatkosta sekä tästä haava-asiasta. En päässyt läpi koko soittoaikana. Soitin seuraavaksi netistä löytämääni polin puhelinnumeroon, josta kuulin pelkän nauhoitteen. En löytänyt netistä muita numeroita ja epätoivo hiipi mieleen. Tässä kohtaa muistin soittaneeni useampaan polinumeroon aiemmin ja puhelimeni muistaa soitetut numerot todella kauas. Joten aloin näppäillä alkunumeroita, jotka ovat samat kaikilla keskussairaalan numeroilla, ja toivoin valitsemani numeron päätyvän naistentautien puolelle eikä sisätauteihin, jossa sydänlääkärini on.

Osuin oikeaan numeroon ja jätin soittopyynnön IVF-hoitajalle. Toivottavasti hän soittaa vielä tänään eikä parin päivän päästä, koska silloin on jo myöhäistä piikittää uutta Procrenia ajoissa (selitän uusia kuvioita täällä kunhan hoitaja vastaa soittopyyntööni). Lisäksi sairaanhoitaja puhelimessa huolestui haavamahastani ja varasi lääkäriajan heti.

Kävin lääkärissä, siellä ronkittiin kaikki mahdollinen sekä lääkärin että amanuenssin toimesta ja sain antibioottikuurin. Hengitys- ja lihastenrentoutusharjoittelu tuli todelliseen tarpeeseen, kun kaksi ihmistä vuorollaan teki samat toimenpiteet erilaisin välinein kipeään mahaani. Pukiessani sukkahousuja takaisin päälle iski vielä jättimäinen kuuma aalto ja hikoilin kuin saunassa. Yritä siinä sitten kumarrella kipeän pallomahan yli kenkiä kun hiki valuu otsalta ja niskasta ja liukastuttaa kädet.

Lääkäri halusi vielä varmistaa tulehduksen laadun virtsanäytteestä, vaikka määräsikin antibiootit aloitettavaksi ennen testin tuloksia. Eihän siinä mitään, suoraan vessaan vaan purkin kanssa. Vinkkinä kaikille: ei kannata rasvata käsiä ennen pissanäytteen antamista. Minulla on näin talvisin tapana laittaa aamuisin(kin) käsiini rasvaa, mutta se liukastuttaa hikisiä käsiä vähän liikaa. Tai no, ei kyseistä ongelmaa ole ennen ollut, nyt vain osui huono yhteensattuma. Sormukset livahtivat liukkaasta sormesta pois juuri kun vedin vessanpöntön. Toinen kilahti pönttöön, toinen lattialle. Kirosin äänekkäästi ja elin muutaman kauhun sekunnin odottaessani näkymän selventymistä oliko pönttöön tippunut sormus ehtinyt imuun ja päätynyt viemäriin asti.

Helpotuksekseni se löytyi pöntön pohjalta. Onneksi kulta on kohtuullisen painavaa. Mutta kuten todettua, mahani on iso ja kipeä. Ei ole helppo taivuttaa tuota möykkyä kaksin kerroin ja olen vasta eilisestä lähtien ylipäänsä pystynyt oksentamatta ja pyörtymättä laskemaan päätä alaspäin. Ei ollut ihan helppo juttu pienessä vessakopperossa järjestää itsensä asentoon, josta sai ujutettua käden tarpeeksi pitkälle pönttöön kaatumatta tai voimatta pahoin. Vasta kun upotin käden nyt jo puhtaaseen pönttöveteen, tajusin etten yletä sormukseen kastelematta rannekelloani. Kaiken sen vaivan jälkeen en alkanut keplotella kelloa irti ranteesta vaan upotin sen tylysti veteen. Ei näyttänyt pahasti kärsivän pienestä vesikosketuksesta.

Toinen sormus löytyi pienen etsiskelyn jälkeen roskiksen takaa pikkuruiseen seinänmurtumaan ujuttautuneena. Tässä vaiheessa jo makasin pitkin pituuttani vessan lattialla. Onneksi olen lyhyt ihminen ja sairaalan vessat melko siistejä. Koko operaatio ei vienyt minuutteja kauempaa, mutta sen aikana saatoin lausahtaa muutaman kirosanan melko äänekkäästi. Astuessani ulos vessasta mitä arvokkaimmin, läheisessä odotushuoneessa istuneet ihmiset tuijottivat kaikki minuun päin ihmettelevä katse kasvoillaan. Siinä oli sitten mukava mennä ensin täysinäisen pissapurkin kanssa toiselle puolelle huonetta ja kävellä ulko-ovelle taas eri kulmalle odotushuonetta.

Kuin sopivaksi lopetukseksi kärsimykseni ei päättynyt sairaalasta poistumiseen. Ajoin apteekkiin hakemaan antibiootteja. Jonotin 15 minuuttia mummojen ja pappojen perässä vain huomatakseni, että Kelakortti olikin jäänyt kotiin. Ei kun hakemaan korttia ja uudelleen apteekkiin jonottamaan. Koko episodiin kului aamusta noin kolme tuntia. Olisinpa tajunnut käydä kaupasta suklaata samalla.

5 kommenttia:

  1. Voi ei mikä sähläpäivä -mulla oli sellainen viime viikolla. Se on usein ku yks asia menee pieleen, nii tuntuu, että kaikki muukin menee.

    Toivottavasti tavoitit IVF-hoitajan ja sait konsultaatiota homman etenemisestä?

    Kunpa et olisi kovin kipeä :-S

    Voimahali ja positiivista energiaa! <3

    VastaaPoista
  2. Ei saakeli! Kyllä olisi ollut huumorinkukka koetuksella minulla. Tämä varmaankin niitä päiviä joita ei toivo olevan kovin useasti..

    VastaaPoista
  3. Ei ole totta! Olipa harvinaisen kammottava reissu. Toivottavasti antibiootit tepsivät.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kurjalta päivältä! Toivotaan ettei toistu, vaan tämä päivä olisi parempi :) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos myötätunnosta.
    Kivut on aikas kovat edelleen, mutta pikkuhiljaa tähän onneksi turtuu. Ja tänään ei tarvi liikkua kotoa mihinkään.

    IVF-hoitaja ei soittanut eilen, odottelen iltapäiväsoittoaikaan asti ja alan sit pommittaa taas siihen suuntaan. Tänään pitäs piikittää Procren, jos haluais edistyä aikataulussa, mut voi olla ettei onnistu ton tulehduksen takia.

    VastaaPoista