maanantai 6. helmikuuta 2012

Kutsu leikkaukseen

Postiluukusta tipahti tänään kutsu endometrioosileikkaukseen. 22.2. pitää ilmoittautua aamulla kello 7 osastolla. Sitä ennen pitää käydä labrassa sekä tyhjentää suoli. Aina yhtä mukavaa puuhaa se. Lisäksi pitää huomenna hakea apteekista kaksi uutta Procren-piikkiä.

Jos kaikki menee hyvin, leikkauksen jälkeen piikitän neljännen perättäisen Procrenin ja siitä kuukauden päästä aletaan hormonihoidot. Leikkauksen onnistuessa se siis viivyttää hoitojen alkua vain kaksi kuukautta. Vähemmän kuin pelkäsin. JOS kaikki menee hyvin. Todennäköisyys sille, että kaikki menisi putkeen on aika huono, jostain syystä vedän itseeni huonoa tuuria ja ongelmia tässä asiassa. En silti voi mitään toivon nousemiselle mielessäni. Typerää.

Vaikka leikkauspäivämäärän tietäminen helpottaa oloa ja antaa mahdollisuuden järjestelyihin – päivämäärä sattuu juuri ennen hiihtolomaa, joten pakolliset seminaarit on tauolla sairasloman aikaan – en saa silti karistettua tätä epämääräistä pelkoa ja ahdistusta pois. Mieliala heittelee epätoivosta innostukseen. Mitähän tästä tulee...

6 kommenttia:

  1. No mutta sehän järjestyikin yllättävän nopeasti! Leikkausaika siis. Ja ajankohtakin siis sopiva, hyvä että edes joskus asiat menevät paremmin kuin olisi odottanut.

    Minä olen pohtinut tuota, että miten kauan tätä jaksaa, kun mieli heittelee toivosta epätoivoon, hetkellisestä innostuksesta pelkoon ja ahdistukseen. Ehkä se on tämä ihmisluonto, joku henkiinjäämisvietti (vaikka nyt ei kyse ihan hengenlähdöstä olekaan), joka vaikka millä keinolla aina haluaa tarttua siihen tarjottuun oljenkorteen. Ja kyllähän se on meidän etumme. Ei tätä muuten millään jaksaisi. Jos ei olisi yhtään toivoa, niin turhaahan tämä kaikki tuska olisi. Eivätkä ne lääkärit näitä toimenpiteitä tekisi ja lääkityksiä määräisi, jos ajattelisivat, että kaikki on turhaa. Voi kunpa kohdallasi nyt menisi kaikki hyvin!

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mulla on nyt olo, että menen vain virran mukana. Joku muu päättäköön asiat puolestani, keskityn pelkästään saamaan itseni paikalle mihin ikinä käsketäänkään. Sekin vaatii jo niin paljon ponnistusta, että tekee mieli jättää välistä joitakin menoja (ja niin olen tehnytkin). En jaksa miettiä tunteita sun muita toiveita. Koen niitä ihan tarpeeksi painajaisissani yöllä.
    Haluaisin toivottaa sinulle Rowan voimaa ja jaksamista hoitoihisi, mutta en pysty omastani jakamaan juuri nyt.

    VastaaPoista
  3. Voimia leikkaukseen ja sen odotteluun Kerttu!
    Itselläni (ensimmäinen) laparoskopia ylihuomenna lapsettomuustutkimusten osana. Ei tosin ihan vaan huvin vuoksi, yritystä lähemmäs kolme vuotta ja perheessä endoa. Lapsettomuuden lisäksi oon suhteellisen oireeton eikä ultrassa oo näkynyt mitään mutta niinhän se voi olla endonkin kanssa. Stimuloivat päällä tuplana -standardiratkaisu kun diagnosia ei ole.
    Vähän hämmentää kun kokemukset tuntuu olevan niin kovin erilaisia tuon toipumisen kanssa. Kauanko sulla siis ensimmäisen jälkeen meni? Lähtökohtasesti lääkäri väitti mun olevan työkunnossa leikkausta seuraavana päivänä (siis jos operoitavaa ei löydy ja sisään tarvii mennä vaan kameran kanssa). Ilmotin kuitenkin töihin olevani loppuviikon poissa ja seuraava onkin hiihtoloma.

    ..ja muistathan Kerttu että oot arvokas ihan omana ittenäs -lasten kanssa tai ei! Tänäänkin valotit asioita mulle, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos rohkaisusta! Ehkä musta tosiaan voi ainakin olla muille apua, jos ei itselle. Oon jo alkanut miettiä kaikenlaisia juttuja mitä tehdä, jos ei niitä omia lapsia tule.

    Ekan leikkauksen jälkeen olin useita päiviä sairaalassa ja sairaslomalla kotona sen jälkeen vielä viikon. Työkunnossa olin noin kahden viikon toipumisen jälkeen. Toisen leikkauksen jälkeen meni paremmin, olin sairaalassa vain yhden yön ja sairaslomalla kotona muistaakseni 3-4 päivää. (leikkauksista enemmän http://runslowly.blogspot.com/2010/03/endometrioosista.html)
    Ikävintä leikkauksista toipumisessa on kivun jälkeen se hiilidioksidin jääminen vatsaan. Leikkauskipua voi hallita lääkkeillä, mutta hiilidioksidin aiheuttamaa turvotusta ja kipua ei saa pois kuin ajan kanssa. Toipumisaika riippuu valtavasti siitä kuinka paljon sorkittiin eli kuinka laajalla alueella on satutettuja paikkoja ja siitä miten kunkin elimistö käsittelee ylimääräistä hiilidioksidia. Ehkä se toisilla poistuu nopeammin kuin toisilla. Sain toista leikkausta ennen sairaalasta puhalluspullon letkuineen ja se todella auttoi kipuun. Makasin maha jumppapalloa vasten ja puhaltelin pulloon niin hiilidioksidi liikehti nopeammin pois. Sellaisen voi tehdä itsekin - tarvii vaan tarpeeksi ison pullon (mulla on muovinen) ja siihen letkunpätkän, joka ei falskaa. Tarkoitus on saada vastinetta omalle puhallukselle.

    En edelleenkään ymmärrä miten endo voisi olla syyllinen lapsettomuuteen, jos kipuja ei ole, sitä ei nähdä ultrassa eikä munasarjojen asento ole muuttunut (mikä myös näkyy ultrassa). Mutta mulla ei olekaan kuin oma kokemukseni, ei lääkärien kokemustasoa aiheesta. Ole varovainen noiden leikkausten kanssa, jos nyt löytyy vain vähän kasvustoa, älä suostu uusiin laparoskopioihin tollasella syyllä. Leikkaukset tekee enemmän vahinkoa kuin se vähäinen endo siellä (olisinpa tiennyt tämän ennen toista leikkausta). Paitsi tietysti pelkän kameran laittaminen, silloinhan ei kosketa mihinkään. Silloin ei välttämättä tarvita hiilidioksidiakaan ollenkaan, riippuu sun sisuskaluista. Väitän, että jos laitetaan hiilidioksidia, sä et halua mennä töihin seuraavana päivänä. Jos pelkästään kameralla katsellaan ja hiilidioksidilla helpotetaan näkyvyyttä mutta mihinkään ei kosketa, kipua ei pitäisi olla paljoa muuta kuin se kaasun poistumisvaihe. Kaikki paikat mihin kosketaan tuntee sitten leikkauksen jälkeen herättyään.
    Onnea matkaan! Ja tule kertomaan mulle miten kävi leikkauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos tästäkin Kerttu! Leikkaus oli tänä aamuna ja pääsin kotiin jo alkuillasta.

      Tässä tätä tulosta: Endometriooseja vatsaontelon täydeltä, suurimmat ja varsinkin toisella puolella munarakkulan ja -johtimen ympärille (!) kietoutuneet poltettiin pois. Kumma kun eivät ultrassa ole näkyneet, on sillä yks ja toinenkin kuitenkin skannannut! Lääkäri kyseli useaan otteeseen että eikö mulla oo muka ollu yhdyntäkipuja ja kipua vatsassa muutenkin -hänen mukaansa niitä olisi näkemänsä perusteella ollut oltava. Totesi sitten että mulla on ollu asiassa onnea -komppaan lekuria! Kertoi laittaneensa jotain geeliä (tms.) jonka pitäis ainakin osaks ehkästä kiinnikkeitten muodostumista, tuntu hyvältä että ajattelivat asiaa.

      Nyt siis kaikki tiellä olleet endot (ei kuitenkaan kaikkia -niitä siis oli selkeästi paljon) siivottu pois ja munanjohtimet on auki kumminkin puolin. Vaikka clomit joita tätä diagnoosia edeltävä standardiratkasuna oon popsinu lähtökohtasesti lisää paitsi ovulaatiota myös endoa, halusi lääkäri mun jatkavan niillä. Jos kyseessä siis agressiivinen endo niin nyt alkaa taistelu aikaa vastaan; doupatut munasolut vs. doupattu endo... >)

      En kyllä lähde toista kertaa leikkaamaan jos vaan saan jatkaa kivuttomana, kiitos todella sen vaihtoehdon todellisuudesta! Itselleni (kuin myös siipalleni) on adoptio ja sijaisvahdemmuuskin olleet varteenotettavia vaihtoehtoja jo kauan ennen raskautumisyrityksiä, ja kun ikäkin raksuttaa kolmenkympin plussapuolella niin en kyllä usko että tätä vuotta pidempää biologista yritetään. Omiahan ne adoptoidutkin on ja vaikkei sijotetut paperilla oliskaan niin eivät sen vähemmän arvoisia =)

      Kiitos hiilidioksiidivinkeistä, pullosta olin myös kuullut mutta jumppapallo oli uusi -mulle tosin vähän heikompi vaihtoehto kun navan leikkaushaava ei malttaisi lopettaa vuotamista. Mun napa lienee ollut liian pieni operoinnille, tekivät haavan sen alapuolelle. Taisteluarpi on the way! Mutta ton päällä ei siis pallon kanssa rullailla =)

      Toivon niin toden teolla sulle voimia ja parempia vointeja! Toivottavasti leikkaus sujuu tieteen ja taiteen kaikkein kauneimpien sääntöjen mukasesti ja ehdit vähän nauttimaan hiihtolomastakin -vaikkei ehkä suksilla niin vaikka kaakaokupin ja hyvän seuran kanssa!

      *peukut pystyssä*

      Poista
  5. Todella kiva kuulla, että leikkaus meni hyvin ja pääsit toipumisvauhtiin saman tien. Mun järki sanoisi, että sun endo ei näkynyt ultrassa joko koska se oli niin hyvin kietoutunut sun omiin elimiin ettei erottunut tai koska se oli niin aggressiivinen, että suurin osa kasvustoa ilmestyi vasta vähän ennen leikkausta. Mullahan sitä kasvoi yhdessä vuorokaudessa ekalla kerralla valtavat määrät. Mutta toisaalta siihen liittyi suuri kipu ja oksentelu. No joo, parempi jättää teoretisointi lääkäreille ja olla vain iloinen lopputuloksesta. Ja toivoa, että se kiinnikkeiden estogeelimössö toimii sulla paremmin kuin se toimi mulla. Ehkä se on kehittynyt näissä seitsemässä vuodessa kun sitä viimeksi mulla käytettiin.

    Tule kertomaan kuulumisia aina välillä, olis kiva tietää onko leikkauksesta ollut teille hyötyä ja onko olo tuntunut erilaiselta ja kaikkea muutakin.

    ps. Kommentointi on jostain syystä ollut poissa toiminnasta, julkaisen tätä samaa kommenttia nyt ties monettako päivää kun se ei vaan tule näkyviin.. Joten jos näitä viestejä näkyy useita peräkkäin yhtäkkiä, se johtuu bloggerista.

    VastaaPoista