perjantai 27. tammikuuta 2012

Kevyt - Viikon 4 tulokset lapsenhankinnassa sekä painossa

Kaamea viikko! Ensin pelkäsin kuviteltuja sekä todellisia uhkia hoitoihin, sitten odotetut sivuoireet iskivät ja oikein urakalla. Yhtäkään tasaista päivää ei mahtunut tähän viikkojaksoon. Maanantaina vielä hermoilin oireiden puutteesta. Tiistaina tuli ensimmäiset finnit. Ette voi uskoa, kuinka ihminen ilostuu finnien näkemisestä naamassaan. Toisaalta sain tiistaina myös ”maailma vihaa minua”-kohtauksen, enkä olisi millään halunnut lähteä peiton alta.

Keskiviikkona kohtaukseni muuttui ”minä vihaan maailmaa-kaikki on yhtä paskaa”-kohtaukseksi, mikä auttoi lähtemään liikkeelle. Olin koko päivän omituisen energinen opiskeluissa ja kavereiden kanssa. Lähdin jopa pidemmälle lenkille yksin illalla. Ja söin suklaapatukan. Hienosti sujunut suklaalakkoni murtui, kun olin kiukkuinen jopa suklaattomuudestani ja uhossani ostin yhden patukan ja herkuttelin. Oli todella raskasta olla kaverin luona yötä ja hillitä tuota koko päivän kertynyttä kiukkua.

Torstaina kaverini lähti aikaisin aamusta luennolle ja pääsin purkamaan yksikseni kiukkuani. Ei se tosin oikein auttanut. Sitä vain riitti ja riitti. Matkustin illalla kotiin ja matkalla pääni oli räjähtää kuunnellessani kolme tuntia vieressä istuvan naisen yskimistä. Ei se yskiminen, mutta kun ei voinut laittaa kättä suun eteen! Inhoan itsekeskeisyyttä: ”kun minä olen kipeä niin voin ihan hyvin tartuttaa kaikki muutkin ympäriltä, en välitä”. Kaiken tämän jälkeen saavuin kotiin rajattoman kiukkuisena. Onneksi mies yritti ymmärtää. Kiukku muuttui iltaa kohden itsesääliksi ja tuli itkuna ulos. Helpotti.

Tänä aamuna edelleen itken. Ja koen suurta surua, mutta samalla helpotusta pelkoihini. Vaikka kuinka taistelen, oireet ovat täällä ja vahvasti. Jotain on siis mennyt oikein eikä maanantain 0-ultra pelota enää niin paljon. Koska viikkoni kului miten se kului, en juurikaan välittänyt laihduttamisesta. Muistin jonkun verran katsoa kelloa mihin aikaan söin, vatsa kun ei muista kertoa nälästä. Leivoin maanantaina tiikerikakun (ehdoton suosikkini kakuista) ja olen syönyt sitä joka päivä aamupalaksi. En kuitenkaan muulloin päivästä. Teimme maanantaina myös pizzaa, mutta eihän siitä kohtuuttoman rasvaista tule, kun käyttää kevyttä juustoa, soijarouhetta, tonnikalaa ja tomaattia aineksina.

Ihmetykseni oli suuri, kun tänä aamuna vaaka näytti 800g painonpudotusta. Yllä oleva kuvaa viikkoani hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti eikä siinä ollut tilaa laihduttamiselle. Kerrankin näin. Ensi viikolla vaaka näyttänee suuria lukuja, kun vatsa lienee täynnä munasoluja punnituksen aikaan. Nyt tiikerikakkua ja teetä.

1 kommentti:

  1. Tiikeriä tankkiin ja parempia fiiliksiä metsästämään! Kurjaa, että on ollut kurja viikko. Olen muuten niin samaa mieltä tuosta ihmiset kipeänä asiasta. Tuntuu et jengi ei vaan tajuu/välitä.

    VastaaPoista