lauantai 10. heinäkuuta 2010

Valoa

Minulle valo on Se Suuri Juttu. Ilman sitä ei jaksa. Normaalisti olenkin parhaimmillani keväisin ja erityisesti alkukesästä, kun päivät on pitkiä eikä yölläkään tule kovin pimeää.

Kesäpäivän seisaus oli ja meni. Nyt ei ole odotettavissa muuta kuin pimeyttä, pikku hiljaa päivät lyhenevät ja pian öisin on pilkkopimeää. Kesän paras aika on ohi minun kannaltani katsottuna. Tämän vuoksi usein lähdemme ulkomaanreissuille elokuussa ja myös häämme pidettiin elokuussa. Onpahan jotain mitä odottaa.

Elokuun jälkeen aletaan sitten odottaa joulua. Joka vuosi tunnun aloittavan yhä aiemmin joululaulujen kuuntelun ja koristeiden ja korttien askartelun. Ei synkästä syksystä selviä ilman valtavaa kynttilämerta ja joulun odotusta. Joululahjoja ostelen tietysti pitkin vuotta, eihän sitä koskaan tiedä milloin törmää täydelliseen lahjaan jollekin kummipojista. Syksyn iloihin kuuluu myös värikkäiden lehtien keräily maasta - katsoivat ohikulkijat miten hassusti tahansa.

Juuri joulua ennen tulee talvipäivän seisaus, yksi lempipäivistäni vuodessa. Siitä lähtien päivät alkavat pidentyä ja voin taas ilolla odottaa ihanaa toukokuuta ja pitkiä kesäöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti