Suurten tunteiden viikonloppu part 1

Vaiherikas viikonloppu takana ja turvallisesti kotona ollaan. Olisi paljon kerrottavaa, mutta koitan jakaa asiani useampaan postaukseen eri päiville ettei tule maratonia. Kävimme siis eilen adoptioon liittyen lääkäriluennoilla Helsingissä ja samalla vierailimme ystäväperheen uudessa asunnossa. Perhe-elämästä lisää myöhemmin. Kuvittelen perustumatta mihinkään tietoon, että jotkut blogini lukijat olivat samalla luennolla kanssamme. En halua sen tarkemmin yksilöidä meitä enkä heitä, joten puhun jutteluista aika epämääräisellä tasolla – seuraavassa postauksessa.

Yleisvaikutelmani paikalle mennessämme oli hyvä. Todella pitkästä aikaa ja yleensäkin elämässäni harvoin vieraileva tunne iski ennen kuin mitään oli edes alkanut. Yhteenkuuluvuus. Emme olleet puhuneet kenellekään, pariskunnat ylipäänsä eivät juurikaan puhuneet toistensa kanssa alussa, mutta minulle tuli omituisen kotoisa olotila epämukavalla penkillä istuessani. Tähän porukkaan minä kuulun. Täällä ei tarvitse koko ajan teeskennellä olevansa itsevarma, nuori, välinpitämätön vauvakyselyistä jne. Se tuntui hyvältä.

Penkki oli kyllä tuskaisen epämukava. Jalkani eivät ylettäneet maahan kunnolla eikä paikalla ollut mitään kirjoitusalustoja – pelkkiä löpröjä konseptipapereita jaossa. Ei mitään mahdollisuutta nostaa jalkaa toisen päälle, jotta olisi saanut edes minimaalista tukea kirjoittamiselle. Mitä ilmeisimmin Pela kuvittelee paikalla olevan vain yli 180cm aikuisia (mieheni on 180 cm ja hänelläkin oli lieviä vaikeuksia tukemisen kanssa, mutta selviytyi juuri ja juuri tehtävästä). Taas näitä design-hienouksia, joiden suunnittelijoilta puuttuu näkemys loppukäyttäjästä. Kävi kyllä mielessä taloa katsellessa, että tähänkö ne tukieurot uppoaa. Sanottakoon lievennykseksi, että arkkitehtuuri on intohimoni ja katselin taloa ja sisustusta sinänsä positiivisella katseella. Minä ratkaisin istumisongelmani käyttämällä erillistä tukea jalkojen alla sekä selän takana. Silläkin tavalla istuminen oli epämukavaa ja muistiinpanojen teko hankalaa muttei sentään mahdotonta.

Ensimmäinen luennoitsijalääkäri oli 45 min. myöhässä luentonsa alusta. Sehän kuuluu asiaan, että epäkunnioittava käytös jatkuu työajan ulkopuolella? Ei siitä sen enempää enää. Kun lääkäri viimein saapui aiheena oli tarttuvat taudit. Hyvin informatiivista. Ei niinkään adoptioasioihin keskittynyt lääkäri, kertoi vain taudeista.

Seuraava lääkäri luennoi lounaan jälkeen. Tämä lääkäri kertoi heti itse adoptoineensa jo vuosia sitten kaksi lasta ja olevansa hyvin tiiviisti mukana adoptioasioissa nykyäänkin. Hän oli ammatiltaan lasten erikoislääkäri ja erikoistunut vastasyntyneiden tehohoitoon. Kävimme läpi lapsen tausta- ja terveystietolomakkeen kohta kohdalta, mikä oli erittäin hyödyllistä. Sitä etukäteen katsoessa monet käytetyt termit jäivät tuntemattomiksi, joten lääkärin selostus kohdista auttoi täyttämään lomaketta paremmin. Minä siis täytin lomakkeen ennen luentoa sekä luennon jälkeen ja katsoin mitä eroja vastauksiini tuli. Meidänhän ei tarvitse vielä lomaketta täyttää, joten virallinen versio voi olla taas jotain ihan muuta.

Lääkärillä oli tiukka asenne, jota hän ei peitellyt. Lähes jokaisessa kohdassa hän esitti oman mielipiteensä siitä onko kyseistä vaivaa poteva lapsi ”adoptiokelpoinen”. Toivon kovasti ettei kukaan luennolla ollut ottanut hänen mielipiteitään faktoina, koska ne olivat kärkkäät ja sinänsä hyvin perustellut. Mutta kenenkään mielipide ei ole koko totuus ja aina pitää olla muita lähteitä kuin yksi ihminen näin tärkeässä asiassa. Jos tilanne olisi ollut joku muu kuin adoptioluento olisin parissa kohdassa halunnut keskustella lääkärin kanssa hänen asenteestaan. Mutta tuolla ei ollut oikea aika eikä paikka viedä puheenaihetta syvemmälle.

Erityisesti teetti vaikeuksia pysyä hiljaa, kun lääkäri esitti totuutena kuinka kromosomit vain ja ainoastaan määräävät sukupuolen ja ulkoiset sukupuolielimet sekä hormonit tulee korjata vastaamaan kromosomeja. Lomakkeessa on ihan kohta genitaalialueen poikkeavuus. Ymmärrän, että halkio peniksessä on korjattava, jotta lapsi voi pissata ja saada ehkä lapsiakin sitten vanhempana. Mutta se epäselvä sukupuoli, josta lääkäri puhui. Argh! ”Poikaa, jolla testosteroni ei toimi, ei voida KORJATA vaan tämä pitää TEHDÄ tytöksi.” Ne sanavalinnat! Kuinka hän työssään tekee epäselvät sukupuolielimet omaaville vastasyntyneille (siis jossain päin Helsinkiä syntyneet vauvat) kromosomitestin ja sen mukaan leikkaa heti (!) genitaalialueen oikeanlaiseksi. Joskus kun tytöillä on liian iso klitoris tai kivekset sekä testosteronituotantoa muttei penistä. Tai pojilla liian pieni penis eikä kiveksiä. Mikä helvetti hän on päättämään sukupuolen lapsen sekä vanhempien puolesta! Juuri näitä lääkäreitä ja asenteita vastaan taistellaan monella rintamalla.

Se siitä paasaamisesta aiheesta. Mikäli jotakuta jäi mietityttämään sukupuolen määrittämisen problematiikka suosittelen käväisemään transtukipisteen sivuilla, josta saa paljon lisätietoa sekä linkkejä aiheeseen.