perjantai 23. elokuuta 2013

Ensimmäinen adoptiotapaaminen takana

Niinhän siinä taas kävi, että pelkäsin liikoja. Joskin se pelkoni aihe on edelleen olemassa, mutta sosiaalityöntekijän tapaaminen vähän helpotti. Enää prosessi ei ole kasvoton ja tiukka byrokratia. Lääkärintodistukseni ei ollut saapunut Pelaan. Ärsyttävää kaiken sen vaivan jälkeen. Lisäksi minun pitäisi vielä erikseen hakea sisätautilääkäriltä lausunto sydämeni hyvinvoinnista, tai toimittaa heille paperit aikoinaan tehdyistä tutkimuksista. Eli nyt kiireellä tutkimaan vielä purkamattomia pakkauslaatikoita, jos jostain sattuisi käteen 10 vuotta vanhat paperit.

Lääkärintodistuksen puuttumisen takia seuraava tapaamisaikamme on vasta marraskuussa. Heillä pitää olla aikaa tutkia lähettämäni lääkärintodistus. Vielä on siis mahdollista, että lääkäri estää papereita katsomalla tuloni äidiksi. Tässä välillä järjestetään Helsingissä lääkäriluento adoptiolasten sairauksista, jonne ilmoittauduimme heti. Luentoja järjestetään vain kahdesti vuodessa, joten haluan käydä sen nyt mahdollisimman pian tuli jatkosta mitä tahansa. Jotenkin minulle on tärkeämpää miettiä kunnolla lasten sairauksia, varsinkin erityistarpeisten lasten kuin esimerkiksi kohdemaata. Tiedän, että kohdemaa pitää myös päättää ajoissa, mutta kun itselleni sillä ei oikein ole merkitystä. Pitänee valita maa adoptioprosessin sujuvuuden kannalta.

Tämä ensimmäinen tapaaminen oli ihan miellyttävä. Tiedämme nyt sosiaalityöntekijästä ja hänen taustastaan, mikä tekee olon luottavaisemmaksi. Tiedämme myös, mitä seuraava vuosi pitää sisällään adoptioneuvonnan suhteen. Jollain tavalla odotan jopa innolla keskusteluja sosiaalityöntekijän kanssa eri aiheista. Selvästikin masennuksen aikainen itseni piilottaminen on ohi kun oikein haluan päästä puhumaan itsestäni. Saimme ensimmäiset tehtävät ja artikkelit mukaan. Tehtäviä on kuusi ja kaikki ne on niin laajoja, että voisi helposti kirjoittaa ainakin sivullisen tekstiä jokaiseen kysymykseen. Tulee karsimisongelma – mikä olisi olennaista tietoa ja pohdintaa adoptioprosessin kannalta?

Tuttavaperheen lapsi sairastui eivätkä he tulleetkaan meille täksi viikonlopuksi. Juuri kun olin psyykannut itseni seurustelemaan lapsen kanssa. Toisaalta saapahan lepoa pitkästä aikaa. Jos osaisi levätä eikä koko ajan kehittelisi päässään mitä kaikkea voisi tehdä tänä iltana lepäämisen sijaan.

3 kommenttia:

  1. ps. Osaako joku auttaa miksi yläpalkissa oleva adoptio-välilehti ei toimi välilehtenä? Vai onko se rikki vain minulle, saatteko te sen auki ja näette mitä sinne olen kirjoittanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mulle näkyy! Harmi ettei lääkäripaperit ehtineet ja nyt seuraava tapaaminen venyi noin pitkälle, mutta pidetään peukkuja edelleen! :)

      Poista
  2. Kiitos [G! ...omituinen välilehtibisnes...

    VastaaPoista