perjantai 24. toukokuuta 2013

Plah näitä ongelmia

Olen nyt tehnyt ahkerasti töitä, jotta yksi projekti valmistuisi aikataulussaan ensi viikolla. Hyppäsin mukaan toisten jo vuoden ajan tekemään projektiin viimeisille viikoille ja tahti on ollut kiivas. Ensi viikolla pitäisi helpottaa kunhan kuukausi vaihtuu.

(Seuraavaksi ällöasioita) Minulla olisi kuulunut olla ovulaatio näillä main, ehkä sunnuntaina tai sen jälkeen. En testannut, mutta normaalin ovuloinnin sijaan olen vuotanut verta. Sellaista pikkutihnua, ruskeaa mönjää enimmäkseen. Normaalisti siis ovulaation aikaan valkovuoto kyllä kiihtyy, mutta se ei tuota näin paljon mössöä eikä tippaakaan ruskeaa saati punaista. En oikein tiedä mitä tästä pitäisi päätellä. Minulla ei ole muistini mukaan koskaan ollut tällaista välivuotoa. Eikä vatsa ole krampannut ovulaation merkiksi kuin kerran monta päivää sitten.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Suositellen sinua tekemään varmuuden vuoksi raskaustestin. Minulla on nimittäin useamman kerran ovulaation aikaan ruskea tuhruvuoto ollut merkki kohdunulkoisesta raskaudesta. Jos testi on positiivinen, hakeudu lääkäriin.

    En halua pelotella, mutta kannattaa testata ja näin poissulkea kohdunulkoisen mahdollisuus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Pitääpä tehdä sitten testi. Ärsyttää jo etukäteen pelkkä tollanen mahdollisuus..

    VastaaPoista